maanantai 1. tammikuuta 2018

I'll be (at) home for Christmas


Joulukotimme. Monilta osin tuttu ja turvallinen - voisiko jo sanoa perinteinen. Muutamalla uudella twistillä. Suunnitelmistani huolimatta ja O:n järkkymättömän vastustuksen vuoksi uusi valkoinen korkeanukkainen matto jäi ostamatta ja Pappeliinalla mennään nähtävästi vuoden ympäri.


Ensimmäiset joulukotikuvat nappasin, kun lumi peitti pihapuitamme. Kovin kauaa se ei niissä kuitenkaan harmillisesti viihtynyt.


Tämän joulun kivoin uusi elementti löytyy takan päältä ja liittyy tietysti uuteen rakkaaseen harrastukseemme.


Vaikka tämän hankinta vaatikin hintansa vuoksi hiukan harkintaa, olen ollut aika rakastunut siihen. Meidän näköinen


TV-tasolta löytyy hiukan perinteisempää kokoelmaa.


Viime vuonna sain vihdoin ensimmäisen aidon kuusen kotiimme. Se oli pettymys ja neulasia siivosin vielä juhannuksenakin. Tänä vuonna aitoa kuusta ei sitten tullutkaan - etenkin, kun lähdimme pyhiksi jälleen kotipuoleen.


Yksi kivoimmista oivalluksista olivat kuitenkin aidot havut osana joulupöydän kattausta. Viikon verran ne jaksoivat pitää neulasensa ja sotkulta vältyttiin. Oksat löytyivät valmiiksi katkottuina lenkkipolkumme varrelta. Joku oli ilmeisesti trimmannut piha- tai joulukuustaan.


Vaunureissulta löytynyt sarvi pääsi aitiopaikalle olohuoneeseen.


Makuuhuoneen aarrekuusi sijoitettiin tänä vuonna toiselle puolelle huonetta, mihin se mielestäni kivemmin sopiikin.


Aarrekuusi sai myös uuden aarteen tänä vuonna


Terassilla mentiin aika perinteisissä meiningeissä. Uutta oikeastaan vain tuo halloweeniksi hankittu roikkuva tuikkulyhtykokonaisuus.


Jotenkin ihana huomata, miten joulusta tulee vuosi vuodelta enemmän ja enemmän sellainen oman näköinen

Ihanaa alkanutta vuotta 2018 kaikille!

6 kommenttia:

  1. Voi apua, mistä tuo volkswagen-vaunu-systeemi on? Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se löytyi milanolaisesta tavaratalosta :) En tiedä, saako niitä lähempää :/

      Poista
  2. Siis vau... Ihan mielettömiä juttuja taas.. Ihan teille sopiva koriste kyllä :) <3 Tuo kylkirulla vaikuttaa mahtavalta ihan kuola valuu... Onko siihen ihan reseptiä vai mitä kaikkea siinä olikaan? Voisinko kysellä näiden ihanien juttujen reseptejä muutenkin sinulta? Kuolaan vuosi toisensa perään :D Täytyy sanoa että tämän postauksen lukeminen taas piristi on ollut tänään apea fiilis. Jouduin luopumaan rakkaasta kissastani yllättäin aaton aattona. Tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kaiken teimme sen eteen mutta lopulta ei ollut vaihtoehtona kuin nukuttaa ystävä uneen. :( Tänään sain tietää että uurnan voi hakea ja on ollut haikea olo. Arvostan teidän eläinlääkärien työtä ja panostamista työhönne todella. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos :) Reseptejä saa toki kysellä, kivakin kuulla jos joku innostuu jostakin :) Kylkirullan resepti löytyy täältä: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/pistaasilla-ja-viikunalla-taytetty-kylkirulla. Me jätimme hasselpähkinän pois (koska mielestäni siinä vähän kitkerä maku) ja vaihdoimme salvian rosmariiniin (koska salviaa ei löytynyt kaupasta ja rosmariinia tarvittiin muuhunkin), mutta muuten mentiin aika lailla tuolla. Ja tosiaan kylki oli vain 450 g, koska suurempia ei löytynyt ja ajattelimme sen riittävän kahdelle, mutta kyllä sitä enemmänkin olisi syönyt :P

      Lämmin osanottoni kissasi johdosta ♥ Voin vain kuvitella tuskasi ja ne ovat vaikeita paikkoja, kun tuohon tilanteeseen joutuu odottamatta. Varmasti teit kuitenkin kissasi kannalta oikean päätöksen. Voimia suruun ♥

      Poista
  3. Hei! Kun blogissaai lukee eläinlääkärien työllisyydestä, minua kiinnostaisi tietää,onko muutosta tapahtunut mihinkään suuntaan?:) Tiedätkö vaihteleeko työllisyystilanne esim virkamies/hygieenikko/elintarvikepuolella ja pien/tuotantoeläinlääkäripalveluiden välillä? Ihanaa kun olet palannut blogin pariin ! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en ehkä pysty antamaan tähän kovin kattavaa vastausta, kun elän aika lailla pieneläinpraktiikka-kuplassa nykyisin. Sen osalta sanoisin, että vielä kaiketi suurin osa on työllistynyt, mutta parhaista paikoista on jonkin verran kilpailua, kun aiemmin työnantajat joutuivat kilpailemaan työntekijöistä. Ja kun kilpailua on ja tulijoita myös Suomen ulkopuolelta, polkee tämä (nyt jo osin kyseenalaisen alhaisia) palkkoja alaspäin. Ja kun sisäänottomäärä on edelleen yhtä korkea kuin aiemminkin, työtilanne todennäköisesti koko ajan vain kiristyy eli helpotusta ei siinnä näköpiirissä. Moni kanssani samaan aikaan valmistunut on vähän katunut valintaansa ja toivoo, että olisi hakenut ihmispuolelle, osa on jopa vaihtanutkin. Mutta kaiketi suurin osa on silti tyytyväisiä :P

      Poista