tiistai 23. joulukuuta 2014

Tunnelmakuvia


Meillä on kerrankin ollut stressitön joulu ja kaikki valmiina niin hyvissä ajoin, että aatonaattona oli aikaa jopa elokuvan katselulle sekä nähtävästi myös postaamiselle. Tässä siis muutamia tunnelmakuvia menneeltä viikonlopulta.


 Poikkesimme Senaatintorin Tuomaan markkinoilla nuuskimassa joulutunnelmaa.


Matkaan tarttui herkullista juustoa, piparisuklaata, suppilovahverolevitettä ja jotakin muutakin pientä.


Lisäksi nautiskelimme annokset intialaistyyppisesti maustettua ankkaa ja lammasta sekä bataattilastuja. Herkkua! Ruokatorin ihanuuksien keskellä meinasi iskeä valinnan vaikeus. Juomapuolelta maistelimme kuumaa omenaglögiä.


Kotona joulutunnelma sen kun kumuloitui.


Taivaalta tupruttanut lumi oli yksi sen tärkeimmistä aiheuttajista ja nostatti mielenkiintoa myös kissujen keskuudessa.


O:n työpaikaltaan saama joulutähti päätyi terassille - tiedätte varmaan miksi.

Eipä siis muuta kuin ihanaa ja tunnelmallista joulua meiltä kaikilta teille kaikille!

4 kommenttia:

  1. Hui, joulutähti kyllä kuolee tuonne terassille, se ei kestä ollenkaan kylmää. :) Toki, ei varmaan kissojen mielekiinnon kohteena kovin miellyttävä tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutähti saa ihan rauhassa kuolla, kunhan kissat eivät ;) Minun puolestani meille ei joulutähteä edes tarvitsisi tuoda, mutta kun sellaisen kerran on joku ostanut, niin kukkikoon tuolla sitten sen hetken, minkä kestää :P

      Poista
  2. Tunnelmallista! ♥ Täällä oli paukkupakkanen eilen ja patterit hohti kuumuttaan, ei haitannut kissojen menoa. :D Lumisadetta ei tullut, mutta oli sentään valkoinen Joulu. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Joda linnoittautui jouluaattona patterin päälle lämmittelemään. Kotoa kun ei moista luksusta löydy ;) Valkoinen joulu oli kyllä ihana <3

      Poista