tiistai 1. marraskuuta 2011

Päivä Nean matkassa

Edellispostausta kirjoittaessani koin piskuisen piston omassatunnossani: ei yhtäkään uutta kuvaa julkaistavaksi. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni, latasin kameran akun ja ikuistin perjantaipäiväni mahdollisimman tarkasti - näitä postauksia kun aina välillä toivotaan.

Eli tästä se lähtee:

Wake-up Light herättää mut puoli seitsemän jälkeen radiokanava NRJ:n sulosoinnuin
Tällä kertaa äänessä eivät tosin olleet Aamupojat, vaan shown kaapannut Tuija Pehkonen. Great!

Not.


Radion pauhattua aikansa inhottava puhelimeni (ai mikä katkeruus siitä edellisestä menetetystä yksilöstä?) komppaa herätyskäskyä. Ylös on noustava.


Uniset shelttilapsoset vaikuttavat siltä, että olisivat yhtä mielellään jääneet vielä hetkiseksi vällyjen alle.


Aamu on kuitenkin armoton, joten reippaasti saappaat jalkaan (säästä riippumatta) ja ulos pimeään. Niin pimeään, että kuvat eivät olisi onnistuneet välittämään minkään sortin informaatioarvoa.



 Sisälle palattuani keitän itselleni kupin teetä edesauttamaan heräämistäni. Kuppi on ehkä 0,4-0,5l vetoinen, mikä ei ehkä kuvasta välity. Sen verran polttoainetta tarvitsen käynnistyäkseni.

Masent(uneet)avat lähtökohdat ja hottis yöpaita. Nuff said.

Sotavarustus.

Better?
Seuraavaksi lähes poikkeuksetta juosten dösäpysäkille. Ehdin ihan mainiosti, joten oli aikaa ottaa muutama kuvakin.


N. 20 min kestäneen bussimatkan ajan kuuntelin radiota. Viikissä aamu näytti jo kovasti valoisammalta.


Pakko sanoa, että aika kaunista!


Viikin kampuksen maamerkki, ympyrän mallinen ja sinisen värinen tiedekirjasto.

... ja kampusalueen toisella laidalla vanha tuttu EE-talo.



Ehdin käydä vessassa ottamassa kuvan päivän lookista, haha. Päällä lempparisyksypaita ja petrolin värinen toppi Espanjasta, kangasleggarit ja messinginväriset korut. In case someone's interested.
Päivän  ainoana ohjelmana yliopistolla oli Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssin ryhmätyöt klo 8.30 alkaen.




Meidän piti torstaina laatia pienryhmässä hygieenikkoeläinlääkärin näkökulmasta tiedote kuvitteellisesta tilanteesta, jossa kalasäilykepurkista löytyy botulismia ihmisille aiheuttavaa Clostridium botulinum -bakteeria, jota btw löytyi juuri Suomessa oliivipurkista. Toinen ryhmä esitti lehdistöä ja pommitti meitä tiukoilla kysymyksillä aiheestamme. Paikoitellen jopa yllättävänkin hauskaa ja ainakin rentoa luennoilla istumiseen verrattuna.

Tiedotteiden purkamiseen ei tuhraantunut kuin pari hassua tuntia, minkä jälkeen olin valmistautunut lähtemään dösällä Malmille kirppikselle.



Koko kauppakeskus oli uudistunut sitten viime visiitin. Moni liike oli vaihtanut paikkaa ja uusia oli avattu - mm. Glitter ja alla olevassa kuvassa näkyvä UFF, josta yritin metsästää vaatteita tulevaan A-tarjoukseen. No luck with that. 




Kirppikseltä sen sijaan tarttui mukaan muutama tarjoiluastia Halloween-bileisiin, kynttilänjalka ja jonkin sortin musta valotorni, 1-3e/kpl.

Malmilta jatkoin sitten junalla Tiksiin. Tätä reittiä käytin ykkösellä paljonkin, kun en ollut vielä oppinut hyödyntämään jokaista seitsemää Viikistä kotiin Vantaalle kulkevaa dösälinjaa.

Masentava ilma!

Kotiin päästyä sitten taas koirat remmeihin ja ulos.









Sitten pääsin taas suunnittelemaan bilekattausta ja koristeluita sekä askartelemaan tarjottaville ruuille nimikyltit.

Taikkiksen mielipide moisesta puuhastelusta...
... kunnes tyttö päätti keksiä tavan auttaa!

Ihan jees blingbling lattia, joskin mä alunperin olin kyllä kaavaillut nuo paljetit niihin kortteihin.

O:n oli tarkoitus saapua joskus 21-22 välissä, joten imuriin oli tartuttava.


