sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pikaisia kuulumisia

Kaakaota piparkakkumausteella Marimekko-mukista<3

Aivan karsea tenttistressi päällä, joten musta ei nyt varmaan tuu kuulumaan hetkeen. En oo ehtinyt lukea immunologiaa enää pitkään aikaan ja nyt mietinkin, että pitäisikö se jättää suosiolla uusintaan. Viruksia olen tässä nyt sitten viime päivät koittanut tankkailla maanantain tenttiä varten, mutta hiukan on haastavaa yrittää opetella niitä 26 heimon eri lajeja ja niiden aiheuttamia tauteja - etenkin, kun lähes kaikki oireilevat kuumeena, ripulina, oksenteluna ja depressiona. Toisaalta on aika helppo arpoa tenttiin vastauksia :D


Tämä viikko koostui lähinnä virologian labratöistä. Teimme mm. kissojen FeLV- ja FIV-testejä sekä pikatestejä kakkanäytteistä. Iipusta ei löytynyt rota-, adeno- (aih. esim. kennelyskää ja tarttuvaa maksatulehdusta, joita vastaan koirat rokotetaan) tai parvoviruksen antigeeneja eli alles in Ordnung :) Verinäyte odottelee vielä ensi viikon immunologian labroja.

Keskiviikkona oli yhden kaverin tuparit/synttärit ja perjantaina työvuoro, jossa mokailin ihan kiitettävästi, kun olin jo ehtinyt unohtaa asioita ja olin nyt ensimmäistä kertaa yksin töissä... No, onneksi ei tapahtunut kuitenkaan mitään peruuttamatonta eikä potilaille etenkään mitään :)


Viime viikolla oli tosiaan yhdet pikkujoulut, heti perään bileet ja sitten eläinlääkäripäivät, joilla olin yhden päivän töissä vastaanottotiskillä. Oli huippua, jälleen kerran :) Hauskaa, miten eläinlääkärien nimet ja naamat alkavat jo osittain tulla tutuiksi etenkin viimekesäisen duunirupeamani jälkeen. Näin myös sitä eläinlääkäriä, jonka klinikalla olin aikanaan harjoittelijana ja vasta harkitsemassa elukkaan hakua. Hän yllättyi valtavasti nähdessään minut tiskillä - ei siis ollut kuullut hakemisestani tai pääsystäni, eikä ilmeisesti olettanut, että törmäisimme vielä tällaisessa yhteydessä :)

Ilmaisnäytteitä tarttui taas mukaan vino pino:


... ja edelleen haaveilin siitä värikkäästä stetarista ja eksokirjasta, kuten viime vuonnakin. Koskahan musta tulee tarpeeksi rikas?


Luentoja en ehtinyt tänä vuonna kuuntelemaan, enkä myöskään juuri juttelemaan myyntiedustajien tai muiden näytteilleasettajien kanssa (mikä on musta kivaa ja mielenkiintoista :D). Heti työvuoroni päätyttyä kiiruhdin nimittäin takaisin kotiin, vein Iipun kurssikaverilleni hoitoon ja lähdin luonnontieteilijöiden jouluristeilylle muiden elukkalaisten mukana. Oli huippu reissu! Tapasin taas uusia mielenkiintoisia ihmisiä, join sopivasti (laiva keinui, teki kyllä pahaa...) ja rentouduin :) Reissusta ei oikeastaan ole julkaisukelpoisia kuvia - siis sellaisia, joissa ei näkyisi ihmisiä, joten jätetään ne julkaisematta :)

Taidan muutenkin lisäillä postaukseen kuvat vasta jälkikäteen - nyt pitäisi vielä skarppina lukea hiukan virusten tutkimusmenetelmistä. Pahoittelut muuten kuvien laadusta, lainakamerani ei ole ehkä enää parhaimmassa terässään. Toivotaan, että pukki toisi uuden, vaikka vakuutusyhtiö ei suostunutkaan 140e:a enempää edellisestä korvaamaan :/



Mutta nyt huspois, pizzan, PepsiMaxin ja virusten kimppuun! ->

5 kommenttia:

  1. Tätä sun blogiasi lukiessa varmistuu yhä enemmän siitä, että eläinlääkis olis se oikea paikka.. Huono puoli on se, ettei matikka mene ihan niinkun pitäis :(

    VastaaPoista
  2. Moi!

    Käsitin, että oot ollut työkkärin kautta harjoittelijana eläinklinikalla?
    Itteä kiinnostais valtavasti sama kokeilu, kun tässä yritän tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen!
    Mietin vaan, kysyitkö paikkaa itse vai oliko se valmiina työkkärin listoilla? Ottavatko he helposti harjottelijoita eläinlääkäriin?
    Olisin tosi kiitollinen vastauksesta! Toki, vastaile kun ehdit.

    Tsemiä tentteihin!

    -s

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1: Älä huoli, ei se matikka ole niin keskeinen juttu pääsykokeessa - ne peruslaskut kun ovat yleensä ihan yksinkertaisia jako-, kerto-, yhteen- ja vähennyslaskuja. Panosta sen sijaan kemian ja fysiikan ymmärtämiseen ja laskuihin! :) Itsekin luin vain lyhyen matikan ja fyssaa tai kemiaa en lukiossa ollenkaan (valmennuskurssilla sitten sitäkin enemmän tosin...).

    s: Näin on ja suosittelen lämpimästi :) Itse pääsin ensimmäisellä yrittämällä harjoitteluun, tosin kyseessä oli pikkupaikkakunta ja sen ainoa yksityinen klinikka, joten eivät varmaan kyllästymiseen asti joudu harjoittelijoille vastaamaan. Tuolla siis otettiin ainakin ilmainen työvoima ilolla vastaan, joten kannattaa rohkeasti käydä kyselemässä :)

    Itse tuskin olisin koskaan pääsykoerumbaan jaksanut ryhtyä näkemättä, mitä se klinikkatouhu oikeasti on. Eli juuri sellaista, mistä haaveilinkin.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä tentteihin! :D (opiskelijan jatkuva ystävä, stressi. Onneks on nuori sydän niin kestää..)
    OUTOA, eka syksy menny opiskellessa (vielä yks piisofkeik tentti). Jos tätä menoa menee, niin se viis-kuus vuotta menee liian nopeasti. :D (no ei,eiköhän se ajoittainen kyllästyminen tule joskus kuvioihin)
    Edellisen postauksen glögi-kaakku oli kimalteleva O___o Taitavaa.

    T. MOH

    VastaaPoista
  5. MOH: Hiukan myöhässä tulee tämä vastaus, mutta kiitti tsempityksistä :D Mulla on niiiin sama fiilis, aika menee ihan liian nopeesti :o Ainakaan vielä ei oo alkanut kyllästyttään tää opiskelijaelämä. Mukavaa joulunodotusta! :)

    VastaaPoista