Juhannustaikoja ja -iinoja

No niin, juhannuksesta ois sitten selvitty. En ookaan tainnut laittaa nyt hetkeen Taikasta kuvia, mutta aikamoinen kasvuspurtti on täällä nyt yhtäkkiä otettu, kuten kuvista näkyy.

Ai ei mene läpi vai? :D No joo, kyseessähän on oikeasti meidän lemmikkivaunussa tutuksi käynyt matkaseuralaisemme juhannusaatolta, blue merle shelttinarttu - niinikään Taika nimeltään!

Juhannustaikoja kaksin kappalein

Matkaseura oli siis erimukavaa ja aika äkkiä tuo Tikkurila - Kuopio -väli hujahtikin ohi. Kuopiosta matka jatkui sitten vielä syvälle maaseudulle kaverini mökille juhannusaattoa viettämään.

Historiallinen kuva: Iippu kiinni lelussa. On tuo pentu vaan tehnyt sille hyvää :)

Taikankin kohdalla erinäisissä esineissä (hihna, hiusharja, aurinkolasit, hiuspanta... you name it) roikkuminen tai niiden nakertelu on viime aikoina vain lisääntynyt. Hiukan eri syistä tosin: 

Mun pieni harvahammas :) Neljä etummaista puuttuu.

Syötiin paljon ja hyvin, grillailtiin, saunottiin ja suunnattiin illaksi Tahkolle, joka lienee kyseisen seudun menomesta nro 1 - ainakin väkimäärästä päätellen. Vaan enemmän taisin tulla silti kohdanneeksi pk-seutulaisia. Varsin tapahtumarikas ilta kaiken kaikkiaan :)

Kaverini suuntasivat sunnuntaiksi takaisin töihin, mutta mä poikkesin sitten takaisin tullessani vielä kotipuoleen. Lauantai oli ihan katastrofaalinen päivä, kun mua ei sitten lupauksista huolimatta oltukaan asemalla vastassa ja pelkäsin jotakin pahaa tapahtuneen, mutta ei siitä sen enempää. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Sunnuntaina päätimme lähteä katsastamaan järvimaisemat ensimmäistä kertaa Taikan kanssa, kun vihdoinkin koitti nätti ilma mun kotipuolessa ollessani.

Kuvat ovat tästä eteenpäin valitettavaa pokkarilaatua järkkärin akun simahdettua.

Taika maastoutuu taustaan

Yllä olevasta kuvasta huomaa, että mun pieni ei ole enää niin pieni enää. Paitsi henkisesti. Vaikuttaa siltä, että se tulee kasvamaan Iipusta ohi ihan lähiaikoina. Tassujen koko antaa vastaavaa osviittaa. Toivottavasti näin käykin, sillä Iippu on turhan pieni rotuisekseen - kunhan ei nyt vain ihan minicollieksi venähtäisi :) Shelteillähän tuo kokohaarukka vaihtelee enemmän kuin missään muussa tietämässäni rodussa.

Vaan kyllä tämä pentuaika kuluu aina vain ihan liian nopeasti! Mä en itse henkilökohtaisesti koe pentuja mitenkään rasittavina pissa-kakkarallista, tehdyistä pahoista ja aivottomasta menosta huolimatta, ne on musta vain yksinkertaisesti ihanan huolettomia :)

Istuskeltiin rantakallioilla useampi tunti ja syötiin ahomansikoita. Tai no, mä istuin, S nukkui ja paranteli darraansa ja tytöt juoksentelivat ympäriinsä.

Somewhere over the rainbow...

Olin kuullut, että Taikan äiti ja veli olivat kunnostautuneet uimisessa ja ottaen huomioon, miten suurta riemua juomakupissa räpiköiminen oli tuolle omalle muruselleni tuottanut, päätin esitellä järven ja Taikan toisilleen.

"Taika - järvi, järvi - Taika"

Eipä tyttöä kovin kauan tarvinnut maanitella, kun uteliaisuus jo voitti. Kahlailtiin muutamassakin paikkaa ja ottipa pentu muutamat uimavedotkin.

