tiistai 27. toukokuuta 2014

Intian matka, osa I

Kotona ollaan! Ehjin nahoin - ja mahoin! Takana on kaksi niin uskomattoman hienoa viikkoa, että on vaikea yrittää tiivistää tunnelmia tekstiksi ja päättää, mistä aloittaa, mutta yritän kuitenkin.

Lähdimme siis matkaan lauantaina 10.5 ja lensimme ensin Lontoon Heathrow:lle. Ydinporukkaamme kuului kolme kurssikaveriani ja myöhemmin seuraan liittyi vielä kaksi tarttolaista sekä Intian puolella kaksi kuudennen vuosikurssin suomalaista opiskelijaa, yksi britti ja yksi jenkki. Oli kyllä ehdottoman hyvä juttu, että mukana oli näin monta suomalaista, joiden kanssa vaihtaa kokemuksia!

Olin dilemmoinut koko edellisen illan, että mitä pakata ja millaisiin laukkuihin. Onko siellä kylmä, kuuma? Kuinka alkeelliset olot? Ei oikein tiennyt, mihin varautua. Lisäksi en ole tainnut koskaan seurustelumme aikana olla näin montaa päivää erossa O:sta, mikä lisäsi lähtöön melkoisen haikeusaspektin.

Lento meni kuitenkin hyvin ja Heathrow:lla saimme viiden tunnin vaihtomme aikana jättää hyvästit länsimaisille hyödykkeille. Kentällä tein myös matkan ehdottomasti parhaan hankinnan ostamalla pehmoisen matkatyynyn, joka takasi seuraavilla taipaleilla monet makoisat unet.


Lontoosta matka jatkui Bangaloreen British Airwaysin noin yhdeksän tuntia kestäneellä lennolla. En ole aiemmin lentänyt yhtä kauas, mutta matka sujui yllättävän kivuttomasti elokuvia ja sarjoja katsellen sekä neurologiaa tavaillen. Lisäksi jouduimme täyttämään maahantulokortin, josta selvisi, että Intiaan ei saa viedä mitään eläin- tai kasvisperäistä, joten tuhosinpa siinä sitten suuren osan eväiksi tarkoittamistani herkuista ja heitin loput roskiin, jotten joutuisi tullissa vaikeuksiin. Sainpa siinä muutaman tunnin nukuttuakin.

Saavuimme Intiaan varhain sunnuntaiaamuna. Kenttä yllätti siisteydellään ja moderniudellaan. Kenttävirkailijat olivat tarkkoja maahan saapuvien eurooppalaisten matkustusmotiiveista ja muutamilta tiukattiin esimerkiksi lomakohteen osoitetta, jota kaikki eivät olleet hoksanneet ottaa mukaansa. Lopulta pääsimme kuitenkin kaikki läpi passintarkastuksesta ja ohitimme ulko-ovella kunnioitusta herättävän aseen kanssa päivystäneen vartijan.


Kurssin järjestäjä oli organisoinut meille ilmaisen kuljetuksen majapaikkaamme ja kuski odottelikin meitä heti rakennuksen ulkopuolella nimikyltin kanssa. Kävelimme hänen perässään syrjäiselle parkkipaikalle, jossa tapasimme loput kurssimme osallistujat ja luovutimme hieman epäileväisinä matkalaukkumme minibussin katolle sidottavaksi. Hyvin ne siellä kuitenkin matkasivat!


Niin alkoi monta monituista tuntia kestänyt matka kohti majapaikkaamme Ootya, joka sijaitsee ylhäällä vuoristossa. Bangalore osoittautui moderniksi bisneskaupungiksi, mutta sen liepeiltä alkoi aidomman oloinen Intia, jonka värejä ja vilskettä tuijottelimme silmät suurina bussin ikkunoiden läpi.


Mopot ja riksat olivat ketteriä kulkupelejä ja usein niihin oli ahdettu kokonainen viisihenkinen perhe. Yllä olevassa tilanteessa pikkuinen lapsi roikkui omien käsivoimiensa varassa mopon kyydissä sen lähtiessä liikkeelle. Ja tietysti ilman kypärää. Ei Suomessa...


Asuinolosuhteet vaihtelivat palatseista hökkeleihin. Kadunvarret vilisivät katukoiria, vapaana vaeltavia lehmiä, vuohia, hevosia, aaseja, juhtia ja häkkeihin ahdettuja kanoja. Useimmat ruokailivat katuja reunustaneilla jätekasoilla, osa koirista makasi mikä minkäkin putiikin edessä. Liikkuvasta bussista oli vaikea ottaa hyviä kuvia, mutta kuvasin joukon videoklippejä, joista yritän kasata koosteen tässä lähiaikoina.  


Matkan varrella ajoimme myös Bandipurin tiikerien suojelualueen läpi ja näimme tosiaan kauriita, villisikoja, apinoita ja norsuja, joista viimeisimmät aivan lähietäisyydeltä.


Norsut saattavat olla aggressiivisia ihmisiä kohtaan, joten alueella ei saanut nousta autosta ulos. Onpa joku eläinlääkäriopiskelija vissiin joskus jopa kuollut Intiassa haluttuaan ottaa norsusta kuvan.

