torstai 14. helmikuuta 2013

Pitkiä pellavia


Eilistä, laskiaistiistaita, varten leivoimme muutaman pullan karppiohjeella. Muuntelin jauhojen osuuksia ilmeisesti liikaa, kun eivät maistuneet juuri miltään. Onneksi kermavaahto ja marjat maistuvat aina - olipa kuljetusalusta mikä hyvänsä.

Illaksi sain taas pitkästä aikaa kaivaa haalarit esiin. Jodalle se tiesi uutta potentiaalista päiväunipaikkaa, minulle kasaa ommeltavia merkkejä. Sain tosin kiinnitettyä vain yhden paikoilleen ja sulloin loput takaisin taskuun niitä kuuluisia parempia aikoja odottelemaan. Ehkä turhauttavinta puuhaa ikinä! Pitäisi kaivaa taas ompelukone esiin ja surautella merkit sillä kiinni.


Suuntasimme Gravitaatioon, eli opiskelijoiden laskiaisriehan virallisiin jatkobileisiin Circukseen - yhdessä vajaan parintuhannen muun opiskelijan kanssa. Jono oli sen mukainen, mutta eteni yllättävän sutjakkaasti.


Illan esiintyjinä toimivat French Films, Cheek ja hmmm, keitäs nämä torvisoittajat olivatkaan...?


Circus oli jälleen kerran ääriään myöten täynnä, joten päätimme kivuta yläparven väljemmille vesille seuraamaan Cheekin keikkaa, tanssimaan ja laulamaan. En ole mikään erityinen Cheek-fani, mutta Vain elämää -sarja nostatti herran osakkeita silmissäni siinä määrin, että oli kiva nähdä tällainen live vetokin, johon odotetusti kuului muutama em. sarjan versioinneista. Ja hyvinhän se veti! Muutenkin oli kiva taas olla liikkeellä Stadin yössä - etenkin, kun opiskelijoita vilisi kaikkialla.

Öissä on vain sitä tunnelmaa.


Etenkin silloin, kun niitä ei tarvitse viettää tenttikirjan ääressä.

Mahtoikohan tämä olla minun viimeinen opiskelijalaskiaiseni?

2 kommenttia:

  1. Torvet on Retuperän WBK. :)

    Meinasin itsekin tulla Gravikseen, mutta oli sen verran kiireinen viikko muutenkin, että päätin mennä tuona iltana kotiin lepäilemään.

    VastaaPoista