tiistai 14. toukokuuta 2013

Yllättävä yhteenotto


Miniloma kotipuolessa on takana. Lähdimme sinne tosiaan keskiviikkona, joka olikin ainoa täysin aurinkoinen päivä. Pakkasimme koirien lisäksi myös kissat takakonttiin, muoviseen kuljetusboksiin, jossa ne vastalauseiden puutteesta päätellen matkasivatkin ihan mukavasti. Kotikotona meitä odottikin sitten vastapaistettu lohipiirakka ja tuoreet kukat, joiden kohdalla tosin lajintunnistukseni teki tenän. Mitä lienevät nuo sinipunaiset, kuulemma metsän keskeltä löytyneet kevätkukat? Jos jonkun sisäinen biologi tai hortonomi heräsi, niin päästäkää meidät toki piinasta.

Kaiken varalta siirsimme kukat pois kissojen ulottuvilta.

Torstaina näin T:ta ja lähdimme isommalla koiraporukalla ulkoilemaan kauniille kallioalueelle, joka on täynnä pieniä sadevesilampareita.

 Taikkis hyödynsi jälleen polskimismahdollisuudet...


... minkä jälkeen emännän housunlahkeet näyttivät tältä. Pikkuneidistä on erityisen kätevää kuivata itseään kaikenmaailman varpuihin ja sammaliin, mutta etenkin ihmisiin! Huvitti muuten ostaa tämän kesän koirankusetuskengiksi tuollaiset tarralenkkarit, jollaiset mulla on ollut viimeksi varmaan 20 vuotta sitten. Haha.

High five!

Kissat viihtyivät kotipuolessa jälleen mainiosti - onhan siellä paljon tilaa ja aina uutta, jännittävää tutkittavaa. Utu näki ensimmäistä kertaa elämässään ruohikon ja Joda pääsi neppailemaan lattialle pudonnutta kirsikkatomaattia kilpaa kummipoikani kanssa. Pojat kiipeilivät kilpaa saunan lauteilla ja hyppivät kaikille mahdollisille (ja mahdottomille) tasoille. Roudasimme mukanamme myös pienimmän kiipeilypuistamme, vanhaan huoneeseeni sallituksi kynsienteroittamispaikaksi.


Oma, turvallinen kuljetuslaatikko osoittautui kuitenkin yhdeksi suosituimmista lepopaikoista. Toinen ikisuosikki on vanha parvisänkyni.


Perjantaina kävimme pitkästä aikaa moikkaamassa entisen työpaikkani, paikallisen eläinkaupan väkeä. Siellä on aina ihana poiketa, sillä vastaanotto on vähintäänkin sydämellinen. Toivoivat kovasti, että palaisin maisemiin valmistumisen jälkeen heidän eläimiään hoitamaan, mutta saapa nähdä, mihin maailma kuljettaa... Kuvassa näkyvät koirien tuliaiset - kuivattua mahaa ja saparoita. Noiden mahanpalojen myymisestä on muuten jäänyt hyvin mieleen, miltä mikäkin lehmän etumahoista sisäpuolelta näyttää!

Eläinkaupalta jatkoimme taas yksiin lempilenkkimaastoistani.


 Kevät oli siellä huomattavasti pk-seudun tilannetta jäljessä. Täällä on jo isot lehdet puissa.



Nyt viiltää rintaa katsoa noita kuvia. Perjantai-iltana meillä nimittäin repesi helvetti irti. Koirat ottivat rajusti yhteen ja viettivät yönsä eri huoneissa, koska vanhempani pelkäsivät yhdistää niitä välikohtauksen jälkeen ja itse olimme sopineet illaksi menoa.

No, ovathan nuo ennenkin pienesti nahistelleet - lähinnä Iippu on antanut Taikkikselle välillä selkään, jos se on käynyt rasittavaksi ja homma on jatkunut entisellään. En siis osannut huolestua vielä tässä vaiheessa, vaan lähdin ihan hyvin mielin H:n kanssa paikalliseen yksille ja päädyin kiesimään kylää ympäri 8 hlön minibussilla. Pikkukaupungissa on pikkukaupungin huvit!

Äitienpäivää vietimme poikkeuksellisesti jo lauantaina, sillä mun oli palattava Helsinkiin varapäivystyksen vuoksi jo varhain sunnuntaina. Lähdimme aamulla noukkimaan valkovuokkoja ruokapöytään koirien kanssa ja takaisin tullessa räjähti: koirat älähtivät tappelemaan ihan tosissaan - sillä seurauksella, että O sai vain vaivoin irroteltua Taikkiksen leuat Iipun niskanahasta, jota tyttö pöllyytti kunnon tapporavistuksien saattelemana ja Taikkiksesta löytyi reikiä niin silmäkulmasta, kuonosta, molemmista etujaloista kuin kainalostakin. Niin hienon ensiapupakkauksen kuin olinkin pakannut matkaan, tällaiseen en ollut todellakaan osannut varautua! Onneksi saimme apteekista haavanpuhdistustarpeita ja eläinkaupasta Taikkikselle kaulurin. Tikattavaksi ei tarvinnut lähteä, mutta toinen etujaloista oli niin kipeä, että tyttö linkkasi sitä pari päivää.

Tämän jälkeen ei tarvinnut harkitakaan, että koiria olisi voinut pitää vapaasti yhdessä. Rähinä alkoi heti ja tappelu olisi jatkunut siitä, mihin jäikin. Molemmat alkoivat äristä jo pelkästä näköyhteydestä ja yrittivät syöksyä toistensa kurkkuihin. Kuten kuvitella saattaa, tämä tapaus sumensi koko loppuvisiitin ja painaa yhä edelleen päällimäisenä mieltä.


Syötiin siinä sitten O:n mukaan luokkaa "elämämme paras ateria" - itse savustettua lohta, grillattua lihaa, kanaa, pekoni-herkkusieniä, salaatteja, kasvisgratiinia. Lisäksi moikkailtiin veljeni perhettä ja kummipoikaani, jotka olivat saapuneet paikalle myös.



Kahvitarjottavaksi leipaisin pienen karppimansikkakakun...


... joka katosi aika nopeasti.


Illalla nähtiin vielä kavereita kaupungin yössä ja aamulla ajeltiin takaisin kotipuoleen, koirat edelleen takaluukussa, mutta tällä kertaa kissojen boksi varmuuden vuoksi välissä. Perjantaista asti tyttöjen välit ovat olleet todella tulehtuneet.


Taikkis on selkästi se, joka on nyt alkanut haastaa Iippua. Se ottaa tiukan katsekontaktin, nostaa häntää, alkaa äristä ja tarpeeksi provosoiduttuaan Iippu lähtee juttuun mukaan. Ilmeisesti jonkin sortin valtataistelusta on siis kyse. Taikkis on päättänyt, että mummoikää lähentelevän Iipun on aika väistyä. Ärinä alkaa heti, kun silmä vähänkin välttää ja viimeksi pari tuntia sitten saimme kiskoa koiria erilleen. Olen odotellut Taikkiksen keväisiä juoksuja saapuvaksi, mutta eipä näy merkkiäkään. Jostakin muusta on siis kyse.

Pahinta on kuitenkin se, ettei juuri nyt tiedä ollenkaan, miten tässä tulee käymään. Netistä lukemissani vastaavissa tapauksissa ei olla maalailtu kovin ruusuisia tulevaisuudenkuvia. Nartut (toisin kuin urokset) kuulemma tappelevat tappaakseen, joten yhteenotot tulisi pyrkiä ennaltaehkäisemään. Aika ja laumajärjestyksen vahvistaminen saattavat auttaa - tai sitten ei. Sterilaatio on yksi harkinnan arvoinen vaihtoehto, mutta nyt ennen matkaa emme oikein enää ehdi ryhtyä siihenkään. Sitä pahinta - toisesta koirasta luopumista, en halua vielä edes ajatella.

Vaikka näistä lauman kesken tapahtuvista erimielisyyksistä aina kuulee, niin eipä niitä osaa kuvitella omalle kohdalleen, ennen kuin tärähtää. Ja meillä todella tärähti, ennalta arvaamatta. Tämän postauksen kuvissa tytöt ovat vielä ylimpiä ystävyksiä.

Kinda breaks my heart.

31 kommenttia:

  1. Itselläni on 6,5-vuotias vehnäterrieri narttu ja äidilläni 6-vuotias bouvier narttu. Ekat pari vuotta yhdessäeloa meni neideillä hyvin, kunnes rähinät alkoi eikä koiria nykypäivänäkään pidetä samassa tilassa yhtä aikaa. Rähinät meni aivan hallitsemattomiksi, oma fyysisesti pienimpi (henkisesti jättiläinen..) koirani olisi varmasti henkensä heittänyt jossain vaiheessa, ellei olisi alettu järjestelmällisesti elämään niin, ettei koiria päästetty kohtaamaan. Alistumaan ei kumpikaan ruennut. Itsekin sain muutamia haavoja, kun riidanhaluiset koirat vain yksinkertaisesti TÄYTYI saada yksinään toisistaan irti

    Nykyään olen jo monta vuotta asunut eri osoitteessa, mutta edelleenkin alkaa samantien murina, jos koirat tajuavat esim. olevansa samassa autossa, vaikka näköyhteyttä ei olisikaan (toinen takakontissa häkissä, toinen taka-/etupenkillä).

