tiistai 5. helmikuuta 2013

Eläinihmisiä vai eläimellisiä ihmisiä?

Haha, mä tein sen taas. Ujutin kissojen ruoka- ja hiekkatilaukseen jälleen yhden ylellisyystarvikkeen. Kirjoittelen siitä sitten enemmän, jahka se kotiutuu.

 Meidän kotimme muuttuu hitaasti, mutta varmasti kissakodin näköiseksi. Olen myös huomannut itsessäni selkeän muutoksen kohti kissaihmisyyttä - ei sillä, ettenkö edelleen tykkäisi koiristakin vähintään yhtä paljon. Eräs käytösluennoitsija mainitsi meille syksyllä, että kissat kaipaavat toistuvia hienovaraisia läheisyydenosoituksia (kevyt kosketus ohi kulkiessa, hetkellinen nenättely…), kun taas ihmiset ovat taipuvaisia tarjoamaan niille suuren intensiteetin läheisyyttä harvemmalla frekvenssillä ("tulepas katti sieltä tädin syliin, niin halataan!"), mikä aiheuttaa paljon väärinymmäryksiä meidän ja kissojen välille. No, olen ottanut tämän jotakuinkin ohjenuorakseni ja aika usein kissoja tuleekin sitten siliteltyä nopeasti ohikulkiessakin.


Saman kissoittumisilmiön on tainnut viime aikoina huomata täältä bloginkin puolelta, minkä vuoksi jätänkin kissat nyt tällä kertaa tähän ja siirryn pohdiskelemaan toista mieltäni jo pidempään kaihertanutta aihetta, joka kuitenkin liittyy oleellisesti juuri mun yhteen motiiviin hankkia kissoja: omistajien näkökulman ymmärtäminen. Halusin tietää, mikä niissä kissoissa niin kovasti viehättää. Mission accomplished!

Omistajien ymmärtämiseen liittyy myös tämä toinen pohtimani asia. Kuvituksena muutama vanha kuva.

Hieman taustoja valottaakseni: olen kaikki pidempiaikaiset harjoittelut mukaan lukien työskennellyt nyt yhdeksässä eläimiin liittyvässä paikassa – itse asiassa kaikki koskaan tekemäni työ on liittynyt tavalla tai toisella nimenomaan pieneläimiin. Opiskelen eläimiin liittyvää alaa ja olen jo monta vuotta ollut päivittäin tekemisissä nimenomaan eläinihmisten parissa. En vain töissä tai koulussa, vaan myös harrastuspuolella ja nettimaailman kautta. Voisi siis helposti ajatella, että elän jonkin sortin eläinkuplassa. Itse en kuitenkaan koe niin. En esimerkiksi juurikaan puhu lemmikeistäni tuntemattomille tai uusille tuttavuuksille. Tiedän, että heitä ei välttämättä kiinnosta. 




Se mikä minua kuitenkin joidenkin eläinihmisten (ei siis vain eläinlääkärien tai –hoitajien, vaan myös muiden eläinalan ammattilaisten, opiskelijoiden, harrastajien sekä nettikeskustelijoiden) parissa kummastuttaa, on että miksi eläimistä selkeästi tietämättömät tai vähemmän tietävät ihmiset leimataan heti tyhmiksi? Sellaisiksi, joita ei voi muka opastaa ja joiden tietämättömyyttä on soveliasta naureskella kavereille.  


Ihmiset ottavat lemmikkejä kaikista vääristä syistä ja tietävät monesti liian vähän eläimen luontaisista tarpeista. Niitä pidetään liian pienissä tiloissa, liikutetaan liian vähän, eikä osata huolestua tarpeeksi ajoissa. Ruokintarutiinit perustuvat TV-mainoksiin ja markettien antiin: paremmasta ei tiedetä. Luultavasti ongelma piileekin juuri siinä, että kaikki eivät ymmärrä tarvitsevansa lisää tietoa, vaikka osaisivat sitä halutessaan hankkiakin. Jotkut ovat tyytyväisiä, kunhan lemmikki nyt pysyy jotakuinkin hengissä ja näyttää tyytyväiseltä. Kun koiranpentuja kaupitellut tuttava kertoo koiranhoito-ohjeet, niihin uskotaan, eikä niitä kyseenalaisteta. Tuttava käski syöttää pennulle juuri sitä TV-mainoksissa mainostettua kuivaruokaa ja maksalaatikkoa – niin tehtiin ja vasta ongelmien mahdollisesti ilmetessä keksitään marssia eläinlääkärin vastaanotolle tai vaihtoehtoisesti eläinkauppaan tai koirankasvattajan luo.




Suurin osa eläinten parissa työskentelevistä suhtautuu toki heihinkin asiallisesti ja ystävällisesti ja jaksaa selittää heille asiat juurta jaksaen. En pysty, enkä halua nimetä mitään tiettyä ryhmää, mutta aina toisinaan törmää kuitenkin myös sellaisiin eläinihmisiin, jotka kuluttavat uskomattomia määriä energiaa näiden vähemmän tietävien ihmisten kummasteluun ja jopa suoranaiseen tuohtuneeseen mollaukseen. Ainakin sitten työ-, opiskelu- tai harrastuskavereiden kesken, jos ei muuten. Joskus myös tuntuu, että vähäisen tietomäärän synnyttämä negatiivinen leima vaikuttaa suoranaisesti kyselijän saamaan kohteluun. 


”Miksi ihmeessä tällaiset ihmiset hankkivat eläimiä?”

”Miten tätäkään asiaa ei ole voitu selvittää ennen eläimen hankintaa?”           

”En mä sille tästä asiasta voi sanoa, kun ei se tiedä perusteitakaan.”




