Sveitsi - part. pieni Alppikierros

Matkan toinen päivä, sunnuntai, oli omistettu Sveitsiin tutustumiselle. Halusimme nähdä palan Alppeja ja edellisillan pikaisen googlettelun tuloksena syntyi reittisuunnitelma, jonka mukaan matkustaisimme Arth-Goldauhun, sieltä vuoristojunalla Rigi-vuoren huipulle, sieltä vuoren toiselle puolelle Vitznauhun, sieltä laivalla Luzerniin ja lopulta sieltä junalla takaisin Zürichiin. Niinpä luovutimme aamulla huoneemme, jätimme laukkumme Zürichin asemalle säilytykseen ja suuntasimme junalla Arth-Goldauhun. Liput taisivat olla parinkympin luokkaa per naama. Matkustaminen ei todellakaan ollut edullista - niinkuin ei mikään muukaan.

Junassa useimmilla muilla matkustajilla tuntui olevan samat suunnitelmat kuin meillä, sillä Arth-Goldaussa useimmat suuntasivat kohti Rigi-Kulmin rautatieasemaa, joka oli lyhyen kävelymatkan päässä pääasemalta.

 Matkan varrella näimme useita sisiliskoja.

Asemalle saavuttuamme saimme kuulla, että junamatka Rigi-vuoren huipulle ja sieltä takaisin tai vaihtoehtoisesti Vitznauhun kustantaisi lähes 80e per naama. Tässä vaiheessa O oli kääntymässä takaisin Zürichiin, mutta minusta olimme tulleet jo niin pitkälle, että oli turha perua reissua rahasyistä. Etenkin, kun tiesin, että seuraavat viisi päivää vietettäisiin tiiviisti Bernissä, jossa pelkäsin O:n pitkästyvän. Niinpä maksoimme pitkin hampain lippujen hinnan ja hyppäsimme junaan, joka kuljetti meidät läpi vehreiden niittyjen ylös vuorelle.

... keskelle sumupilveä. Paikkaan, jossa ei ensin vaikuttanut olevan paljoa nähtävää.

Harmittelimme sumuista säätä, mutta ylläolevasta kuvasta ei ehtinyt vierähtää montaakaan minuuttia, kun maisema kirkastui. Ilmeisesti olimme aluksi olleet keskellä ohikulkevaa pilveä.

Ja voi, mitkä maisemat vuorelta sitten avautuivatkaan!

Istuskelimme pitkään vuorenrinteen niityllä ihmettelemässä maisemia ja japanilaisia turisteja, jotka ikuistivat itsensä mitä moninaisemmin kuvin. Vuoren maaperä näytti koostuvan tuollaisista pyöreiksi hioutuneista kivistä, mikä oli mielestäni hieman yllättävää.

Ja siinä missä japanilaiset napsivat potretteja ystäviensä kanssa, minä napsin kuvia vuoristokukista. Olivathan ne nyt jänniä!

Ja vuorenrinteet olivat täynnä lehmiä, joilla kaikilla oli kellot kaulassa. Kuvitelkaa kuviin jatkuva kalkatus.

Lisäksi yksi Rigin kävijä lurautti kauniin jodlauksen ilmoille muiden suureksi ihastukseksi. Harmi, etten ehtinyt saada sitä videolle.

Maailman onnellisimmat lehmät? Sveitsiläistä Alppi-alueille tyypillistä braunvieh-rotua.

Lopulta saimme irrotettua itsemme alppiniityiltä ja hyppäsimme punaiseen junaan kohti Vitznauta.

Matkalla näimme hauskan "tavaravaunun"...

ja perinteistä maalaiselämää...

Vitznauta emme juuri ehtineet ihailla, sillä laiva Luzerniin saapui lähes heti alas päästyämme.

Laivalla nautiskelimme jätskit ja osuutemme kauniista maisemista.

Luzern oli ihan omalaatuisensa kaupunki ja meitä harmitti kovasti, että ehdimme viipyä siellä vain hyvin rajallisen ajan.

Satamassa oli käynnissä jonkinlaiset festarit, joiden yhteydessä sijainneista ruokakojuista myytiin herkkuja eri puolilta maailmaa. Lienee sanomattakin selvää, minkä maalaisia me valitsimme.

Sveitsiläisiä tietysti! Vasemmalla röstiperunaa herkkusienillä, kinkulla ja kasviksilla, oikealla raclette-juustoa perinteisillä sveitsiläisillä lisukkeilla. Enpä olisi viime talvena raclette-grilliä ostaessamme uskonut, että tulisin kesällä syömään perinteistä raclettea kuvankauniin sveitsiläisen järven rannalla. Tuo juusto oli aivan jumalaista ja rösti superherkkua!

Luzernin maamerkki oli tällainen vanha silta- ja vankitornikompleksi, joka oli koristeltu runsain kukkaistutuksin.

Joutsenia pyöri rannoilla kuin sorsia Suomessa.

Kadut olivat sympaattisia ja huokuivat historian havinaa.

Pokemonien jahtaajat puolestaan toivat kaduille ripauksen nykyaikaa...