    Toivotaan parasta, että koiranne saavat välinsä korjattua, eikä tarvetta uhitteluun tulevaisuudessa ole! Tiedän kyllä miten stressaavaa tuo aika on: koko ajan saa olla varpaillaan ja tarkkailla koirien elekieltä ja koittaa välttää konfliktitilanteita.. Pitkiä pinnoja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todella stressaavaa tämä kyllä on :( Ikävää kuulla, että teillä kävi noin. Taitaa olla se yleisin stoori ja sehän tässä kalvaakin :(

      Poista
  2. Meillä alkoi myös nuorin haastamaan keskimmäistä, kun lauman vanhin koira kuoli ja koiralauman pomon paikka oli vapaana. Meillä sitten kävi niin että nuorin on nyt koirista se ylempiarvoisempi, ja vanhempi oman alistuvan luonteensa takia on se pahnan pohjimmainen. Meillä auttoi jatkuviin tappeluihin se, kun alettiin kohdella nuorinta johtajana (siis koirista, tottakai me ihmiset ollaan koirien yläpuolella). Tyyliin siis ruoka nuorimmalle ensin, samoin huomio, remmi lenkille lähdettäessä jne. Nykyäänkin nuo vielä toisinaan ottavat yhteen, mutta harvoin, tyyliin kerran puolessa vuodessa. Murinaa kyllää esiintyy nuoremman tahoilta viikoittain. Tähän on auttanut eritykseen laitto. Hyvillä mielin koirat kuitenkin uskaltaa jättää keskenään, mutta muistan kun tuo rähinä meillä alkoi niin oli aika epätoivoinen olo. Meillä on onneksi selvitty kahden nartun kanssa, toivottavasti teilläkin asiat lutviintuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että jollakulla on rohkaisevampikin tarina! Meillä molemmat tytöt ovat tällaisissa asioissa melko jästipäitä, että saapa nähdä... :( Epätoivo kuvaa tätä tilannetta todella hyvin. Kiitos tuesta!

      Poista
  3. Ensinnäkin, ei kannata heti ruveta ajattelemaan koirasta luopumista. Se stressaa ja saattaa laukaista myös reaktion koirissa. Netistä löytyy tarinaa suuntaan ja toiseen. Ainakin koiraohjelmissa, nimenomaan positiivista vahvistamista käyttävissä, painotetaan mukavaa yhdessäoloa tappeleville koirille. Toisin sanoen tehdään jotain samassa tilassa (koulutetaan, leikitään, syödään yms.) ja palkataan hyvästä käytöksestä toista kohtaan.

    Lähestyvä juoksu voi hyvinkin aiheuttaa herneen heilumista ja olisiko Taikalla esimerkiksi joku lihas jumissa/kipeä, joka aiheuttaa tuon käytöksen? Joka tapauksessa kannattaa ottaa yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan tai jopa kasvattajaan, mikäli omat keinot alkavat olla vähissä.

    Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se ensimmäinen ajatus mielessä ole, mutta se kauhein peikko kuitenkin :( Stressiltä tässä ei voi välttyä, vaikka koirien silmissä kannattaisikin esittää coolia. Juoksuja mäkin tosiaan epäilin, mutta ainakaan vielä ei ole kuulunut, vaikka tapahtuneesta vajaa viikko.

      Yhteyksiä ollaan jo otettu, toivottavasti saamme apua. Kiitos paljon vinkeistä!

      Poista
    2. Tuli mieleen, että oletko kokeillut D.A.P-haihdutinta tai muita sen valmisteita? Rauhoittava vaikutus tuolla ainakin pitäisi olla. Omilla kissoillani kissaversio auttoi rauhoittavasti muuttotilanteissa yms. Myös tuo Serene-UM on auttanut rauhoittavasti samoissa tilanteissa. Voivat toimia hyvänä lisänä koulutuksessa.

      Poista
  4. Voi hyvänen aika! Tuntuupa oudolta kun kyseessä ovat sheltit :-( Omia shelttejä ollut vuodesta -97 alkaen, yhteensä 5 koiraa. Aina 2-3 koiraa kerrallaan laumassa. Kaikki narttuja, nämä kolme nykyistä steriloituja. Ikinä ei ole ollut tappeluja, enkä tiedä kenenkään tutunkaan shelteillä olleen. Noita "shelttituttavia" kuitenkin on jonkin verran.

    Siinä on nyt sitten ihmettelemistä, miten kannattaisi toimia. Oletko ollut yhteydessä Taikkiksen kasvattajaan? Onko hänellä tarkempaa tietoa Taikkiksen suvusta? Löytyykö Taikkiksen takaa kovinkin tiukkoja narttuja?

    Tuleeko riitaa ihan milloin vain vai liittyykö resursseihin: ruokaan, leluihin, huomioon jne ? Tappelevatko myös kun ette ole paikalla vai ainoastaan ihmisten läsnäollessa?

    Voi sentään :-(

    Kannustavin terveisin,

    sheltit ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, et ole ensimmäinen, joka ihmettelee tämän rodun kohdalla. Iippuhan tuli mulle aikuisena kodinvaihtajana, koska tappeli jatkuvasti omanikäisensä shelttinartun kanssa. Kuvittelin pentua ottaessani, että kuusi vuotta ikäeroa riittäisi, mutta ei näköjään :( Ja nyt tuntuu, että Taikkis aloittaa rähinät, Iippu katselisi kohteliaana seinille ja välttelisi mieluiten kohtaamisia. Taustoista en ole aivan varma, mutta kyllä näiltä molemmilta ainakin luonnetta löytyy. Iippu on todella ihmispehmeä, mutta muita narttuja kohtaan dominoiva.

      Tällä hetkellä riidan syttymiseen riittää katsekontakti. Ei tarvita resurssipulaa. Siis jos nyt päästäisin koirat yhteen, tappelisivat varmasti välittömästi. Jos otan koirat samaan tilaan hallitusti (O kieltää toisen koiran uhittelut, minä toisen), ne pystyvät olemaan samassa tilassa, mutta pienikin ärsyke laukaisee rähinän. Emme uskalla pitää koiria keskenään ilman valvontaa.

      Voi sentään todellakin :(

      Poista
  5. Tuli vielä mieleeni, että itse tarkistaisin omat koirani kipujen varalta, jos ne alkaisivat noin rähistä keskenään.

    t. emäntä ja sheltit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tällä hetkellä se on tosin hiukan hankalaa, kun Taikkis aristaa joka tapauksessa esim. jalkojen palpaatiota, kun niissä on noita haavoja... :(

      Poista
  6. Voi ei.. Voin vaan kuvitella miltä tuntuu kun omat koirat ei yhtäkkiä tuukkaan toimeen keskenään! Toivottavasti ne rauhottuis ajan myötä.. :/

    VastaaPoista
  7. Moikka!

    Koulutan koirani - 30 päivän teho-ohjelma - nimisestä kirjasta saattaisi olla teille apua, muistaakseni kyseisessä teoksessa on esimerkkitapauksena perheen kaksi koiraa jotka eivät enää tulleetkaan toimeen keskenään. Nimestä huolimatta kirja vaikuttaa ihan pätevältä ja koiran ehdoilla toimivalta, korostaen ihmisen ominaisuutta laumanjohtajana. Esimerkissä taisi olla kaksi urosta mutta jospa siitä saisi edes jotain vinkkejä. Toivottavasti löytyy keino palauttaa rauha teidänkin perheeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Täytyy katsoa, jos saisin tuon jostakin käsiini. Uroksilla tosin nämä arvovaltataistelut taitavat olla helpommin setvittävää laatua :( Kiitos myötäelämisestä!

      Poista
  8. Surullista :( tuo yhteenotto. Minkä verran koirilla on ikäeroa? Itsekin vähän jännittää tulevaisuus, kun on kaksi narttua. Että alkaako nuorempi kukkoilemaan vanhemmalle, ja mitä siitä seuraa. Meidän koirilla tosin on ikäeroa 7 vuotta, eli ihan reilusti. En sitten tiedä onko siitä hyötyä vai haittaa. Mutta toivottavasti teillä tilanne paranee, ja että tuo on vaan joku ohimenevä vaihe. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, todella :( Kuusi vuotta. Toivoin, että se riittäisi, mutta toisin kävi. Kiitos paljon tsempeistä!