Niin, ihannemaailmassa ihmiset tietäisivät kaikesta kaiken. Myös niistä eläimistä. Mutta ei tosimaailmassa. Eläinten omistajiin kuuluu ja tulee aina kuulumaan niitä, joille eläimet eivät ole maailman napa – toisin kuin meille harvoille ja valituille. Niitä, joiden koko maailma ei pyöri eläimien ja eläinharrastusten ympärillä. Niitä, jotka ovat hankkineet lemmikin lapsille tai pelastaneet naapurin koiran lopetusuhan alta. Niitä, joille se lemmikki muodostaa vain pienen palan arkea, mutta ei elämän keskiötä. Niitä, joita kiinnostaa vapaa-ajallaan kaikki muu, kuin eläintiedon läpikahlaus.


Insinöörejä, ministereitä tai muuten vain fiksuja ihmisiä, jotka nyt eivät vain satu tietämään eläimistä niin paljon kuin me niitä ammatiksemme hoitavat. Itse en näe syytä suhtautua heihin ylimielisesti: he tietävät varmasti jostakin muusta paljon enemmän kuin minä.  En siis näe tarpeelliseksi kummastella heidän vähäisempiä tietojaan. Minusta se on täysin luonnollista ja asian revittely vie energiaa ja aikaa muilta, tärkeämmiltä seikoilta, kuten omistajan perinpohjaiselta opastamiselta ja vilpittömältä auttamiselta. Koen, että tulevana eläinalan ammattilaisena minun tehtäväni on jakaa hankkimaani tietoa muillekin ja tehdä se niin, että ensimmäisen lemmikkinsä vasta hankkinut omistajakin ymmärtää. Ilman tarpeetonta ylemmyydentunnetta. 

hemmän tuomitsemista, enemmän ymmärrystä. Ei välttämättä edes hyväksymistä, mutta ymmärrystä. Näin on ja tulee aina olemaan. Onneksi meillä on sentään mahdollisuus edes yrittää vaikuttaa asiaan!




Luultavasti vastaavaa tapahtuu kaikilla muillakin aloilla. Nainen autokaupassa on automaattisesti tyhmä ja helpdeskiin soittava ATK-amatööri luultavasti myös. Näistä aiheistahan väännetään loputtomia aasiakas-keskusteluja milloin missäkin. Liekö kyse sitten jostakin yleisinhimillisestä oman paremmuuden korostamisen tarpeesta ja ammattiylpeyden korottamisesta vaiko ehkä kollegojen huvittamisesta ja yleisestä työilmapiirin parantamisesta? En tiedä. Näin sinisilmäisenä, idealistisena nuorena toivoisin, että se voitaisiin hoitaa jollakin muulla tavalla kuin toisten kustannuksella.


Ennen kaikkea toivoisin kuitenkin moisen asenteen pysyvän mahdollisimman hyvin kurissa nimenomaan eläinalalla, koska – omistajasta viis - ystävällisellä, kärsivällisellä ja perusteellisella neuvonnalla voi saada merkittävästi parannettua yksittäisen eläimen ja sitä mahdollisesti seuraavien yksilöiden elämää. Toiset ovat olleet tarpeeksi innokkaita hankkiakseen riittävästi tietoa etukäteen, toiset ovat ehkä päätyneet eläinten omistajiksi sattumalta tai luottaneet saamaansa puutteelliseen opastukseen ja suorittavat suurimman osan tiedonhankinnastaan vasta eläinalan asiantuntijan luokse hakeutuessaan. Mutta pääasia, että hankkivat – jostain, joskus! Kliseisesti parempi myöhään kuin ei silloinkaan.


Kaikki me olemme joskus olleet aloittelijoita. Kaikki me tiedämme jostakin aiheesta liian vähän. Harmillisesti joskus myös näistä viattomista eläimistä. Yritetäänhän kaikki – niin me eläinalan opiskelijat, ammattilaiset kuin tavalliset eläimistä enemmän tietävät tallaajatkin - kuitenkin olla ihmisiä ihmisille ja ennen kaikkea vilpittömiä puolestapuhujia ja auttajia eläimille, jotka ne raskaimmat seuraamukset paitsi omistajan, myös meidän toiminnastamme  sitten lopulta kantavat? Uskoisin, että se onnistuu myös ilman tarpeetonta toisten yläpuolelle asettumista.





Kommentteja, omakohtaisia kokemuksia tai vasta-argumentteja? Tykkäättekö ylipäätään, että kirjoittelen tällaisia mielipidepostauksia? 
Edellisestä onkin jo aikaa.

39 kommenttia:

  1. Erittäin yvä teksti! Olen niin samaa mieltä tästä. Hevospiireissä tähän törmää koko ajan, puhutaan selän takana kuinka tuo omistaja ei osaa tehdä sitä tai tätä, ruokitaan liikaa tai liian vähän jne. Silti ei viitsitä neuvoa, vaikka selvästi nähdään, ettei tämä kyseinen ihminen vaan ymmärrä mitä tekee väärin, vaan yrittää parhaansa. Itse koen myös velvollisuudekseni ystävällisesti keskustella asioista muiden hevos- / eläinihmisten kanssa, varsinkin jos huomaan jotain millä selvästi on merkitystä kopukan hyvinvointiin. En tarkoita, että koko ajan pitäisi olla muita kyttäämässä tai arvostelemassa, mutta voi herättää keskustelua hyvässä hengessä.

    Toivottavasti mahdollisimman moni lukee tekstisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä kurjaa. Onneksi uskallat vastustaa tuota, hieno homma! :) Kyllä ne asiat voi ilmaista ihan rakentavastikin tosiaan, se on siitä sävystä kiinni. Tyyliin: "Hei oletko muuten kokeillut/kuullut..." vs. "Teet väärin. Tee näin!" :D

      Kiva kun kommentoit, mun täytyykin käydä taas sivistämässä itseäni noilla heppajutuila ;)

      Poista
  2. Tämmöset mielipidepostaukset on tosi kivoja :)

    Oon tosta samaa mieltä, että helposti sitä ihan minkä tahansa asian asiantuntijat ja tosiharrastajat alkaa naureskella aloittelijoille ja katsovat heitä nenän vartta pitkin alaspäin. En usko, että sitä tehdään tahallaan. Ehkä se on enemmän sellaista ajattelemattomuutta ja semmoista itsensä korottamista muiden yläpuolelle. Onhan se inhimillistä, että oma kehitys aloittelijasta edistyneemmäksi tuntuu kivalta, mutta aika ikävää että sen täytyy välillä näkyä aloittelijoiden mollaamisena.

