torstai 2. kesäkuuta 2011

Jo joutui armas aika

... ja tuli suvi vähemmän suloinen.

Jaa, kai se sitten pitää vain hyväksyä, että kesä on alkanut. Itse vuodenaikaa en millään tapaa vastusta, mutta to be honest with you - koska mun kesistä tuli näin tylsiä? Töiden (ja kämpän) takia on pakko pysyä Vantaalla, mutta kavereiden karattua kotipaikkakunnilleen munkin elämä täällä pysähtyy aika totaalisesti. Töitä, koiria, datailua, töitä, koiria, datailua. Satunnaisesti oon avannut jopa telkkarin, mikä kertoo todellisesta toimettomuudesta mun kohdalla. Hetken aikaa ihan hauskaa, mutta pidemmän päälle puuduttavaa.  Koko kevään ajan oli kauheasti kaikkea kivaa, mitä odottaa - joka viikko ainakin kaksi sellaista spessumpaa merkintää kalenterissa. Nyt siellä näkyy vain viikkokaupalla tyhjää, tyhjää, tyhjää...

Silläpä odotinkin viime viikolla kovasti pääsyä kotipuoleen pitkästä aikaa. Sikalaharjoittelun jälkeen ei yksinkertaisesti ollut tullut yhtäkään joutilasta väliä ennen kuin nyt. Siellä siis hurahti koko viikko.

Väsynyt sylikoira
Hämmentäviä asustehankintoja - since when mä oon alkanut käyttää kultaa ja konjakkia?
Unikoira ja vadelmatassut

Väsynyt vahtikoira
Kotipuolessa ja ilmeisesti muuallakin Suomessa vallitsi kuitenkin sen sortin matalapaine, että niin eläimiä kuin ihmisiä tuntui vain nukuttavan koko ajan. Vaikka eipä sillä, ihan suloista oli, kun kaksi koiraa kaivautui kainaloon nokosille :) On muuten kivaa, että sanan koira sijaan on saanut opetella käyttämään monikkomuotoa koirat. Mun koirat. Koirien kanssa. 

Yhtenä aamupäivänä pyöräilin aivan liian kesäisesti pukeutuneena hakemaan vuoronumeron. Ai mihinkö?

Tänne. Alimmaiseen siis :D
Maksettu mainos.


Oli aika Taikan ensimmäisten rokotusten. Tyttö oli varsin reipas, mutta klinikan periaatteissa olisi ollut hiukan toivomisen varaa. Pöydältä ei ollut viitsitty siivota edellisen asiakkaan karvoja tai operaatiossa käytettyjä verisiä instrumentteja, pentua ei tutkittu mitenkään, eikä sille annettu "hämäysnappuloitakaan" :( Olin vähän pöyristynyt moisesta toiminnasta, etenkin kun se ei näkynyt edes hinnassa...

Yksi päivistä oli hiukan aurinkoisempi ja silloin kävimme porukalla heittämässä peltolenkin.

Sitä heinää on vaan niin kiva pureskella

Shetlanninpystykorvat olivat harvinaisen kuvauksellisella päällä :)





Kasvattaja liimasi Taikan korvat ennen luovutusta, mutta tässä kohtaa liimaukset olivat jo niin irronneet, että kotiin mentiin liimakaupan kautta... Josko saataisiin edes yhdet oikea-asentoiset korvat porukkaan :)


Pellolla riehumisen jälkeen alkoikin jo hiukan väsyttää
Onneksi tuolla meillä päin ei liiemmin esiinny punkkeja (kop, kop). Käytiin tuossa asfaltilla koirat tarkkaan läpi, mutta yhtäkään ei löytynyt. Myöskään Vantaalla en ole niihin vielä törmännyt ja hyttysiä täällä on myös todella vähän.

 Muutamana iltana grillailtiin.






Ja lauantaina oli ihan grillibileetkin J:n ja R:n mökillä.

Ihan kivat puitteet :) Toiset haaveilee muuttavansa tänne, keskelle metsää ja mä lähinnä Helsinkiin :D
Koirat oli tietysti mukana - aina siihen asti, kunnes Taika päätti uida pelto-ojassa ja mä päätin, että meidän oli parempi lähteä kotiin kuivattelemaan :D

Sellaista täällä. Toivottavasti teidän muiden kesät ovat alkaneet hiukan jännnemmissä merkeissä ;)

9 kommenttia:

  1. Taika on todella kaunis pieni sheltinalku!
    Pentukuume sen kuin kasvaa... apuvva. :D

    Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  2. Nyt ei enää yhtään kuvaa Taikasta, en kestä! Oon ihan näillä näppäimillä muuten ottamassa puhelua erään kasvattajan suuntaan, jolla olisi suunnitteilla yksi mua kiinnostava pentue... No ei vaineskaan, niin ihania kuvia söpöläisestä, laita vain ja suukko ihanille vaaleanpunaisille käpälöille!

