lauantai 3. toukokuuta 2014

Päivä tuotantoeläinsairaalassa


Saaren aamuina herään puoli seitsemän pintaan ja raahaudun vaatekaapille arpomaan päälle vaatteet, jotka olisivat mahdollisimman mukavat pitkiä automatkoja ja hankalia työasentoja ajatellen ja joiden likastuminen tai navetalta saati sikalalta dunkkaaminen on anteeksiannettavissa. Ainejärjestömme sponssivaatteet ovat toisin sanoen nousseet arvoon arvaamattomaan. Samoin yritän raapaista kasaan jonkinlaisen setin muutaman tunnin huoneenlämmössä säilyviä eväitä, ellen ole kerinnyt tehdä sitä jo illalla. Saarelle lähdettäessä ei koskaan tiedä, milloin pääsee lounaalle ja missä.

Automatka kestää +/- 45 minuuttia ja kyydit olemme yleensä sopineet edellisiltana Facebookissa hiukan sen mukaan, kuka milloinkin on tulossa. Alkuun matkasimme Mäntsälään klinikkaryhminä, mutta jossakin vaiheessa kaikkien Helsingistä lähtevien autojen tasainen täyttäminen vei kuitenkin voiton. Mikäli jatkuva reissaaminen ja bensakulujen maksaminen ei napostele, Saarella on myös asuntola, jossa voi asua. Ongelmaksi muodostuu lähinnä se, ettei asuntolalla riitä illoiksi juuri tekemistä - korkeintaan ehkä opiskelua - eikä sinne saa tuoda lemmikeitä.


Perille päästyämme kokoonnumme klo 8.30 ensin nimenhuutoon ja jatkamme siitä aamun tunnin mittaiseen opetustuokioon, joka voi pitää sisällään melkein mitä tahansa tuotantoeläimiin liittyvää, kuten tavallisimpien sairauksien, tutkimusten, lääkitysten tai näytteiden oton läpikäyntiä, kirjallisten tehtävien purkua tai sairaalassa sisällä olevien potilaiden statusten ottoa ja sairaushistorian läpikäyntiä porukalla. Mitä milloinkin. Samaan aikaan tilalliset soittelevat klinikalle ja puheluihin vastaavat eläinlääkärit organisoivat, kuka lähtee hoitamaan mitäkin potilasta ja mihin aikaan.

9.30 siirrytään sitten päivän töihin. Yleensä joku eläinlääkäreistä luettelee alkuun, millaisia potilasmatkoja, leikkauksia, muita käyntejä ja pieneläinpotilaita on päivän aikana luvassa ja sen jälkeen kandit jakaantuvat näihin vaihtoehtoihin omien kiinnostuksenkohteidensa, vihreästä kirjasta puuttuvien merkintöjensä tai arpaonnensa perusteella.


Suosituimpia ovat yleensä leikkaukset, joihin pääsijät joudutaan lähes poikkeuksetta arpomaan. Suurin osa leikkauksista tehdään klinikalla ja tyypillisimpiä operaatioita ovat lehmien juoksutusmahaleikkaukset, vasikkojen napatyräleikkaukset ja lehmien sektiot eli keisarinleikkaukset. Harvinaisempiin kuuluvat esimerkiksi silmänpoistot tai rumenotomiat, eli pötsin avaukset. Saaren leikkauksissa kandit pääsevät tekemään suurimman osan operaatioista itse, valvovan eläinlääkärin silmän alla. Jonkin verran leikataan myös tiloilla navettaolosuhteissa.

Joskus ohjelmassa saattaa olla erityisiä sikamatkoja, terveydenhuoltokäyntejä tai kuukausitarkastuksia. Sikamatkat saattavat pitää sisällään esimerkiksi näytteiden ottamista tai olosuhdemittauksia, sillä sikapraktiikka perustuu nykyisin aika lailla ennaltaehkäisevään terveydenhuoltotyöhön ja eläinryhmien hoitoon - sikoja kun ei taloudellisista syistä yleensä hoideta niin pitkälle kuin lehmiä. Terveydenhuoltokäynneillä käydään yleensä läpi navettojen käytäntöjä ja eläinten hyvinvointiin sekä tuottavuuteen vaikuttavia seikkoja läpi yhdessä tuottajan kanssa ja esitetään rakentavia parannusehdotuksia. Kuukausitarkastuksilla puolestaan rektalisoidaan eli uppoudutaan käsi melkein kainaloa myöten lehmien peräsuoleen ja pyritään pääsemään selvyyteen siitä, mikä kiimakierron vaihe lehmällä on käynnissä tai onko se tiineenä. Diagnoosi perustuu siis peräsuolen kautta tapahtuvaan munasarjojen ja kohdun rakenteiden tunnusteluun sekä tarvittaessa ultraäänitutkimukseen.