    Ja olet kyllä ihan oikeassa siinä, että ykkösenä kaikkien eläinten kanssa töitä tekevien prioriteettilistalla pitäisi olla eläimen hyvinvointi. Mielestäni ainoa oikea tapa toimia on tehdä parhaansa eläinten olojen parantamiseksi. Varmastikin siitä iso osa on eläinten omistajien valistamista ja opettamista. Kuitenkaan eläimen kärsimystä ei voi kukaan kuitata sillä, että on vain tietämätön ja ei ole tottunut eläimiin. Kyllä pitää asiallisesti mutta napakasti pystyä sanomaan omistajalle jos eläin kärsii. Yleensä ihmiset eivät tietenkään halua nähdä vikaa omissa tekemisissään, mutta on kyllä tosi tärkeää saada ihmiset tajuamaan se, että lemmikkieläinten kärsimys suureksi osaksi on omistajien aiheuttamaa, vaikkei se varmaan yleensä ole tahallista. Vaikeita kysymyksiä joihin ei varmaan lopullista vastausta ole. Itse olen yrittänyt pehmentää linjaani kun kerron eläinten hyvinvoinnista ja ongelmista, etten vaikuta liian syyllistävältä ja tuomitsevalta. Vaikeaa kuitenkin välillä on, koska minun mielestäni kenenkään ei pitäisi ottaa eläintä, jos ei ole kiinnostunut perehtymään sen lajinomaisiin tarpeisiin. Tiedän toki, että tätä tapahtuu koko ajan, mutta vaikea on silti sitä hyväksyä.

    Ja nyt loppuu paasaaminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näinpä juuri. Osa toki vastustelee, jos heidän tekemisiinsä yrittää puuttua, mutta aika iso osa ottaa kuitenkin kaiken tiedon ja avun auliisti vastaan, jos joku sitä jaksaa tarjota. Ainakin tilanteessa, jossa itse ovat hakeutuneet apua hakemaan :) Se onkin sitten ihan eri juttu, että mitenkä saada viesti perille sellaiselle, joka ei ongelmaa myönnä tai näe :D

      Poista
  3. Lisää vaan mielipidepostauksia, tästäkin tykkäsin! :) Itse en ole törmännyt tuohon, ainakaan siis siihen että mua jotenkin tyhmänä pidettäisiin, edes koirailun alkuaikoina. Mutta täytyy myöntää, että välillä meinaa itseä ärsyttää nuo "tyhmät koiran omistajat", eli voin melkein tunnistaa itsenikin tuosta. Mutta toisaalta olen niitä "tyhmiäkin" tuttuja neuvonut, eli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Noin se helposti menee. Kunhan vain keskittyy siihen neuvomiseen ja pitää mölyt mahassaan ;)

      Kiva kuulla, että kelpaa! Voisipa näistä toistekin kirjoitella.

      Poista
  4. Tosi harmi, jos teillä on esiintyy tuollaista! Ja kummallista, eläinlääkiksen ja ihmislääkiksen olettaa kuitenkin olevan melko lähekkäin opetustavoiltaan?
    Meidän puolella en ole tuollaista huomannut, yleinen ja melko itsestään selvä kanta on, että jos potilas ei ymmärrä, ei ole asiaa osattu hänelle tarpeeksi hyvin esittää. Me olemme niitä asiantuntijoita ja siksi me potilaita hoidamme - jos näin ei olisi, miksi potilas olisi hakeutunut hoitoon? Ihmisillä on erilaisia taustoja ja se, miten asian ilmaisee, pitää aina miettiä yksilön kohdalla erikseen. Niitä yksinkertaistettuja selityksiä ei toki aina ole helppo keksiä opiskeltuaan asiat itse molekyylitasolta lähtien, ammattilaisilla on taipumus ajatella asioita liian vaikeasti. :)

    Ylemmälle tasolle asettuessaan ihminen tekee itsestä lähinnä typerän. Miksi ammatilainen lähtisi kisaamaan koulutuksensa kautta saamillaan tiedoilla kouluttamattoman kanssa? Ihan kuin lähtisi juoksemaan lapsen kanssa kilpaa ja hehkuttaisi jälkikäteen tätä ilmiselvää voittoaan.

    Mulla on eläinlääkäreiden kanssa asioiminen aina sujunut hyvin. Meidän vakkarieläinlääkärille olenkin kertonut oman alani ikään kuin pohjustuksena sille, että täältä voi nyt sitten tulla ihan älyttömiä heittoja. Eli mä luonnollisesti ajattelen tuon koiran sairastelua pitkälti ihmisnäkökulmasta ja mietin myös hoitoja sen mukaan. Tämän onneksi meidän eläinlääkäri ymmärtää ja asioista keskustellaan. Minä uskallan kysyä, miksi koirani tyräleikkauksessa ei käytetä verkkoa ja hän taas ei koe, että kysymykselläni kyseenalaistaisin häntä.

    Sen itsensä jalustalle nostamisen näen olevan sitä yleisempää, mitä vähemmän tietoa todellisuudessa on. (Luulen, että sinäkään et ajatellut tekstissäsi vain eläinlääkäreitä?) Eläinpuolella olen kasvattajissa törmännyt siihen, etä omat mielipiteet ovat kiveen hakattuja totuuksia eikä niitä kyseenalaisteta. Vai onko tämä sitten puudelipiireissä yleisempää, näissä ympyröissähän yllättäen ollaan hyvin tarkkoja mm. siitä, millä sitä koiran turkkia pitäisi pestä, leikata ja föönata ja muotoon leikata. Osan mielestä tästä poikkeaminen on oikeasti huonoa koiranpitoa ja ihminen laiska, kun ei ole kiinnostunut käyttämään suurta osaa vapaa-ajastaan koiransa ulkonäköön.

