keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kalliolla, kukkulalla

Noniin, sitä on selvitty toiseksi viimeiseen työviikkoon ennen Espanjan matkaa ja opintojen jatkumista. Nämä kaksi viimeistä ovat muutenkin vajaita (tällä viikolla ti ja pe vapaita, vkl töitä, ma vapaa), joten livahtanevat äkkiä ohi. Pitäisköhän mun vielä yrittää aloitella kirjoittamaan sitä mun lehtiartikkelia, jonka piti valmistua tänä kesänä? Hmm... 

Kuten edellisestä postauksesta ilmeni, tuo lentäminen oli viime viikon huippujuttu. Sen lisäksi käytiin T:n kanssa leffassa katsomassa vihdoin viimeisin Harry Potter 3D:nä, ja voi kun mä pillitin kuin pikkuvauva niissä Snape-kohdissa. Melkein hävetti :D

Lennon jälkeen, eli joskus yhdeksän aikaan perjantaina lähdettiin sitten ajelemaan kohti Tamperetta. O:lla oli synttärit ja halusin päästä onnittelemaan, eli Tampereen yössä tuli nopeasti pyörähdettyä. Oli kyllä mukavaa vaihtelua ja no, muutenkin ;)

Lauantaina olin melkein hairahtumassa ostamaan BEIGEN(!) sohvan, mutta onneksi aamun aikataulut kiristyivät sen verran tiukoiksi, että T ei ehtinyt hakemaan mua sohvanhakureissulle. Siispä kuumeinen sohvanmetsästys is still on! Ilta sitten menikin S:n ja O:n seurassa ja kotipuolen hiekkalaatikkoleikkejä vältellessä :)

Sunnuntai on ensimmäinen päivä, jolta mulla on olemassa kuvia ja niitä tuleekin nyt sitten kunnon pläjäys. Käytiin nimittäin S:n kanssa ulkoiluttamassa koiria erikivoissa maisemissa. 

"Jäkäläkoira jäkälällä" (c) Kurnu

Kanervat kukkivat kauneimmillaan

Kaverikuva. Juttelin yhtenä päivänä töissä erään shelttikasvattajan kanssa ja päädyin vielä liimaamaan Taikkiksen korvat.

Lenkkimme kohteena oli tuollainen ihana, ilmeisesti jääkaudelta pyöreät muotonsa perinyt kallioalue, jonka syvimmissä painaumissa on pieniä sadevesilammikoita.


Erään lammikon keskellä oli tuollainen kivi, jolle mun oli pakko päästä.

Ei liene mikään yllätys, kumman koirista oli pakko seurata - vaikka se vaatikin hiukan turkin kastelemista!

Puolukoita ja mustikoita olisi riittänyt poimittavaksi asti

Nyt se on sitten tapahtunut: Taika on kasvanut Iipusta ohi! Puolella sentillä (33,5cm nyt) tosin vasta, mutta suunta on oikea.



Lenkki venähti sen verran pitkäksi, että S joutui heittämään mut Tampereelle asti, kun kotipuolesta ei enää lähtenyt junia. Käytiin siinä sitten ehtiessämme vielä Pancho Villassa syömässä, sillä olin jo pidempään himotellut heidän parmesaanikanaansa!

Kuva ei nyt yhtään tee oikeutta annokselle, mutta tuo kermainen paholaisenhillo -kastike on aivan taivaallista! Samoin itse kana ja rasvakeittimellä kypsennetyt kasvikset, aiai. Täydellinen makuyhdistelmä<3

Eilinen toi mukanaan suru-uutisen: Neve-siilimme, joka jo aiemmin keväällä oli jäänyt S:n luokse parempiin tiloihin asustelemaan, oli vetänyt S:n sylissä viimeiset henkäyksensä käyttäydyttyään koko illan oudosti.

Nuku rauhassa pieni kaunis jenkkimme

Nyt ollaan sitten siilittömiä ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen :(



Tälle viikolle ei ole sen kummempia suunnitelmia kuin töistä selviytyminen. Työviikonloppukin masentaa jo etukäteen. Onneksi matkalle lähtö alkaa sentään jo häämöttää lähitulevaisuudessa. Niin ja tietysti opiskelujen alku, kaverit ja arjen normalisoituminen.

Kaikesta huolimatta mukavaa viikon alkua siis lukijoille ja intoa opiskeluihin niille, joille se on jo käynyt ajankohtaiseksi!

2 kommenttia:

  1. Hei,
    luin postauksestasi, että olet matkustamassa Espanjaan.
    Mieleeni tuli, että jos eläinihmisenä olet kiinnostunut auttamaan Espanjan koiria toimimalla lentokummina ja siten tuomalla Suomeen koiran uuteen kotiin, kannattaa ottaa yhteyttä heihin: http://espanjankoirat.com/baseinfo/yhteystiedot.html

    Toiveikkain syysterveisin
    Tassun viemää porukka

    VastaaPoista
  2. Oho, enpä tiennyt, että sellaisiakin kaivataan. Mä kyllä itse asiassa harkitsin vähän, että oisin voinut kysäistä, josko jollekin tarhalle olisi päässyt käymään, mutta tulin siihen lopputulokseen, että tuskin he kaipaavat sinne turisteja vaivoikseen.

    Mulla on kyllä hiukan ristiriitaiset fiilikset tuosta rescue-toiminnasta ylipäätään, kun työssäni näen säännöllisesti näitä ulkomailta pelastettuja, joilla on sitten leishmanioosia, sydänmatoja tai muita sairauksia :( Mieluummin ehkä tukisin narttujen sterilaatioita tms., mutta täytyypä laittaa mietintämyssyyn...

    VastaaPoista