maanantai 10. tammikuuta 2011

Ihmisen ja eläimen välisestä rakkaudesta

Kuva
"Luultavasti teikäläiset, te eläinlääkärit, ette koskaan voi tajuta, että ihmiset tulevat aina ensin. Olette menettäneet tajun siitä, mihin vedetään raja. Tarkoitan, että miten voitte oikeuttaa kaikkien niiden miljardien tuhlaamisen joka vuosi eläimiin, kun omassa maassamme (USA) on lapsia, jotka eivät saa edes perusterveydenhuoltoa." (Nick Trout - Sano mihin sattuu)

Ikuisuuskysymys, johon törmää ajoittain. Tuotantoeläimien kohdalta pulmaan on helppo antaa vastaus: ilman eläinlääkäreitä ja eläinten hoitoon panostettuja taloudellisia uhrauksia emme saisi lihaa pöytään. Emme ainakaan valvotusti, laadukkaasti ja turvallisesti.

Kuva
Lemmikkien kohdalla ei-eläinihmisten vakuuttaminen onkin jo astetta haastavampaa. Heillä on oletettavasti ollut elämänsä aikana suhteita vain toisiin ihmisiin, ei muihin lajeihin. Miten he silloin voisivatkaan ymmärtää eläinten ja ihmisten välisten suhteiden syvyyttä ja merkitystä, vaikka sitä kuinka yrittäisi sanoin selittää?  

"Pelastaisitko palavasta talosta vieraan lapsen vai oman lemmikkisi?" (Lukuisat keskustelufoorumien väittelyt)


Kuvaillun kaltaisessa hätätilanteessa toimisin itse luultavimminkin intuition varassa olettaen, että ylipäätään säilyttäisin toimintakykyni ja ottaisin huomioon monia muitakin seikkoja kuin itse pelastettavien keskinäisen arvojärjestyksen, jossa itselläni oma rakas koira valitettavasti asettuisi kyllä vieraan ihmisen yläpuolelle. Puhtain omintunnoin en kuitenkaan lastakaan voisi jättää kuolemaan, en tietenkään. Niinpä näenkin monia kompromissiratkaisuja suoranaisen valinnan sijaan. 

Näen, että koiraa voisi esimerkiksi yrittää kutsua mukaan samalla, kun pelastaa lapsen. Jos koira olisi heti eteisessä ja lapsi syvemmällä talossa, hätistäisin koiran nopeasti ulos ja lähtisin sitten hakemaan lasta tai lapsen ollessa eteisessä jättäisin koiran viimeiseksi. Jos koira olisi pieni ja lapsi iso, voisi koiraa tuoda vierellä ja lasta sylissä tai sitten juuri toisinpäin. Kissan tai muun äänikomentojen ulottumattomissa olevan pieneläimen pelastaminen aiheuttaisikin jo enemmän hankaluuksia ja aivan pienimmät, kuten akvaariokalat,  jäisivät todennäköisesti suosiolla liekkeihin. 

En siis ole taipuvainen ajattelemaan asioista mustavalkoisesti, vaan näen myös lukuisia harmaan sävyjä ääripäiden välillä.

Kuva

"Hienoa, että pääsit sinne eläinlääkikseen ja olet tykännyt. Muista kuitenkin, ettei niillä eläinten hengillä lopulta ole juuri merkitystä. Sitten kun saat omia lapsia, niin ymmärrät. Mäkin nykyään vaan huudan ja raivoan meidän Mustille, kun ei se tajua mistään mitään. Odotahan vaan, kun saat niitä lapsia." (Erään tuttuni minulle laukomia totuuksia. Entisestä eläinihmisestä (vai ihmisestä, jolla on eläimiä?) oli siis juuri tullut äiti.)

Jos lasten saaminen muuttaa ajatusmaailmani tuollaiseksi, niin valitsen sitten mieluummin lapsettomuuden. Suomessa on hyvä terveydenhoitojärjestelmä, sosiaaliturvat ja lapsilisät... Miten eläinten hyvä kohtelu täällä on lapsilta pois?

Tänään vihdoin loppuun asti kahlaamani "Sano mihin sattuu" antoi paljon ajatuksia juuri lemmikkien merkityksestä ihmisille. Sen suurimmat ansiot olivatkin sen herättämissä ajatuksissa, eivät niinkään juonen omaan makuuni turhan paljon hyppelehtineessä kehittelyssä.

Kirjassa referoitiin myös amerikkalaisen eläinlääkäriliiton lemmikinomistajille (eli siis ihan tavallisille pulliaisille) tekemää kansallista kyselyä:

Kuva

"--- 93% lemmikinomistajista uskoi, että he asettaisivat henkensä alttiiksi pelastaakseen lemmikkinsä."

"Kun perheeseen tulee lemmikki, kotitalouden järjestys ja dynamiikka muuttuvat lopullisesti ja peruuttamattomasti. Lähes 50% omistajista oli sitä mieltä, että heidän lemmikkinsä kuunteli paremmin kuin heidän puolisonsa. ---  jos he joutuisivat autiolle saarelle ja saisivat valita vain yhden seuralaisen, useampi olisi valinnut lemmikin kuin ihmisen. Ei ihme, että avioerotilastot näyttävät niin hirveiltä."

