keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kuvakatselmus


Joukko satunnaisia kuvia loppukesältä. Tuli sellainen tunne, että mikäli en julkaise niitä nyt, niin arkistojen kätköihin unohtuvat.

Aloitetaan kissoista.


Kuten kuvista huomaa, olen pikku hiljaa yrittänyt palautella olohuoneen sisustusta pinkiksi, mutta aika rempallaan on koko kämppä saanut kesän ajan olla. Kirjoja siellä, kirjoja täällä. Kansioita ja papereita siellä täällä. Sohvan yläpuolella oleva taulukin tipahti seinältä, emmekä ole tulleet kiinnittäneeksi sitä uudelleen.


 Vaa'an patterien vaihto vaatii virallisen valvojan läsnäoloa.


Taikkis aloitti juoksut, joten se on nyt saanut nauttia jakamattomasta huomiostamme uimareissuilla. Näissä kuvissa ollaan jollakin metsäjärvellä Espoossa.


Toissaviikonloppuna suuntasimme Turkuun serkkuni häihin. Edellisistä olikin ehtinyt vierähtää jo tovi!


Puitteet ja pöytiin tarjoillut ruuat olivat varsin hienot: cosmopolitanit alkujuomina, maa-artisokkakeittoa tryffeliöljyllä, shampanjasorbettia ja muita herkkuja, jollaisia en ollut ennen maistanut.


Kuultuaan pukukoodin ja iltapukuvalintani (juu, kyseessä oli iltajuhla) O halusi hankkia itselleen pukuuni mätsäävän krakan ja onnistui jopa täysin omatoimisesti hankkimaan sellaisen, uudet juhlakengät ja tuon nenäliinan H-hetkeen mennessä.


Ja koska hääpari lukeutui Turun oikislaisiin, niin jossakin vaiheessa koko hääkansalle opastettiin lautasliinakorvien teko.


Pakersin hiusteni kanssa ties kuinka kauan yrittäen saada niihin jonkinlaista kiharakampausta ja huono oli menestys, niinkuin kuvista näkyy! Hahaha. Hiusteni suhteen olen aina ollut maailman avuttomin ja kädettömin.

Jouduimme lähtemään häistä kohtuuaikaisin, koska laumamme odotti meitä kotona. Siirtykäämme siis kuvakatselmuksessamme luontevasti takaisin siihen.


Huomatkaa Taikkiksen uusin uimakaveri, joka matkusti meille Saksasta kissanhiekkatilauksen yhteydessä pitkällisen käytön myötä kahtia hajonneen edeltäjänsä tilalle. Hyväntuulinen kaveri!


Tämä postauksen päättävä kännykkäräpsäisy kuvastaa oivasti kesän aikana käymäämme pohdintaa. Aiheesta lisää tuonnempana - ainakin toivottavasti!

6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia. <3 Kerrassaan hurmaava ahkera laadunvalvoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) Juu pitäähän se varmistaa, että patterit tulee varmasti oikeinpäin :D

      Poista
  2. Moi!
    Onko sinulla kokemuksi narttujen valeraskauksista, minkälaisia oireita on ollut yms.? Koiralleni ensimmäisten juoksujen jälkeen pukkasi valeraskauden, kohta kolme viikkoa jo kestänyt. Oireet aika pahat, epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan kun tulevat meille, murissut lenkillä vastaantuleville koirille, puolustaa meidän toiselta koiralta omaa petipaikkaansa raivokkaasti, petaa petejä heti kun silmä välttää, nisät aivan turvonneet ja tihkuvat maitoa. Eläinlääkärissä käytetty, Galastop- kuuri syöty sekä menee vadelmanlehtitabletteja lisäksi. Liikuntaa lisätty ja ruokaa vähennetty, mikään ei auta ja alkaa jo huolestuttaa koiran käytös. :/ ennen valeraskautta aina ollut kaikkien kaveri, uudet tuttavat otettu ilolla vastaan, lenkillä ei ikinä murissut toisille koirille. Voiko olla että nämä oireet jäisi pysyviksi valeraskauden jälkeen, vai poistuvatko valeraskauden kanssa? Auttaakohan tähän mikään muu kuin aika? Olisin kiitollinen jos sulla olis antaa vinkkejä, jakaa omia kokemuksia! :)

    Terveisin pitkään blogisia lueskellut :)

    VastaaPoista
  3. Meillä Taikkis on toisinaan "kärsinyt" valeraskausoireista, tosin varsin lievistä, ilman lääkityksiä parantuneista sellaisista. Teidän tilanteenne kuulostaa sen verran intensiiviseltä, että ottaisin uudelleen yhteyttä hoitaneeseen eläinlääkäriin, jotta valeraskaus saataisiin katkaistua,koska sillehän tuo vahvasti kuulostaa. Saattaa siis vaatia esim. toisen Galastop-kuurin - mahdollisesti pidemmän sellaisen. Ainakin pesänrakennuksen ja maidonerityksen pitäisi kyllä selkeästi helpottaa.

    Ja steriloida kannattaa, jos valeraskausoireet on jo noin nuorella noin voimakkaat, koska luultavasti vain pahenevat iän myötä. Siis jos ei ole tarkoitus pennuttaa :)

    VastaaPoista