O:n soittoa odotellessani ehdin kuitenkin käyttää koirat, ottaa tirsat, datailla, katsoa telkkua... kunnes vihdoin kuulin, että herra olikin joutunut jäämään ylitöihin. Niinpä sovimme, että mä lähtisin J:n uuden sohvan tupaantuliaisiin (tai oikeastaan katsomaan Rambo-leffoja tulevaa A-tarjousta silmällä pitäen - tästä ohjelmanmuutoksesta kuulin tosin vasta aamulla) etukäteen ja O yrittäisi löytää paikalle sitten perästä.

Vaatteiden vaihdon ja pikaisen freesaantumisen jälkeinen lopputulos
Tähän päättyvät perjantai-illan kuvat, sillä tarkoituksena oli jatkaa iltaa keskustaan, jonne en halunnut kameraa raahata. Ja eipä niistä kuvista varmaan muutenkaan olisi kauheasti kenellekään iloa ollut, kun jokainen naama olisi pitänyt sensuroida pois. Loppuilta sujui kuitenkin kaavaillusti: pääsin näkemään Ramboa ja McGyveria ihan tarpeekseni, hauskaa oli ja O:kin saapui. Jatkoimme porukalla iltaa vielä Prahassa(?), mutta vain yksien verran.

Tavoilleni uskollisena nautiskelin pikkuiset unet yödösässä pitkän viikon uuvuttamana, mutta hämmentävää kyllä - tällä kertaa vieressä istui joku herättämässä mut juuri oikealla pysäkillä.

13 kommenttia:

  1. Kiva postaus, tosi kaunista Viikissä aamuhämärässä. Pitäisi kai itsekin tehdä joskus tällainen minun päiväni -postaus, vaikka elämäni onkin nykyisellään kovin tapahtumaköyhää. :D

    VastaaPoista
  2. Ihana kuvapostaus, tällasia on kiva lukea :) Omakin koira on aamusta aina silmät sikkurassa ja kömpii valojen sytyttyä sängyn alle vielä hetkeksi nukkumaan ennen kuin emäntä patistaa aamupisuille :D
    -H

    VastaaPoista
  3. Hei toimiiko tollanen kirkasvalolamppu oikeesti? helpottaako siis heräämistä paljon? :D Oon kauan miettinyt tollaisen hankintaa, toivottoman aamu-uninen kun myös olen... :)

    VastaaPoista
  4. Sinulla on näin btw hyvä imuri. ;) Itsekkin omistan samanlaisen, ja olen tykännyt todella paljon. Mitä nyt sinulla oli vähän siistimmän näköinen, meillä kun on halunnut kaatua Ajaxia imurin päälle. :D

    VastaaPoista
  5. Itseänikin herättää tuollainen valolamppu. Kyllä se jonkun verran auttaa. mutta tuntuu että omiin silmiini kaipaisin kyllä seinät ja katon loistamaan sellaista 25 000 luxin valoa, että aivot tajuaisivat herätä.

    Meikä haluaisi jo Viikkiin opiskelemaan, mutta pääsykoe vielä edessä :)

    VastaaPoista
  6. Liiolii: Joo, oli vissiin hyvä hetki kuvailla, kun päivä oli valkenemassa :) Ja tee ihmeessä, ei mullakaan järin spessu päivä ollut :D Ois ehkä pitänyt valita joku muu. Toisaaalta voihan näitä useammankin tehdä.

    H: Kiva, jos tykkäsit. Meilläkin Iippu ois yleensä valmis jäämään nukkumaan ja Taikkis ihan menossa mukana, mutta nyt olivat molemmat ihan uninalleja :)

    butteri: Musta toi on ainakin aivan ihana! Mulla on yleensä ihan jäätävät univelat, mihin tuo ei auta, eli aina en herää pirteänä, mutta ainakin ylösnouseminen on moninverroin helpompaa, kun huone on valoisa ja hiljalleen kovenevaan radion ääneen on mukavampi nousta kuin piipitykseen keskellä pimeää. Itse en tulisi enää toimen ilman :)

    Mervi: Haha :D No joo, mulla on kyllä vähän sellainen viha-rakkaus-suhde tuohon imuriin, kun imurointi on mun ykkösinhokkikotiaskare!

