lauantai 12. toukokuuta 2012

Espanjan eläimistä

Me palattiin juuri Gibraltarilta - hieno reissu! Jonkinlaisen kronologisuuden säilyttämiseksi lienee kuitenkin järkevintä kirjoitella ensin eilispäivästä. Työharjoittelussa opin paljon uutta espanjalaisista löytöeläintarhoista ja itse asiassa saatan päästä käymäänkin yhdellä niistä ensi viikolla. Varmaan aika sivistävää ihan tulevan työnkuvankin kannalta - espanjalaisia tarhakoiriahan tuodaan Suomeenkin yhä enenevin määrin. Kuulemma visiitti ei kuitenkaan tule olemaan mikään mieltäylentävä - päinvastoin mua varoiteltiin, että tarhan näkeminen särkee jokaisen eläinten ystävän sydämen. Jotenkin en epäile yhtään.

Espanjassa koko koirienpito on ylipäätäänkin aika erilaista kuin Suomessa. Täällä rotukoiria on suhteessa paljon vähemmän kuin Suomessa ja suuri osa puhdasrotuisista on hankittu tai tuotu mukana ulkomailta tai vaihtoehtoisesti niiden puhdasrotuisuudesta ei ole mitään takeita. Toisaalta täällä sekarotuisetkin koirat pitää rekisteröidä ja siruttaa - muuten esimerkiksi koiran karkaaminen saattaa jäädä sen viimeiseksi teoksi.

Koiranäyttely- tai kenneltoiminta ei kuitenkaan ole kovinkaan järjestäytynyttä, joten espanjalaisen näkökulmasta tavallisin paikka  hankkia koiranpentu on joko eläinkauppa tai löytöeläintarha. Eläinkauppoihin pennut tulevat kuulemma pääsääntöisesti pentutehtaista ja löytöeläintarhojen koirat on poimittu joko kadulta, tappamis-/kaasutuskeskuksista tai pentutehtaiden emistä. Niinpä koiran hankkiminen Espanjassa on lähes aina jonkin sortin rescue.

Olen myös oppinut, että täällä koiriin suhtaudutaan hiukan toisella tavalla kuin Skandinaviassa. Me pohjoismaalaiset haluamme suojella kalliita rotukoiriamme kaikilta mahdollisilta vaaroilta jo pikkupentuiästä lähtien. Me kävelytämme koiriamme vastuullisesti hihnassa, estämme niitä juoksemasta autojen alle tai tuntemattomien koirien luokse ja hoidamme oikeastaan kaiken ajattelun niiden puolesta. Täällä puolestaan on tavallista kävelyttää koiria vapaana vaikka keskellä kaupunkia ja hämmästyttävää kyllä - nämä koirat osaavat varoa autoja, kommunikoida rähisemättä keskenään ja seurata omistajiaan vastaantulijoista piittaamatta. Ne osaavat sen, koska ne on pienestä pitäen opetettu siihen. Jos pentu ei seuraa, vaan jää vaikkapa auton alle - no, ainahan voi hankkia uuden.

Mä nyt tietysti vähän kärjistin tuota eroa, mutta kyllä sen vain huomaa. Musta eläinlääkärin on tärkeää pohdiskella tällaisiakin juttuja välillä. Tärkeää, mutta ennenkaikkea kiehtovaa!


Eilen me vierailtiin myös eräässä toisessa, eläinten kannalta ehkä hieman kyseenalaisessa paikassa - eläintarhassa. Mä siis suhtaudun eläintarhoihin hiukan ristiriitaisesti: toisaalta ymmärrän tarhojen osuuden esim. uhanalaisten lajien suojelussa, mutta toisaalta inhoan nähdä vaikkapa tiikerin steppaavan turhautuneena yhden seinän vierustaa edestakaisin. Stereotyyppista, endorfiinia tuottavaaa toimintaa. Tylsistymisen ilmentymä.

Fuengirolan eläintarhan sanotaan kuitenkin olevan yksi Euroopan parhaimpia, sillä siellä on todella yritetty luoda eläimille luonnonmukaiset tarhat ja riittävästi tilaa. Aika edistyksellistä oikeastaan, kun otetaan huomioon, että kyseessä on maa, jossa yhtenäisen eläinsuojelulain puuttuessa on hyväksyttyä kaasuttaa kulkukoiria hengiltä, tappaa härkiä näytöksenomaisesti ja hirttää, seivästää tai polttaa kymmeniätuhansia metsästyskoiria vuosittain.



Kyllähän näin olikin, mutta eipä sielläkään niiltä steppaavilta kissaeläimiltä oltu vältytty ja joidenkin eläinten käytössä olevan tilan olisin mielelläni tuplannut. Muuten siellä näyttivät kuitenkin olevan asiat hyvin ja ihmisten valistamiseen esimerkiksi tiikerien ja muiden uhanalaisten lajien tilanteesta oli panostettu.

Eläinlääketieteellinen osasto, päheetä

Puiston ehdottomasti suloisin asukki

O:n suosikkeja, niilinkrokotiilejä


Sellaista vähän diipimpää settiä tällä kertaa. Teidän onneksenne keksin kirjoitella juotuani vasta illan ensimmäisen viinilasillisen ;)

Mutta kertokaapa ihmeessä, mitä sinne koto-Suomeen kuuluu? Mä vain lueskelen Facebookista, miten koulukaverit yksi toisensa jälkeen iloitsevat loman alkamisesta ja musta tuntuu, kuin kesä ja loma olisivat jatkuneet jo kaaaauan, vaikka oikeasti tässä on rentoiltu vasta reilu viikko.

