Anyhow, sain jokin aika sitten Marikalta tällaisen tunnustuksen:
Tunnustus kuuluu näin: Kerro 7 asiaa itsestäsi ja jaa se 15 blogille eteenpäin.
Kiitos kovasti, olen otettu!
Samalla kuitenkin jotenkin hämmentävää! Ihan vilpittömästi todella hämmentävää! Ihan kuin olisin oikea bloggaaja! :D
Sellaiseksi kun en itseäni mitenkään koe. Olen vain joku, joka jaarittelee aika ajoin ihan vain tavallisesta elämästään ja havahtuu välillä omista maailmoistaan, kun joku innostuu kommentoimaan.
En kirjoittelua aloittaessani suunnitellut, että nyt alan kirjoittaa blogia muille ihmisille ja ihan tosissaan, vaan halusin vain säilöä tämän suuren elämänmuutoksen ja palasia arjestani kuvien kera jonnekin. Pääasiassa itselleni. Muistoiksi. Armottomana datailijana blogi tuntui jotenkin luonnollisimmalta vaihtoehdolta.
Musta on itseasiassa hämmästyttävää, että tänne ylipäätään on jossakin vaiheessa kertynyt lukijoita! Vieläpä niin ihania, ettei ikävien kommenttien takia ole tarvinnut koskaan kyseenalaistaa tätä touhua. Kiitos siis teille armeliaisuudestanne! :D
Haha, ois varmaan pitänyt olla tän asian suhteen ihan vaan cool ja kiitellä ja kumarrella kaiken uskottavuuden säilyttämiseksi :D
(Ai minkä uskottavuuden?)
Tässä kuitenkin ne seitsemän asiaa minusta:
1. Olen seurustellut vakavasti kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla melkein viisi vuotta, toisella epävirallisesti puolisen vuotta (virallisesti hiukan vähemmän).
2. Kun olimme ala- tai yläasteikäisiä, veljeni irvaili, että minusta tulee isona vanhapiika eläinlääkäri, jolla ei ole muuta kuin ne eläimet. Taistelin monta ylpeää vuotta tätä eteeni maalailtua uhkakuvaa vastaan: seurustelin ja musta piti tulla psykologi.
Nyt alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että nuo veljeni sanat ovat kääntyneet jossakin vaiheessa itseään toteuttavaksi ennustukseksi :D Crazy old
How did we end up here?! :D
3. Olen omistanut elämäni aikana 22 lemmikkiä, jos kalat, nilviäiset ja niveljalkaiset jätetään pois laskuista. Muistan jokaisen nimen, ulkonäön ja luonteen vaivatta. Vaikka mulla on maailman huonoin kasvo- ja nimimuisti ihmisten suhteen.
4. Mulla on tapana keksiä läheisimmille ihmisille ja lemmikeille lempinimiä tai väännellä alkuperäisiä. Paljon ja usein. Esim. kanini Hipsun nimi muuntui ensin Hippaksi, sitten Ippaksi ja lopulta Ibbaksi. Sama pätee myös muihin sanoihin. Musta on kiva sanoa esim. "viintä", ei "viiniä" tai "imuroisin", kun tarkoitan "imuroin". Terkkuja turkulaisille! ;D
5. Yläasteen loppupuolelta lähtien mun parhaat ystävät ovat olleet miespuolisia. Olen aikoinani saanut sen verran terävää puukkoa selkään läheisimmiltä naispuolisilta ystäviltäni, että opin varovaiseksi. Kaveripoikiin sen sijaan oli ja on aina ollut helppo luottaa. Miehet sanovat päin naamaa, jos jokin tökkii, asia käsitellään ja unohdetaan. Jotain opittavaa meillä naisillakin saattaisi siis miehistä olla...
...vaikka muuten niin kovin erinomaisia ollaankin ;)
6. Olen yöeläjä, en pääse järin usein arkisinkaan nukkumaan ennen puolta kahta (kello on nytkin 2:08, toim. huom.). Olen tehokkaimmillani juuri yöllä tai myöhään illalla, jolloin teen usein koiran kanssa iltalenkin, opiskelen, siivoan, kirjoitan näitä blogipostauksia tms. Tämä piirre kulkee suvussa, vaikkakaan ei perhepiirissä. Valitettavana kääntöpuolena tämä omisaisuus aiheuttaa päivisin väsymystä ja pakottaa monesti päikkäreille alkuillasta. Unirytmi päin... juurikin sitä.
7. Olen nuorempana ollut varsin temperamenttinen, itsepäinen ja valikoiva seuran suhteen. Vanhemmiten pahimmat särmäni ovat onneksi hioutuneet pois! Nykyisin tykkään kovasti uusiin ihmisiin tutustumisesta ja spontaaneista keskusteluista yödösissä tai missä tahansa muualla... :)
Tätä tunnustusta on näkynyt jo niin laajalti kaikkialla, etten osaa lähteä sitä enää eteenpäin jakelemaan. Periaatteessa noille mun sivupalkin listalla oleville blogeille voisin sen toimittaa, tosin tuokin lista täytyisi kipeästi lähitulevaisuudessa päivittää...
Nyt kuitenkin nukkumaan, että jaksaa huomenna käväistä yliopistolla sillä yhdellä parin tunnin luennolla :)
Nuo lemmikkien lempinimet - kyllä! Sylvi-kissa oli aluksi vain Sylvi, mutta työkaveri kutsui sitä Sypäksi ja nimi tarttui minullakin käyttöön. Viime viikolla aloin jostain syystä kutsua kiishua Syltyksi. Kissa tottelee nyt kaikkia kolmea nimeä. :D Ex-labbikseni totteli mm. nimiä Manta, Lutu, Pupu ja Kulti... ^____^
VastaaPoistaNo kyllähän sä nyt ihan oikea blogaaja olet! :D
VastaaPoistaRakkaalla lapsella on monta nimeä, tottakai! Ei meillä ole yksikään kani tai kissa vain sitä oikeaa nimeä kuullut. Pullakin taisi olla useimmiten Purtelo. :D Muita nimiä oli Purtsi, Punkero, Pultero, Patonki.. Noh, yhtään nimeä se ei totellut kuitenkaan. :)
Mökö-kissa taas on ollut meillä niin kauan, että nimestä on ehtinyt muotoutua Mörkö, Mökö-Rölli, Mököttäjä, Karva-Ooppeli tai pelkkä Ooppeli.. :D
Jatkossa pitänee nimetä eläimet niin, ettei nimeä voi kovin helposti väännellä. Tosin on Ninni-kissakin useimmiten Ninja. :)
Liiolii: Oho, siinä on kyllä ollut sitten todella fiksu parivaljakko sulla! :) Iippu tottelee kaikkia sanoja, joissa on pitkä ii, mutta muuten en jaksa uskoa, että sen saisi tottelemaan noinkin erilaisia nimiä :D
VastaaPoistaMarika: Haha :D Joo, noille pikkueläimille on hyvä keksiä lempinimiä, kun niiden ei tarvitse ymmärtää tai ainakaan totella yhtäkään niistä ;)
Mäkin koitan nykyisin valita eläimille niin kivoja ja lyhyitä nimiä, että niitä ei tarvitsisi liikaa väännellä. Iippu on itse asiassa säilynyt jo yllättävänkin pitkään :)