Merihätään joutunut lelu piti uhrautua pelastamaan

Ilmeisesti veden märkyys vielä inhotti ja turkkia kuivailtiinkin sitten huolellisesti joka ikiseen pystyssä tönöttäneeseen heinänkorteen, pitkällään röhnöttäneeseen S:ään ja Iippuun, joka muuten kiertää pienetkin lätäköt kaukaa :)

"Yhyy, märkää!"

Takaisintulomatkalla poikettiin tarkastamaan vielä kaupungin virallinen koirien uimaranta. Kyltti oli päässyt parissa vuodessa jo rapistumaan, mutta vesi oli lämmintä.

Ihan suoralta kädeltä Taika ei veteen syöksynyt, mutta erilaisilla rannalta löytyneillä puunkappaleilla houkuttelemalla kyllä. Ne kun piti kaikki pelastaa kuivalle maalle :) Osa jopa ihan uimalla!

Vesinokkaeläin <3

Tämä halko oli ihan all-time favourite :)

Sellaista. Siellä ruudun takana moni elää varmasti nyt jänniä hetkiä pääsykoetuloksia odotellessaan (Alle 12h, iiiik!). Mä muistan itsekin vielä ihan tarkkaan oman viimeisen jännityksen iltani :) Tulkaapa ihmeessä kertomaan huomenna fiiliksiä, mä pidän teille yön ajan vielä kovasti peukkuja!  

Kesäyönunelmaa kohden

Jaa, taas on melkein kokonainen viikko vierähtänyt ohi ihan huomaamatta. Nuo kurjat matalapaineet (+työpaineet) ovat vetäneet mielenkin vähän matalaksi ja väsymys on ollut vahvasti läsnä. Eilen itse asiassa nukahdin dösäänkin ja heräsin vasta kuskin tehtyä äkkijarrutuksen, jonka seurauksena allamme ollut kulkuneuvo pysähtyi kuin seinään, mutta pääni jatkoi iloisesti matkaa, kunnes osui äänekkäästi kopahtaen edellä istuvan selkänojaan.

Voi minkä halvauksen se edessäni istunut nainen meinasikaan saada! Tätiparka ei ollut osannut varautua takaapäin päälle syöksyvään yllätykseen... Itse tuijottelin lopun matkaa hiljaisena tyttönä ikkunasta ulos, posket punoitellen, mutta onneksi muilla matkustajilla oli hauskaa! :D

Onnea muuten, jos langoilla on Tampereen tai muihin lääkiksiin päässeitä! Omista valmennuskurssikavereistani pääsi tänä vuonna sisään vielä yksi nostaen sisäänpääsyosuutemme 6/9:ään eli , kun se itse valmennuskurssikeväänä -09 oli 4/9 :) Loput kolme ovat sitten löytäneet oman juttunsa muualta.

Kuva

Tänään käytiin hakemassa tehosterokote Taikulle. Ensimmäiseksi pääkaupunkiseudun kokeilukohteeksi valikoitunut klinikka oli aivan ihana! Taika rakasti kaikkia ja kaikki rakastivat sitä :) Tällä kertaa lääkäri teki myös asiaankuuluvan terveystarkastuksen, eli kuunteli keuhkot, sydämen, tsekkasi yleiskunnon ja hampaat, sekä tarjosi nameja hämäykseksi rokottaessaan. Tosi kotoisan oloinen paikka, eikä hintakaan ollut paha pk-seudun tasoon nähden. Mennään varmasti toistekin! Ja mikä parasta: päästiin kulkemaan koko matka dösällä ilman kuolaamista! Ilmeisesti pennun tasapainokyky on alkanut parantua tai sitten se on nyt vasta oppinut kunnolla kohdistamaan katseensa auton ikkunasta ohiviliseviin kohteisiin, jolloin tasapainoelin pysyy paremmin kartalla menosuunnasta :) Ihan varmaan huomenna sitten oksennellaankin urakalla ympäriinsä, kun riehaannuin näin hehkuttamaan :D  

Juhannuksen viettoon meidän kööri suuntaa Savonmualle, jonnekin Kuopion liepeille heti huomenna aamusta. Tiedossa on sadetta uhmaavaa mökkeilyä elukkalaisporukalla ja koiravahvistuksilla. Palailen langoille reissusta toettuani.

