keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Uusi laumanjäsen


Laumaamme liittyi puolitoista viikkoa sitten uusi jäsen nimeltään Neato - virallisemmin Neato Botvac D85. Parasta tässä uudessa tulokkaassa on se, että se tekee selvää meidän muiden seitsemän sotkuista.

Olen haaveillut robotti-imurista pari-kolme vuotta. Yhden tai kahden koirat karvat eivät vielä häiritse elämää, mutta kun yhtälöön lisättiin vielä yksi vähän isompi koira ja kaksi puolipitkäkarvaista kissaa, ei tarve jokapäiväiseen imurointiin yhtäkkiä enää tuntunutkaan liioittelulta. Lukuisia ylistäviä kehuja Neatoista nimenomaan lemmikkiperheissä lukeneena aloin itsekin pikku hiljaa vertailla malleja ja hintoja. Nopeasti kävi selväksi, että nimenomaan Neato sen olla pitää. Roomba - niin suosittu kuin se kissojen risteilyaluksena onkin - tekee aivan liian summittaista ja sattumanvaraista jälkeä. Neato suunnittelee reittinsä, käy ensin läpi alueen ulkoreunat ja sitten sisäalueet. Tulee lopulta käyneeksi joka paikan useaan kertaan läpi. Uudemmat mallit selviävät myös paksuista nukkamatoista, eivätkä juuri jumittele.


Etsiskelimme käytettyä roboa puolisen vuotta Tori.fistä. Joulun alla olisi ollut yksi tarjolla, mutta lopulta sen myyjä feidasi. Nyt kevätauringon luodessa ensimmäisiä armottomia katseitaan kotiimme kyllästyin lopulta etsimään ja jahkailemaan. Sen, että kukaan ei halua luopua uudesta Neatostaan, on oltava vain hyvä merkki? Kerran se vain kirpaisee? Koska haikailu ei ole helpottanut, ei se varmaan helpota ennen kuin robo on talossa?

Ja niin se robo lopulta haettiin kotiin. Uutena, parin vuoden takuulla. Ja voi, kuinka olemme tykänneet!


Tämän verran karvaa ja roskaa Neato imaisi sisuksiinsa neitsytmatkallaan, jota edeltävänä päivänä O oli käynyt huolellisesti joka nurkan läpi Dyson Baby Animal Pro -imurillamme.


Nyt, kun päivittäisiä imurointeja on takana se reilu viikko, ovat päivittäiset saaliit ylläolevan kokoisia. Ihan kunnoitettava määrä siis. Aika huikeaa saada nuo karvat verekseltään kiinni, niin että eivät kulkeudu eteenpäin huonekaluille ja tekstiileihin. Kaiken lisäksi laite on hiljainen, nopea (imuroi kaksiomme n. 20 minuutissa) ja jopa aika viihdyttävä katsella.


Kaappien alle se ei ihan kokonaan mahdu, mutta tekee tarkkaa työtä niiltä osin kuin mahtuu. Puikkelehtii tuolinjalkojen ja monimutkaisen lasipöydän välissä näppärästi, eikä ole jumiutunut pahaan paikkaan kuin kerran. Osaa tosi näppärästi peruutella ja keplotella itsensä ahtaistakin paikoista.

Huonoja puolia robotti-imureissa on se, että lattiat pitää ennen imurointia aina tarkistaa pienten esineiden varalta ja nostella verhot sekä vesikupit imurin tieltä pois. Toisaalta tuleepa samalla pidettyä lattiat avoimina. Sohvia, kissanpuita tai pieniä koloja tuo ei luonnollisestikaan pääse imuroimaan, joten niihin tarvitaan edelleen perinteistä imuria, mutta selkeästi harvemmin kuin aikaisemmin. Emme myöskään ole viitsineet käyttää roboa silloin, kun emme itse ole kotona (sen saisi ohjelmoitua imuroimaan vaikka aina työpäivän aikana), koska jos robotti-imurin reitille sattuu vaikkapa kissan oksennus, tekee robo kuulemma melko huolellista työtä myös levittäessään oksennuksen pitkin lattioita.  Koiralenkit voisivat kyllä jatkossa olla ihan varteenotettava imurointiajankohta myös - etenkin, jos katsoo, että kissat eivät juuri silloin pääse robon kanssa tekemisiin.

Toivon imurille pitkää ikää ja jotenkin on sellainen kutina, että tämä kodin pikku apulainen - niin luksuksena tai turhakkeena sitä joku muu voisikin pitää - on tullut jäädäkseen. Puhdas, karvaton koti on ehdottomasti sen arvoinen.