    Anonyyymi: Joo, tollanen valokatto ois varmaan aika kätsy :D Siitä vaan kehittelemään liikeideaa! Tsempityksiä jo valmiiksi pääsykokeeseen, Viikissä on kyllä ihanaa :)

    VastaaPoista
  7. Vantaalla metsää?!? Missä missä missä;) Täälläkin kaivattaisiin vaihtelua peltoaukioille ja kartanon maille varsinkin, kun uusi koira kotiutuu parin viikon päästä:) Olis kiva saada sammalta tassujen alle. Ihania Halloween-partyja! Sanna

    VastaaPoista
  8. Tännehän on taas tullut postausta kaksin määrin kun hetkosen on poissa. o__O

    Muahah, hauskat uniset koirat. Kyllä välittyi aamutunnelma noista alkukuvista.Ah, onneksi on olemassa tee ja meikit jolla aamut voi pelastaa (kiva toi sulkakuvioinen toppi/paita muuten)

    Aika paljon mahtuu näköjään sisäelimiä ja suolistoa hevosen sisään...O___o

    Toisekseen tuohon uusimpaan postaukseen: O:han on synnynnäinen kurtpitsankaivertaja. (Ei sunkaan huono ole :D) \o/

    MOH

    VastaaPoista
  9. haha, mainio tuo vika hauvakuva! ja kiva postaus, tee ihmeessä uudelleenkin. vaikka tunnenkin aina kateuden pistoksen! :D työmatka kulkee (ikävästi!) juuri tuon viikin kirjaston kautta ja aina miettii että siellä olisin halunnut olla, enkä tällä väärällä alalla. -rea

    VastaaPoista
  10. Sanna: Thx :) En viitsi täällä tuon metsikön tarkkoja koordinaatteja antaa, mutta nakkaapa mailia, jos oikeasti haluat ehdottomasti tietää :) Täällä Tikkurilan lähettyvillä kuitenkin!

    MOH: Joo, olin tehokas ;) Sulkapaita aiheutti välittömän rakastumisen, ehkä johtuen siitä, että oon tänä syksynä muutenkin haksahtanut kaikkiin sulkajuttuihin (lähinnä koruihin). Ja myönnän kyllä auliisti, että O:n kurpitsa oli paaaaaljon hienompi ku mun :D

    rea: Täytyypä tehdä joskus, kun esim. koulussa on jotain mielenkiintoista tekeillä :) Ja hei, jos tuntuu, että olet väärällä alalla, niin koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa ;) Duunia se kyllä vaatii, mutta on sen arvoista!

    VastaaPoista
  11. Ihanan tuttuja maisemia kun itse noita samoja nään joka aamu. :) Keravalta junalla Malmille ja sieltä 79:sillä Viikkiin.
    Tuli muuten tänään mieleen tuota kyseistä bussia ootellessa lukioaikainen keskustelu oponi kanssa, kun puhuttiin tulevista opiskelusuunnitelmistani. Kun mainitsin että haluaisin eläinlääkkikseen, hänen ensimmäinen kysymyksenä oli että uskonko voivani pystymään lopettamaan eläimen tarvittaessa ongelmitta. Muistan että mulla tuli muutaman sekunnin hiljaisuus kunnes totesin että en kyllä osaa sanoa kun en ole sellaiseen tilanteeseen ennen joutunut. No opo päätti 'avuliaana' kysellä muista vaihtoehtoisista opinnoista. :D Niin onko sulla ollut koskaan mielessä että mitä jos purskahdat itkuun tai muuta kun tuollainen tilanne on edessä? Vai ootko aina ajatellut että sulla ei ole mitään ongelmaa? Ensi keväänä kun on tarkoitus eläinlääkkikseen hakea, mutta tuo kysymys on pyörinyt mielessä, että pitäisiköhän mun sittenkin jäädä opiskelemaan farmasiaa...

    VastaaPoista
  12. Suski: Jee, hyvä reitti ;) Lopettamista en ole vielä henkilökohtaisesti joutunut tekemään (mukana olen kyllä ollut ja toteamassa eläimen kuolleeksi, eikä se tuntunut kovin pahalta), mutta tulen varmasti kirjoittelemaan tuntemuksistani täällä, jahka niin pitkälle päästään.

    Väittäisin kuitenkin, että kyllä siihenkin tottuu ja ennen kaikkea asenteestahan se on kiinni. Meille on joku luennoitsija tänäkin vuonna sanonut, että lopettamiseenkin valitettavasti rutinoituu, mutta toki se aluksi voi tuntua pahalta. Useimmiten kyse on kuitenkin tuskien lopettamisesta tai niiden ennaltaehkäisystä (eutanasia, armokuolema), joten siinä ei tehdä eläimelle pahaa vaan hyvää. Ja tilanne on kuitenkin erilainen, kuin jos kyseessä olisi oma eläin, johon on aivan erilainen tunneside.

    Noin kun asennoituu, niin ongelmaa ei pitäisi olla. Älä anna kenenkään pelotella itseäsi unelmiesi tieltä, mä melkein tein sen virheen, mutta onneksi päätin uskaltaa :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos taas kannustuksesta =) Mullakin se on paljon kiinni tuosta uskalluksesta, mietityttää pärjäänkö siellä, mutta sehän selviää kokeilemalla. Ja olen jo unohtanut sen hokeman, että on liian myöhäistä. Joten ei kai muuta kun pikkuhiljaa kiinni lukion kirjoihin! -rea

    VastaaPoista