    Tuon toimimisen vailla parempaa tietoa tiedän ja ymmärrän hyvin. Itsekin olen jälkikäteen kokenut suurta tunnontuskaa siitä, miten perheeni ensimmäiset lemmikit on ruokittu vain markettipöperöllä - paremmasta tosiaan ei ollut tietoa (eikä silloin nettiä ;). Mutta tuo, että tuttavaa uskotaan asiantuntijaa helpommin on hyvin ymmärrettävää ja luonnollista. Ensinnäkin siksi, että tuttava tunnetaan ja hänet tiedetään luotettavaksi tyypiksi - ei hän ole muulloinkaan valehdellut, miksi valehtelisi tässäkään? Eihän se tuttava varmasti valehtelekaan, ei vain tiedä paremmin. Toisekseen, se tuttava osaa luultavasti tarjota yksinkertaisempia ja omaan järkeen soveltuvampia ratkaisumalleja kuin se täyttä hepreaa puhuva asiantuntija. Siksi asiantuntijan pitääkin osata tarjota niitä maallikkotason ratkaisumalleja. Kuten sun uskon tekevän. :)

    Niin ja täällä tykätään mielipidepostauksista, lisää vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, en mä tästä ehkä tiedekuntaa syyttäisi - puhuin siis ihan todella muistakin kuin oman alani ihmisistä :) Musta nimittäin tuntuu, että näitä moralisoijia löytyy eläinihmisistä, oli ammatti sitten mikä hyvänsä. Useimmat eläinlääkärit jotka puhuvat jotain omistajista, puhuvat vastaavia juttuja ns. hauskoina sattumuksina, ennemmin kuin pahansuovasti. Osa sitten paasaa meille kyllä sen puolesta, että asiat pitäisi selittää asiakkaille mahdollisimman hyvin, mutta ehkä meille ei ihan noin selkeää sanomaa ole välittynyt kuin teille. Hieno homma, että ihmispuolella lääkäreitä koulutetaan nöyriksi! Etenkin kun lääkäreitä yleisesti välillä kritisoidaan esim. ammattislangin taakse piiloutumisesta :) Maallikkotason ratkaisujen tuottaminen oli hieno termi, pitääpä ottaa käyttöön! :D

      Poista
  5. Joo, siis nää on yksiä mun lemppariasioita mistä voit kirjoittaa; omakohtaiset mielipiteet, havainnot ja tulkinnat. Antaa tulla lisää vaan. :)

    Itse en ole ollut töissä vielä missään eläin-asiakaspalvelussa, joten en ole ainakaan ehtinyt turhautua eläintietämättömyyteen. Toistaiseksi kuitenkin ainakin ajattelen, että jaksaisin eläinlekurina selittää asiat juurta jaksaen. Ehkä joskus turhauttaa, jos jatkuvasti tuodaan turhaan kärsiviä (tai lopetettavia) eläimiä vain, koska päätös sellaisen hankkimisesta on tehty liian nopeasti. Voisi kahvipöydän ääressä niitäkin tilanteita tulla jauhettua..
    Olen aika anteeksiantavainen, mutta saattaisi kyllä vähän puistattaa jos tapaa koiranomistajan, jonka sheltti painaisi 18+ kiloa ja omistaja vain letkauttaisi korvaansa laihdutus-ehdotuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, enköhän mä jotakin vielä kehitä :) Ja noi on tosiaan sitten vielä oma alalajinsa noi, jotka eivät ota parannusehdotuksia kuuleviin korviinsa. Siinä pitää yhdistää tietty jämäkkyys ja hienotunteisuus saadakseen asiansa perille, eikä sitä siltikään aina saa... Mutta ne, jotka tietoa janoavat - niiden pitäisi sitä saada! :)

      Poista
    2. Jep, ehkä se ei ole niinkään se eläintietämättömyys vaan välinpitämättömyys joka hermostuttaa. Tietenkin "välinpitämättömyys hakea tietoa" -alue on sitten taas vähän kinkkinen.

      Itseäni joskus ärsyttää se tosiharrastajien leuhkinta, juu..

      Poista
    3. Luultavasti, siksi kirjoitinkin, että hyväksyä ei välttämättä tarvitse (eli siis ajatella, että toinen olisi toiminut hyväksyttävällä tavalla), kunhan vain pyrkisi ymmärtämään. Ei meidän ole määrä olla toistemme tuomareita, vaan pyrkiä auttamaan siinä missä voimme. Moralisointi ja mollaus ei auta, vaan levittää huonoa käsitystä muillekin. Neuvonta auttaa - etenkin sitä eläintä.

      Ja toisena pointtina: aina ei suinkaan ole kyse välinpitämättömyydestä, vaan puhtaasta uskosta omaan oikeaan toimintaan. Ei ole lähdetty etsimään lisää tietoa, koska ollaan kuviteltu toimivansa oikein. Aina emme edes saa kaikkia vaikuttaneita tekijöitä tietoomme, jolloin saatamme tuomita toiset väärin perustein välinpitämättömiksi. Aika varovainen saa siis tuomitsemisissaan mielestäni olla ja johtaako se siltikään mihinkään parempaan? :)

      Poista
  6. Tykkäsin jutusta:) Miettinyt samanlaisia asioita omaankin alaan liittyen. Koulutuksen aikana painotetaan paljon vuorovaikutusta ja toisen ihmisen kohtaamista. Ikävä kyllä kentällä huomaa ne hieman paatuneet työntekijät, jotka ovat kangistuneet vanhoihin rutiineihinsa, jolloin monesti lauseista paistaa ylenpalttisuus tai kyllästyneisyys "tietynlaisiin ikäviin asiakkaisiin". Kaikille olisikin hyvä säännöllisesti miettiä aika ajoin omia arvojaan ja miltä oma käytös näyttää toisen silmissä. Jotkut ilmeet ja lauseet, kun saattaa päästä niin huomaamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota minäkin toivoisin, että pysähdyttäisiin välillä tarkistamaan ne omat arvot ja asettumaan toisen asemaan. Haluaisiko itse tulla tuomituksi? Ehkä meillä nuorella sukupolvella on mahdollisuus hiukan pöllytellä vanhoja pölyjä ilmaan ja tuoda uutta, avointa asennetta...? :)

      Poista
  7. Mielenkiintoista, mielenkiintoista! :) Ehdottomasti lisää mielipidepostauksia! Noista kissoista olisi kiva kuulla enemmänkin, itsekin näin enemmän koiraihmisenä tulee usein mietittyä mikä niissä kissoissa kiehtoo. Esim. oletko oppinut "lukemaan" kissoja ja niiden aikeita omien lemmikkien kautta paremmin tai oletko oppinut jotain uusia kikkoja miten käsitellä vierasta kissaa vastaanotolla? Ylipäätään kiinnostaa mitä olet oppinut kun olet nyt päässyt tutustumaan kissojen sielunmaisemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kikat ja käsittelytaidot ovat vielä aika aloittelijan tasolla. Pelokkaat ja kipeät kissat vastaanotolla kun ovat haastavuudeltaan hiukan toista luokkaa kuin nämä sohvanvaltaajat :) Omista kissakokemuksistani voisin kyllä toki muuten kirjoitella!

      Poista
  8. Mä sujautin poikien sapuskatilaukseen kans jotain outoa, KOIRASHAMPOON. Tai no, zooplus-pisteitä siihen käytin. Ens viikolla viimeinkin pääsen pesemään LIIKAA KOIRALTA HAISEVAN koiran! :D En malta odottaa...

    VastaaPoista
  9. !!! :D Miks mä aina unohan käyttää niitä pisteitä :(

    Toi koiran haju on kyllä yks mitä oon miettinyt. Ennen kuin oli omia koiria, siihen hajuun kiinnitti tosi paljon huomiota. Oli esim. pakko aina nuuhkaista kättään koiran silittämisen jälkeen ja mennä sitten kipinkapin pesemään ne kädet.

    Nyt kun on omia koiria, niin a) ne eivät haise b) nenäni on turtunut, enkä haista. Meillä kyllä tuo kaksilahkeinen pesee noita sen verran ahkeraan, että ehkä ne eivät oikeastikaan haise... mutta toisaalta en muista, että ne olisivat haisseet ennenkään? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea mielipidejuttuja!

      Mun suppea empiirinen tutkimus on todennut, että koiran haiseminen riippuu lähinnä rodusta ja sitä kautta ilmeisesti karvanlaadusta. Omat koirat ei onneksi haise (myöskään ulkopuolisten mielestä), mutta esim. naapurin noutajat haisee selvästi koiralta, kun ne tulee rapussa vastaan.

      Poista
    2. Mä oon miettinyt tota rodun vaikutusta myös, mutta kun tuota hajuhaittaa muistan ilmenneen kyllä niin isoilla kuin pienilläkin koirilla aina labbiksesta perhoskoiraan - siis hyvin erityyppisilläkin roduilla. Voisiko olla niin, että joitakin koiria ei pestä vuosikausiin? Yksilöllisiäkin eroja varmasti on :)

      Poista
    3. Hei!

      Itse huomasin kuinka ruokinta voi vaikuttaa dramaattisesti tuohon haisuliasiaan, kun shelttini joutui syömään pelkkää purkkiruokaa haimahäikän takia vuoden verran. Koira alkoi haista. Aiemmin tätä ongelmaa ei ollut esiintynyt, pesuvälit pysyivät samoina ja haju kaikkosi kun siirryimme takaisin tuoreeseen ruokaan.

      Poista
  10. Haluaisin kompata tuolta ylempää Marikaa (?), kun hän kirjoitti "Sen itsensä jalustalle nostamisen näen
    olevan sitä yleisempää, mitä vähemmän tietoa todellisuudessa on."

    Ikävä sanoa, mutta niinhän sitä sanotaan, että kukaan ei luule tietävänsä asioista enempää, kuin
    ensimmäisen vuoden opiskelija. Näkisin myös tämän pätevän
    yleismaailmallisestikin, alun mustavalkoisuus muuttuu myöhemmin värien kirjoksi. Itse en muista enää onneksi
    törmänneeni asenteisiin, joista kirjoitat. Tunnistan niistä kyllä aikuisuuden kynnyksellä olevat tyttöset,
    myös itseni aikoinaan, joilla on vielä hieman hakusessa ja hataralla pohjalla oma asema maailmassa. Olen
    kanssa ollut koko elämäni, 30v., eläinten ja eläinihmisten kanssa tekemisissä ja oppinut siihen, että
    tunteita on paljon mukana, koska kyseessä ovat elävät olennot. Jossain vaiheessa sen oman mielipiteen
    toitottamisen tärkeys jää nöyryyden tieltä. Myös tarve olla oikeassa ja tietää enemmän kuin toinen
    menettää merkityksensä elämänkokemuksen myötä.

    Eläinihmisellä, jolle on tärkeämpää kohottaa omaa asemaansa eläinten kustannuksella, on väärät
    motiivit olla eläinten kanssa tekemisissä. Mutta, ehkä sorrun nyt tähän, kun myös sanon, että kyllä
    itsekin toki ihmettelen ihmisiä, jotka eivät viitsi ottaa selvää hankkiessaan eläimen. ATK-taidot
    nyt voivat ihmisillä mitä ovat, kunhan osaa käynnistää ja sulkea tietokoneen ja käydä siellä Googlessa.
    Tietokoneen voi sulkea ja laittaa kuukaudeksi tauolle (vai voiko :D). Elävä eläin sitouttaa.
    Hyväntahtoinen ihmettely on tietysti eri asia kuin pilkkaaminen selän takia. Kummastella voi,
    mutta kuten sanot, pitää myös olla pokkaa mennä auttamaan ja neuvomaan. Mutta ehkä asia on juuri
    niin, tyhjät tynnyrit kumisevat eniten. Ehkä selän takana naureskelijoilla ei olekaan niin varmaa
    mielipidettä, kuin antavat ymmärtää. Sillä kavereille naureskelullahan haetaan kait myös jonkinlaista
    tukea ja varmistusta omille mielipiteilleen. Eli yritetään ymmärtää myös heitä, ja opastaa,
    miten muita opastetaan :)

