keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Berliinin joulumarkkinat, part II


Toinen päivämme Berliinissä valkeni aurinkoisena ja kuulaana. Päivän agendaan kuului lisää joulumarkkinoita ja nähtävyyksiin tutustumista. Ensimmäiseksi lähdimme etsimään idästä Berliinin muuria, jota en aiemmalla reissullani ollut päässyt näkemään.


Ja löytyihän sitä. Useammastakin paikkaa. Vähän sääli, että tätä pitkää pätkää ei ollut säilytetty alkuperäisessä asussaan, mutta olipa näissä maalauksissakin nähtävää.


Happihyppelyn jälkeen teimme vähän jouluostoksia, joiden jälkeen suuntasimme Checkpoint Charlielle, vanhalle rajanylityspaikalle.


Sielläkin oli joulukuusi!


Checkpointin läheisyydessä oli Berliinin muurin vaiheista kertovia opastauluja ikään kuin ulkoilmanäyttelynä. Niihin oli mielenkiintoista tutustua, eikä edes tarvinnut maksaa kalliita sisäänpääsymaksuja.


Checkpointilta kävelimme seuraavalle nähtävyydelle nimeltään Topographie des Terrors. Kyseessä on museo, joka esittelee natsihallinnon tekosia ja juutalaisvainon vaiheita pääasiassa valokuvien ja tekstitaulujen muodossa.


Ei mikään kevyt teema, eikä museonakaan mikään kaikkein kevytsoutuisin. En ehkä saanut O:sta vieläkään museoiden ystävää.


Mutta löytyipä siitä läheltä pätkä hiukan autenttisempaakin Berliinin muuria.


Lopulta saavuimme Potsdamer Platzin Winter Worldiin, joka tarjoilikin toisen päivän joulumarkkinaelämyksen. Tätä toria mainostettiin ennen kaikkea lapsille sopivana.


Niinkuin tästä renkailla laskettavasta pulkkamäestä heti pystyi päättelemäänkin.


Ruoka- ja juomakojuja oli aika vähän, sillä markkinoille jäi tilaakin tuon pulkkamäen jälkeen aika rajallisesti käytettäväksi. Vaan löytyipä sieltä jälleen sellaisia kojuja, joiden tarjontaan ei muualla törmännyt.


Esimerkkinä nämä hauskat syötävät korit, joista tarjoiltiin mm. paistettuja herkkusieniä.


Joulumarkkinat jatkuivat aukiolta yhtä kojuin reunustettua katua pitkin. Matkan varrella sijainnut kauppakeskus oli myös näyttävästi koristeltu.


Kadun päästä löytyi värikäs joulukuusi...


... sekä luistinrata!


Sen luota käännyimme takaisin ja maistelimme vielä yhdestä kojusta löytyneitä röstiperuna-tyyppisiä asioita, joiden oikeaa nimeä en enää jaksa muistaa. Hyvää oli tämäkin!


Jälkkäriksi ja lämmikkeeksi vielä kuumaa kaakaota ja vaaleaa glühweinia.


Illan viimeinen kohteemme oli Branderburger Tor, joka oli sekin kauniisti valaistu.


Paljon sitä tuntuu matkoilla ehtivän yhdessäkin päivässä. Ollapa yhtä tehokas aina arjessakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti