sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Perusperjantai


Perjantaitani kuvin. Ihana ruskan valtaama kaupunki innosti kuvailemaan puhelimen kameralla päivän tapahtumia. Jouduin olemaan aamupäivällä pari tuntia poissa koulusta, sillä minulla oli aika YTHS:lle, eli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle.


Ei, käyntini ei koskenut vatsatautiani tai hevosten kanssa sattuneita havereita, vaan ihan toista juttua, josta olen blogissani toistaiseksi vaiennut. Ihan positiivista sellaista kuitenkin! Ehkä pidän teitä vielä hetken jännityksessä sen suhteen.


YTHS-käynnin jälkeen palasin vielä loppupäiväksi hevossairaalalle, jossa ohjelmassa oli mm. opiskelijoiden palautetilaisuus jaksosta so far. On hyvä, että mielipiteemme kiinnostaa ja että opetusta pyritään jatkuvasti kehittämään!

Koulun jälkeen lähdimme käymään Tuusulan Confetissa, joka paljastuikin melkoiseksi leipojien mekaksi. Tarkoituksena oli nuuskia hiukan syksy- ja halloweentuulia, ehkä vähän inspiroituakin. Lopputulos: ei me sieltä tyhjin käsin lähdetty. Tietenkään.


Eilen sitten testailtiin taas paria uutta leivontaideaa ja kivasti onnistuivat, joten laitoin eventin pystyyn. Nyt se on sitten virallista, hui! Koko loppuilta sujuikin sitten koristeita pohtiessa.

Totta puhuakseni tämä halloween-projekti taitaa tehdä mulle tässä kohtaa ihan tosi hyvää :D


Syötiin loppuviikko karjalanpaistia, jota tein itse ensimmäistä kertaa vasta viime vuoden itsenäisyyspäiväksi. Sen jälkeen sitä tehtailtiin talven aikana vielä useasti ja siitä tulikin kertaheitolla yksi lempiruuistani. Niin helppoa tehdä ja niin kovin maukasta!

Huomaa, että syksy on täällä, kun alkoi taas tehdä mieli tällaista ihanaa pataruokaa. Tämä versio sai vielä hautua uunissa yön yli ja ai että oli mureaa! Lisukkeeksi teimme juuressosetta, joka maustettiin voilla, tuorejuustolla, suolalla ja yrttimausteella. Tuli ihan huippuhyvää siitäkin.


Kaupasta löytyi ihania uusia teemakuja kaltaiselleni aamuteen kittaajalle. Tuota vaniljakaramellia join pari vuotta sitten Espanjassa ja toin mukanani paketillisen Suomeenkin, mutta vasta nyt bongasin sitä ensimmäisen kerran kotomaamme kamaralta. Varsinainen uutus oli sen sijaan mustikkamuffinssin makuinen Lipton. Ihanaa vaihtelua sille iänikuiselle Forest Fruitille! Aamuminäni kiittää.


Iltalenkillä tositoimiin pääsi Zooplussalta tilattu koirantakki, lenkkikohteeksi valikoituneella Vanhankaupunginkoskella oli nimittäin jo todella pimeää! Taikkista uusi takki ei juuri haittaa, mutta Iippu on ollut aina hiukan huonompi huolimaan yhtään mitään ylleen. Tilasimme siis molemmille samanlaiset.

Takissa on mielestäni tosi hyvä hinta-laatusuhde: se suojaa tihkusateelta ja maasta roiskuvalta kuralta, on huomiovärinen ja siitä löytyy myös heijastinnauhat. Kangas on kevyttä ja hengittävää ja takki vaikuttaa hyvin ommellulta. Ja se hinta: 14,90e, tarjouksessa. Ei huono diili.