    No, tässä tällaista väsynyttä pohdistaa. Mielipidekirjoituksia ja ajatuksia on aina mukava lukea,
    näitä lisää! Terv. toinen ell-opiskelija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. Meinasin itsekin kirjoittaa, että enemmän tähän törmää ehkä juuri nuorien keskuudessa, mutta enpä sitten halunnut osoitella sormella mitään tiettyä ikäryhmää :) Se, että mustan ja valkoisen välillä alkaa nähdä monia harmaan sävyjä, kuuluu kuitenkin tyypillisesti ihmisten psyykkiseen kehitykseen, joten hyvä, että nostit asian kuitenkin esille. Ja vieläpä noin lohdulliseen sävyyn - ehkäpä ikä tuo lisää perspektiiviä!

      Ja tottakai sitä voi aina mielessään pohtia kaikenlaista, mutta mielestäni sen ei tulisi antaa vaikuttaa siihen, miten ihmistä auttaa tai jättää auttamatta. Kavahdan muutenkin kovin jyrkkää tuomitsemista ja moralisointia, koska taustalla voi olla syitä, joita emme tiedä tai koskaan saa tietoomme. Eikä niitä ainakaan pitäisi yleisesti revitellä, eli tavallaan levittää samaa huonoa käsitystä ja "ei auteta tota" -asennetta muillekin.

      Tärkeä pointti myös tuo naureskelijoiden ymmärtäminen ja ajatus siitä, että heidätkin voisi saada muuttamaan suhtautumistaan! :) Sitä tällä tekstilläni osittain hainkin, että josko joku kyseenalaistaisi oman toimintansa/muiden vastaavan toiminnan, eikä lähtisi siihen niin kärkkäästi mukaan.

      Poista
  11. Ihmisten "tyhmyydelle" on toki helppo naureskella. Ssamasta asiasta voi puhua hyväntahtoisesti, kuten mainitsit puhuttaessa hauskoista sattumuksista, tai sitten mollaten ilkeämielisesti. Joillekin ihmisille on hyvin vaikea käsittää, että ovat todennäköisesti itsekin yhtä "tyhmiä" ollessaan tekemisissä heille vieraan aiheen kanssa.

    Minusta ei ole mitään pahaa repiä vähän huumoria hölmöistä sattumuksista. Mutta kun kyse on tietämättömyydestä tai muusta ilmeisestä syystä johtuva vahingollinen toiminta, ei auta, että pui nyrkkiä taskussa tai valittaa kaverille. Joissain tilanteissa on tärkeää jollain hienovaraisella tavalla auttaa tyyppiä oikeaan suuntaan (kaikki eivät kestä päin naamaa sanomista!) ja joissain tapauksissa on paras vaan unohtaa koko asia.

    Epäilen oman "tyhmyyteni" aiheuttaneen aikoinaan koiralleni ongelmia ruoan suhteen. Koiralla todettiin aika nuorena vehnäallergia, joten ruokavaliota yritettiin rukata vähän suuntaan jos toiseen. Nykyään netistä löytää monipuolisesti tietoa koirien ruokinnasta, mutta tuolloin homma oli vaikeampi. Syötettiin mm. raakaruokaa, mutta ilman parempaa tietoa, se sisälsi aivan väärissä mittasuhteissa eri ravintoaineita. Nyt tiedän paremmin, mutta harmittaa, etten osannut toimia koirani parhaaksi silloin. Kultsumme eli kuitenkin yli 14-vuotiaaksi (oli toisiksiviimeinen elossa pentueesta) ja oli koko elämänsä - joitain sairauksia lukuunottamatta - virkeä, iloinen ja hoikka koira. Luulisin, että teimme edes jotain oikein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! :) Luulen, että moni meistä on sortunut erilaisiin virheisiin omien lemmikkiensä kanssa (etenkin aikana, jolloin netti ei tarjonnut vastaavaa tiedonväylää kuin nykyisin) - toisille sen myöntäminen vain on helpompaa kuin toisille. 14-vuotias kultsu on kyllä jo niin hienon iän saavuttanut, että varmasti on tehty montakin asiaa oikein! :)

      Poista
  12. Tässäpä se onkin se ydin, missä on todellisen ammattilaisen ja pelkän ammatin/harrastuksen/yms.-harjoittajan ero. Se, että jaksaisi loputtomasti neuvoa hyväntahtoisesti ja ymmärtää myöskin toisen näkemys, haastavissakin tilanteissa, eikä tuomitsisi toista pelkän tietämättömyyden takia. Tätä hyvää argumentointia ja ajattelutapaa lisäisin mielelläni meidänkin koulutukseen.

    Ja aikuiseksi kasvun tärkeimpiä merkkejä on se, että antaa itselleen ja muille anteeksi nuo tietämättöminä aikoina tehdyt ja tekemättömät teot. Olen itsekin ollut äärimmäisen tai ainakin melko huono eläimenomistaja (enkä mielestäni ole vieläkään kovin hyvä), mutta pitää osata tarttua juuri tuohon ajatukseen, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jatkossa en tekisi joitain virheitä, joita aikanani tietämättömänä tein, siitä saan kiittää koulutusta (ja Googlea...).

    Kuitenkin pitää sallia itselleen myös se, että virheitä tapahtuu aina, samalla kun kuitenkin hakee tietoa kohti parempaa eläimen omistamista. Kukaan tuskin on täydellinen missään, mutta kehittyä voi aina. Semmoinen lempeys kuitenkin itseä ja asiakkaita kohtaan on kuitenkin tällä hetkellä se, mitä yritän pitää ohjenuorana opiskelussa, työelämässä ja vapaa-aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo Marikan kommentti sai mutkin miettimään, että eipä meille tästä opetuksen puitteissa ole ihan kauheasti taidettu puhua. Mitä nyt joku luennoitsija siellä, toinen täällä.

