sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Meksikolaista


S on täällä nyt viikonloppua viettämässä ja askartelimme tuossa iltapalaksi meksikolaista salaattia. Oli niin onnistunut makuelämys, että piti tulla kirjoittamaan käyttämämme raaka-aineet ylös, ennen kuin tyystin unohdan :D


-  400g jauhelihaa
- 1 ps tacomaustetta
- 1 pieni kerä jäävuorisalaattia
- 1/2 kurkkua
- 1 rs miniluumutomaatteja
- 1 paprika
- 1/2 prk ananasmurskaa
- 1/2 prk mietoja keltaisia chiliviipaleita
- avokadoa
- maissilastuja

... ja kastikkeeseen:
- 1 prk kermaviiliä
- salsakastiketta oman maun mukaan





Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan jauheliha paistetaan ja maustetaan tacomausteella, lisätään hiukan vettä ja annetaan sen haihtua pois. Sekoitetaan kaikki ainekset sopivan kokoisina paloina kulhossa salaatiksi. Koristellaan kokonaisilla maissilastuilla ja maissilastumurskalla.Valmistetaan kastike sekoittamalla salsakastiketta kermaviiliin, kaadetaan salaatin päälle ja ohjaillaan ääntä kohti.

Jopa S, joka ei yleensä juuri tulisesta ruuasta perusta, oli aivan myyty. Mä puolestani nautiskelin oikein olan takaa näistä tulisemmista mauista pitkästä aikaa, kun karppaus sulkee kaikki tortillat ja tacot aika tehokkaasti pois.


Tämä salaatti-idea oli hautunut mielessäni jo pidempään, mutta lisäksi kävimme S:n kanssa päivällä Tiksin Pancho Villassa syömässä. S oli hehkuttanut ko. meksikolaiseen ruokaan erikoistunutta ketjua sen hampurilaisten takia jo pitkään, mutta itse kun en moisia syö, enkä opiskelijana viitsi pihvistä yli pariakymppiä maksaa, niin olimme aina päätyneet johonkin muuhun paikkaan. Nyt kuitenkin tarjous "kaksi yhden hinnalla" sai houkuteltua mutkin mukaan.


Ravintolan ulkoiset puitteet eivät varsinaisesti vakuuttaneet ja pienessä raastepöydässäkin oli vain muutamaa meksikolaishenkistä(?) kasvista... Mutta salaatinkastikkeen kohdalla koin ensimmäisen yllätyksen: ihan törkeän hyvää! Etenkin ananasmurskan kanssa! Mistäköhän kastikkeen reseptin saisi udeltua? :D

Ruuaksi tilasin parmesaanikanaa kermaisella paholaisenkastikkeella ja grillivihanneksilla, enkä ehkä koko elämässäni ole koskaan syönyt paremman makuista ravintola-annosta! Ihanan juustoisaa, kermaisaa, tulista, mureaa ja makeaa samalla kertaa :) Myös kasvikset ylittivät odotukset! Ja annos oli niin täyttävä, että sain taistella mahduttaakseni kaiken vatsaani :D

Käykää siis ihmeessä hyödyntämässä tarjous (viimeistään maanantaina), jos asutte täällä päin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti