maanantai 2. syyskuuta 2013

A good morning


Eilen söimme aamiaista pitkän kaavan mukaan ja otimme muutenkin rennosti. Joku saattoi bongata kuvista uudet tuolimme. Olohuoneemme käy tällä hetkellä läpi jonkin sortin uudistusta, en vain ole varma, mihin suuntaan olemme menossa, joten en ole innostunut hihkumaan asiasta vielä täällä blogin puolella.

Tänään mulla ei ollut yliopiston avajaisten vuoksi läsnäolopakkoa sairaalalla ja O joutui yllättäen töihin, joten olen ehtinyt monenmoista. Purin makuuhuoneen lattian vaatekasaumat, pesin pyykkiä, yritin hinkata olohaalaristani siinä pari kuukautta möllöttänyttä tahraa irti, sain laitettua vanhoja koulukirjojani myyntiin, askartelin koruarvonnan arvontalipukkeet, jotka nyt harmillisesti odottavat vielä O:ta onnettareksi, kävin koiran kanssa ihanalla syyslenkillä, jatkoin uusien koulukirjojen lukuprojektiani sekä tein lähes valmiiksi torstaina sisätautien diskussiossa esitettävän tapausselostukseni yhdestä sairaudesta, johon tämän pariviikkoisen aikana tuli törmättyä.


Mustaa kirjaani selaillessani ja aihettani pohtiessani yllätyin siitä, miten erilaisia tapauksia olen jo tähän mennessä tullut nähneeksi. Lisäksi varsinaisen potilastyön rinnalla olemme rauhallisina hetkinä ehtineet kuivaharjoitella mm. toimintaa elvytystilanteissa. Olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen tähänastisen oppimiseni määrään, vaikka edessä oleva tie onkin vielä pitkä.

Törmäsin aiemmin päivällä netin syövereissä myös huhuihin käynnissä olevista pääsykoeuudistuksista. Täytyy myöntää, että viime vuosina olen pääsykokeen sijaan suunnannut katsettani enemmän jo valmistumisen jälkeiseen aikaan, joten mulle tuli täytenä yllätyksenä, että koetta oltaisiin uudistamassa niin, että ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville olisi oma kiintiönsä ja kirjapääsykokeista oltaisiin luopumassa kokonaan. Kannuksen lukioon on perustettu oma eläinlääketieteellinen linjansa, jonka tarkoituksena olisi valmistaa opiskelijoita eläinlääketieteellisiin opintoihin Suomessa tai Virossa. Tarjolla on ilmeisesti mm. Viron kielen kurssi Tartosta haaveileville, vaikkakin lahden toisella puolen opetuskieli on ymmärtääkseni jo vaihtunut englantiin. Melkoisia uudistuksia, joiden sanoma on toki selvä: opiskelijat mahdollisimman varhain korkeakouluihin.

Löytyykö keneltäkään tarkempaa tietoa? 
Mitä mieltä pääsykokeisiin valmistautuvat lukijat ovat uudistuksista? 
Löytyykö sieltä ketään, joka opiskelisi kyseisellä lukiolinjalla ja voisi kertoa asiasta tarkemmin?

14 kommenttia:

  1. No nyt kyllä ottaa vähän hattuun tuo Kannuksen lukion eläinlääketieteellinen linja! Itse juuri aloitin Lohjan lukiossa ja eihän siellä mitään tuollaisia ole. Voi kun asuisikin jossain ylempänä, olisi voinut hakea tuonne. :/ No, onneksi tuo Lohjan on melko kiva paikka ainakin tähän mennessä ollut, ei siitä vielä mitää valittamista.

    Miten muuten itse elukkapuolella, kuinka paljon siellä tarvitaan sitä pitkää matikkaa, kemiaa ja fysiikkaa? Kemiassa olen ollut parempi kuin matikassa ja fysiikassa, fysiikka on vähän sellaista etten välttämättä ns. tajua asiaa, mutta silti tajuan? :D Matikassa taas tietyt asiat ovat vaikeampia ja jotkut ovat helpompia (esim. yhtälöt). Eli miten paljon noita matemaattisia aineita tarvitaan ja minkälaisia tehtäviä/aiheita juuri niistä? Esimerkkinä juuri yhtälöt tai vastaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskeluissa ei enää juurikaan, mitä nyt perusfysiologian, lääkelaskujen ja lääkeaineiden toiminnan ymmärtämiseen tarvitaan. Mutta siis puhdasta kemiaa, fysiikkaa tai matikkaa ei opintoihin sisälly lainkaan. Mutta pääsykoe tosiaan perustuu niihin, eli opiskeltava ne on :) Viime vuosien pääsykokeita en ole enää nähnyt, mutta niitä saa tilattua netistä itselleen tai jos ostaa valmennuskurssien itseopiskelumateriaaleja, niissä tulee yleensä vanhat pääsykokeet mukana. Ainakin silloin, kun itse hain. Mulla taisi olla kolmen eri firman matskut käytettyinä, niistä sai hyvää kuvaa :)

      Poista
  2. Wooouuu mistä tollasta tietoa löytyy?? Nyt kyllä kiinnostaa koska meikäläinen on vajaan kahden vuoden päästä hakemassa eläinlääkiskseen joten ois kiva tietää missä muodossa ja aikataulussa noita uudistuksia tullaan tekemään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei mullakaan mitään varmuutta ole, eikä näköjään muillakaan. Löysin jonkun vanhan uutisen, mutten ole varma, tulkitsinko sitä oikein. Uudistus koskisi siis kaikkea(?) korkeakouluopetusta. Ehkä asiasta tulee tarkempaa infoa tässä vuoden mittaan.

