lauantai 28. tammikuuta 2012

Leirinuotiolla


Mun kotipuoleen lähtö ei taas sujunut ihan niinkuin elokuvissa. Joulun aikoihin joku VR:n konduktööreistä valisti mua, että niistä asemien uusista lippuautomaateistakin pitäisi saada ostettua lemmikkipaikkalippuja. "Miten ihmeessä?" mä kysyin. "En tiedä, mutta olen nähnyt sellaisia matkustajilla", konduktööri vakuutteli. Niinpä mä päätinkin tällä kertaa turvautua automaattiin.


Ja voin kertoa, ettei sieltä sellaista lippuvaihtoehtoa löytynyt. Eipä tietenkään. Ehkä konduktööri oli sekoittanut näkemänsä netistä ostettuihin ja automaatista tulostettuihin lippuihin? En tiedä. Lopputulos oli kuitenkin se, että päädyin ostamaan laitteesta vain normaalin opiskelijalipun ja lemmikkiliput jäivät vasta junasta ostettaviksi. Tästä kaikesta seurasi se, ettei mulla ollut varsinaista paikkaa junasta eikä tietoa lemmikkivaunun sijainnista. Päätin kuitenkin luottaa konduktöörien yleiseen hokemaan: "Lemmikkivaunu on aina joko ensimmäinen tai viimeinen vaunu". Ensimmäisessä vaunussa ei ollut koiratarraa, mutta viimeisessä oli - sinne siis! Kahden koiran ja parin laukun junaan nostelu on aina hiukan vaivalloinen ja stressaava (etenkin sen Iipun raiteille putoamisen jälkeen) tilanne, mutta pääsimme kuin pääsimmekin kyytiin ja lemmikkiosasto oli lähes tyhjä - ihanaa! Niin sitä olisi ainakin voinut luulla.


Lipuntarkastuksen alkaessa sain nimittäin kuulla, että junassa on varsinainen, koko vaunun mittainen lemmikkivaunukin ja meidän pitää siirtyä sinne. Anteeksi kuinka? Emme saa jäädä nykyiseen, lähes tyhjään osastoomme lähes tyhjässä junassa, vaan meidän pitää siirtyä kuusi vaunua eteenpäin Riihimäellä. Ulkokautta. Juosten. Osaston muutkin matkustajat (kaksi herttaista tätiä) kyseenalaistivat konduktöörin määräykset, mutta eipä siinä mikään auttanut. Nousimme Riihimäellä junasta ja toinen tädeistä halusi tulla kantamaan laukkuani nähdessäni, että kantamuksieni kanssa liikkuminen oli hiukan hankalaa. Jouduin kuitenkin pyytämään laukun itselleni ja pistämään juoksuksi, sillä konduktöörit olivat jo nousemassa junaan ja vihelsivät pilliinsä! Jouduin huutamaan, että odottakaa nyt, jos laitatte mut vaihtamaan vaunua ja sain vain meidät lemmikkiosastolta pois häätäneeltä mieheltä tylyn vastauksen: "No on mulla silmät päässä". Jännä, ettei VR:llä nykyisessä tilanteessaankaan ole mitään tarvetta panostaa asiakaspalveluun.

Omalla autolla ajelemisen mahdollistavaa varallisuustilannetta odotellessa...


Perille päästyä on kaikki kuitenkin sujunut kivasti. Oon nähnyt kavereita ja lukenut ihan liian vähän farmista. Ainakin, jos otetaan huomioon ensi perjantain tentti.


Tänään päätettiin lähteä koko lauman voimin makkararetkelle. Kummallakaan ei ollut kunnon ulkoiluvaatteita tässä osoitteessa, joten haalittiin sitten asuste sieltä, toinen täältä.






 Metsä oli hurjan kaunis - lumimäärä puiden oksilla toi mieleen ihan Lapin! Aurinkokin pilkisteli pilvien takaa.







Eikä mikään kruunaa talvista ulkoilupäivää niinkuin lämmittävät liekit ja savun haju! Ulkona syötynä kaikki ruoka maistuu asteen verran paremmalta.





Makkaroiden lisäksi eväänämme oli emmentalraasteella ja kermalla ruokaisammaksi tuunattua kasvissosekeittoa termarissa, nam!



 Tytöt saivat luonnollisesti myös osansa makkaroista.


 Seuraavaksi jotain vähän nätimpää päälle ja tyttöjen iltaa viettämään! Rattoisaa lauantain jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Kyllä lippuautomaateista saa ostettua lemmikkipaikankin. Ekalla kerralla uudenmallisesta automaatista lippua ostaessa itsekin erehdyin ostamaan normaalilipun, mutta toisella kerralla osasin :D On se vähän epälooginen systeemi kyllä, täytyy myöntää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, apua, mistä IHMEESTÄ sieltä?! Mä oikeesti selasin mielestäni kaikki ne valikot läpi. Auta tyhmää, ois aikamoinen helpotus, jos sen vihdoin sais oikeesti sieltä! :D

      Poista
    2. Mä oon myös ollut ihan pulassa niiden uusien automaattien kanssa! Kaksi koiraa + lisämaksu lipun ostamisesta junassa = 15 €. Tai sitten tuskainen vartin jonotus lippuluukulla ja oho juna ehtikin sitten jo lähtee! Kyllä julkisilla matkustaminen on kivaa! :)

      Mut siis koira sai ostettua valikosta "muut junat ja liput" ja sit sieltä valittiin uudelleen asemat ja opiskelijalippu ja sit oli vielä joku linkki, mistä sai ostettua lemmikkilipun (ehkä joku "erikoispaikat" tai jotain??). En olisi ikinä löytänyt noita itse, mut onneksi asemalla oli joku VR:n kamppanja ja siellä oli tyyppejä opastamassa!

      Poista
    3. Ihana kuulla, että joku muukin on tuskaillut tämän asian parissa :D Kiitos kovasti vinkeistä, yritän muistaa ne seuraavan kerran lippua ostaessani! Oli hiukan kuumottavaa yrittää löytää oikeaa lipputyyppiä, kun takana jonottelevat ihmiset yskivät merkitsevästi takana, mutta ensi kerralla pengon vielä sinnikkäämmin, jos sieltä kerran se oikeakin vaihtoehto löytyy ;)

      Poista
  2. Nätti karvapusero sinulla noissa kuvissa. Mistä olet löytänyt jos saa udella? Oon itse etsinyt jotain juuri tuollaista :)

    Ahh, kuumaa makkaraa talven kylmyydessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks, mä itekin tykkään kovasti :) Henkkamaukan aleista löytyi joskus joulun jälkeen, toivottavasti on vielä jäljellä! :)

      Poista
  3. Ihania talvisia retkikuvia ♥
    Löysin juuri tieni tänne blogiisi jonkin toisen blogin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! :) Tervetuloa ja toivottavasti viihdyit! :)

      Poista