Paketin muu sisältö: vedenparannusainetta, kasvilannoitetta, vesitestiliuskoja ja nanolle tarkoitettu pohjalappo manuaalisella pumpulla. Varmaan ensimmäinen tilaus, jossa ei saapunut kissoille mitään! Paitsi tietysti pahvilaatikko. Se on aina jees :D

19 kommenttia:

  1. Eikse mee vähän niin, että ihan sama mitä kivaa kissoille tilaa, kun pahvilaatikko on aina se kaikkein paras juttu? :D

    VastaaPoista
  2. oot NIIN saletisti paksuna :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha mulle tuli vähän sama mieleen mutta jotenkin en kuitenkaan usko... tai mistäs sitä tietää, kerro ihmeessä äkkiä, alkoi niin paljon mietityttämään :D

      Poista
    2. Mullekin tuli toi vaihtoehto ekana mieleen :D

      Mä tilasin muuten akvaarioruokia Saksasta 16l! Että, eiköhän ne riitä hetkeksi :) Akvaarion lappoaminen tapahtuu meillä puutarhaletkulla ja perinteisesti itse imaisemalla vesi letkuun :P ja täyttö kätevästi suoraan hanasta samalla letkulla. Tippatestit on muuten vähän tarkempia, mutta kyllä noi liuskatestitkin suuntaa antaa, itse mittaan sähkönjohtavuusmittarilla, menee jo vähän hifistelyksi :D

      Poista
    3. Oho, luulis riittävän :D Toi täyttöletkusysteemi olis kyllä ihana, tosin nanoon jaksaa vielä raahata veden ämpärilläkin ;) Mä luin, että joku oli testaillut noiden liuskatestien synkronoivan aika hyvin tippatestien kanssa, joten klikkailin koriin kokeeksi :)

      Poista
  3. Jotain rokotteita? Lähetkö vaihtoon jonnekin? Tai sitten saatte laumaanne uuden jäsenen, vähemmän karvaisen :-)

    VastaaPoista
  4. Jeee Halloweenjuttuja. Oot ilmeisesti pitämässä jotkut Halloween-kemut? :) Kerro lisää koristeista ja kokkauksista, odotan innolla :P

    Mäkin oon jo pidempään seurannut sun blogia mut en oo vieläkään saanut luettua kaikkea kun kirjotat niin ahkerasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon pitänyt jo parina vuonna :) Edellisvuosien intoilua löytyy tuolta oikeasta reunasta halloween-otsakkeen alta - tämän vuoden koristeista ja kokkauksista kirjoittelen luultavasti vasta juhlien jälkeen, jotta vierailla säilyy jotakin yllätystä ;)

      Poista
    2. Niin joo tietenkin, enpäs tullu ajatelleeks. Kävin kurkkaa viime vuoden postausta ja voi luoja kun oot nähny ihan sikana vaivaa. Olitko tehny kaiken ite? Huh, ei voi kun hattua nostaa. Ihan mielettömän hienoja juttuja :)

      Poista
    3. Juu, O:n kanssa tehtiin ja oli siinä pari kaveriakin hiukan mukana :) Kiitos! :)

      Poista
  5. Onnittelut! :) Täällä viikkoja kasassa jo 20+3 :))

    VastaaPoista
  6. Kuinka vaikeeta sulla oli päästä eläinlääkikseen? Itsellä olis myös haaveissa eläinlääkis, mutta fysiikka ja kemia tuntuu vaan jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeilta. Oon kuullut että monet koittaa sinne monta vuotta onnistumatta :/ että oisko vaan paras miettiä sit joku muu ammatti.. Oon nyt lukion kakkosella ja pitäs vähän alkaa miettiin että mitä kirjottaa ja mihin sitä sitten hakis, niin sen takia kyselen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kirjoitellut aiheesta pari postausta: http://tassunjalkiasydamessa.blogspot.fi/2009/08/paasykoerumba.html ja http://tassunjalkiasydamessa.blogspot.fi/2010/02/lukurutiineista.html

      Ei ole mahdotonta, mutta paljon työtä ja määrätietoisuutta se vaatii :) Moni joutuu hakemaan useampana vuonna, mutta sitä palkitsevampaahan on sitten lopulta päästä sisään! Jos tämä on unelmasi, luota itseesi ja tee tarvittava duuni! Kyllä se on sen arvoista :)

      Poista
  7. Vauvaa taidetaan odottaa... ;)

    VastaaPoista