torstai 23. kesäkuuta 2011

Kesäyönunelmaa kohden

Jaa, taas on melkein kokonainen viikko vierähtänyt ohi ihan huomaamatta. Nuo kurjat matalapaineet (+työpaineet) ovat vetäneet mielenkin vähän matalaksi ja väsymys on ollut vahvasti läsnä. Eilen itse asiassa nukahdin dösäänkin ja heräsin vasta kuskin tehtyä äkkijarrutuksen, jonka seurauksena allamme ollut kulkuneuvo pysähtyi kuin seinään, mutta pääni jatkoi iloisesti matkaa, kunnes osui äänekkäästi kopahtaen edellä istuvan selkänojaan.

Voi minkä halvauksen se edessäni istunut nainen meinasikaan saada! Tätiparka ei ollut osannut varautua takaapäin päälle syöksyvään yllätykseen... Itse tuijottelin lopun matkaa hiljaisena tyttönä ikkunasta ulos, posket punoitellen, mutta onneksi muilla matkustajilla oli hauskaa! :D

Onnea muuten, jos langoilla on Tampereen tai muihin lääkiksiin päässeitä! Omista valmennuskurssikavereistani pääsi tänä vuonna sisään vielä yksi nostaen sisäänpääsyosuutemme 6/9:ään eli , kun se itse valmennuskurssikeväänä -09 oli 4/9 :) Loput kolme ovat sitten löytäneet oman juttunsa muualta.

Kuva
Tänään käytiin hakemassa tehosterokote Taikulle. Ensimmäiseksi pääkaupunkiseudun kokeilukohteeksi valikoitunut klinikka oli aivan ihana! Taika rakasti kaikkia ja kaikki rakastivat sitä :) Tällä kertaa lääkäri teki myös asiaankuuluvan terveystarkastuksen, eli kuunteli keuhkot, sydämen, tsekkasi yleiskunnon ja hampaat, sekä tarjosi nameja hämäykseksi rokottaessaan. Tosi kotoisan oloinen paikka, eikä hintakaan ollut paha pk-seudun tasoon nähden. Mennään varmasti toistekin! Ja mikä parasta: päästiin kulkemaan koko matka dösällä ilman kuolaamista! Ilmeisesti pennun tasapainokyky on alkanut parantua tai sitten se on nyt vasta oppinut kunnolla kohdistamaan katseensa auton ikkunasta ohiviliseviin kohteisiin, jolloin tasapainoelin pysyy paremmin kartalla menosuunnasta :) Ihan varmaan huomenna sitten oksennellaankin urakalla ympäriinsä, kun riehaannuin näin hehkuttamaan :D  

Juhannuksen viettoon meidän kööri suuntaa Savonmualle, jonnekin Kuopion liepeille heti huomenna aamusta. Tiedossa on sadetta uhmaavaa mökkeilyä elukkalaisporukalla ja koiravahvistuksilla. Palailen langoille reissusta toettuani.


(Kuvat: weheartit.com)

Ihanaa juhannusta kaikille ja muistakaa ottaa mökeille mukaan ensiaputarvikkeet tai ainakin punkkipihdit ja kyypakkaus ampiaisten varalta myös lomaileville perheen lemmikeille, päivystävän eläinlääkärin numeroa unohtamatta! 

 
Ja no, pitäkää nyt varmuuden vuoksi hiukan huolta itsestänne ja läheisistännekin! ;)

2 kommenttia:

  1. Moikka!
    Oon seurannut blogiasi alusta lähtien eli kai noin kaksi vuotta..? Juuri silloin alkoi itsellani heräämään ajatus lääkisopinnoista. Pähkäilin itse pitkään Tampereen yleisen ja Helsingin elukan välillä, mutta Tampere vei lopulta voiton. Tänä keväänä ovet sitten aukesivat Tampereelle!
    Kiva lukea täältä lääkis- ja koirajuttuja. Itsellänikin on koira, ensi kuussa kaksi :)

    VastaaPoista
  2. Liisa: Oi että, ihan mahtavaa!!! Onnea hurjasti, olo on varmasti mieletön! :) Ja onnea myös uuden tulokkaan johdosta - pentuaika on kyllä ihanaa! :) Kiva, kun ilmoittelit itsestäsi - hauska kuulla, että joku on roikkunut messissä jo noinkin kauan :D

    VastaaPoista