"100% lemmikinomistajista juttelee lemmikeilleen, 97% kokee tietävänsä mitä lemmikki sanoo, ja mikä parasta, 78% kokee voivansa sanoa lemmikkinsä puolesta sen, mitä lemmikki sanoisi mikäli osaisi --- kyseessä on rakkaustarina, joka on muuttanut eläimen ylimääräisestä asusteesta välttämättömyydeksi, nostanut sen omistetun lemmikin asemasta adoptoidun lapsen asemaan. Ei ihme, että useammassa amerikkalaiskodissa on koiria kuin lapsia."


Huimia prosentteja, jotka osoittavat, ettei lemmikkien ja ihmisten suhteiden merkityksen korostaminen perustu vain muutaman hullun kissamummon palopuheisiin, vaan on todella lemmikinomistajien enemmistön jakama yhteinen näkemys ja kokemus. 

Asia, jonka olisi hyvä pysyä kirkkaana jokaisen eläinlääkärin tai kenen tahansa muun lemmikeiden parissa työskentelevän mielessä, vaikka potilaita virtaakin toinen toisensa jälkeen tutkimuspöydälle. Jokainen potilas on kuitenkin jollekin se paras ystävä, ehkä koko elämä. Elämän eläin. Eikä eläinlääkäri koskaan voi tietää suhteen kaikkia ulottuvuuksia ja vivahteita tai tietää sen arvoa, olipa kyseessä sitten koira, kissa tai rotta.

On yleisesti tiedossa, että lemmikki poistaa yksinäisyyden tunnetta, kuuntelee kärsivällisesti omistajansa murheita, tuo lohtua surussa ja tarjoaa pyyteettömän rakkauden kohteen.

Kuva
Vähemmälle huomiolle kuitenkin usein jää se tosiasia, että lajien välinen erilaisuus nimenomaan vahvistaa tunnesidettä ja suhdetta lemmikin ja omistajan välillä sen sijaan, että vähentäisi sen arvoa. On upeaa pystyä kommunikoimaan lajirajojen yli - ilman sanoja, mutta niin, että kummatkin ymmärtävät! Juuri tuon yhteyden saavuttamisen hankaluus ja poikkeavuus tekevät nähdäkseni ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta niin kovin merkityksellisen. Ja juuri tämä jäänee ei-eläinihmisiltä usein ymmärtämättä.


Vaikka toivoisin kaikkein penseimpienkin arvostelijoiden kunnioittavan aidosti eläimiin kohdistuvaa rakkautta ja hoitotoimenpiteitä, toiveeni lienee epärealistinen. Aina tulee olemaan niitä, jotka kyseenalaistavat työmme mittasuhteet pieneläinten parissa ja vetoavat ihmisten asemaan tärkeysjärjestyksen huipulla. Kaikki eivät ehkä jyrähdä näkemystään kuuluvasti esille, mutta saattavat kuitenkin ohimennen kysäistä: "Miksi eläinten lääkäriksi, miksei ihmisten?"

Kuva

En osaa antaa sen parempaa vastausta, kuin että ehkä jotkin asiat pitää vain itse kokea ymmärtääkseen.


Jos lukijoilla on aiheesta omia näkemyksiä, niin kuulisin mielelläni :)

9 kommenttia:

  1. Luin kerran jostain, että todella suuri prosentti ihmisistä sallii lemmikin olevan samassa huoneessa, kun puuhailee lemmentouhuja tai että eläin voi tulla vessaan mukaan. Kukapa suo toisen ihmisen osallistuvan samanlaisiin tilanteeseen :D

    -H

    VastaaPoista
  2. Ajatuksia herättävä juttu!

    Itse en ole vielä lukenut "Sano mihin sattuu"-kirjaa, mutta se on ehdottomasti seuraavaksi luettavien listalla.

    VastaaPoista
  3. Jee, kiva, että uskalsitte kommentoida! :)

    H: Totta :D Ehkä se johtuu siitä, että lemmikkien ei oleteta "ymmärtävän" mitä tapahtuu :D

    tassun viemää: Juu, kyllä se kannattaa lukaista :) Suloisia tassukoita ja ihanan persoonallisia eläinkuvia sulla siellä, kävin vastavuoroisesti kurkkimassa ;)

    VastaaPoista
  4. Aika kamala kommentti toi "odotapas kun saat lapsia jne.". Vai olenko tekemisissä sitten vain niin paljon eläinihmisten kanssa, etten ole tollasiin tapauksiin törmänny... Arvottaminen on toki vaikeaa, mutta kyllä mäkin oman koiran pelastaisin palavasta talosta;)

