tiistai 23. elokuuta 2011

Ennakointia

Mweheh, taisin olla hiukan turhan melodramaattinen viime postauksessa, kun joku jo kerkesi huolestua. Kerrottakoon siis, että ei mulla ole mitään muuta hätää kuin toive töiden loppumisesta ja arkeen palaamisesta.
Ei sillä, ettenkö pitäisi työstäni - pidän vain opiskelijaelämästä vielä enemmän! :) Ja kyllähän mulla tuolla nykyisessä työpaikassani jatkuu hommat vielä syksyllä ja keväälläkin, mutta hetken huilitauko tekee ihan hyvää tässä kohtaa.

Ystäväni A, joka itse on kovin tunnollinen ja vastuuntuntoinen, koittaa aina kannustaa mua kohti "ennakoivaa elämäntapaa". Mulla kun asiat jää nykyisin aika viime tippaan, enkä jaksa kauheasti kantaa huolta mistään ylimääräisestä. Nyt voin kuitenkin kehaista olleeni kerrankin hyvissä ajoin liikkeellä, sillä olen jo ehtinyt hakea yliopistolta opinto-oppaan ja lukuvuositarran opiskelijakorttiin sekä päivittänyt matkakorttiini opiskelija-alennuksen.

Tänään poikkesin myös Tiimarissa hakemassa muutaman uuden koulutarvikkeen

Vuosikurssimme keskuudessa tällaiset haitarikansiot ovat saavuttaneet suuren suosion joten päätin itsekin kokeilla. Luentomonisteita kun kertyy monesti niin paljon, että sellainen laukkuun mahtuva normaali pikkukansio ei riitä :)

Oon myös pitkästä aikaa innostunut kokkailemaan jotain hiukan spessumpaakin kuin omia perus karppimättöjäni. Tänään päätinkin kokeilla karppaus.infon resepteistä löytynyttä minttusuklaan makuista smoothie-ohjetta, joka vaikutti paitsi herkulliselta, myös erityisen karpilta.




 Houkuttelevasta ulkonäöstään huolimatta maku oli hiukan pettymys, vaikka tai koska jätin alkuperäisohjeen pinaattikuutiotkin pois. Ja minttua oli mun makuun liikaa, suklaa ei maistunut tarpeeksi. Täytyy varmaan tästä eteenpäin nautiskella avokadot avokadoina ja suklaa suklaana.

Illalla testailin puhelimeeni lataamaani "Sports Tracker"-sovellusta Iipun kanssa heittämäni iltalenkin yhteydessä. Se siis mittaa matkan pituuden ja siihen käytetyn ajan sekä antaa arviot kulutetuista kaloreista sekä askelmäärästä.


Ihan vinkeä keksintö! :)

10 kommenttia:

  1. Oooh, vähänkö olen kade, pääsit ostamaan koulutarvikkeita! Suoraan sydämestä, ilman sarkasmeja tms. tämä :) Se on opiskelusyksyn yksi parhaista jutuista, mitä voi tehdä, harmi vain etten ole enää opiskelija. Ehkä ensi syksynä taas, nyt kerätään rahaa ;)

    VastaaPoista
  2. Uu, vähänkö mielenkiintoisen näköinen ohjelma. Tollanen olisi aika hauska omillekin koiralenkeille. Nykyään kun on vain tuo yksinkertainen askelmittari taskussa (ja siitäkin meni patteri). Saako tommoisia vain nokian puhelimiin?

    VastaaPoista
  3. Mä hommasin kans tommosen haitarikansion ihan kokeilumielessä. Semmonen normi rei'ityskansio ei mahdu laukkuun ja ilman mitään monisteet menee ryttyyn. Kotona ne voi sitten järkkäillä kansioon, mutta luennoille toi on kyllä varmaan tosi kätevä! :)

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä hienolta tuo opinto-opas, hieman viherrän kateudesta :D Minulla tosiaan lähtötaso nolla, lukiosta 8 v aikaa ja maisterin paperit taskussa (kunhan postista tupsahtavat), ja haikailen elukkaan. Uskomatonta ja mahtavaa että pääsit ensiyrittämällä! Tulee pieni toivonkipinä minullekin (ei missään nimessä päästä ensimmäisellä, mutta joskus!). Menen nyt kertaamaan matikat, josko fy ja ke aukeaisi sitten paremmin...

    Ja näyttääpä hyvältä tuo suklaamössö, mutta että pinaattia...?! :D
    - rea

    VastaaPoista
  5. tata: Juu, niin on :) Ois tehnyt mieli ostella paljon enemmänkin kaikkee: uus penaali, värikkäitä kyniä jne., mutta kun noita alkaa olla jo valmiiksi nurkissa ihan tarpeeksi :D

    Anonyymi: Juu, toi on kyllä kiva - etenkään, kun mulla ei ollut hajuakaan, kuinka pitkiä lenkkejä me yleensä tehdään kilometreissä mitattuna (ei siis aina tokikaan mennä tota samaa, eli mittailtavaa riittää :D). Vastaavia ja varmaan vielä monipuolisempiakin sovelluksia saa varmaan kaikkiin tavallisimpiin älypuhelimiin - ainakin iPhoneihin ja melko varmasti Samsungeihinkin. Omani latasin Nokian OviStoresta ilmaiseksi.

    triksu: Joo ja sit tuossa ei paperit pääse kulumaan ja repeilemään rei'itysreikien kohdalta, toisin kuin ihan perinteisesä kansiossa. Luulen, että on ihan pätevä :)

    rea: Hihih, opinto-oppaan sähköiseen versioon pääsee tutustumaan tiedekunnan sivuilla, jos kiinnostaa enemmän ;) Anna kipinän vain roihahtaa, ei tänne mahdotonta ole päästä! Useammallakin opiskelijallamme on takana jokin toinen tutkinto ja lukiosta aikaa, eli mistään mahdottomuudesta ei ole kyse! Hiukan vain pakaralihaksille työtä ja kertaamaan tarvittavat kurssit, pääsykoetyyppisten tehtävien harjoittelua ja Galenoksen ihmisbilsa haltuun, niin jo ollaan pitkällä :)

    Ja tosiaan, pinaatti kuulosti niin epäilyttävältä, että jätin sen suosiolla pois :D Ei vaan auttanut :(

    VastaaPoista
  6. Nomnonmnonmonmnomno toi suklaahomma oli ainakin super hyvännäköistä. Sitä karvaampi pettymys, jos maku oli ei-niin-hyvä.

    Ennakoiva elämäntapa. Mielenkiintoinen ajatus elää ja hauska termi. Siinä voisi olla ideaa. Tai meillä ainakin ennakoinnista olisi hyötyä koulussa. :D Olen kyllä nyt kun vihdoin sain itseni ilmoitettua kouluun ja perehdyin uudistetun opinto-oppaan sekaviin saloihin ja sain sen jotenkin haltuun, yrittänyt _ennakoida_ syksyä. Ainakin sen verran, että tiedän mitä _pitäisi_tehdä. Katsotaan miten toteutus toimii.

    (Mulla on samanlainen haitarikansio \o/)

    MOH

    VastaaPoista
  7. Jospa nyt kommentoistin ensimmäistä kertaa tänne. Ite ajattelin hakea tänä keväänä eläinlääkkikseen, mutta oli niin iso riski että saattaisin jäädä ilman opiskelupaikkaa nii päätinkin sitten kokeilla farmasiaa. Sinne pääsin ja ens vuonna eläinlääkkistä kokeilemaan. Eli maanantaista alkaen samalla kampuksella ollaan. :) Ite kävin kanssa hakemassa yliopistolta opinto-oppaan, tosin sen farmasian.
    Ärsytti vain kun ei niitä kalentereja ollu vielä tullu, tuo oli toinen kerta kun siellä kävin. :/
    Tuosta haitarikansiosta, olisiko tuollainen + luentopaperi järkvemäpi verrattuna vihkoihin?

    VastaaPoista
  8. Oon miettiny koko kesän (ja välillä aiemminkin) jos hakisin ens keväänä eläinlääkikseen ja lukenut siun blogia saman ajan koko ajan vaan lisää innostuen :) Onko teillä minkä verran suoraan lukiosta sisäänpäässeitä opiskelijoita? Itse siis kirjoitan keväällä ja halu olisi päästä heti sisään.. Lukiossa oon lukenu pitkää fysiikkaa. Kemiaa ja bilsaa vaan pakolliset + abivuonna käyn vielä ihmisen biologian kurssin. Koulumenestys on ihan hyvä kaikista aineista, keskiarvo lähentelee kiitettävää. Onko näillä eväillä + valmennuskurssilla kuinka hyvät mahikset päästä sisään? Tiiän että riippuu hirveesti ihmisestä, motivaatiosta ja työn määrästä ja aion kyllä yrittää, mutta kuinka toiveikkaana kannattaa olla? Kiitos paljon jo etukäteen vastauksesta ja kiitos loistavasta blogista! :)

    VastaaPoista
  9. Täälläkin on opiskelijaelämään taas palailtu, ja siis normilääkiksen kolmosvuotta pian jo 3 viikkoa takana. Kyllä se vaan on mukavaa palata syksyllä koulunpenkille, kun oikeasti rakastaa opiskelemaansa alaa! :) Mukavaa syksyä ja opiskeluintoa sinulle, blogisi on ihan mahtava ja yleensä ensimmäisten tsekattavien joukossa! Keep up the good work! :)

    VastaaPoista
  10. MOH: Hyvä, että hommat ovat sielläkin suunnilleen reilassa :D Oon tosin ite taas koulun alettua huomannut, että tuossa ennakoinnissa on mulla edelleen aika paljon tekemistä, vaan jostainhan se on aina aloitettava ;) Ja haitarikansio on kyllä loisto!

    Suski: Tervetuloa Viikkiin ja toivottavasti ensi vuonna myös elukalle, jollei nyt farmis imaise sittenkin mennessään ;) Muakin ärsytti, ettei niitä kalentereita vielä ollut ja nyt en millään viitsisi pelkän sen vuoksi mennä jonottelemaan toimistolle. Ehkä päädynkin ostokalenteriin tänä vuonna. Ja musta ainakin kansio on ehdottomasti kätsympi, koska meillä ei ainakaan ehdi millään kirjoittaa kaikkea ylös luennon aikana - sen sijaan tulostettuihin luentoprujuihin tulee kirjoiteltua lisähuomautuksia ja -selityksiä ja ne on sitten hyvä säilöä kansioon :)

    Anonyymi1: Kuulostaa siltä, että ihan hyvät mahdollisuudet on olemassa! :) Abeja pääsee kyllä ihan mukavasti sisään, useampi kymmen per vuosi, sanoisin. Käymättä jääneet kemian kurssit joudut luultavasti kahlaamaan vielä itsenäisesti, mutta hyvin valmistautumalla eväät sisäänpääsyyn vaikuttavat varsin hyviltä :) Tsemppiä ja jaksamisia abivuoteen!

    Anonyymi2: My thoughts exactly! Kyllä tämä vain on mukavaa :) Kiitos sanoistasi ja intoa opiskeluihin sinnekin päin!

    VastaaPoista