lauantai 23. elokuuta 2014

Kandikesä in memoriam


Kandikesäni olisi nyt sitten eilisen jälkeen officially over. Samaan aikaan iloista ja haikeaa.

Luonnehtisin kesän sujuneen pääpiirteissään hyvin. Opin valtavasti ja ensimmäisten viikkojen stressipaniikki vaihtui pikku hiljaa kasvavaan itseluottamukseen. Ensimmäisinä viikkoina kaikki oli uutta: ensimmäinen oma korvatulehduspotilas, ensimmäinen silmäpotilas, ensimmäinen ontuva, ensimmäinen eksopotilas ja niin edelleen. Tuntui, että kaikki piti tarkistaa omista muistiinpanoista tai kirjoista ja kaikki töitä edeltävät aamut, työmatkat ja töiden jälkeiset illat kuluivat asioiden kertailuun. Onneksi olin kirjoittanut nelosen ja vitosen aikana kaikki tärkeimmät asiat muutamaan taskussa kulkevaan muistikirjaan - ne tulivat enemmän kuin tarpeeseen! Samoin kuin parin vuoden aikana keräilemäni käsikirjasto, joka kulki urhoollisesti klinikan ja kotisohvan väliä koko kesän ajan.


Lisäksi monissa asioissa tuli konsultoitua vanhempia kollegoita ja  apu löytyi aina läheltä - koululle en vastoin odotuksiani tullut soittaneeksi kertaakaan. Ja kas, pikku hiljaa ne perustapaukset muuttuivat ihan oikeasti perustapauksiksi ja maanisen kirjoihin-tarttumisvimman herättävät tapaukset kävivät pikku hiljaa harvemmiksi. Leikkauksia tein aika harvakseltaan - luokkaa kuusi kappaletta neljän eri eläinlajin edustajalle.

Ja tiedättekö, vaikeinta tässä ammatissa ei suinkaan ole eläinten lopettaminen tai leikkaaminen. Ei, vaikeinta on se, kun tekee parhaansa ja se ei vain riitä. Vaikka kuinka paiskisit ylitöitä, metsästäisit tietoa, yrittäisit kaikkesi. Oman riittämättömyyden kohtaaminen ja hyväksyminen, se on vaikeinta. Henkisesti raskainta.

Osa siitä kuitenkin pyyhkiytyy mielestä, kun kohtaa potilaan, jota todella pystyy auttamaan tai asiakkaan, joka on aidosti kiitollinen saamastaan avusta. Ne tilanteet painuvat vähintään yhtä syvästi mieleen kuin ne riittämättömyyden tunteet. Kaikesta tästä syntyy yhtälö, jossa jäädään lopulta plussan puolelle.


Asiakkaat ja potilaat olivat suurimmaksi osaksi ihania ja ymmärtäväisiä kandiuteni suhteen, mutta pari kertaa olisi kyllä tehnyt mieli repiä tittelini paljastava kyltti irti rinnuspielistä sen herättämien ennakkoluulojen vuoksi. Tosin samalla kertaa olisi varmaan pitänyt repiä irti myös nuori naamani. Huomasin välillä haaveilevani salaa muutamasta rypystä. Haha! Tässäpä oiva motivaattori saattamaan opinnot loppuun ensi vuoden aikana, ELL kuulostaa niin paljon paremmalta kuin ELK.

Kirjaston kirjat

Viimeisenä päivänä kiikutin klinikalle blogissani aiemminkin vilahtaneen hiekkalaatikkokakun, sillä siitä oli tullut kesän aikana parin työkaverin kanssa puhetta. Tällä kertaa pyrin minttusuklaiseen lopputulokseen, joten kakusta löytyi mm. minttusuklaavanukasta, suklaakakkupohjaa, Marianne-rouhetta ja Pätkiksiä. Hyvin uppoili kissankakka-alan ammattilaisiin!


Työkaverit puolestaan muistivat minua skumppapullolla, kukkakimpulla ja kortilla. Olin totaalisen yllätetty.


Kesätyöpaikkani oli oikein antoisa ja työkaverit huippuporukkaa. Ilmeisesti olisin saanut siellä jatkaakin. Heinäkuussa minua muistettiin kuitenkin kutsulla työhaastatteluun.  Kyseessä oli paikka, josta olin hakenut kesätöitä joskus vuodenvaihteessa ja pian huomasinkin kirjoittaneeni nimeni uuteen työsopimukseen. Niinpä tämä lomaviikoksi kaavailtu viikko vaihtuikin työviikoksi ja uusiin työkavereihin sekä työpaikkaan tutustumiseksi.Viikko sujui oikein mukavasti ja jätti odottavaiset tunnelmat tulevien työhaasteiden suhteen.

Jännityksellä odotan, miten paljon työntekoa kahden viikon päästä starttaava kutosvuosi - vihoviimeinen eläinlääkisvuoteni mahdollistaa. Mutta vielä ennen sitä hyppäämme lentokoneeseen ja suuntaamme Espanjan auringon alle toipumaan menneen kesän haasteista.

Kiitos siis kandikesä, kohtelit minua hyvin.

12 kommenttia:

  1. Ymmärrän täysin tuon turhautumisen asiakkailta tulevien ennakkoluulojen määrään. Itse koin saman tänä kesänä ollessani farmasian oppilaana apteekissa. Ennakkoluuloja osaamisestani oli paljon (mikä tietyllä tapaa toki ymmärrän), mutta kyllä ne onnistumiset, positiiviset kommentit ja tsempit paransivat kummasti päivää! Pikku hiljaa alkoi myös usko omaan osaamiseen nousta.
    Tsemppiä viimeisen vuoden opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän sen tavallaan ymmärtää, mutta kun miettii aikaa, jonka on elämästään uhrannut osatakseen hoitaa ihmisten eläimiä mahdollisimman hyvin, niin tuntuuhan se kurjalta, jos ei anneta edes mahdollisuutta. Mutta lohdullista kuulla, että kohtalontovereita löytyy, kiitos kommentistasi ja tsemppiä myös sinne opintoihin! :)

      Poista
  2. Melkoinen kirjapino! :D Hurjaa, että viimeinen opintovuosi lähtee käyntiin, onnea siihen! Toivottavasti saat kauniin ELL-etuliitteen ajallaan, olet sen ansainnut. :) Mukavaa lomamatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se vain kasvaa... :D Kiitos Piivi tsempeistä, toivotaan näin :)

      Poista
  3. Jotenkin tosi haikeeta kun sä oot pian jo valmis eläinlääkäri ja opinnot on loppusuoralla. Sun blogia on ollut todella mukavaa lukea ja päivieni kohokohtana on toiminut uuden postauksen lukeminen. Olen seurannut sun blogia nyt kaksi vuotta ainakin, ja huomaan kuinka opiskelijasta on kasvamassa koko ajan enemmän ja enemmän vastuullisen ammattilaisen alku. Itselläni jatkuvat vielä pääsykoelukemiset ja edessä on kolmas kerta. Toivottavasti jatkat bloggailua edelleen, sillä saan kauheasti voimia jatkaa pääsykoeurakkaa kun seuraan sinun opintomatkaa. Tsemppiä viimeiseen vuoteen ja onnittelut työpaikasta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuntuu aika hurjalta :D Tosi ihana kuulla ja kiitos kovasti! :) Mä toivotan kovasti tsemppiä ja jaksamista pääsykoelukuihin - kyllä se sitten palkitsee!

      Poista
  4. Ihana postaus :) Hienoa, että kandikesä sujui hyvin ja oli antoisa. Toivottavasti se oman riittämättömyyden kohtaaminen muuttuu ajan myötä helpommaksi. Itse odotan jo nyt kauhulla kandikesää, vaikka olen vasta eläinlääkiksen alkupuolella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä siihenkin tottuu. Hei otahan kaikki ilo irti elukan ensimmäisistä, stressittömistä vuosista! Ainakin omalla kohdallani olivat ihan elämäni parasta aikaa :)

      Poista
  5. moi! :) en oikein tienny mihin oisin asiani laittanu ni päätin sen sitten laittaa tähän! :) mua harmittaa tosi paljon se kun pääsin viime keväänä peruskoulusta melko huonolla keskiarvolla (7.3) ja ajattelin lukioon mennä mut sit päätin että emmä kuitenkaan pärjää ja menin sotelle mut nyt jälkeenpäin ku oon taas lukenu sun blogii ni tää ois ainut ammatti mikä oikeesti kiinostaisi ja mitä haluisin tehä.. entiedä mitä tekisin tän jutun suhteen... osaisitko neuvoa asiassa? ja onko sulla jtn mielipidettä siitä voiko noin huonolla keskiarvolla nousta niin korkealle tasolle mitä eläinlääkiksessä tarvitaan..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riippuu enemmän asenteesta ja siitä paljonko on valmis tekemään töitä kuin keskiarvosta. Tää on akateeminen koulutus ja vaatii elinikäistä opiskeluintoa. Pääsykoetta varten on pakko lukea lukion kursseja eli helpoin on mennä lukioon tai sitten opiskella iltalukiossa tai valmennuskurssilla tarvittava. Jos todella haluat eläinlääkäriksi niin go for it! Jos taas opiskelu ei niin napostele niin klinikkaeläinhoitajan tai vaikka koirahierojan ammatti voisi olla harkinnan arvoinen :)

      Poista