Kaiken kaikkiaan upea kaupunki, johon toivoimme vielä joskus palaavamme!

Hyppäsimme Zürichin junaan väsyneinä, mutta erityisen onnellisina siitä, ettemme olleet kääntyneet ensimmäisen etapin jälkeen takaisin. Kustannuksia reissulle kyllä kertyi, mutta oli se kaiken rahan arvoista!

Zürichistä jatkoimme laukkujemme kanssa vielä Berniin, jossa vietimme pääosan reissusta. Tuokin matka maksoi yllättävän paljon, mutten enää jaksa muistaa kuinka paljon. Tämä vain vinkkinä mahdollisille Sveitsiin matkustamista suunnitteleville: paikan päällä tuleviin lisäkustannuksiin on syytä varata rahaa. Kyllä olisi opiskelijana itkettänyt.

Vaan paljon saimme rahalle kyllä vastinetta, joten plussan puolelle jäätiin ehdottomasti! Bernin elämyksistä lisää seuraavissa postauksissa, stay tuned.

Sveitsi, part I

Tehtiinpä tuossa heinäkuun lopulla reissu Sveitsiin. Tavallaan kyseessä oli koulutusmatka, mutta tykkään yhdistää näihin aina sen lomailuaspektin myös, jos vain mahdollista. Niinpä O:kin lähti tälle reissulle mukaan kaveriksi.

Sveitsi oli uusi maa molemmille. Kysäisin hiukan kieli poskella matkaa edeltävänä iltana laukkuja pakkaillessamme O:lta, kuinka todennäköisenä hän pitää sitä, että tästä tulee reissujen reissu. Olihan kohde valikoitunut ihan pakon sanelemana, eivätkä odotukset sen puolesta olleet erityisen korkealla. "80 %", vastasi O.

Eipä tiennyt, kuinka oikeassa tulisikaan olemaan. Odotukset ns. ylittyivät.

Lensimme kustannussyistä Zürichiin, vaikka varsinainen kohteemme oli Bern. Tulipa nähty kaksi paikkaa yhden hinnalla ja vieläpä kaksi ihan erilaista kaupunkia. Zürichissa pyörimme ennen kaikkea veden äärellä. Tuolla kuvan laiturilla lekottelimme lähtöpäivänä useamman tunnin helteessä jalkoja joessa uittaen ja eväitä nauttien.

Jokainen vene oli peitetty pressulla - liekö tämä joku lainsäännöllinen juttu vai mitä ihmettä? Eipä siihen mennyt tottuneelta venekuskilta kuin viitisen minuuttia rantautumishetkestä lähtien, mutta silti mielestäni aika viitseliästä. Ainakin näin Suomen touhuun tottuneena.

Ensimmäisen päivän ohjelmanumerona oli risteily järvellä. Mukavaa viilennystä, hienoja maisemia ja toinen toistaan persoonallisempia satamia.

Erilaisia rantakohteita oli myös yllättävän paljon. Eipä olisi tullut mieleen majoittua Zürichissa rantahotelliin, mutta voisi olla melkoinen elämys!

 Entä miksi jokiveneiden on oltava pitkiä?

Pintaa syvemmältä

Joku teistä halusi kuulla, mitä akvaarioharrastuksellemme kuuluu, joten tässäpä tuoreita kuvia ja ajatuksia siltä saralta. Isompi akvaariomme on Fluval Edge II, joka toimii tällä hetkellä lähinnä mehiläissukarapujen kotina eläinkaupasta tuliaisina saapuneen pilkkutaudin pyyhkäistyä koko edellisen asukaskannan loppukeväästä kerralla mennessään.

 Kasvikunnaksi on valikoitunut lähinnä hidaskasvuisia, tummanvihreitä keihäslehtiä ja jaavansaniaisia. Edgen vakiovalaisin asettaa rajoituksensa kasveille, enkä toistaiseksi ole keksinyt, mikä olisi sellainen tähän joukkoon istuva, korkeaksi kasvava taustakasvi. Ideoita otetaan mielellään vastaan! Nythän altaan korkeudesta jää puolet hyödyntämättä, eikä mikään peitä suodattimen vedenottoputkea, eikä lämmitintä (jonka nyt muutenkin voisi vaihtaa vähän pienempään ja esteettisempään). Joku ihana korkea juurakkokin tuohon sopisi, mutta sen pitäisi vain olla sellainen, että mahtuisi tuosta Edgen yläaukosta sisään. Ei siis parane tilata netistä, vaan pitäisi vaivautua ihan akvaariokauppaan - haha.

Näihin asukkaisiin sen sijaan olen oikeinkin tyytyväinen. 

Samoin kalastaja- vai pitäisikö sanoa ravustaja-Nuuna.

Ja mikä ilahduttavinta: ovat päättäneet pistää oikein perheenkin pystyyn! Yllä olevassa kuvassa kiven päällä näkyy yksi muutama päivä sitten huomaamistani rapuvauvoista.