Tavallisimmin tiloille lähdetään kuitenkin sairausmatkoja tekemään. Tyypillisimpiä sairaustapauksia ovat lehmien utaretulehdukset tai lisääntymishäiriöt, joista kumpikin ryhmä muodostaa noin kolmanneksen lehmien hoidettavista sairauksista. Viimeinen kolmannes pitää sitten sisällään kaikki loput sairaudet. Ennen käynnille lähtöä kandit pakkaavat praktiikka-autoon kaiken tarvittavan tiloilla odottavia potilaita silmällä pitäen. Automatka voi tilan sijainnista riippuen kestää lyhyestä hetkestä tuntiin, ehkä ylikin, ja sen aikana käydään usein läpi tilalla odottavia potilastapauksia, niihin liittyviä sairauksia yleisellä tasolla, kunkin kesäsuunnitelmia, sääilmiöitä tai ihan jotakin muuta autoon sattuneesta porukasta ja eläinlääkäristä riippuen. Tilalle saavuttaessa eläinlääkärinlaukku ja muut tarvittavat välineet kiikutetaan navettaan ja päälle vetäistään joko omat tai tilan tarjoamat suojahaalarit sekä saappaat.


Potilaiden esitiedot kysellään tuottajalta suullisesti usein eläimen äärellä ja sitten tehdään yleistutkimus, johon esimerkiksi lehmän kohdalla kuuluu mm. limakalvojen värin tarkastaminen, lehmän pintalämmön tunnustelu, lämmön mittaaminen peräsuolesta, sydän- ja hengitysäänten kuuntelu, sykkeen ja hengitystiheyden laskeminen, pötsiäänten kuuntelu, vatsaontelon perkussio eli sormenpäillä naputtelu samalla stetoskoopilla kuunnellen, utareen palpaatio ja maidon solumäärien määrittäminen ns. lettupannutestillä. Joskus lehmä saatetaan myös rektalisoida tai ultrata diagnoosiin pääsemiseksi ja eläinlääkärinlaukusta löytyy muutama maidosta tai verinäytteestä lehmän äärellä tehtävä pikatesti karkeaa diagnostiikkaa varten. Utaretulehdusepäilyissä otetaan yleensä maitonäyte viljeltäväksi ja yleissairauksissa verinäyte laboratorioon tutkittavaksi.


Kun alustavaan diagnoosiin on päästy, tehdään tarvittavat hoitotoimenpiteet, kuten suonensisäinen nesteytys, nesteiden letkuttaminen suoraan pötsiin, kalkkilisän antaminen suonensisäisesti tai lääkkeiden anto joko suoneen tai lihakseen. Joskus hoidon tehoamisen voi havaita nopeasti, niin että makaava lehmä nousee ylös. Tilalle jätetään tarvittava määrä lääkkeitä eläimen jatkohoitoa varten, tuottajalle annetaan ohjeet jatkon varalle ja annetut hoidot kirjataan lehmäkorttiin. Sitten ahtaudutaan jälleen porukalla autoon ja jatketaan seuraavalle tilalle. Tilakäyntien lomassa saatetaan pysähtyä syömään johonkin ravintolaan tai kahvilaan, hakemaan eväitä ruokakaupasta tai vaihtoehtoisesti eväät mutustellaan omaan tahtiin takapenkillä. Saarelle paluun jälkeen kandit purkavat auton ja täydentävät laukkuun sekä laatikohin niistä käytetyt lääkkeet ja tarvikkeet.

Näiden ns. oikeiden töiden lisäksi Saaren kiertoihin liittyy pakollisia harjoituksia, jotka kestävät yleensä koko päivän. Näihin sisältyvät esimerkiksi rektalisointiharjoitus, ultraääniharjoitus, terveydenhuoltokäyntiharjoitus, tammagynekologiapäivä Ypäjällä, synnytysapu- eli ns. vasikankääntöharjoitukset (eli miten kääntää jumiin jäänyt vasikka kohdussa, mitä harjoitellaan kuolleella, laatikon sisällä olevalla vasikalla) ja fetotomiaharjoitukset (eli miten sahata kuollut, jumiin jäänyt sikiö osiin kohdun sisällä, niin että lehmän henki säästyy).