Onko Suomessa lämmintä? Kellään mitään tietoa, mihin varautua espanjalaisella koiratarhalla? Näkemyksiä eläintarhoista tai rescuekoirista? Anything, anyone?

10 kommenttia:

  1. Kauheeta, en ole kuullutkaan noiden metsästykoirien kiduttamisesta kuoliaaksi. Hyi kamala! :O

    Itse yleisesti ottaen pidän eläintarhoista, mutta juurikin tuo tilan määrä ottaa joskus sydämeen. Olen yleensä käynyt Korkeasaaressa ja tuntuu että siellä on hirveän ahdasta kun esim vertaa Ähtäriin, jonka iso(mm)ista tiloista yllätyin positiivisestikin. Toki tekisi mieli antaa esim susilaumoille isommat tilat. Mutta juu, uskon että on vastuullisiakin eläintarhoja olemassa :)

    Tuon ensimmäisen kuvan puu näyttää hienolta. Ihan kuin jostain dinojen aikakaudelta... vai olenko mä vaan matkustellut liian vähän ja tottunut näihin Suomen havupuihin?

    Täällä äitienpäivä on alkanut aurinkoisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on ihan hirveetä :( Mäkin muistelen, että Ähtäri ois ollut kiva paikka - oon tosin ollut aika nuori, kun olen siellä viimeksi käynyt.

      Tuo puu on nimeltään baobab ja ymmärtääkseni niitä löytyy Afrikasta ja Australiasta. Ymmärtääkseni tämä yksilö oli kuitenkin ihan betonista valettu - taitaisi mennä satoja vuosia tuon mitan saavuttamiseen. Näyttävä ja aidon näköinen kyllä!

      Poista
  2. Pakko nyt lopultakin uskaultautua hehkuttamaan,mutta blogisi on aivan mahtava ! Itselläkin olisi haaveissa eläinlääkis,ja lukumotivaation puuttuessa suuntaankin tänne lueskelemaan postauksiasi ja motivaatio hyppääkin heti huippuihinsa :----) keep going on,ja mukavia espanjapäiviä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla :) Tsemppiä paljon sulle lukuihin, missä vaiheessa nyt sitten menetkään!

      Poista
  3. Oon kuullu, et Espanjassa viranomaisten kanssa saa säätää aikalailla eläinasioiden kanssa ja että siellä tuntuu olevan vaikka minkälaisia säännöksiä eläinten pitoon liittyen. Lakeja löytyy, mut sit niitä ei vaan noudateta...Eikös sielläkin oo periaatteessa laitonta pitää koiraa vapaana, jolloin se voidaan saman tien viedä rankkurille? Ihmiset ei vaan välitä...
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lakeja ja vaatimuksia on paljon. Voisinkin niistä jossain postauksessa kirjoitella enemmän. Joitakin lakeja on pakko noudattaa, toisia ehkä ei... Mä luulen, että täällä vapaana (ilman omistajaa lähimaillakaan) juoksevat koirat napataan talteen, mutta jos koira juoksee omistajan vieressä, niin tuskin kukaan silloin tohtii, vaikka periaatteessa voisikin.

      Poista
  4. Olisi kyllä hienoa, jos Suomessakin voisi pitää koiraa vapaana. Monet hankkii isoja koiria ja raahautuu sitten narunjatkeena, kun ei tajua tai osaa kouluttaa.

    Kivoja nämä Espanjapostaukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ja oot ihan oikeessa. Kyllä koiran on päästävä välillä myös juoksemaan vapaana. Monet ovat vain niin mukavuudenhaluisia, etteivät jaksa lähteä kauemmas lenkille. Sääli koirien kannalta...

      Poista
    2. Suomessahan lainsäädäntö on sellainen, että koira ei käytännössä saa olla lainkaan vapaana. Täällä Sveitsissä, monet koirat kulkevat myös vapaana, jopa kaupungilla, eivätkä rähise tai säntäile toisten koirien perään. Paljon vaivaa nähdään sen eteen, että koira oppii olemaan muiden koirien ja ihmisten kanssa.

      Suomessa aina hämmentää, kuinka aggressiivisia ja huonosti käyttäytyviä koirat ovat. Ne ovat sellaisia hyvin pitkälti juuri sen takia, että ne eivät pysty ainaisessa hihnaelämässä koskaan oppimaan koirien normaalia käytöstä ja sosiaalistumista toisiin lajitovereihin ja ihmisiin. Suomen lainsäädäntö on itse asiassa lähes eläinrääkkäystä - sitä pitäisi ehdottomasti muuttaa - ainakaan se ei edistä koirien hyvinvointia. Sveitsissä tämän kantonin eläinlääkäri muistaa jokavuotisessa verolappukirjeessään korostaa, että koiran pitää päästä päivittäin kulkemaan vapaana ja vapaana ottamaan kontaktia lajitovereihinsa. On omistajan velvollisuus pitää huolta, että koira pääsee näin tekemään.

      Poista
    3. Jep, olet oikeassa. Olen miettinyt tuota paljonkin. Hihnan päässä eläviltä koirilta jää paljon oppimatta. Ihana tuo verolappukirje :) Pitääkin ehkä joskus hankkiutua Sveitsiin visiitille!

      Poista