Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta...

... tai odottaa seuravaa.

Olimme sopineet tyttöjen kanssa, että pitäisimme perjantaina jälleen vertaistukipiirin kokouksen, vaikka tenttiin onkin vielä reilu viikko aikaa. Tosin vertaistukipiirin käsite on tässä vuoden aikana laajentunut käsittämään jo muitakin hajoilun aiheita kuin tenttistressin ;) Illan aiheena piti olla uuden toimiston käyttöön vihkiminen (lue: yksi kavereistamme hankki työpöydän) ja sivistynyt cocktailien siemailu sopivan arvokkaaksi katsotussa baarissa ravintolassa.

Tämä suunnitelma jouduttiin kuitenkin siirtämään hamaan tulevaisuuteen, koska satuin bongaamaan tasokkaasta paikallislehdestämme, että eräs hyvä bändi olisi aikeissa heittää keikan kuuluisan Hotel Vantaan baarissa. Eipä siis auttanut muu kuin muuttaa suunnitelmien kurssiksi excursio Vantaalle. Siis mun luo. Siis tänne sotkuun, jonka olin suunnitellut siivoavani viikonloppuna.

Sotkuun, johon kuului mm. aiemmin mainitsemani sitsireissun jälkeen alas tippunut koiranremminaulakko (se vaan tipahti, mitään en tehnyt!) ja pussista lattialle valahtanut kasa (sic!) kanelia, jota en ollut ehtinyt imuroimaan. Oli siinä päällä kuitenkin murokuppi päällä estämässä mausteen invasoitumista! ;)

Voitte kuvitella, että tilanne aiheutti pienet siivous- ja leipomiskiireetpaniikit eilen! Imuroimaan ja luuttuamaan pääsin vasta, kun tytöt olivat jo bussissa matkalla tänne.

Mutta huh, ehdinpä.

Ilta sujui mukavasti ja pääsimme lähtemään itse bilepaikalle ennen 23:a. Itse tosin olin lähtenyt ihan puolivalmiina matkaan (purkat jäi, kamera jäi, juoma jäi, huulikiilto jäi...) ja väärä kenkävalinta pakotti vielä juoksemaan pysäkiltä kotiin, mutta tästä episodista huolimatta ehdimme kuin ehdimmekin aikomaamme dösään, saimme liput ja pääsimme keikalle.

Kuva täältä

Ja itse keikka oli varsin onnistunut, vaikka yksi meistä kärsikin pienestä "matkapahoinvoinnista". Bändillä on yksi biisi, joka on ollut mulle erityisen merkityksekäs. Otsikko sen jo paljastikin. Viime kevään approssa kysäisin A:lta, onko hän (Pikku Huopalahden lähistöllä asuvana) kuullut ko. kappaletta. Ei ollut, mutta oli seuraavana päivänä innostunut kuuntelemaan. Samoin kuin muutakin bändin tuotantoa. Siitä se ajatus keikalle lähdöstäkin sitten lähti :) Kyseessä on siis tietysti Pariisin Kevät, joka kävi suuremmalle yleisölle tutuksi viime kesänä kaikkialla soineesta "Tämän kylän poikii"-kappaleestaan.

Ilta päättyi mukavasti, niinkuin Vantaan tyyliin kuuluu, puolen tunnin odotteluun bussi-/rautatieasemalla. Tytöt odottivat junaa, mä bussia.

Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta
tai odottaa... ja odottaa... ja odottaa-a-aa..

:)