Kun päivän hommat on hoidettu, saa lähteä kotiin. Tämä voi tapahtua ennen tai jälkeen klo 16, joten joustava mielentila on Saarella plussaa. Päivät ovat aina erilaisia ja kohtalaisen harvoin tietää etukäteen, millainen päivä on luvassa. Saaren eläinlääkärit ja henkilökunta ovat tunnetusti huippumukavia ja tunnelma paikan päällä rento ja iloinen, suorastaan rempseä - niinkuin nyt tuotantoeläinsuuntautuneilta ihmisiltä voisi odottaakin. Lisäksi Saarella pääsee näkemään, kokemaan ja tekemään paljon, suuntasipa sitä sitten kesäksi kuntapraktiikkaan tai pieneläinpraktiikkaan. Ei siis liene yllättävää, että Saari puolustaa vuodesta toiseen paikkaansa yhtenä kandien lempiopiskelupaikoista.




Lainakuvat (ensimmäinen oma) täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

12 kommenttia:

  1. Hei, poikkean nyt aiheesta, mut "pakko" kysyä: kuuluuko opiskelussasi myös yliopiston apteekissa työskentely? Vasta blogisi löytäneenä huomasin (mies myös) että ollaan tavattu joko ViikinPrisman apteekissa eläinruoka-osastolla tai vähän ikävimmissä tunnelmissa pieneläinklinikalla tai meillä on ollut onni rapsuttaa teidän koiruuksia:-) Asutaan Pihliksessä ihan Viikin vieressä. Me palvelemme siamilaista ja itämaista ja juuri olemme suureksi suruksemme menettäneet ihanan balineesiprinsessamme. Nyt onkin haku päällä, balineesia on vaan vaikea löytää. Ja uusi ei tietenkään korvaa edellistä mutta ehkä helpottaisi näitä meidän surevia kissojakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ei kuulu, ostoksilta mut on kyllä saattanut siellä bongata, etenkin viime aikoina tämän Intian keikan merkeissä ;) En kyllä muista, että olisin pitkään aikaan jutellut siellä kellekään.

      Osanottoni korvalaisenne menetyksen johdosta <3 On varmasti korvaamaton menetys. Onnea kuitenkin uuden balin etsintään, kyllä se vielä tulee kohdalle, ennemmin tai myöhemmin!

      Niin ja tervetuloa lukijaksi, hauska aina tietää, että on saman rodun harrastajia kuulolla! (Kävin tietty heti myös vaklaamassa, löytyykö sulta blogia, muttei näyttänyt löytyvän ;))

      Poista
  2. Kiitos tämänkin lääkäripuolen valotuksesta! :) Oletko huomannut onko suureläinten/tilojen omistajilla poikkeavaa asennetta pieneläinomistajiin verraten eläinten sairaustapauksissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se ihan eri maailma. Pieneläimet ovat ensisijaisesti perheenjäseniä, tuotantoeläimet elinkeino, joilla ei ns. voi tehdä tappiota, ellei sitten kyseessä satu olemaan esimerkiksi emännän lempilehmä. On siis paljon rajatumpaa, mitä tuotantoeläimille voidaan tehdä tai aletaan tehdä sairauksien hoitamiseksi ja suuri osa tuotantoeläinpraktiikasta perustuu nykyisin ennaltaehkäisevään terveydenhuoltotyöhön.

      Poista
  3. Huh, kuulostaa hurjalta tuo fetotomia..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eipä sitä varmaan kukaan kovin mielellään tee :/ Hyvä keino emän pelastamiseen, kuitenkin.

      Poista
  4. Kiva postaus jälleen :) Kiva kun esittelet erilaisia juttuja ja opiskelua käytännössä. Missä vaiheessa opiskelijat voi alkaa erikoistumaan enemmän tuotantoeläinhommiin tai sitten pieneläimiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa voi erikoistua vasta kuusi vuotta kestävän perustutkinnon, eli käytännössä valmistumisen jälkeen. Pientä painotusmahdollisuutta tarjoavat valinnaiskurssit etenkin kutosvuonna, mutta varsinainen tiettyyn eläinryhmään keskittyvä erikoistumistutkinto kestää sitten neljä vuotta :)

      Poista
    2. ookei, erikoistutaanko sitten työn lomassa, vai mennäänkö takasin koulun penkille? :D

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Moi, nyt ekaa kertaa vihdoin kommentoin :D Jokainen postaus kyllä luetaan, mutta nyt oli mielenkiintoista tekstiä :) Tuotantoeläinpuolen jutut kiinnostaa itseäni paljon, koska työskentelen navetassa. Tykkään blogistasi, jatka samaan malliin vaan! t. Nyt keväällä eläintenhoitajaksi valmistuva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja paljon onnitteluja valmistumisesi johdosta! :)

      Poista