lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesähuone


Heipä hei, pitkästä aikaa! Tämä postaus on levännyt blogini luonnoksissa jo varmaan kuukauden päivät. Vanha läppärimme, joka oli jo pitkään vedellyt viimeisiään, sanoi lopulta sopimuksensa irti ja hetken aikaa häilyimme tietokoneettomassa tilassa. Pari päivää sitten saimme uuden koneemme kotiin, joten pitihän se päästä pukaamaan tämä vihdoinkin pihalle.  Kyseessä on siis lyhyt esittely kesähuoneestamme, eli terassistamme, joka nyt kesäkaudella on noussut arvoon arvaamattomaan.


Värimaailma koostuu vaaleanpunaisesta, mintusta ja lilasta - tämänvärisiä parvekejuttuja kun sattui jo löytymään omasta takaa. Uusia juttuja ovat matto, perhostyyny, printtityyny, kukkalaatikot, aurinkotuoli ja jo aiemmin esitelty hyötykasviteline. Se sai muuttaa lasien sisäpuolelle, sillä Suomen suvi sateineen ja tuulineen ei tuntunut miellyttävän herkkiksiä, eli tomaattia ja yrttejä.


Tomaatteja ja mansikoita ollaankin nyt saatu tasaiseen tahtiin ja uusia on vielä runsain mitoin tulossa.


Kesän harvat aurinkoiset päivät olen pyrkinyt hyödyntämään aurinkotuolissa terassin puolella. Taikkis on myös melkoinen auringon- ja lämmönpalvoja. Liekö tullut emäntäänsä.


Yhden kesäkirjani, yllänäkyvän, olen saanut luettua loppuun. Toista aloitin, mutta Joda oksensi sen pilalle. En ole varma, pitäisikö se tulkita vastalauseeksi. Kyseinen kirja käsitteli nimittäin muitakin eläimiä kuin kissoja.


Kissat ovat ulkoilleet pihalla valjaissa ja leikkineet ruohonleikkuria. Piha on niin pieni, niin että Jodakin uskaltaa liikkua sillä vapautuneesti.

Täällä siis kaikki hyvin. Miten siellä?

9 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia! Toi lasitettu parveke on kyl niin paras, ku pystyy viljeleen suojaisassa paikassa. Itelläki kasvamassa yrttejä, papuja, herneitä ja salaattia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no toi on kyllä jo todellista viljelyä :) Hyvinkö tulee herneitä? Ehkä ens vuonna vois itekki laittaa jotai enemmän, kun tuntuvat säästyvän myös kissoilta :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitän :) Vähän jotenkin kylminä tosin toistuvat näissä kuvissa, vaikka aurinkoisella säällä kuvattu :o

      Poista
  3. Minkälaisia asukkeja nanoakvaariossanne tällä hetkellä asustaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mini on tällä hetkellä kuivillaan ja isommassa on parvi rasboroita :)

      Poista