perjantai 9. syyskuuta 2011

Problem-based learning

ONGELMA: Pentukoiran liika aika ja energia.

 



 RATKAISU:
- Pentukurssi tästä päivästä alkaen
- Agilityn alkeet ensi maanantaista alkaen (!!!)
- Arkitoko joskus pentukurssin jälkeen


TOIVOTTU LOPPUTULOS:

Zzzzz... pentu parhaimmillaan.


Taikan terminaattorointi on iän myötä pahentunut, nyt kun tyttö jaksaa jo olla pidempiä aikoja hereillä ja välillä tylsistyäkin. Varsinaiset tuhot ovat jääneet pariin vanhaan ja ei-niin-rakkaaseen kenkäpariin sekä mun toisiin silmälaseihin, joiden kohdalla jouduin kyllä ensin hieraisemaan silmiäni hämmästyksestä ja heti perään huolestumaan koiran ruuansulatuskanavan sietokyvystä. Onneksi linssit näyttivät olevan jonkin sortin muovisekotetta, eikä yhtään palaa puuttunut. Melko etevää silppuamista kuitenkin noin 10 minuutin suihkukäyntini aikana suoritetuksi!

Nyt pääsimme kuitenkin tosiaan kaikille kursseille, joille olimme hakeneetkin, joten toivottavasti treenaamalla saataisiin kohdistettua tuota neitokaisen valtavaa toimintatarmoa hiukan järkevämmin.

Ensimmäinen kouluviikko on nyt sitten takana ja aika rennolta vaikuttaa toistaiseksi, sillä olen päässyt joka päivä klo 12, eli luentoja on ollu 2-4h/pv. Näin taitaa tämä syksyn alkupuoli vierähtää muutenkin, sillä nyt alkaneessa infektioepidemiologian ja APEA:n eli aineistoperusteisen eläinlääketieteellisen argumentoinnin (=evidence based medicine) blokissa iltapäivät on omistettu itsenäiselle ryhmätöiden, pariprojektien tai kotitentin tekemiselle. Deadlineja siis riittää, mutta vielä en ole kovin huolissani.  Osalla opiskelijoista iltapäiviin kuuluu myös patologian obduktioita, mutta oman ryhmäni vuoro koittaa vasta myöhemmin syksyllä. Ihana pehmeä lasku siis tänä vuonna, joskin siihen yhteen rästitenttiin saisi kai pikkuhiljaa alkaa valmistautua...

Epidemiologia itsessään ei ainakaan vielä ole tempaissut mukaansa, eikä tieteen tai tutkimuksen tekeminen (saati niistä luennoiminen) jaksa kaltaistani praktiikkaan aikovaa opiskelijaa liiemmin innostaa. En kuitenkaan lähde vielä tuomitsemaan, katsotaan mitä tästä tulee ja raportoin taas myöhemmin tarkemmin.

Sain viime postaukseen kommentin, jossa kysyttiin, miten rahani riittävät jatkuvaan shoppailuun. Pakko myöntää, että hämmennyin tästä kommentista suuresti, sillä itse ihmettelen monen muoti- tai lifestyle-blogin kohdalla aivan samaa ja koen omat ostoskeluni varsin vaatimattomiksi niiden rinnalla - ne kun eivät kuitenkaan ole jokaviikkoisia, eivätkä mitään louisvuittoneita tai korseja.

No onko ees söpöt? Pöllökorvikset 3,95e, pöllökaulakoru 3e

Kerrottakoon siis nyt sitten vielä kaikille, että ihan omasta palkastani eli tekemällä työlläni ostokseni makselen, eli ei ole minkään sortin salaisia perintörahoja käytössä ;) Ilmeisesti shoppailen kuitenkin jotakuta muuta enemmän, mutta keskitän ostokseni alennusmyynteihin (kesä!), säästän ehkä jossakin muussa, enkä kaihda kirppiksiä tai halpiskauppojakaan, jos niistä jotain mielekästä satun löytämään. Esimerkiksi korusta en suostu maksamaan 1-5e:a enempää, jollei nyt mistään aivan erityisestä ole kyse. Samanlaisia (varsin matalia, yllättyisitte jos tietäisitte) hintakattoja mulla on opiskelijabudjetissani myös vaatteille ja muille tuotteille. Tokikaan ilman töissäkäymistä varoja ei riittäisi kuin aivan välttämättömimpään. Trust me, sentin venyttäminen ja tuilla kituuttaminen ehti ennen tätä vuotta käydä mullekin erinomaisen tutuksi.

Kaikesta huolimatta aion jatkossakin uskaltautua esittelemään muutaman viimeaikaisen hankinnan, koska tykkään niitä itsekin blogeissa katsella ja valtavan usein olen inspiroitunutkin muiden löydöistä. Ehkä kuitenkin pitää alkaa laittaa hinnat näkyviin, ettei enää ihan porvariksi luulla ;)

Lehtikoru kaupanpäällinen

Jotenkin aivan ihanaa, kun syksy, murretut värit ja lämpimät vaatteet ovat taas täällä, ilma on raikasta ja kaikki kohdallaan :) Ennen pentukurssin alkua olisi tarkoitus tekaista toisinto eilisen pitkästä aikaa hiukan panostetummasta karppiateriasta eli tällaisesta:


Broilerin ohutleikkeitä, vuohenjuustoa, kerma-sweetchilikastiketta, kermalla ja juustolla kuorrutettuja uunijuureksia sekä salaattia. NAM!

Maistuis varmaan ei-karppaajallekin ;)

3 kommenttia:

  1. Kyllä sitä pienelläkin rahalla saa tehtyä hyviä ja välillä ihan laadukkaitakin hankintoja. Kaikki on aina suhteellista esim. mä en vaa ymmärrä niitä ihmisiä, joiden mielestä ruoka on kallista, mutta joka viikonloppu on sitte kuitenki varaa laittaa monta kymppiä bilettämiseen ja juomiseen...
    - H

    VastaaPoista
  2. Haha :DDD Ei kyllä ollu itelle mitenkään välittyny sellanen kuva susta että siellä pistäsit rahoja sileäks alvariinsa ja laajalla määrällä. Tässä blogissa on just hyvä, kun ei ole mitään jatkuvaa miljoonien eurojen vaate/laukku/ebay/tms.ostoksia, vaan juurikin tällaista nykypäivän puskaradio/inspiraatio tiedonantoa, kuten itsekin sanoit.

    Varsin ällistynyt (hyvällä tavalla :D) olin edellisen postauksen tipu kakkuvadista. Hahha, voiko olla suloisempaa.

    Itse en pysty sillä tavalla haalimaan alaan liittyvää materiaa (divareissa tosin kirjojen ostelua selittelen että "tätä varmasti tarvitsen alaan liittyen", joten siinä mielessä ja ihan samat perustelut), jos ei alkaisi keräillä jotain suurmiesten tai Urho Kekkosen-kuvalla varustettuja koriste-esineitä tms.(kaipa sellaisiakin nykypäivänä löytyis. Mutta en halua niitä kotiini. :D)

    MOH

    VastaaPoista
  3. H: Niinpä! Mäkin säästän monessa ei-niin-tärkeässä jutussa, niin jää sitten rahaa käytettäviksi oikeasti mieltä piristäviin pikkujuttuihinkin :)

    MOH: Kiitos, kiva kuulla, koska se oli munkin käsitys :) Ja haha, hyvät mielikuvat tuosta UKK-koriste-esinekavalkadista hyllyn reunalla! :D Voin uskoa, että saatat just ja just pärjätä ilmankin ;)

    VastaaPoista