(Kuvat: weheartit.com)

Ihanaa juhannusta kaikille ja muistakaa ottaa mökeille mukaan ensiaputarvikkeet tai ainakin punkkipihdit ja kyypakkaus ampiaisten varalta myös lomaileville perheen lemmikeille, päivystävän eläinlääkärin numeroa unohtamatta! 

 
Ja no, pitäkää nyt varmuuden vuoksi hiukan huolta itsestänne ja läheisistännekin! ;)

Pelastusrengas

Kuva

Tänään on tehty tärkeitä päätöksiä.

Työpaikkani on iso klinikka, jolla hoidetaan usein vakavia, monen päivän tehohoitoa vaativia sairastapauksia. Teholla vietetyt päivät ovat kalliita ja lasku voi helposti kohota useampaan tuhanteen euroon - etenkin, jos hoitoon liittyy leikkauksia. Toimenpiteiden hinta yllättää usein omistajan, eikä kuluihin olla osattu varautua.

Yksi puskasta yllättäen loikkaava jänis ja lähellä kulkeva autotie voivat osoittautua kohtalokkaaksi kombinaatioksi.
Yksi suurelle, syvärintaiselle koiralle väärään aikaan annettu ruoka-annos ja mahalaukku kiertyy.
Yksi metsäpolun varteen nakattu myrkytetty lihapulla liikaa.

Vahinko ei tule kello kaulassa. Päinvastoin - monesti se tuntuu osuvan nimenomaan joko pyhäpäivälle, viikonlopulle tai vähintään yöaikaan. Ajankohtaan, jolloin mitään ei odottaisi tapahtuvan. Ajankohtaan, jolloin eläinlääkäreitä on vaikea tavoittaa ja päivystyshinnat kaksinkertaiset normaaliin verrattuna.

Kuva

Moni ihmettelee, miten eläimen hoito klinikalla voi maksaa enemmän kuin ihmisen sairaalahoito. Joidenkin on ollut vaikea käsittää, että eläimillä terveydenhuolto ei toimi ihan samalla tavalla kuin ihmisillä, vaan kaikki kustannukset lankeavat omistajan niskoille. Ja kyllä, lukemat voivat joskus nousta tähtitieteellisiksi.

Aina vakavien tapauksien loppuun asti hoitaminen ei ole perusteltua. Joskus on järkevintä ja eettisintä vain päästää se paras ystävä pois. Sietämättömäksi tilanne käy kuitenkin silloin, kun eläin olisi vielä kohtuullisin uhrauksin pelastettavissa ja hoitoennuste hyvä, mutta omistajan rahallinen tilanne estää hoidon jatkamisen. Ainakin omalle kohdalleni kuviteltuna tilanne olisi kertakaikkiaan sietämätön.


Tieto siitä, että olisi voinut tehdä jotakin, jos vain olisi sijoittanut roposensa viisaammin ja jemmannut hiukan pahan päivän varalle - hrrrr. Joutua luopumaan rakkaastaan rahan vuoksi... tai oikeastaan sen puutteen, joka ilmiönä on sinänsä opiskelijalle valitettavankin tuttu. Joutua asettamaan lemmikilleen rahallinen arvo: "Tämän arvokkaampi et enää ole."

Kuva

Niinpä laitoin tänään Taikalle vakuutushakemuksen vetämään. Toivottavasti sitä ei tulla koskaan tarvitsemaan.

Kuva

Mitenkäs te muut, etenkin opiskelijat, olette varautuneet pahimpaan? Makseletteko vakuutuksia, luotatteko koiran terveyteen vai piileskeleekö säästötilillä pahan päivän varoja?

Menolippu

Me lähdettiin eilen taas tänne kotipuoleen sosiaalistumaan. Musta on aina niin ihana huomata, kuinka eläimet yhdistävät ihmisiä. Koiran kanssa matkatessaan saa lähes poikkeuksetta juttuseuraa bussissa tai junassa. Tälläkin kertaa molemmissa. Kyllä lemmikkivaunussa vain on tunnelmaa!