    VastaaPoista
  5. Tää on kyllä aivan ihana blogi! Varsinkin tällaiselle ekaa vuottaan lukiossa opiskelevalle, joka miettii haluaako eläinlääkäriksi vai ei :D Kivaa vähän tietää millaista se opiskelu on ja btw, aivan ihanasti kirjoitat! Vähän nyt mietityttää, kun on nää kaikki valinnat edessä, että mitä pitäis alkaa lukeen enemmän, että mitä aineita sulla oli? :) Itse matemaattisena hlönä otan fysiikan (ja kuulemma se kannattaakin), mutta bilsasta en ainakaan kaikkia aio ottaa, yksi ylimääräinen eläintenkäyttäytymiskurssi on, jonka aion suoritta, mutta muuten vain pakolliset varmaankin. Tiedätkö kuinka paljon haittaa siitä on, jos ei lue bilsaa? Sori tää utelu, mutta en tiedä muita ell-opiskelijoita :) Kiitos tuhannesti jos viitsit vastata edes jotenkin! :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi#2: Joo, kyllä mä itekin hiukan ihmettelin, ei ois itellä pokkaa mennä kenenkään uravalintaa vähättelemään tollain. Mut onneks ei ollu ku hyvän päivän tuttu :)

    Anonyymi#3: Kyllä multa saa kysellä, mitä mieleen juolahtaa :) Good for you, että mietit asiaa jo tossa vaiheessa! Itsehän heräsin vasta abivuonna siihen, et psykaa opiskelemalla en saa itelleni sellaista ammattia, jossa haluaisin toimia. Eli siis luin lukiossa kaikkia elukan kannalta vääriä aineita: humanistisia ja sitten kieliä. Ja ne lääkisten pääsykokeissa kysyttävät aineethan ovat fysiikka, kemia ja bilsa. Fysiikasta luin lukiossa yhden ja kemiasta sekä bilsasta kaksi kurssia eli juuri ne pakolliset :D Jouduin lukemaan puuttuvat kurssit sitten 9kk kestäneellä valmennuskurssilla.

    Suosittelen siis ehdottomasti lukemaan sen fysiikan ja myöskin kemian. Sitähän ei olekaan kuin neljä kurssia, mutta ne jälkimmäiset ovat pääsykokeen kannalta erityisen tarpeen (tai siis vanhan OPS:n mukaiset jälkimmäiset... tehän käytte sitä uutta).

    Bilsasta ei ole pakko lukea kuin pakolliset: Galenosta kyllä ymmärtää niidenkin perusteella. Ihmisen anatomiaa käsittelevä kurssi on kuitenkin ehdottoman suositeltava, koska juuri anatomiaa Gallenkin bilsa sitten on. Ja anatomiaahan me täälläkin opiskellaan :) Pääsykoelukuja helpottaa, jos asia on valmiiksi tuttua edes osittain.

    Tsemppiä lukioajallesi! Itse muistelen omaani lämmöllä :)

    VastaaPoista
  7. Nyt kun joku otti aiheeksi taas eläinlääkiksen, niin pakko kysyä sitten itsekin :D
    Minkä niminen se valmennuskurssi oli, jonka kävit? Itse olisin kiinnostunut mahd. pitkästä kun on kuitenkin vuosi aikaa. Taisit käydä sen 9kk mittaisen. Järjestetäänkö sellaista enää (ja minkäköhän hintainen)?

    Ja tähän aiheeseen voisin ehkä myös jotain sanoa. Minusta on nimenomaa hyvä, että kaikenlaiset asiat jakautuvat tasaisesti eri osapuolille. "Jokaiselle jotakin" periaate näyttää pitävän asiat hyvin tasapainossa :) Olisi minusta tyhmää laittaa kaikki resurssit yhden asian eteen. Vaikka syöpä olisikin vakavampi sairaus, niin kyllä on hyvä, että jotkut kehittävät lääkkeitä ihan niveltulehduksiinkin. Näin varmaan argumentoisin noille eläinlääkärin ammatin kyseenalaistajille. Jos tuosta nyt saa mitään selvää :D

    Ihana lukea tämmöinen syvällinen teksti ihmisistä ja eläimistä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos tosi tosi paljon! Ja onnea myös sulle eläinlääkis-opinnoissa!

    t. Anonyymi#3

    VastaaPoista
  9. Itse kävin Länsi-Suomen Opiston järkkäämän kurssin Huittisissa. Olin varsin tyytyväinen, mutta viime vuonna siellä eivät hommat kuulemma toimineet yhtään. Kannattaa selvitellä, mikä on tilanne nyt, jos kiinnostaa.

    Muutkin kansanopistot järkkäävät vastaavia - ainakin Etelä-Pohjanmaan opisto ja Alkio-opisto. EPOsta olen kuullut vain hyvää, Alkiosta hiukan kritiikkiäkin. Kannattaa googletella ja lukea Älyvuodosta muiden kokemuksia.

    Oma kurssini maksoi muistaakseni 250e/kk (en asunut opistolla), mutta siihen sai opintotukea. Vanhempani tuon lystin kyllä maksoivat, siitä nöyrin kiitollisuuteni heidän suuntaansa.

    Ja luulen ymmärtäneeni pointtisi :) Samaa mieltä!

    Anonyymi#3: Tackar! :)

    VastaaPoista