      Poista
  3. olisi kiva jos tekisit postauksen siitä, mihin kannattaa lukuossa panostaa jos harkitsee eläinlääketieteellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoin pelkään, ettei mulla riitä kerrottavaa siitä postaukseksi asti - etenkään kun pääsykoekäytännöt ovat muuttuneet joka vuosi siitä kun itse hain. Mutta tiivistetysti, fysiikka, kemia, bilsa (ja jotkut pitkän matikan kurssit?) taitavat edelleen olla ne vaaditut aineet... Pitkinä, kaikki.

      Poista
  4. Mä olen todella onnellinen, että pääsin Tarttoon opiskelemaan eläinlääketiedettä tänä vuonna, koska mun käsittääkseni nuo uudistukset, jotka siis tulevat voimaan ensi vuonna, vaikeuttavat sellaisten ihmisten sisäänpääsyä, joilla on jo/on joskus ollut joku korkeakoulupaikka. Eläinlääketieteen/lääketieteen osalta kirjapääsykokeista tuskin luovutaan, näin olen ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siltä kuulostaa :( Tosi kurjaa sinänsä. Okei, ois kyllä tosi kummaa jos kirjat täysin katoaisivat. Musta on tärkeetä testata myös sitä motivaatiota, koska nämä ovat kuitenkin aika lailla "kutsumusammatteja"... jos kirjat jäisivät pois, niin sattumalle saattaisi jäädä hiukan liikaa sijaa...

      Poista
  5. Siis mitä ihmettä? Kirjapääsykokeesta oltaisiin luopumassa? Millainen se sitten olisi? ..... Ehkä se tarkoittaakin sitä, ettei ulkoaopetellut fysiikankaavat auta vaan kaikki tieto on kokeessa annettavassa aineistossa.... Hmmmm...
    Itseäni hieman kyllä ottaa aivoon nuo uudistukset, sillä yksi ammattikorkeakoulututkinto löytyy itelleni niin väärältä alalta kuin vain voi olla. En tuolloin vuonna kivi ja keppi mitenkään olisi voinut tietää, että paikan vastaanottaminen estää minua vielä jonain päivänä mahdollisesti hakemasta yliopistoon ja toteuttamasta suurinta unelmaani.. Lisäksi surkeiden ylppäripapereiden takia tuo pääsykoe-kiintiö on ainoa toivoni ja jos se nyt poistuu, niin en tiedä mitä teen. Olen lukenut pääsykokeeseen jo niiiin paljon. Tänä keväänä epäonnistuin, mutta tiedän että vielä onnitustun, jos minulle vielä mahdollisuus hakemiseen annetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en nyt sitten tiedä koskeeko lääkiksiä, mutta ilmeisesti yleissuuntaus korkeakoulujen suhteen on tuo :/ Ja kaavakokoelmanhan taitaa saada nytkin kokeessa (ainakin omana hakukeväänäni sai), joten niitä ei tarvitse osata...

      Mutta on kyllä hiukan ikävä suunta juurikin alaa vaihtavien osalta ja luo painetta myös nuoremmille, kun pitäisi muka kerralla osata valita oikea ala, jolla työskennellä koko loppuelämä :( Toivottavasti tällainen uudistus ei ainakaan jää pysyväksi. Toivotan sulle joka tapauksessa onnea matkaan, älä luovu unelmastasi!

      Poista
  6. Mun mielestä tuo on epäreilua jo lukioikäisten kannalta. Hirvee vastuu 15-vuotiaalle valita, mihin alalle tähtää ja lähteekö mahdollisesti toiselle puolen Suomea lukioon, jotta myöhemmin pääsis eläinlääkikseen. Sen ikäisistä tosi harva on kypsä asumaan yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On :( Vaikka joutuuhan toisaalta moni lähtemään ammattitutkinnonkin perässä kauas, jollei omalta paikkakunnalta löydy mahdollisuuksia. Mutta tuo, että pitäisi muka osata päättää tuon ikäisenä ja kerralla oikein on kyllä syvältä :(

      Poista
  7. Itse opiskelen Kannuksen lukiossa viimeistä vuotta, eli en eläinlääkislinjalla. Sen verran kuitenkin tiedän, että opettajien taso täällä on sellainen, että mistään ei mitään tiedetä, periaatteessa itsenäistä opiskelua ja sen huomaa kurssinumeroista :/ Tuon linjan tarkoitus oli vain lisätä opiskelijamäärää Kannuksen lukioon, että toiminta jatkuisi...

    VastaaPoista
  8. STT teki Suomen lukioista vertailun jossa vuoden 2012 yo-tulokset suhteutettiin lähtötasoon. Kannuksen lukio oli Keski-Pohjanmaan paras sijoituksella 18.
    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/lukiovertailu-laittoi-oppilaitokset-jarjestykseen-katso-lista/614674/
    Kevään 2013 tuloksissa Kannus oli edelleen maakunnan kärkenä ja sijoitus nousi eli nyt 15.

    VastaaPoista