perjantai 29. tammikuuta 2016

Winter tales


Lumi tuli ja lumi meni. Tämä postaus on ollut työn alla viimeisen viikon, mutta yksi kiva kommentti sai minut lopulta ottamaan itseäni niskasta kiinni ja pykäämään tämän ulos.

Tammikuu toi vihdoin talven Vantaalle ja lunta oli yhtäkkiä saman verran kuin ensimmäisinä Vantaan vuosinani. Nämä kuvat ovat toissa viikolta ja viime viikolla lumen määrä taisi tuplaantua, ennen kuin suli pois.


Taikkis on koiristamme ainoa, joka ei ole ymmärtänyt kasvattaa pohjavillaa, joten sai pahimmilla pakkasilla hiukan fyllinkiä ympärilleen.


Viime viikon lauantaina kaivoimme sukset esiin ja kävimme heittämässä pienen hiihtolenkin koirien kanssa lumisissa peltomaisemissa. Taikkiksella oli maailman kivointa ja taisimme me ihmisetkin hiukan hihkua riemusta. On se vain niin kivaa tuo koirahiihto, vaikka sitten kerran talvessa!


Valkoisten maisemien innoittamana valkoinen pääsi hallitsemaan myös kotiamme. Kuusi toki on jo riisuttu laatikkoonsa odottamaan ensi joulua. Vaan saapa nähdä, kuinka nopeasti tällä kertaa alan kaivata värejä piristeeksi.


Talvi-iltaisin on ollut ihana kotoilla oleskeluasuissa, lämmittää saunaa ja antaa takan puhaltaa lämpöä luihin ja ytimiin...


... sekä palata jälleen arkikokkailujen pariin. Jostakin kumman syystä alan kylmillä ilmoilla kaivata erityisesti keittoja.


Osittain Budapestin matkan innoittamina päädyimme kokeilemaan gulassikeittoa, josta tuli ihan superhyvää - oikein yllätyin. Maukasta ja hieman tulista, lämmintä ja juuri talveen sopivaa.


Tässä puolestaan uunijuureksia ja maissijauheella sekä soijarouheella leivitettyä turskaa sekä omasta päästä sovellettua kermaviilikastiketta. Herkkua!


Vaan eipä tässä todellisuudessa ihan liikaa ole ehtinyt löhöilemään, sillä vaihdoin vuoden vaihteessa työpaikkaa ja ylitöitä on riittänyt heti alusta pitäen lähes joka päivälle. Tavoitteenani oli päästä oppimaan uutta ja kehittymään ja jo ensimmäinen kuukausi on täyttänyt odotukseni niiltä osin ihan täysin. Välillä toki edelleen kaipaan tuttuja kuvioita ja työkavereita, mutta eipä sitä elämässään tai työssään mihinkään koskaan etene, jos jää aina vain mukavuusalueelleen, eikä haasta itseään.


Ja jos hyvin käy, lopputuloksena saattaa olla entistäkin suurempi mukavuusalue.

8 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta postauksesta :) Ja pitää nyt tulla kiittämään, että blogisi ansiosta sait minunkin vanhan unelmani syttymään uudelleen jopa siihen pisteeseen, että hain stipendiä valmennuskurssille :) Jospa minäkin pääsisin Viikin kampuksen käytäviä tassuttelemaan tässä lähivuosina.

    -l_a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiva kuulla :) Tsemppiä matkaan! :)

      Poista
  2. Voi vitsit, kiva kun kirjoitit pitkästä aikaa! Uudet työkuviot kiinnostaisi ihan hurjan paljon, mutta ymmärtäähän sen, ettei niistä oikein voi paljon mitään kirjoittaa. Oliko tuo viimeinen kuva kommentteineen jonkinlainen vihje? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mites tulkitset kuvan? ;) Taivaanrannan maalailua? :D

      Poista
  3. Upeita ja tunnelmallisia kuvia! Onnea uudesta työpaikasta! Onko kyseessä joku erikoistumisjuttu kun heti tullut paljon uutta vastaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei erikoistumisjuttu, mutta muuten uuden oppiminen nimenomaan tavoitteena. Erikoistuminen sitten myöhemmin :)

      Poista
  4. Sun asenne <3 Tahdon itsellenikin ripauksen tuota ja mikäs sen parempi niitä keräillä, kun lukea tälläisiä innostavia tekstejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos <3 Tavallaan tää on myös vähän raskas tie, kun ei voi ikinä olla tyytyväinen itseensä :D Mutta toisaalta - it's the only road I've ever known. Ei auta - niin kauan kun motivaatio ja töidenpaiskimisinto huitelee näillä leveleillä, niin on yritettävä tarttua uusiin haasteisiin ja tilaisuuksiin :)

      Poista