 Ja tässä toinen, joskin ihan väärän värinen? Mikä lie risteytys tai luonnonoikku, sievä kuitenkin <3 br="">

Tarkkoja kuvia oli ihan mahdoton ottaa, mutta tässä punavalkoinen lapsukainen vertautuu lähes täysikokoiseen rapuun. Ja eilisen vedenvaihdon yhteydessä huomasin vielä kaksi näitä vauvoja puolet pienempää tyyppiä. Ihanaa! Hihkuin innoissani ääneen.

Tässä puolestaan kakkosakvaariomme, joka muutti keittiön nurkkaan ehkä kesäkuun alussa. Malliltaan hän on biOrb ja mitoiltaan erittäin nano, tarkoitusperänään olla lähinnä sisustuselementti.

 Nykyisin nuo johdot ovat vähän kauniimmin...

biOrb on taas näitä sarjassamme "pitkäaikaisia haaveitani". Alkaessani suunnitella nanon hankintaa arvoin pitkään Fluval Edgen ja biOrbin välillä. biOrb (etenkin Life, tämä malli on Flow) on hauskasti muotoiltu ja olisi sopinut ihan täydellisesti silloisten kissahyllyjemme alle. Sen verran koko biOrbin toimintaperiaate kuitenkin epäilytti, että päädyin sitten kuitenkin Edgeen - etenkin kun sellainen sattui lopulta käytettynä kohdalle. biOrb jäi kuitenkin kaivelemaan ja nanon paikka on jo pitkään ollut katsottuna keittiön nurkassa. Pohdin, olisinko kaivellut Fluval Edge I:mme siihen, mutta muuten valkoinen keittö kaipasi kuitenkin mielestäni kevyempää muotoilua jatkokseen. Joten biOrb.

Akvaarion toimintaidea perustuu siihen, että pohjamateriaalina toimiva keramiikkarae toimii biologisena suodattimena ja sen keskellä oleva ilmastinputki kierrättää ja hapettaa veden ja tekee altaan keskelle jatkuvan kuplavanan. Haastavan pohjamateriaalin vuoksi aidot kasvit eivät oikein viihdy (paitsi kiviin ja kantoihin kiinnitettynä), mutta biOrb tarjoaa mitä moninaisemman valikoiman kohtalaisen aidon näköisiä tekokasveja. Samoin tuota ilmastinputkea ympäröimään myydään aika hienoja sisustuselementtejä. Päädyin nyt kokeilemaan allasta ensin näin kun se on tarkoitettu, mutta mikäli menetän hermoni, vaihdan pohjamateriaalin joskus tavalliseen hiekkaan, istutan altaaseen oikeita kasveja ja vaihdan tekniikan perinteiseen. Tai ehkä vaihdan isompaan biOrbiin - sellaiseen, johon voisi ottaa vaikka ihan kalojakin. Mutta silloin todennäköisesti päätyisin melko radikaaliin modifiointiin. Sisustuselementtinä tämä toimii ihan kivasti näinkin.

Vai mitäs tykkäätte?

Summer Time Sadness

Tämä kesä on ollut oikea saamattomuuden multihuipentuma. Niin paljon toteutumattomia suunnitelmia. Turhautumista. Ärsyyntymistä. Eilen mm. teimme turhan reissun Hankoon. Piti lähteä Bengtskärin majakalle, mutta retki peruttiin kovan aallokon vuoksi. Eikä siitä tietenkään voitu laittaa retken varanneille esim. tekstiviestiä, ehei. Alla neljän tunnin yöunet ja rankka päivystys. Vastassa sateinen pikkukaupunki, joka ei houkutellut muuhunkaan kesänviettoon. Tyhjä reissu. Kerrankin kun pääsimme liikkeelle. Tyypillistä.

Tässä puolestaan juhannuskuviamme. Juhannuksen viettoa rajoittivat työkuviot, joten kotiin jäätiin.

 Grillattiin.

Leivottiin.

Paljuiltiin.

Juhannuspäivänä luin yllä näkyvän kirjan lähes yhteen soittoon loppuun, vaikka oli pitänyt lähteä telttailemaan. Ei vain jaksanut.

Lopulta pykäsimme teltan pystyyn terassille. Pitihän se edes testata - uusi kun oli ja edellinen telttaretkemme vuosia sitten meni vähän pieleen, kun Taikkis yritti koko yön murtautua ulos teltasta.

Tässä yksilössä oli kuitenkin reippaasti tilaa myös koirille ja koko konkkaronkka nukkui tyytyväisenä vieressämme koko yön.

Seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä vanhaan tuttuun retkipaikkaan makkararetkelle, mutta siellä oli paikallisten asukkaiden toimesta estetty parkkeeraaminen retkipaikan lähettyville, joten pieleen meni sekin suunnitelma. Makkarat ja halot oli kuitenkin hankittu ja olipa O käynyt uuden retkikirveen ja makkaratikutkin hakemassa, joten pakkohan sitä oli suunnitelma B kehitellä.

Päädyimme Jakomäkeen.

Voi kesä, kesä. Sinuun kohdistettuja odotuksia on aina niin vaikea täyttää.