Junassa matkustamiseen Taika suhtautuu lungisti, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Sen sijaan kovaa hurinaa pitävät auto ja bussi ovat vielä kovin jänniä ja tassujarrut isketään pohjaan viimeistään mokomien kulkuneuvojen ovella. En tiedä, johtuuko se enemmän pahoinvoinnista vai stressaamisesta, että pentuparka aloittaa autossa aina vuolaan kuolaamisen. Alan kallistua jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska ensimmäiset kuolakuplat pursuilevat suupielistä välillä jo ennen auton käynnistämistä. Toistaiseksi olen toivonut tämän olevan vain sellainen iän myötä helpottuva ilmiö, mutta pian ehkä pitää aloittaa oikein treenaamaan autossa olemista, jos tämä ei tästä helpotu. Ihmisen näkökulmastahan tuo kuolan valuminen ympäriinsä on lähinnä esteettinen harmi, mutta koiran itsensä olotilaan toivoisin kuitenkin kohennnusta.

Katson taaksepäin, vain kiskot sinne jää, juna jyskyttää...

Heti perille päästyäni lähdimme äitini kanssa käymään kukkakaupoilla. Mikään ei näköjään ole muuttunut, kun kukkalavojen ääressä vierähti jälleen hetki jos toinenkin kauneimpia yksilöitä valikoiden. Tänä(kin) vuonna verannalle ostettiin myös mansikoita, nam!

Lopuksi poikkesimme syömään komeisiin järvimaisemiin. Harmi, että säänjumalat eivät oikein olleet meidän tai ravintolan omistajan puolella.

Karpinnettu broilerannos

Muuten näihin pariin päivään on kuulunut grillausta, ympäri pihaa kohnottavia shetlantilaisia, ystävien tapaamista, saunomista... kaikkea perinteistä kotipuolen puuhastelua.

Myös pöydällä seisomista ollaan harkkailtu

Huomenna aamulla junailemme sitten takaisin kotiin ja illaksi töihin. Juhannussuunnitelmani ovat vielä hiukan auki, mutta luulenpa, että Keski-Suomi kutsuu.

Alla olevan kohnotusvideon myötä toivottelen jälleen mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

PS. Paras päätös, jonka olen ensimmäisen koiran hankkimisen jälkeen tehnyt, on ollut hankkia toinen koira.

Hengissä. Vielä.

Täällä taas, kera enemmän tai vähemmän jännien kuulumisten. Viime viikko kului pitkälti töissä. Keskiviikkona S hurautti mun luo torstaina olleiden pääsykokeidensa vuoksi. Saapa nähdä, avautuisivatko AMK:n ovet jo tänä vuonna. Olisi kyllä ihana saada joku noin läheinen ihminen tänne päin asustelemaan :)

Mulla oli torstaina iltavuoro (klo 14-22), joten ei ehditty juuri nähdä. S oli kuitenkin kokeista Vantaalle palattuaan hakenut kaupasta grillailtavaa - mikä ihana yllätys työpäivästä väsähtäneelle mielelle ja ruumiille! :) Perjantaina mulla sattui sopivasti olemaan vapaapäivä, joten S päätti jäädä tänne vielä yhdeksi päiväksi. Aamupäivällä lastasimme auton kahdella kappaleella varsin lämpimät välit toisiinsa luoneita shetlanninlammaskoiria.

Arvatkaapa, kumpi kaveruksista hyppää vapaaehtoisesti autoon ja kumpi kieltäytyy tulemasta lähellekään? ;)

Matkan määränpäänä oli käydä tutustumassa lähiseudun frisbeegolfratoihin - S kun on ihan hurahtanut ko. lajiin. Ja mikäs siinä, koirat saivat mukavaa vaihtelua kotikulmiin verrattuna.

Rata oli ehkä jo hiukan parhaat päivänsä nähnyt, mutta saavutti kuitenkin S:n hyväksynnän.

Sitten kävimme heittämässä koirat kotiin suojaan pahimmalta helteeltä, lounastimme Subissa...