      Poista
  9. Voi kurja :( Tsemppiä! Itselläni on kaksi narttua kolmen vuoden ikäerolla. Kun nuorempi alkoi aikuistua, niin oli aika paha rähinävaihe ja yhteen otettiin välillä rajustikin. Vanhempi koira on luonteeltaan melko pehmeä ja lopulta alistui siihen, että nuorempi koira on ylempänä laumassa. Ei siinä auttanut kuin vahvistaa nuoremman koiran asemaa antamalla ruoka ensin, ulos ensin jne. Tietysti myös pitää vahvistaa ihmisen paikkaa laumanjohtajina. Laumanjohtaja päättää mitä tehdään eikä hyväksy tuollaisia rähinöitä. Oletteko kokeilleet jotain fyysistä ärsykettä tappeluiden lopettamiseen, esim. vesisuihkua tai räminätölkkiä? Tämä voisi saada katkemaan tilanteen heti alkuunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme pääasiassa estäneet tappelut menemällä itse väliin ihan fyysisesti ja pyrkineet kieltämään jo tuijottelun ja hännän nostamisen. Räminäpurkkia olen miettinyt, mutta en ole ihan varma, toisiko se lisäarvoa... Kiitos vinkeistä!

      Poista
  10. Susilaumassa on lauman seassa "rauhantekijöitä", jotka työntävät päänsä kovankin rähinän keskelle ja saa kaksi muuta rauhoittumaan. En tiedä toimisiko toi temppu, että vaikka noi kaksi saisi katsekontaktin niin jos jompi kumpi teistä on välissä niin räyhäämistä ei syntyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis me joudutaan molemmat lähes jatkuvasti menemään väliin - toinen toisen koiran luo ja toinen toisen... :/ Pakkohan ne tappelut on saada estettyä ja pikku hiljaa aletaan rakentaa taas luottamusta, jahka päästään taas palaamaan normaaliin arkeen.

      Poista
  11. Kyllä se tilanne siitä, valvonnan alla ja nollatoleranssi kyräilylle ja haastamiselle, palkkaa rauhoittelusta, kivaa yhdessäoloa ja lenkit porukalla, kuten täälläkin on jo neuvottu.

    On nartuillakin nähty vastaavien tilanteiden rauhoittumista ja jos juoksu tekee tulojaan, niin tilanne voi kuukauden päästä olla jo selvästi parempi. Parhaita kavereita ei välttämättä enää tule, mutta varmasti saatte vielä toisiaan hyvin sietämään. Meilläkin on yksi tapaus, missä kaksivuotiaaksi meni hyvin (toinen nattu silloin 8v), sitten tuli riitaa muutamana vuonna yksittäisinä tapauksina useamman kerran vanhemman ollessa kipeänä tai normaalia heikompana. Reikiä tuli vanhempaan, kun nuorempi puree tositarkoituksella, mutta nykyään sietää toisiaan ihan ok. Tapaamisissa pitää olla tarkempi ja kyräily on täysin kiellettyä aina, mutta nollatoleranssilla tuntuu tilanne rauhoittuvan hyvin pian. Haastaja on joutunut siirtymään jäähylle, eikä meillä saa omia kulkureittejä, ihmisiä tai mitään muutakaan. Hurjaltahan se näyttää ja kurjalta tuntuu, mutta paljon on vielä tehtävissä :) Tsemppiä ja edelleen kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tästä voisitkin joskus tehdä sterilointipostauksen (miksei myös kastroinneista), lähinnä vaikutukset käyttäytymiseen ja myös fyysiseen terveyteen nykyisen käsityksen mukaan..? Asiasta kiinnostaisi mm. yksi artikkeli, mitä en ole päässyt itse lukemaan: 2001 Guay "Pet-assisted therapy in the nursing home setting: Potential for zoonosis", jonka mukaan kastrointi tai sterilointi vähentää puremariskiä (ihmisiin) 2/3. Asenteet Pohjoismaissa ja rapakon tuolla puolen kun tuntuu olevan sterilointiin ja kastrointiin melkoisen erilaiset.

      Poista
    2. Anonyymi1: Kiitos tsempeistä, toivon todella, että tilanne rauhoittuisi juoksujen jälkeen. Ongelmanahan näissä narttujen välisissä kärhämissä tuppaa vain helposti olemaan (ikuinen) kaunojen kanto. Meillä kun kyse ei ole satunnaisista yhteenotoista vaan ihan 24/7 jatkuvasta tilaisuuksien kyräilystä :/ Toivotaan, että pääsisimme kuitenkin vahvistamaan tyttöjen positiivisia assosiaatioita toisistaan. Kiitos paljon tsempeistä ja uskon valamisesta! :) Tekee hyvää kuulla näistä onnistumisista!