      Mä olen myös tehnyt virheitä ensimmäisten lemmikkieni kanssa - ehkä se vaikuttaa osaltaan siihen, että en lähde niin kärkkäästi tuomitsemaan muita ja löydän välillä itseni puolustamasta heitä - tietämättä, ymmärretäänkö pointtiani ollenkaan.

      Tosi hienoja ajatuksia ja erittäin kannatettava elämänfilosofia kaikkinensa tuo lempeys ja anteeksianto! Sitä sanomaa kun saisi jotenkin levitettyä...

      Poista
  13. Hei tykkään sun mielipidepostauksista!
    En lukenut kaikkia kommentteja, mutta tässä omia aatteitani. Hevospiireissä olen huomannut ilmiön, josta kirjoitat. Mielestäni se on häiritsevä ja harmittava ilmiö, ainoa miinuspuoli koko heppatouhuissa. Oman ensimmäisen hevosen hankkimista suunnittelevana ihmisenä aijon pitää huolen siitä, että apua on saatavana ja että ympärillä on ihmisiä, jotka haluavat auttaa eivätkä pyörittele silmiä tyhmillekään kysymyksille. Ymmärtävät, että kyseessä on ensimmäinen hevoseni ja kaikki on itsellenikin uutta.
    Ne rohdot/murkinat/liikunta mikä toimii toiselle eläimelle, ei välttämättä toimi toiselle sitten lainkaan. Jos kokeneempi konkari huomaa, ettei toisella välttämättä ole aavistustakaan tekojensa seurauksista eläimelleen, voi YSTÄVÄLLISESTI tulla juttelemaan ja kertomaan sen oikeaksi katsomansa relevantin tiedon, jonka omaa. Omistajan selän takana juoruilu ei taatusti ole eläimen eduksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Ja oho, et oo ensimmäinen joka mainitsee hevospuolella ilmenevän tuollaista. Vähän sääli kyllä! :/ Onneksi olet kuitenkin onnistunut haalimaan hyviä tyyppejä lähipiiriin :) Ajakaa ihmeessä omalta osaltanne asenteen muutosta, jos suinkin kykenette! :)

      Poista
  14. Kiitos tästä postauksesta. :) Hyvää ajattelun aihetta.
    Olen itse melkoinen "hc-koiraharrastaja", harrastan nykyään ehkä sitä kaikista vaativimman maineessa olevaa koiraurheilulajia (ainakin ajankäytöllisesti ja pakollisen sitoutumisen suhteen vaativinta, tarkoitan), olen opiskellut koirien ruokinnasta ihan pohjattoman paljon oman koiran sairastelun jälkeen ja olen vannoutunut raakaruokinnan ystävä tätä nykyä, hieroja kuuluu koirien normaalihoitoon siinä missä kynsienleikkuukin, ja kaikki ylimääräinen raha (ja muukin raha, toim. huom. :D) menee tähän harrastukseen. Samoin aika.

    Helposti kun oma treeniporukka koostuu samanhenkisistä ja lenkkikavereitakaan uusilla kotikonnuilla ei pahemmin ole, se oma näkökulma vääntyy siihen että tottahan kaikki tietää aiheesta kaiken ja ellei, ei aina kiinnosta edes yrittää selittää (kärjistettynä - autan tosi mielelläni kaikkia joita voin, mutta jos joku kertoo ylpeänä että ei kun Pedigree on just paras ruoka, en jaksa avata suutani väitelläkseni aiheesta). Tässä ja tulevassa ammattihaaveessani (eläinlääkäriksi pänttään niin maan paljon tälläkin hetkellä) on iso ristiriita, tykkään hurjasti eläimistä ja toisinaan turhaudun ja kiukustun ihmisiin, kun he laiminlyövät eläimiä välillä hyvinkin selkeästi ja parhaimmillaan ovat siitä ylpeitä. Ihan sillä olen ajatellutkin jopa että onko minusta tähän, tai ainakin jos joskus kouluun pääsen, tuotantoeläimiin tai ehkä hevosiin erikoistumista (joskus jopa pahimpana tuskan hetkenä ihmispuolta, vaikkei se edes kiinnosta yhtä paljon), ettei se aihe ja laji olisi Ihan Niin Lähellä sydäntä. Mutta olet ihan oikeassa, juuri siinä ammatissahan on mahdollisuus välittää tietoa, eivätkä ihmiset ensinkään ole tahallaan välinpitämättömiä. Ihmisiin voi onneksi vaikuttaa ja ehkä juuri parhaiten esimerkiksi eläinlääkärin ammatissa, jossa ihmisellä on ammattinsa puolesta jotakin näyttöä osaamisestaan. Tämä antoi uutta perspektiiviä - kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lähtökohdathan sulla on tuossa ihan kohdillaan, mutta ulosanti ja asenne kannattaa hioa sellaiseksi, että voi olla mahdollisimman paljon avuksi moralisoinnin sijaan, vaikka kuinka harmittaisi :) Onnistuu varmasti, kunhan vain tiedostaa asian - ja silloin ollaankin jo pitkällä! :)

      Poista
  15. Voinko muuten toivoa, että kirjoittaisit jossainvaiheessa kevättä tuntemuksiasi eläinlääkiksessä opiskelussa. Tavallaan sellainen kasvukertomus vasta hakijaehdokkaasta tähän astisissa opinnoissa olevaan itseesi.
    Olet kirjoittanut todella paljon jo opiskelusta ja pääsykokeista, mutta olisi kiva lukea uusia juttuja, kun nyt olen lukenut varmaan jo sata kertaa aiemmat tekstisi :D Pänttäys ensi kevään koitokseen, niin minulla kuin varmasti monella muullakin, on pahimmillaan päällä, niin sellainen uusi motivaation buustausteksti olisi ihana piristys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku päivitys on suunnitteilla, mutta en kyllä ole varma, tuleeko siitä kovin buustaava :D

      Poista
  16. Moikka, googlettelin jotain bakteereita niin tuli sun blogi vastaan, heh.

