sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kevään tuoksuja


Huhhei, mulla olisi taas kolmelta viikonlopulta kuvia päivitettävänä, mutta jotenkin ei muka taas ole kerinnyt. Ehkä päivystysvuoroilla on ollut osuutta asiaan? Tässä kuitenkin keväisiä tunnelmia parin viikon takaa.


Mulla on pienestä pitäen ollut tapana seurata kevään merkeistä aina kolme ensimmäistä kukkaa: leskenlehti, sinivuokko ja valkovuokko. Aika monena vuonna olen tainnut ne tänne kuvatakin. Tämän kevään ensimmäinen leskenlehti kasvoi talomme pihassa - aikamoinen pettymys, kun ei tarvinnut edes lähteä etsimään! Tämä kuva ei kuitenkaan ole pihastamme, vaan erään keväisen lenkkireittimme varrelta. Oli pakko ottaa kamera mukaan, kun sää helli kaikkia aisteja.


Tytöilläkin oli selvästi kevättä rinnassaan. Tämä kuvasarja kuvastaa tosin kertoo jotakin perustavanlaatuista myös tyttöjen luonteista ja ehkä myös heidän tämänhetkisistä väleistään. 


Näin kaupunkimaista on Vantaalla! Haha.


Lenkki huipentui Taikan silmissä siihen, kun tieltä löytyi suuri käpy.


"Heitä?!"


"Jeeeee!"


Näsiä on itselleni täysin uusi tuttavuus - lienee näitä eteläisempien levelien kasvatteja. Vaihtoehtoisesti kotipaikkakunnallani oli näsiän mentävä aukko. Jotenkin noista kukista tulee mieleen jokin paljon trooppisempi ympäristö kuin varhaiskevään Suomi. 


Sinivuokot sen sijaan ovat vanhoja tuttuja ja näiltäkin seuduilta on löytynyt ainakin yksi paikka, jossa niitä kasvaa sinisenään.


Lenkin jälkeen kävimme saunassa ja tekaisimme iltapalaksi ihkaensimmäiset kiuasmakkaramme. Todellinen päähänpistos, joka sai alkunsa siitä kun aiemmin viikolla haahuilin aikani kuluksi ruokakaupassa O:a odottaessani ja bongasin kaupan hyllyltä kiuasmakkarapussipaketin. Vaikka kiuasmakkarat yhdistyvätkin mielessäni lähinnä keski-iän ylittäneiden miesten habitukseen, niin pakko myöntää, että yllättävän hyviä niistä tuli - etenkin noin juuston ja tomaatin kera!


Postaus on hyvä päättää kuvaan tämänhetkisestä lempituoksustani. Sain sen vanhemmiltani tuliaisiksi Riikasta - suklaan, viinin ja keksien ohella. Tuoksu on ihan superraikas ja ihana, hedelmäinen ja pirteä. Tästä tulee varmasti tämä kevään ja kesän käytetyin tuoksuni, nam nam! Kiitokset vain siis sinne kotipuoleen!

8 kommenttia:

  1. Hienoja kevätfiiliksiä välittyy kuvien kautta. Tosin nuo koirakuvat mainioine ilmeineen oli kyllä meikäläisen suosikkeja. Käpy!! :D Ihan mahtavaa että tyttöjen välit ovat noin hyvät!
    Liian harvoin tulee kommentoitua, mutta kaikki postaukset tulee luettua ja ahkerasti käyn kurkkimassa josko olisi uusia juttuja tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiva, kun maltoit jättää kommentin :) Käpy oli Taikkiksesta ihan huikea :D

      Poista
  2. Kävyt on myös meidän huushollissa ihan suurinta huutoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niissä tuntuu kyllä olevan kummaa tenhoa :D

      Poista
  3. Ihan mahtava tunnelma kuvissa, kevät on niin ihanaa aikaa! ♥

    Makkarakuvasta tuli nälkä. :D

    VastaaPoista