sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Naistenpäivä


Eilen suuntasimme auton nokan kohti Keravaa, sillä olimme hetken mielijohteesta ilmoittautuneet taas yhdelle kissaluennolle. Tai no, O:lle se oli vasta ensimmäinen - kaikki aiemmat ovat tavalla tai toisella liittyneet opintoihini. Tämän aiheena oli kissan ymmärtäminen ja kouluttaminen.

Ja ei, herraa ei tarvinnut mitenkään houkutella tai suostutella mukaan, vaan itse asiassa se oli O, joka meidät luennolle lopulta ilmoitti mun päivystäessäni perjantaina viimeistä iltaa ikinä hevossairaalalla. Tulipa vielä yllätyksenä hakemaan mut sairaalalta ja vei syömään. Mitäköhän oon tehnyt oikein, että tuollaisen löysin?


Pukeutumisen osalta eilinen oli mulle kevään ensimmäinen päivä, sillä aurinkoinen keli houkutteli vetäisemään päälle minttua. Kaulaan piti tietysti teeman kunniaksi etsiä Tallinasta syksyllä hankkimani kissakoru.


Luento järjestettiin Keravan kirjastossa, joka olikin hieno, uusi rakennus. Muutenkin yllätyimme positiivisesti niin Keravan palvelutasosta kuin itse luennostakin. Suurin osa asioista oli toki tuttua - jopa O:lle - mutta innostuksen kärpänen puraisi kyllä molempia oikein antaumuksella! Niinpä heti kotiin päästyämme kaivoimmekin esiin viime Zooplussan tilauksessa saapuneen naksuttimen ja kosketuskepin yhdistelmän ja opetimme molemmille kissoille hetkessä molempien tarkoituksen, eli että naksusta seuraa maksu ja että kosketuskeppiä kuuluu koskettaa nenällä maksun saadakseen.


Saatuamme kissojen koulutuksen hyvälle mallille, pakkasimme koirat autoon ja lähdimme vielä käymään Itäkeskuksessa. Meillä oli nimittäin seuraavana päivänä vanheneva lahjakortti Pentikille tuhottavana. Olimme miettineet päämme puhki, mihin summan käyttäisimme, mutta vielä liikkeeseen suunnatessamekaan emme oikein tienneet, mihin päätyisimme.


Samalla poikkesimme nopeasti eläin- ja ruokakaupassa ja sain kimpun kauniita ruusuja naistenpäivän kunniaksi. Itäkeskuksesta jatkoimme Vuosaareen koiria ulkoiluttamaan.


Ilta pimeni niin nopeasti, että hyviä kuvia ei enää oikein saanut ja meinasimme eksyä metsään. Siltä se ainakin tuntui. Pitkän samoilun ja yhden riskialttiin kalliolta laskeutumisen päätteeksi löysimme kuitenkin lopulta tutun polun ja pääsimme takaisin autolle ja kotiin.


Yllä ehkä vähän mielikuvitukseton, mutta erityisen mieleinen ostoksemme Pentikiltä. Täytyy ensi jouluna ostaa noihin sarviin sellaiset pienet kynttilät.


Eläinkaupasta mukaan tarttui Mushin uusia kissoille suunnattuja pakastelihapullia, joita tosin meidän herrasväkemme ei ainakaan ensimaistamalla hyväksynyt. Pitää jatkaa tuputtamista. Lisäksi ostimme Ziwi Peakin puolikosteaa muonaa ja Applawsin raksuja treeninameiksi. Joku vielä kosteampi vaihtoehto olisi kyllä parempi, mutta mikä? Ei sitä aina jaksaisi kanaa tai sydäntäkään keittää, kun treeni-inspiraatio iskee.

Illalla virittelimme olkkariin vielä pienen agilityradan, jota kissamme vetivätkin sitten kosketuskepin ohjailemina innokkaasti. Aiheesta löytyy videomateriaalia, jota voin yrittää latailla nettiin, mikäli teitä kiinnostaa.


Ja loppuilta sujuikin sitten itse tehdyn pitsan, saunan ja sarjojen parissa. Ei yhtään hullumpi naistenpäivä!

12 kommenttia:

  1. Joo, Kerava ei ole paha ollenkaan. Asuin siellä suurimman osan lapsuuttani ja nuoruuttani. Muutin vasta yliopistoaikoina Helsinkiin ja sen jälkeen palvelutaso on Keravalla parantunut huimasti (mm. just se uusi kirjasto). Kävelykatuja on paljon ja luontoakin. Äidillä on kaksio keskustassa tornitalon 11. kerroksessa ja sieltä on mielettömät näkymät. Välillä leikittelen ajatuksella, että jos voisin muuttaa siihen asuntoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei varmasti olisi hullumpi paikka asua :) Kaikki mahdolliset marketit ja pikaruokalatkin löytyi!

      Poista
  2. Agilityvideo kiinnostaa kovasti! :) Ja kiva että noita Mushin pakastelihapullia on nyt vihdoin tullut, pitääpä käydä joku päivä hakemassa niitä testiin.

    VastaaPoista
  3. Näin eläintenkoulutusta opiskelevana ehdottomasti kiinnostaa videot, jakoon vaan!
    Mupe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Check! Elä arvioi liian rankalla kädellä, meidän ainoa motivaatio on hauskanpito ;)

      Poista
  4. Juuri kun ehdin innostua kissapullista! Mutta ei sellaisia mitä me voitaisiin syödä ja proteiini/rasva -suhde huono. :( Maukkaallakin on nyt pullia kuutioiden lisäksi, mutta pullat on ainakin toistaiseksi vain koirille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo parempia nää on kuin kuin teolliset pöperöt. Hyvä, että tulee helppoja tuotteita sellaisille, joita ajatus raakaruokinnasta kauhistuttaa :) Ja olisivat kätsyjä esim. lomamatkoilla. Eivät silloin tällöin annettuna kaada ainakaan meidän raakaruokintaa ;)

      Poista
  5. Itse olen niinikään ollut Pentikillä samana päivänä vanhaksi menevän 50€ lahjakortin kanssa ja en löytänyt sitten mitään ostettavaa. Kysyin,saisinko lisäaikaa kortille ja sehän onnistui :) (vähän off topic mutta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mikähän siinä on, etteivät myy mitään hyvää tavaraa? ;) Tai sitten kaikki oikeasti hieno maksaa yli sen 50e!

      Poista
  6. Juu, ehdottomasti videota kissojen agilitystä! Ja näin postausehdotuksena (keksin vaikka mitä :D); ison (en ny ttiedä 5 mikään iso vielä ole :D) eläinlauman omistamisen plussat ja miinukset, ja sitten teidän rutiinit eläinten kanssa (miten usein treenaatte ja mitä? Miten usein harjaat koirat kissat jne) . Ja sitten miten aktivoite kissoja ja vaikka kisosjen kaikki temput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postausideasta, voisin koittaa toteuttaa jossakin vaiheessa :) Kissojen temppulista ei kyllä vielä mitenkään päätä huimaa :D

      Poista