    "Vähemmän tuomitsemista, enemmän ymmärrystä. Ei välttämättä edes hyväksymistä, mutta ymmärrystä."

    Tämä on hyvä lause. On kammottavaa, miten jotkut ihmiset (alasta ja paikasta riippumatta) oikeasti _kehtaavat_ haukkua tai suhtautua alentavasti puhtaasti tietämättömiin ihmisiin. Mutta, olet varmasti itsekin huomannut, että nämä haukkuvat ja pilkkaavat ihmiset ovat aina niitä, joilla on itsellään vaikeuksia elämänhallinnan/oman persoonansa kanssa. Kukaan tasapainoinen ihminen ei käyttäydy muita kohtaan puhtaan ilkeästi (rankka läpänheitto on eri asia, se on mustaa huumoria, joka joskus auttaa jaksamaan).

    Itse pyrin noudattamaan tuota sinulta lainattua lausetta, mutta täytyy myöntää, että silloin jos törmään VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTEEN tai siihen, ettei ihminen ole edes perusasioista ottanut selvää ennen vaikkapa lemmikin hankkimista, alan minäkin tuntea negatiivisia fiiliksiä. Mielestäni välinpitämättömyys ja/tai se, että ottaa itselleen elävän olennon (tämä on se oleellinen seikka verrattaessa asiaa esim. autoihin tai tietokoneisiin) vaivautumatta perehtymään edes alkeellisesti sen hoitamiseen, ei kuulu hyvän ihmisen piirteisiin. Toki jos hän myöntää virheensä ja on avoin oppimiselle esim. eläinlääkärillä kohtaamistilanteessa, voi "synnit antaa anteeksi", mutta olen itse 7 vuotta alalla olleena törmännyt useasti myös niin puhtaisiin välinpitämättömyyden ja pahuuden tekoihin, ettei kaikkea voi sulattaa. Joskus sitä vain tajuaa, että vaikka lieventäviä asianhaaroja on olemassa (esim. mielenterveysongelmat tai muut sairaudet, väärät opitut tavat jne), on olemassa myös ihmisiä, joita en koskaan voi hyväksyä.

    Asiat ja ihmiset, tilanteet ja tapaukset ovat erilaisia siis, ja ehkä mielipiteeni voisikin summata niin, että kaikki ilkeys on pahasta, oli se sitten asiakkaan, asiakaspalvelijan, opiskelijan, työntekijän tai kenen tahansa tekemää.

    Terveisin T polilta ;)

    ps. mitä tulee opiskelijoiden ohjaamiseen mistä oli maininta tuossa toisen tyypin blogissa, niin ohjaajia on monenlaisia, kuten myös opiskelijoita. Siinä missä joskus ohjaajat tuittuilevat ja antavat "merkitseviä huokailuja", myös joskus opiskelijat osaavat sen "v*ttu tää on paskaa, mua ei kiinnosta pieneläimet pätkääkään" - asenteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee, osanottoni tänne saapumisestasi :D

      Hyvin kirjoitettu ja kiva että saatiin pitkän linjan ammattilaisen näkemys keskusteluun! :) Itselläni oli tekstiä kirjoittaessani mielessä hiukan lievemmät tapaukset, joissa tiedetään jotakin - ehkä väärääkin tietoa - mutta on kuitenkin yritetty perehtyä asioihin tai luotettu vaikkapa myyjältä saatuihin tietoihin. Näissä tapauksissa neuvonta tuottaa yleensä parempaa tulosta kuin tuomitseminen ja naureskelu.

      Toinen kapiitteli ovat sitten nämä aidosti välinpitämättömät, jotka eivät usein ole edes neuvonnalle alttiita, enkä minäkään tunteetta suhtaudu esim. karkeisiin eläinsuojelurikkomuksiin. Ei tee varmastikaan hyvää kenenkään eläinihmisen moraalille "hyväksyä" tällaisia tapauksia, mutta tietysti niissäkin kohdin, kun oikeasti alkaa suututtaa, pitäisi omassa ulosannissa osata säilyttää maltti ja ammatillisuus tai ei luultavasti saa sitä vähäisintäkään tiedonjyvää perille. Tällaista filosofiaa olen ainakin itselleni koittanut muotoilla - saapa nähdä, millaisia haasteita työelämä sille sitten todellisuudessa asettaa :)

      Poista
  17. "tietysti niissäkin kohdin, kun oikeasti alkaa suututtaa, pitäisi omassa ulosannissa osata säilyttää maltti ja ammatillisuus tai ei luultavasti saa sitä vähäisintäkään tiedonjyvää perille"

    Niinpä! Sen lisäksi, että räyhäämällä tekee itsestään tyhmän eikä edistä eläinten hyvinvointia, voi asettaa myös koko työpaikan (jos ei ole itse itsensä pomo) todella mielenkiintoiseen valoon.

    Yksi tuttu lähetti eilen linkin Lemmikkipalstoilta, jossa puhutaan taas faktaa ja "faktaa" sairaalasta. Tuosta keskustelusta käy hyvin ilmi se, miten yksittäisten henkilöiden käytöksellä voi olla tosi isot huonot vaikutukset siihen, miten koko paikka nähdään. Hyvä ja/tai neutraali palvelu on kuitenkin se oletusarvo, minkä takia tapetille julkisesti nousee yleensä vaan ne ikävät keissit:
    http://www.lemmikkipalstat.net/foorumit/Forum20/HTML/402704.html

    - T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Kiitos linkistä, pitääpä käydä vilkaisemassa.

      Poista
  18. Erittäin hyvä teksti joka kyllä osu ja uppos! Olen itse samalla alalla ja joskus itsekkin näitä asioita pohtinut. Tekis mieli kyllä näyttää tämä teksti kaikilla tällä alalla oleville henkilöille.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Kiva kuulla, että meitä kyseenalaistajiakin löytyy!

      Poista