18 kommenttia:

  1. Mahtava laite! Mikä malli, mistä ostitte ja paljonko maksoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neato Botvac D85, Verkkokauppa.comista, 599 e :)

      Poista
  2. Olen myös jo parisen vuotta haaveillut robotti-imurista, nyt tuntuu että ehkä sellaisen aika kun ei meillä kummallakaan enää tahdo aika riittää imurointiin ja tätä eläinkansaa on tässä ihan riittämiin sotkemassa :D
    Kuinka hiljainen on siis hiljainen? Onko kovempi ääni kuin peruspölynimurissa, vai kenties hiljaisempi? Jotkut jossain keskustelupalstalla moittivat robotin pitävän laminaatilla kovaa ääntä, ja se ei olis kauheen toivottavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti hiljaisempi kuin Dysonimme (joka tosin imuriksi on aika äänekäs). Sen verran hiljainen, ettei häiritse keskittymistä esim. lukemiseen, eikä epäilytä käyttää vaikka keskellä yötä. Ei kyllä meidän mielestämme ainakaan pidä laminaatilla kovaa ääntä :)

      Poista
    2. Noni. Oli pakko klikkailla tällainen myös meille, kun on ollut sen verran pitkään jo harkinnassa moisen osto, mutta aina on ollut arvosteluissa mainintaa, ettei sovi eläintalouksiin, kun ei kykene karvoja kunnolla imuroimaan tai jotain vastaavaa. Mutta tän arvostelun perusteella meillekin moinen Neato nyt kotiutui, ja AI ETTÄ <3 Tuli siistiä, ja nopeasti. Me ostettiin meidän oma CDONilta, kun oli vähän halvempi siellä. Vinkkinä muille jos aikovat hankkia ;)

      Poista
    3. Huippua! Superkiva kuulla, että hyvä on ns. kiertänyt ja kiva kun jaoit tuon hintavinkin muillekin :)

      Poista
  3. Ottaapa hyvin! Roboimuri on varmasti kätevä etenkin isoissa eläintalouksissa. Itseäni vähän kylmää ajatus ohjaajattomasta imurista, joten täytyy tyytyä käsinimurointiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Joo, kasvatapa kissalaumaa vielä muutamalla tyypillä niin saattaa alkaa lämmittää ;D

      Poista
  4. Kyllähän e olisi tietysti kiva saada tuollaisella ne päivittäiset koirankarvat jne pois kuleksimasta. Kunnollista imurointiahan tuo ei korvaa, sillä nuo on enempi lakaisukoneita kuin imureita. Eli pienet pölyhiukkaset eivät noilla lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juuri siihen tarkoitukseen tuo hankittiin :)

      Poista
    2. Itseasiassa ei. Sillä Neato D85 on huomattavasti tehokkaampi kuin esim. meidän keskuspölynimuri. Neatossa on samaa moottoritekniikkaa mitä lentokoneiden moottorissa ;) Joten Neato on huomattavasti tarkempi ja tehokkaampi kuin tavallinen imuri. Voitte toki testata että ensin imuroitte matot jne tavallisella imurilla ja sitten Neato perään. Jos Neatoon jää jotain niin se on tehokkaampi ;)

      Poista
  5. Tämmöinen olisi kyllä ihan mahtava, olen itsekin himoinnut jo jonkin aikaa! Miten hyvin tämä siivoaa hiekan? Pitkäkarvaisen koiran kanssa sitä kulkeutuu sisään ihan kiitettävästi, eikä jokapäiväinen imurointi houkuta t:kurakelejä odotellessa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se hiekkaa kerää, mutta ei se ehkä ihan jokaista kissanhiekanmurua ehkä bongaa, eikä ihan kaikkia saa kissanhiekkalaatikon edusmatoista imettyä. Tavallisen hiekan kerää luullakseni paremmin, mutta hiekka ei meillä ole niin suuri ongelma (pitkät porraskäytävät ja niissä matot ja kurakeleillä koirat suoraan eteisestä kylppäriin pesulle), että osaisin tästä aiheesta kovin tarkkaa analyysia antaa. Luulisin kuitenkin, että jokusen imurointikerran säästää hiekankin suhteen!

      Poista
  6. Arvaas mitä? Otimme tekstisi vahvana suosituksena, vertailimme imureita vähän ja sama D85 muutti meillekin toissapäivänä. Eilen oli testisiivous ja emme voisi olla paljoa tyytyväisempiä. On se pätevästi ohjelmoitu! Aivan mahtavaa, näin kahden laiskan imuroijan koirataloudessa. Toivon pitkää ikää myös omalle pikku apulaisellemme. Kiitos sinulle blogitekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua kuulla! :) Tulee sellainen fiilis, että kannatti jakaa, kun kuulee muidenkin olevan tyytyväisiä! Bloggaamisen parasta antia! Kiitos sinulle siis kivasta kommentistasi! :)

      Poista
  7. Oletko vieläkin ollut tyytyväinen D85:n hankintaan? Sinulla on nyt jo melko pitkä käyttökokemus imurista. D85:stä minäkin olen haaveillut ja nyt se olisi vihdoin mahdollista.
    Ohu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut :) Täydellinen se ei tokikaan ole (joskus harvakseltaan jumittuu jonnekin ja saattaa missata jokusen kohdan joskus), mutta ihan loistava silti. Helpottaa perussiisteystason ylläpitämistä niiiiin paljon ja pidentää imurointivälejä merkittävästi. Pois en antaisi :)

      Poista
  8. Tää vakuutti miut, laitettiin robo meillekin tilaukseen. Kaks kleiniä saa karvaa ihan kiitettävästi aikaan. :D

    VastaaPoista