Vajaan 10 tunnin bussimatkan ja muutaman tauon jälkeen saavuimme Ootyyn, jossa poikkesimme sikäläiseen pieneen ruokapuotiin nimeltä Modern Stores, josta ostimme vettä, vessapaperia ja naposteltavaa illaksi. Olipa vaikea löytää mitään houkuttelevaa sieltä hiilarihyödykkeiden keskeltä. Ostin pari purkkia syömiskelvottomaksi osoittautunutta tonnikalaa ja purkin erittäin syömiskelvolliseksi osoittautunutta amerikkalaista maapähkinävoita, jonka onnistuin tuhoamaan reissun aikana.


 Ensimmäinen onnistunut kuva katukoirasta Ootyssa.


Vihdoin perillä! Väsyneinä, mutta onnellisina.

Väsyneenä, mutta onnellisena on minun myös nyt alettava valmistautua ensi yön päivystykseen - näillä näkymin viimeiseen sellaiseen. Jatketaan siis toisella kertaa - luvassa on vielä paljon kuvia ja useita postauksia itse kurssista ja nähdyistä keisseistä. Pysytelkäähän linjoilla!

12 kommenttia:

  1. Todellakin jatkoa odotellaan! :)

    VastaaPoista
  2. WAU. Jännityksellä jään odottamaan jatkopostauksia. Terveisin nimimerkki: salaa kateellinen-85

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, oli heti pakko postata lisää :)

      Poista
  3. Ihania matkakuvia! Jään niin mielenkiinnolla odottelemaan lisämateriaalia :)

    VastaaPoista
  4. Voih, itse olen unelmoinut jo pikkutytöstä eläinlääketieteellisestä, ja nyt lukiossa ollessani alkaa unelma tuntua hieman mahdollisemmalta. Olisi niin kiva myös päästä tuollaiselle reissulle!

    Muuten kun sinulla kerta on kotonasi kaksi uroskissaa, niin osaatko auttaa tähän pulmaan? Olen muutama kuukausi sitten muuttanut pois kotoa omaan asuntoon kera novascotiannoutajani ja yksivuotiaan norjalaisen metsäkissaurokseni. Perheeni luona asustaa lisäksi kaksi uroskissaa, joiden kanssa tämä uusin tulokas on tottunut elämään, ja ystävystyi syvästi näiden kahden kissamme kanssa. Norskini on erityisen rento tyyppi, eikä ole muuton ja viikoittaisten kotona reissaamisien seurauksena juurikaan esittänyt käytöksessään stressaamisen merkkejä, mutta asunnossani ollessani tämä vaikuttaa välillä hyvin apaattiselta, eikä se halua juuri leikkiä. Kyhnöttää vain aina tilaisuuden tullen koiran kainalossa ja sylissäni. Taas kun menemme perheeni luokse niin tämä touhuaa normaalin nuoren kissan tapaan leikkien ja spurtaten ympäri taloa toisten kissojen kanssa.

    Olisikohan sinun mielestäsi tässätapauksessa järkevää hankkia Leeville kaveri? Olen miettinyt myös että kumpi olisi parempi, uros vai naaras? Leevi on kyllä tottunut elämään kahden uroskissan laumassa, joten uros ei olisi varmaankaan Leeville ongelma, mutta entä sitten niille kahdelle uroskissalle perheeni luona.... Osaatko myös suositella jotain kissarotua? Itse pidän hyvin seurallisista ja sosiaalisista kissoista, ja sellainen olisi Leevilekin paras kaveri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä, kyllä se on ihan mahdollinen unelma :) Kuulostaa siltä, että kissasi kaipaa seuraa, joten itse ainakin hankkisin sille kaverin! Sukupuolella ei liene niin väliä, jos otat pennun ja leikkautat sen nuorena. Aikuisten kissojen voi olla haasteelisempaa tottua toisiinsa. Luulen, että myös perheenne muut urokset hyväksyisivät myös pikkupennun, jos saisivat totutella siihen alusta saakka.

      Rotuasiat ovat aina kovin henkilökohtaisia, mutta lähtökohtaisesti parhaiten tulevat yleensä toimeen samankaltaisten rotujen edustajat, joiden energiataso, sosiaalisuus ja koko ovat jotakuinkin samalla tasolla. Norskille miettisin kaveriksi varmaan ensisijaisesti toista norskia, maine coonia tai siperiankissaa, joihin itse olen viime aikoina hieman tykästynyt :)

      Poista
  5. Melkein jo huolestuin kun ei pitkään aikaan kuulunut mitään, kiva kun selvisit ehjänä kotiin!
    Varmasti on ollut mahtava kokemus!
    Mitäs kotijoukot tuumasivat kun palasit? Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en uskaltanut ottaa konetta matkaan, joten en pystynyt laittamaan kuvia paikan päältä :/ Koirat olivat lentokentällä vastassa ja ilahtuivat kovasti jälleennäkemisestä. Kissat olivat hieman hämillään, kuten odottaa saattoi, mutta tulivat kuitenkin tervehtimään. O taisi olla järkyttynein kun sai halaukseensa itkevän tyttöystävän, mutta siitä lisää tuonnempana ;)

      Poista