    VastaaPoista
  3. Ka, alottelin tännään kunnanelläinliäkärin sijjaistuksen pomoni (yksityis-ell) kanssa. (: On mukavvaa piästä pitkästa aekoo navetoota kiertelemmään paekkakunnan perukoolle.


    Ps. Eikö tuo koeran korovien muotoon-liimaus ole eettisesti viärin? Siitä seurovvaa vaen tuskaa ja korvatulehdusta koeralle..

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Taika ja minä kiitämme, aurinkoa myös sinne suuntaan! :) Ja pentukuumeeseen on vain yksi lääke... ;)

    Janita&Nana: Haha, ihan sun toiveesta lätkäisin taas uusia kuvia :D Pakkohan se on tämä ainutkertainen pentuaika ikuistaa :) Kiitti, suukko välitetty!

    "Matte" Heikkinen: Ooo, on varmasti hienoa! Ota kaikki ilo irti! :) Itse lähtisin eettisesti tuomitsemaan ensin tuotantoeläinten korvamerkinnät, joissa korva oikeasti lävistetään tai sitä lovetaan, kuin tällaisen harmittoman, väliaikaisen liimauksen, joka ei koiraa mitenkään haittaa. Jos se aiheuttaisi koiralle kipua tai suurta epämukavuutta, olisi tilanne tietysti toinen. Korvatulehduksia tuosta ei aiheudu - siinähän vain liimataan korvan kärki alaspäin karvoista (ei ihosta!) - ei korvakäytävää tukkoon eikä mitään sellaista. En tiedä, mistä tällainen käsitys mahtaa juontaa. Luppakorviahan liimauksella ei sheltille tehdä eikä haluta, vaan kärjestä noin kolmanneksen taittuvat korvat, joten korvatulehduksia on shelteillä harvoin liimauksesta riippumatta.

    Sen sijaan huomiota mun mielestä kannattaisi kiinnittää siihen, että rotumääritelmässä esitetään tällainen vaatimus (taittokorvat), jota hyvin harva rodun yksilö enää täyttää luonnostaan.

    VastaaPoista
  5. Ahhaa, ymmärrän nyt, mitä tarkoitat tolla liimaushommalla (aivoni hidastuvat kolomanneksen verran kesäloman aekaan ;) ). Töissä on (elukkatöissä, pomon vastaanotolla) on tullu nähtyö noita koerien korovien teippauksia ja liimauksia (nahkaa myöten - liimauksia), joista on seurannut (kieltämättä) kamamlan näkösiä korovatulehduksie. Tuo pelekkien karavojen liimmaus väliaekaesesti on huomattavasti parempi vaehtoehto kuin jeesus-teipin käöttö nahkalla. :)

    Ja noesta tuotantoelläimistä: käsitykseni mukaan on pienempi paha laettaa naudalle (alle 30 vrk:n ikäisenä) korvanmerkit, kuin lovettaa nautojen korvie. EU:n myötä tuli tämä merkitsemispakko tuotantoelläimille, joten sen takkie on korvamerkit (mutta ilmankin pärjäisi, eiköstä vuan?).

    Kesähelteitä sinne etelään (pittää vielä maenita, että taika on syötävän suloinen pentu)! :)

    VastaaPoista
  6. Auts, nahkaa myöten tehdyt liimaukset kuulostavat ikäviltä! :( Ja tosiaan korvien liimaus saattaa asiaan vihkiytymättömällekin kalskahtaa hiukan pahalta, olisi vissiin pitänyt avata termiä hiukan. Luulen myös, että korvamerkit ovat pienempi paha kuin korvien loveaminen - sioilla kun se merkintä saattaa mennä ihan ympäri korvan ääriviivan :/ Kesähelteitä ja antoisia työpäiviä elukoiden parissa sinnekin ja Taika kiittää! :)

    VastaaPoista
  7. Heikkinen kiittää myös :)

    VastaaPoista
  8. En mitenkään tuomitse tuota korvien liimausta, mutta voisko olla, että se on syypäänä juurikin sille, että ne luonnostaan taittokorvaiset alkavat olla katoavaa mallia? Jalostukseen kun käytetään koiria, joilla on liiman avulla rotumääritelmän mukaiset korvat, jolloin ominaisuus ei tietenkään voi periytyä eteenpäin. :)

    VastaaPoista
  9. Jep, ihan totta. Toisaalta on mielestäni paljon tärkeämpiäkin kriteereitä jalostuskoiran valintaan kuin luonnonkorvaisuus, joten itse muuttaisin rotumääritelmää :)

    VastaaPoista