sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Vapaapäivämme kuvin

Eilistä päivää kuvin.


Meillä eläimet eivät varsinaisesti koskaan herätä meitä, mutta kun huomaavat meidän heränneen, kipuavat sänkyyn ja alkavat kerjätä hellyydenosoituksia. Joda on erityisen kunnostautunut tässä. Heti noustuamme käytimme koirat pihalla ja siivosimme kissojen vessat.



Aamupalan jälkeen vaihdoimme akvaarioon vettä kahden kissakaverin avustamina. Ostamani kanto värjää akvaarion vettä kellertäväksi, vaikka liotin sitä monta päivää ämpärissä. Ärsyttävää! Toivottavasti se loppuu aikanaan, muuten menee kanto vaihtoon.



 Iltapäivällä lähdimme Malmille hakemaan ruokaa itsellemme ja kissoillemme.

Korut ikivanhoja. Tietää, että on syksy, kun maanläheiset metallivärit alkavat viehättää.

Olemme nyt alkaneet tehdä suurimman osan ruokaostoksista Lidlissä, koska sieltä tuntuu saavan kaksi kassillista ruokaa siihen hintaan kuin Prismasta yhden. Ne yhä harvemmassa ja harvemmassa olevat tuotteet, joita Lidlistä ei saa, haemme sitten muualta. Tällä kertaa mantelijauheen.


Näillä ostoksilla pitäisi pärjätä viikko tai ainakin mahdollisimman pitkälle. Aika perussetti meillä: munia, kinkkua, pekonia, jauhelihaa, broileria, nakkeja, herkkusieniä, rahkaa, raejuustoa, mozzarellaa, turkkilaista jugurttia, kuohukermaa, tomaattia, nektariineja, jääsalaattia, basilikaruukku, kurkku, pakastevihanneksia ja -marjoja sekä pakastepizza O:lle hätävaraksi. Kustansivat noin 50 euroa.


 Lisäksi haimme Saiturin pörssistä pyykinpesu- ja tahranpoistoainetta, mutta tarttui sieltä matkaan muutakin enemmän tai vähemmän tarpeellista.


 Utu ja Iippu osallistuivat tapojensa mukaisesti kauppakassien tyhjennykseen.


O etsiskeli meille leffaa illalla katsottavaksi. Teattereissa ei näyttänyt pyörivän tällä hetkellä mitään kiinnostavaa, joten päätimme tyytyä kotisohvaan.

Iippu palvoo O:ta.

Illalla käytimme molemmat yhtä aikaa lenkillä! Jee! Olemme onnistuneet tässä jo pari kertaa. Kunhan vain pitää vähän hajurakoa, eikä päästä tuijottelua ja ärinää alkamaan, niin hyvin onnistuu. Helpottaa arkea huomattavasti!


Lenkin jälkeen kävimme saunassa. Kesätöideni vuoksi missasin aika monta saunavuoroa, joten nyt niistä nauttii ihan täysin siemauksin! Uusi shampoo ja suihkugeeli pääsivät heti testiin ja pitihän sitä yhdet saunajuomatkin nauttia.


Varsinainen lämmin ruoka jäi poikkeuksellisesti välistä, mutta tein meille iltapalaksi varsin ruokaisan tomaatti-mozzarellapiirakan, jonka päälle valelin vielä itsetehtyä basilikaöljyä juuri ennen tarjoilua. Herkkua! 


Illan leffaksi valikoitui "I am Sam", joka kertoo kehitysvammaisen huoltajuustaistelusta. Voin kertoa, että nenäliinoja kului, snif. Meillä on katsottavien elokuvien listalla nyt muitakin vastaavia, tiettyyn teemaan, kuten autismiin, kouluampujiin, masennukseen yms. liittyviä pätkiä, koska tykkään realistisista, ajatuksia herättävistä ja erilaisia näkökulmia antavista leffoista kaikkein eniten.


Unten maille painelimme puoli kahden maissa.

Tähän loppuun muistuttaisin vielä, että koruarvontaan voi osallistua vielä tähän iltaan klo 23.59 asti ja alapuolelta löytyy karpin omenapaistoksen resepti sitä toivoneille.

Rentouttavaa sunnuntaita teille kaikille!

12 kommenttia:

  1. Milloin korun voittaja julkistetaan?

    VastaaPoista
  2. Alkuviikosta, luulisin. En uskalla luvata sen tarkempaa ajankohtaa vielä :)

    VastaaPoista
  3. Nämä "arkiraportit" kuvineen ovat tosi mahtavia!

    VastaaPoista
  4. Oi kun herkullisen näköstä piirakkaa, millainen pohja siinä on ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on muistaakseni 100 g voita, 130 g mantelijauhetta, 1 dl juustoraastetta ja psylliumia :)

      Poista
  5. Piirakka oli niin syötävää hyvän näköinen että tuota on pakko päästä kokeileen! Missä asteessa paistoit ja kuinka kauan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 200 asteessa, pohjaa ensin vartin verran ja täytteiden kera vielä n. 20 min :)

      Poista
  6. Tällaiset postaukset on parhaita :)

    VastaaPoista
  7. Miten tuo basilikaöljy on tehty? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ½ dl oliiviöljyä
      ½ ruukkua basilikaa
      ½ valkosipulinkynsi
      suolaa
      mustapippuria

      Kaikki ainekset sekaisin teho- tai sauvasekoittimella.

      Poista