maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kuinkas siinä sitten kävikään

Ajattelin päräyttää viikon käyntiin pykäämällä taas yhden rästipäivityksen ulos. Tää aihe kun tuossa taannoin tammikuussa jäi hiukan auki. Eli kuvapläjäyksellä lähdetään liikkeelle:

No kukas se siinä, jollei Iipun lonkka! Tervepä terve!

Paitsi ettei tuo mötti reisiluun kaulassa ole tervettä nähnytkään.


Tai on se ehkä joskus nähnyt...





... mutta siitä nyt on jo aikaa!


Eli A/C lonkista ja 0/0 kyynäristä oli sitten se lopullinen tuomio. Sekä Kennelliiton eläinlääkärin että kuvanneen eläinlääkärin mukaan noissa oikean lonkan muutoksissa on mitä todennäköisimminkin kyse trauman aiheuttamasta vauriosta. Pyysin Iipun kasvattajaa kyselemään Iipun entisiltä omistajilta, että missä mun pikku poloiseni olisi voinut ottaa tuollaista luuta murtavaa iskua, mutten ole ainakaan vielä saanut tähän vastausta.

Vaan tokkopa se mitään muuttaakaan. Vahinko on jo käynyt ja nivelrikkomuutoksia löytyy. Näillä mennään ja toivotaan, että Iippu saa kuitenkin elää mahdollisimman pitkään oireetonta ja kivutonta elämää.





Koiralla on kolme jalkaa ja yksi varajalka, on joku kolmella jalalla kulkevaa koiraa seuratessaan joskus todennut.


Eipä tässä kai siis  auta kuin lohduttautua sillä ajatuksella, että onneksi edes ne Iipun käyttöjalat ovat sitten terveet ;)

8 kommenttia:

  1. Mukava, että laitoit tänne tulokset. Oikeastaan röntgenkuvat kiinnostavat muutenkin. Ja kyllä musta Iippu näyttää ihan hyvinvoivalta, eikä möykky näytä mitenkään haittaavan sen elämää.
    Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia Iipusta. :) Ei näytä "varalonkka" hidastavan. ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana Iippu-postaus :)

    Tässä jäin miettimään, niin pitääpä kysäistä noista kuvista :D Onko mulla ihan väärä käsitys vai otetaanko lonkkakuvat niin että koita makaa selällään? Meneekö oikea ja vasen sitten sen kuvan perusteella vai koiran oikeana ja vasempana jalkana? Hui kun epäselvästi sanottu :D Kun tuon kuvan perusteella möykky on oikealla, niin eikö se silloin ole koiran vasemmassa jalassa.
    Tämmösiä epäoleellisuuksia sitä tulee mietittyä, vaikka pitäisi fysiikkaa paahtaa täysillä. Pääsykokeet lähestyy uhkaavasti ja paineet kasvaa. Niin paljon olisi vielä tekemistä :P

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Kiva kuulla, että tykkäsit ja kiitos :) Vielä ainakaan ei tosiaan tuo lonkka häiritse mitenkään, mutta saapa nähdä miten käy vanhemmiten...

    Marika: Kiitti :) Ja juu, ei se vielä häiritse, mutta toivottavasti ei kehitä pahaa nivelrikkoa myöhemmässä vaiheessa :/

    triksu: Kiitti :) Sulla on ihan oikea käsitys ja on tosiaan hämäävää, että kuva käännetään lausumista varten noin päin (valotaulullahan sitä voi tarkastella kummin päin tahansa kun se on tuollaista läpinäkyvää muovia). Lonkathan luetaan "vasemmalta oikealle", eli kun tulokset ilmaistaan vaikkapa juuri A/C, niin ensin kerrotaan vasemman tulos (=A) ja sitten oikea (=C). Vastaavasti C/A tarkoittaa, että vasen lonkka on C ja oikea A. Ja jos nyt katsot kuvaa, niin huomaat, että noin päin se menee juuri lukusuunnassa vasen-oikea, vaikka se ei vastaakaan todellista kuvaustilannetta, jossa koira on vatsallaan.

    Ja noissa virallisissa kuvissahan pitää olla aina puolimerkit, että tiedetään jälkeenpäinkin, että kumpi on todella ollut sitten vasen tai oikea puoli.

    Tuossa mun rötgenkuvasta ottamassa toisiksi ylimmäisessä kuvassani näkyy alareunassa hieman puolimerkin (=R-kirjain eli oikea puoli) yläreunaa, eli siitä viimeistään tietää, että oikea lonkka kyseessä.

    Mutta sinänsä hyvä kysymys, toivottavasti osasin selittää tarpeeksi selkeästi :D

    VastaaPoista
  5. No niin ja kirjoitin tuohon, että koira on vatsallaan, vaikka tarkoitin tietysti, että selällään. Ois vissii tämän tytön päiväunien paikka :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos! :D Pitääpä muistaa tuo :)

    VastaaPoista
  7. Voi Iippua!

    Täytyy kyllä myöntää, että mä en näe noissa kuvissa juuri mitään. Tämä on varmaan sellanen samanlainen juttu kun jossain musteläiskäkuvissa(vai mitä ne sellaset jännät kuvat on missä ei aluks näe mitään..), et kun on harjaantunu noitten kuvien tulkitsemiseen, niin ei osaakaan enää olla näkemättä. Joku taas, joka on viimeksi eläimen röntgenkuvia nähnyt vajaa kymmenen vuotta sitten, ei osaa yhtään kattoo mitä missäkin on.(paitsi kyllä tollasen erilaisuuden ja "oudon alueen" älysin noita jalkoja vierekkäin kattomalla..)

    Täällä blogissa aina tulee se sama ajatus: on se hyvä kun ihmiset on erilaisia ja eri kiinnostuksella ja taidoilla varustettuja...

    Mutta Iipulle tsemppiä! Onneksi se ei osaa murehtia etu käteen, niin sen elämänlaatu ei masennuksesta vähene.(omistaja varmaan enemmän tartteis tsemppiä.)

    MOH

    VastaaPoista
  8. triksu: No problemoz :)

    MOH: Joo, noissa helpottaa kuitenkin se, kun on yksi normaali ja yksi epänormaali vierekkäin. Mutta hankalaa puuhaahan tuo lonkkien arvostelu on eläinlääkäreillekin ja moni siinä hairahtuu etenkin alkuun :)

    Ja juu, onneksi eläin ei osaa murehtia tulevaa. Se niistä niin hienoja tekeekin se hetkessä eläminen. Se ja moni muu :)

    VastaaPoista