      Anonyymi2: En koe olevani mikään ekspertti kyllä tuon asian tiimoilta :) Haluaisin ainakin käydä yhden valinnaiskurssin ennen tarkempaa kannanottoa. Mitä tässä nyt olen jutellut eri tahojen kanssa, niin tuosta nartun sterkkaamisesta ei välttämättä olekaan apua tällaisiin kärhämiin - joidenkin mielestä se voi jopa pahentua, kun nartulta ns. viedään kaikki naishormonit ja jäljelle jää testosteroni... Uroksilla testosteronitason väheneminen taas usein auttaa aggressioon, paitsi jos kyse on pelkoaggressiivisuudesta, jolloin "viimeisenkin miehisyyden" vienti voi pahentaa tilannetta. Monisyinen aihe.

      Tuosta tutkimustuloksesta itseäni kiinnostaisi, että onko otettu huomioon se, että ihmiset, jotka (maassa jossa sterkkaus/kastrointi on tapa - esim. Espanja, mutta ilmeisesti myös USA(ko?)) leikkauttavat lemmikkinsä, saattavat myös muuten huolehtia lemmikistään ja sen koulutuksesta paremmin, niin että puremia tulee vähemmän? Eli ettei välttämättä ole kyse vain leikkauttamisesta? Mielenkiintoista kyllä!

      Poista
    3. Anonyymi 1&2 täällä taas :)

      Juu, USA:sta käsittääkseni tutkimus on peräisin. Leikkauksiin tunnutaan asennoituvan positiivisemmin niissä maissa, missä kodittomia koiria on paljon ja elintaso antaa varaa toimia. Rutiiniksi kastroinnit ja steriloinnit on kaikella todennäköisyydellä tullut, koska merkittäviä negatiivisia sivuvaikutuksia ei ole esiintynyt. Jenkeissä ainakin isojen koiratarhojen yhteishäkeissä oleskelevat koirat, C. Millanin laumassa (miestä yhtään muuten ihailematta) ja esim. koirapäivähoitoloissa on lähes poikkeuksetta joka ikinen koira on leikattu. Onhan toki koulutuksella ja sosiaalistamisella merkitystä, mutta koirat joista luovutaan syystä tai toisesta, ei todennäköisesti ole niitä koulutetuimpia. Kiinnostaisi löytää kattavia tutkimuksia asiasta, mutta en ole oikein löytänyt.

      Poista
  12. Oman koirani kasvattajan (bodercollie) kaksi vanhinta koiraa, narttuja hekin, ovat viimeisten parin vuoden aikana ottaneet yhteen aina kun juoksut on tulossa, ja varsinkin kun nuorimmainen tekee juoksujaan (vanhemmalla monesti ne ovat jo ohi). Ikäeroa heillä on vain reilu vuosi. Yleensä se on se nuorimmainen, joka alkaa haastamaan vanhempaa koiraa. Tällä hetkellä nuorempi haastaa vanhempaa, vaikka vanhempi on nyt tiineenä. Ainakin kerran ottivat kunnolla yhteen, mistä kasvattajakin oli ihmeissään, että miten toinen kehtaa tiinettä narttua haastaa?

    Heillä on toiminut ihan vain laumajärjestyksen selventäminen: vanhempi koira saa aina kaiken ensin ja vanhemman koiran johtajuutta korostetaan todella paljon.. Kasvattaja on miettinyt myös nuoremman koiran steriloimista, kun juoksuaika on aina semmoista hormonihöyryistä ja selvästi sillä on kaikkein "vaikein" juoksu hänen koiristaan.

    Toivottavasti teillä tilanne setviytyy ja tytöt saavat välinsä kuntoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä rohkaisevasta tarinasta :) Kohtalontovereita tuntuu löytyvän, kun vain avaa suunsa! Tuosta tiineen haastamisesta olen lukenut monestakin paikkaa, eli ei liene ihan tavatonta. Veikkaan, että liittyy hormonitoiminnan muutoksiin.

      Kiitos paljon tsempeistä, toivotaan...! :)

      Poista
  13. Ellei ole jo selvinnyt, niin sinulle oli poimittu kimppu lehtoimiköitä. Kiitos hienosta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa, että sain tähän vastauksen, ei ollut vielä selvinnyt! Kiitos paljon :)

      Poista