... ja saimme kerrankin aikaiseksi lähteä oikein keskustaan asti shoppailemaan. Kartutimme tosin lähinnä S:n vaatekaappia ja frisbeevalikoimaa, mutta musta sekin on erikivaa, koska meillä on niiiiin sama maku (paljon ihania, raikkaita värejä!) vaatteiden suhteen :)

Menomatkalla S onnistui mun pahaksi onnekseni bongaamaan Sports Academy -urheilubaarin ja siellähän sitä oli sitten  takaisin tullessa poikettava yksillä :D

Sorruimme tilaamaan tällaisia varsin karppeja snackkeja ja etenkin tuo valkosipulidippi oli aivan mahtavaa!

Syy meidän "pakkopäästä"-visiittiin näkyy tässä: baarissa pääsi seuraamaan lentopallon maailmanliigaa.

S on joskus junnuna voittanut lentiksessä SM-hopeaa, joten lajilla on hänelle erityinen merkitys. Mä puolestaan olin ihan hiljaa ja tyytyväinen, kun sain ilmaisen juoman ja ruokaa :D Yritin jopa päästä hiukan jujulle pelin kuvioista!

Illalla S:n piti vielä päästä testamaan uusia kiekkoja, joten ei muuta kuin koirat messiin ja matkaan.

Lauantaina mä sitten palasin jälleen töihin ja S kotipuoleen. Kepoisia 12-tunnin työvuoroja nuo viikonlopputyöt. Molempina päivinä. Toivottavasti palkkapäivänä lohduttaa.Tajusin myös unohtaneeni kesävitsauslistalta yhden aivan oleellisen: FFF:t - Free-falling Felinet, eli auki olevista ikkunoista tai parvekkeilta tippuvat kissat. Miten ihmiset saisi ymmärtämään, että vaikka kissa olisi yleensä kuinka taitava akrobaatti tahansa, ei tarvita kuin yksi perhonen tai lintu väärässä paikassa ja loppu on historiaa... :/ Yllättävän sitkeitähän kissat ovat noiden putoamistenkin suhteen, mutta aivan turhaa kärsimystä se eläimelle tuottaa.

Maanantai ja tiistai mulla olikin sitten vapaata. Ei paljon naurattanut herätä töissä missatun helleviikonlopun jälkeen tällaiseen aamuun:

Synkeä Tiksi +12 astetta

Mieltäni piristääkseni ja asioita hoitaakseni suuntasin Jumboon. Ja kyllähän sieltä jotain pientä kivaa löytyikin...

Tänä kesänä mun väri tuntuu olevan tää minttu...

Kunnon blingipanta :D Tuota kun yhdistelee johonkin muuten ihan basicciin asuun, niin saanee kivan lisäsäväyksen :)

Ja mihinkä tuosta pinkistä pääsisi...

Tiistaina saimme aivan erityisiä vieraita.

Monistunut Taika?

Ei, vaan sisko ja sen veli!

Tsekatkaapa tuota tassujen kokoeroa :D Ja päiden! Ja turkin! Ei oltu uskoa silmiämme :D Velipoika ei ole säkäkorkeudeltaan kauheasti Taikaa (29,5 cm) isompi, mutta painoa on puolitoista kiloa enemmän (vaikka veli on siskoaan (3,9 kg) hoikemmassa kunnossa). Ja mikä rakenne-ero! Ei tarvitse arvailla, kumpi on narttu ja kumpi uros :) Luonteissa oli sen sijaan havaittavissa samaa avoimuutta - tällaisia shelttejä lisää!

Veli, Heppu nimeiltään, yritti muutamaan otteeseen jo astua siskoaan äääk, mutta onneksi Taikkis osasi pitää puolensa ;) Ulkona se yhteinen sävel sitten lopulta kunnolla löytyi, kun Iippu, Taika ja Heppu juoksivat peräkanaa pitkin permantoa.  

Tämähän oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään pääsin näkemään Taikan sisaruksia, koska hain tyttöni viimeisenä. Olemme kuitenkin pitäneet kaikkien kanssa yhteyttä naamakirjan kautta ja nyt sitten päästiin näkemään ihan livenäkin, mahtavaa! :)