maanantai 7. marraskuuta 2011

All Hallows' Eve

Huhhuh, muutama varsin työteliäs ja stressaava ja yksi kaiken sen ikävän unholaan painanut päivä takana. Ne Halloween-bileet nimittäin. Ja jep, oikea halloween oli jo viikko sitten, mutta me juhlittiin sitä suomalaisittain hiukan myöhässä.

Tällaiselta näytti kuitenkin lopputulos:



"Äitii, kato mullakin on halloween-asu!"
Taikkis antoi panoksensa mun stressikäyrän nousulle hajottamalla viime metreillä mustan elintarvikevärijauhetuubin sängynpeitteelle, lattialle ja koiranpetiin. Onneksi meidän pyykkituvassa on kuivausrumpu, sitä sitten hurisutettiin viimeisenä aamuna!

"Äitiii, nää ei muuten lähe irti!" Onneksi koiranshampoolla lähti.

Muita värkkäämiämme koristeluita:

Ruumis


Villalangasta oviaukkoihin punotut seitit


Vessa vedettiin pimeäksi, valokatkaisin peitettiin, taustalta kuului pelottavia ääniä, peilissä oli punainen kirjoitus ja suihkuverhon takana luuranko





 Lisäksi, kun oven avasi, seinillä kiipeili ylöspäin kaksi hämähäkkiä


S sai Adam Lambert -silmät

Makkarista ja terassilta löytyi kummitus

Olkkarin limenvärisiä lepakkotuoleja ja tyynyjä verhoiltiin jätesäkeillä ja pöydällä oli snacks-tarjoilua

Naposteltaviin kuuluivat chilipähkinät [jäniksen papanat], suklaasilmät, hammasrivistökarkit säilyketölkissä  [mandibula samplet],  "veriset popcornit" ruumisarkussa ja muut teemaan sopivat karkit irtislaarista.



(Dagen efter -kuva)

Mun lemppari oli kuitenkin keittiö.

Aitoja koristekurpitsoja, isoin feikki, syksyiset oksat omasta takaa ja liina Tiimarista


Valohärpäke kirppikseltä, oranssit pullot omasta takaa, oksat meidän uudesta lenkkimetsästä, seitit Prismasta




Kattauksen suhteen päästin itseni mahdollisimman helpolla ja halvalla, eli kertakäyttökamoilla mentiin. Alkuperä Tiimari, Clas Ohlsson ja Tarjoustalo

Lähes kaikkien kuvien kohdalla olen joutunut laittamaan valot päälle tai käyttämään salamaa, mutta suunnilleen tällaiselta meillä oikeasti näytti:

Verhot + pöytäliina kaverin varastoista, kynttilänjalat Ikeasta, kynttilät Tiimarista


Pöytä vielä vaiheessa. Mun piti alunperin haalia jostain mustia tarjoiluastioita, mutta kun sain tuon blingaavan kankaan, sopivat siihen nuo teräksiset kirpparilöydöt jopa paremmin.




Ja sitten tarjoiluihin. Sininen, vihreä, punainen ja musta elintarvikeväri olivat aika pop.

Suolaiset:







Näiden kuvien ulkopuolelle jäivät vielä patonkien levite ja wingsit [lepakonsiivet].

Makeita:

Omar-karkkisormet by tytöt

Seittimuffinssit by tytöt

Hautausmaakakku (pätkiskakku) + valkosuklaakoristeet (näihin tuli sitä mustaa jauheväriä)

Aivohyydyke (valkosuklaamoussea + hillosisus)



NE koeputket ja kaverilta lainattu teline (kiitoskiitoskiitos!)

Hullun kemistin cocktailit toimivat kivana ohjelmanumerona pitkin iltaa.


Ja lopuksi vieraisiin, joita uskaltautui lopulta paikalle 11 kpl, mikä oli mielestäni oikein passeli määrä tähän kämppään. Suurin osa oli panostanut hienosti, vaikkei se välttämätöntä olisi ollutkaan. Kerrankin uskaltauduin kyselemään jopa luvat muutaman kuvan julkaisuun.

Pojat kikkailivat tekoverikapseleilla.

Taikkis pelastaa




S:lle haimme viime metreillä Tiimarista merirosvoasun, josta sai  ehkä hienoisia pelleviboja myös :D

 Vampyyreita ja noitia (jollainen itsekin olin) löytyi pari kappaletta...


... ja samoin mustia enkeleitä.

Tunnelmaa ilman salamaa

Saamani kommenttien perusteella porukka viihtyi ja hauskaa oli. Meiltä jatkoimme vielä keskustaan Milliklubin halloween-bileisiin. Ensi vuonna uusiksi, kyllä tästä tällä rekvisiittamäärällä on pakko tehdä ihan perinne. Ja miksipä ei!

Nyt onkin sitten pari päivää ollut aika tyhjä olo ja myönnettäköön - tätäkin kirjoittaessani pääni yläpuolella leijailee vielä kummitus, eli kaikkea juuri mitään (roskia, pulloja ja tiskejä lukuunottamatta) en ole raaskinut siivota pois. Seuraavaksi pitäisikin alkaa puuhastella kokoon jonkin sortin rambo-asua huomista A-tarjousta (eläinlääkisläisten vuoden isoimmat bileet) varten. Onneksi idea on jo valmiina, toteutus vain uupuu.

Tehokasta viikonalkua lukijoille!

8 kommenttia:

  1. Ihanan ällöiltä näyttää nuo syötävät. Onko noi kaikki ite tehtyjä? Varmaan ollut pienenmoinen urakka :)
    -H

    VastaaPoista
  2. Vau, onpas panostettu juhliin! Hienolta näyttää.

    VastaaPoista
  3. Hullu askartelija!

    Kylläpä oli ruuat ja koristelut! Hymyilytti lukea ja samalla kun katsoi noita ruokia niin tuli sellanen "yyh"-olo. :D Jännä miten se ruuan ulkonäkö vaikuttaa, vaikka järjellä tietäis ettei ole mitään vaarallista syömingeissä.

    Koeputkijuomat ja apinan aivot olivat henkilökohtainen suosikkini. Plus noi nakkisormet.(Ja Taikan osallistuminen värjäilykaaoksella)

    MOH

    VastaaPoista
  4. H: On joo, paitsi tietty noi suklaasilmät, chilipähkinät jne :D Hommaa oli, mutta onneks se oli huippuhauskaa ja meitä oli kolme tyttöä sitä toteuttamassa :)

    Liiolii: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  5. Voi että miten paljon ootte panostanu! :) On ollu kyllä varmasti elämys osallistua noihin kammottaviin juhliin! :D
    Sape

    VastaaPoista
  6. MOH: Hullupa hyvinkin! Noi oli munkin lemppareita! Ens vuodesta tulee vaikeampi, kun pitäis keksiä paljon uutta, mut haluis kierrättää paljon näitä tämänvuotisiakin :D No, ehkä joitain voi jatkojalostaa vielä pidemmälle, onneksi on vuosi aikaa miettiä!

    Sape: Tänks, toivottavasti vierailla oli edes himppuriikkisen tuollainen tunne :)

    VastaaPoista
  7. Ei voi muuta sanoa kuin että WAU! Mahtavia juttuja! Koristeet ja ruoat! Huippuhienoja ja kyllä on vaivaa nähty todella... Lisäksi tämä blogisi on aivan mahtava. Tosi ihana lukea ja hienoja kuvia täynnä.:) Muutenkin olen aina ollut kiinnostunut eläinlääkärin ammatista ihan todella mutta kun ei tuo lukupää sitten riittänyt... Kiitos mahtavasta blogistasi! :)

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos, kiitos :) Kiva kuulla, että kelpaa!

    VastaaPoista