perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kotipuolesta


Muutama arkinen kuva viime viikonlopulta, jonka vietimme kotipuolessa. Olisi voinut varmaan enemmänkin kuvailla, koska kivoja juttuja viikonlopussa riitti, mutta jotenkin en saanut aikaiseksi.


Kuten tavallista, perjantai ja lauantai olivat jälleen tiukkaan aikataulutettuja, sunnuntai hiukan löysempi. Perjantaina menomatkalla poikkesimme T:n luona ja sain myöhästyneen synttärilahjani - ihkaoman otoskoopin! En ole vielä tosin onnistunut löytämään siihen sopivia pattereita, mutta noin ulkoisin puolin vaikuttaa ihan pätevältä.

Illalla kävin moikkaamassa H:a paikallisessamme ja O lähti kaverinsa mökille, josta jatkoi aamulla golfkisoihin.


Lauantai-aamuna tutkailin vanhasta huoneestani löytyneitä kuva-albumeita ja muistelin minut eläinlääkärin uralle johtaneita tekijöitä. Voisin ehkä jakaa tännekin muutaman kuvan lapsuudestani ja nuoruudestani sekä tassunjälkiä sydämeeni jättäneistä eläimistä noilta ajoilta. Asia on vielä pohdinnan alla.

Iltapäivän ohjelmaan kuului uuden veljentytön ja kummipojan luona vierailu sekä siellä hoidossa olleiden kolmen kanipotilaan tarkistus: kahden kastraatiohaavat olivat tulehtuneet ja yhdellä oli silmätulehdus. Hyvässä hoidossa olivat kuitenkin ja jo parantumaan päin. Illan päätti grillailu vanhempieni seurassa.


Sunnuntaista murto-osan vietimme kotipihalla parin koiran ja yhden kissan kanssa. Utu tutki luonteelleen ominaisesti joka kolkan ja Jodaa ei ulkoilma juuri houkuttanut.


Sunnuntain ruoka ansaitsee myös erityismaininnan.


Lähijärven ahventa ja kuhaa vehnäjauhoilla tai mantelijauheella leivitettynä...


... keitettyjä ja voissa sekä yrteissä pyöriteltyjä varhaisporkkanoita...


... lampaankääpämuhennosta, kotijuustoa ja salaattia. Sekä uusia perunoita, jotka itse skippasin. Ihanaa kesäistä lähiruokaa, ai että!


Iltapäivällä lähdimme vielä uimaan ja kastelin vihdoin talviturkkini. Taikkista ei tapansa mukaan tahtonut saada vedestä ylös ja Ledi on tänä kesänä tasan kerran jostakin mielen hairahduksesta hypännyt veteen ja todistanut osaavansa uida.



Ehkä ensi kesänä uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti