Tassunjälkiä sydämessä

Vantaa vs. Vuosaari

2012-02-14T01:37:00.000+02:00

Hellurei ja hellät tunteet! Viikonloppu sujui varsin arkisissa tunnelmissa, joten kuvasaldo ei tällä(kään) kertaa päätä huimaa. O oli jälleen totuttuun tapaan Vantaalla - tai kotona, niinkuin me ollaan ihan huomaamatta alettu sanoa. O on tykästynyt kaupunkiin (vai pitäisikö sanoa kaupunkeihin, Vantaaseen ja Helsinkiin) aivan samalla tavalla kuin minäkin tai ehkä olen vain saanut innostukseni tartutettua? Toisaalta ehkä reilut parikymmentä vuotta pikkukaupungissa lisäävät hiukan hohtoa minkä tahansa isomman kaupungin ylle ;) En silti lakkaa hämmästelemästä, kuinka samanlaisia me O:n kanssa ollaan ja miten samalla tavalla me asioista ajatellaan. Jonkin sortin connection.

Perjantai, lauantai ja sunnuntai me sitten pitkälti nakotettiinkin joko pitkällään sängyllä tai poikittain sohvalla - O orgaanisen kemian ja minä vuorotellen joko farmiksen, eksoihin liittyvien artikkelien tai blogien kimpussa. Ratkottiin välillä yhdessä jokin ketonien reaktioyhtälö tai viskottiin koirille leluja. Sellaista tavallista, arkista, lämmintä yhdessäoloa. Koko lauma lähekkäin.

Sunnuntaiksi ostettiin vähän hienompaa ruokaa - possun sisäfilettä, joka leikattiin ohuiksi siivuiksi, ruskistettiin pannulla ja haudutettiin vielä hetki kermatilkassa. Oon nyt viime aikoina ollut erityisen innostunut erilaisista kaupan valmiista uunijuuresmixeistä, jotka ovat paitsi suht edullisia, myös erittäin herkullisia ja nopeita sekä helppoja valmistaa. Niinpä uuniin päätyi nytkin hunajalla maustettuja parilajuureksia kermalla ja juustolla höystettynä ja niiden kypsymistä odotellessa valmistin vielä lihalle syksyllä poimimistamme suppilovahveroista kastikkeen. Ihan luksus sunnuntaiateria näin opiskelijanäkökulmasta!

Ja onpa välillä ihana kattaa ruoka pöytään, sen sijaan että laskisi vuuat vain hellan päälle ja kävisi kauhomassa sieltä. Kyllä sitä vain voi pienestäkin olla iloinen, heh.

Illalla päätimme palkita itsemme koko viikonlopun aherruksesta vielä tuhlaamalla pari kappaletta näitä:

Paikkana vanha tuttu Flamingo

Välillä mun ja O:n samankaltaisuus ei oikein palvele lopputarkoitusta. Ollaan nimittäin esimerkiksi molemmat tosi hitaita valmistautujia ja liikkeelle lähtijöitä ja ollaan nyt monta kertaa peräkkäin tehty niin, että ollaan varattu paikat hyvissä ajoin netistä, muttei olla kuitenkaan ehditty paikan päälle lunastamaan paikkojamme ajoissa, eli sitä puolta tuntia ennen näytöstä. Tällä kertaa jäi vissiin minuutista tai kahdesta kiinni! Ärsyttävää, etenkin kun se kiire olisi niin helposti ehkäistävissä. Onneksi me suositaan kuitenkin yleensä noita myöhäisnäytöksiä, joissa paikkoja on ollut hyvin jäljellä, vaikka ne omat varaukset olisivatkin ehtineet raueta.

Leffaksi valikoitui Aku Louhimiehen Vuosaari - "elokuva suomalaisesta rakkaudesta vuonna 2011", josta olin kuullut niin kehuja kuin parjaustakin. Olin kuullut, että leffasta ei jää hyvä mieli, joten onnellisten loppujen ystävänä varauduin pettymykseen.

Tällä kertaa kuitenkin turhaan. Tykkäsin nimittäin ihan tosi paljon! Leffan päähenkilöillä on kullakin jokin ongelma, jonka parissa he joutuvat kamppailemaan. Kaikkia yhdistää kuitenkin sama tarve tulla rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sekä tietenkin Vuosaari, joka eri kansalaisuuksia ja yhteiskuntaluokkia pursuilevana kaupunginosana olikin aivan loistava valinta elokuvan tapahtumapaikaksi.

Suomalaiseen, arjenmakuiseen leffaan on aina helpompi samaistua kuin mihinkään jenkkiromcom-pätkään. Lisäksi itse päähenkilöiden tarinat koskettivat ja onnistuivat paikoitellen myös yllättämään. Kyyneliä silmiini nostatti etenkin nuoren pojan suhde koiraansa sekä kuvaus yksinhuoltajan sairauden kanssa taistelemisesta. Keskusteltavaa elokuvan tapahtumista riitti jälkeenpäin vielä pitkälle yöhön, eikä se loppukaan ollut yhtään niin synkkä kuin olin pelännyt. Pikemminkin toivoa herättävä. Käykää ihmeessä katsomassa, jos kaipaatte ajatuksia herättävää elokuvaelämystä!

Nyt kuitenkin nukkumaan, että saan kiskottua itseni seitsemäksi töihin.

Tämän viimeisen kuvan myötä toivottelen lämpöistä ja iloista ystävänpäivää kaikille ihanille lukijoilleni! Muistakaa muistaa rakkaitanne!♥

Kakutus

2012-02-11T03:30:00.001+02:00

Jatketaanpa sitten kuulumisten päivittelyä viime viikolta tähän viikkoon.

Uudet verhot ja muuta pientä Malmilta shoppailtuani jatkoin Tikkurilaan ja siellä koinkin hyytäviä hetkiä, kun sain seistä yhdellä Vantaan varmasti vilkkaimista dösäpysäkeistä n. 45 minuuttia, kun neljä tai viisi vuoroa jäi välistä. Aloin aavistella jonkin olevan vialla, kun ensimmäisen vartin aikana pysäkin ohitti tasan yksi dösä (väärä), kun normaali tahti on luokkaa 2-3 minuutissa. Lopulta meitä ahtautuikin yhteen bussiin ainakin kolmen vuoron edestä matkustajia ja jurputus oli sen mukainen. Toisaalta moni oli olosuhteiden pakosta heittäytynyt hyvinkin sosiaaliseksi ja itsekin sain kuulla vieressäni istuneelta 1,5 tuntia Jumbosta Tikkurilaan matkanneelta mummolta syyn liikenteen tökkimiseen: isoilla moottoriteillä sattuneet kolarisumat. Siinä kohtaa oma ärtymys väistyi ja mieleen syttyi huoli tuiskussa Vantaata kohden matkanneesta S:stä. Huoli kohosi nopeasti vielä aivan uusiin sfääreihin, kun poika ei vastannut puhelimeen. Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain jokin yhteyskatkos, mutta kylläpä ehdin säikähtää, että jotain on sattunut!

Viikonloppu kului siis pitkästä aikaa S:n seurassa. Ykkösellä ja kakkosellakin Vantaan vierailijat olivat harvinaista herkkua - nyt en muista, koska viimeksi olisin viettänyt viikonloppua yksin (ja tehokkaasti tai vaihtoehtoisesti aivan nollaillen). Nyt olin kuitenkin niin väsynyt koko tenttistressistä, etten jaksanut järkätä mitään ihmeellisempää ohjelmaa - mitä nyt lauantaina S:n toiveesta poikettiin Jumbossa. Hyvään ruokaan sen sijaan jaksoimme panostaa ja kokeilin mm. ensimmäistä kertaa elämässäni karppia täytekakkua, jollaista olin ajatellut väkertää parin viikon kuluttua koittaville Taikan 1-vuotissynttäreille.

Pohja onnistui hienosti ja oli kostuttamattakin oikein muhevaa, mutta makeutusaineena käyttämäni Stevia - hyi että! Steviassa on ikävä sivumaku (olkoonkin kuinka luonnollista ja terveellistä hyvänsä) ja tällaiseen kakkuun se ei sopinut lainkaan.

Täytteenä oli kermarahkaa, aprikoosipilttiä ja 70% minttusuklaata, joista viimeisin maistui ehkä
turhan voimakkaasti etenkin ensimmäisellä maistelukerralla, kun maut eivät olleet vielä tasaantuneet. Jos joku tietää hyvän karpin tai ei-karpin suklaakakun täytteen (mielellään vaikka tuohon aprikoosiin sopivan), niin saa vinkata!

Sunnuntaina pojat sitten suorittavat läpsystä vaihdon ja O tuli tänne viettämään maanantaista pekkaspäiväänsä. Kukkakimpun kera. Ihan vain, koska emme olleet nähneet seitsemään päivään (= "iiiik" / "awww" / oksennus - pick yours!).

Mietittiin hiilivetyjä...

... leivottiin vähän lisää...

Sain kuulla vasta yhdeksän maissa illalla, että juuri sunnuntaina vietettiin Runebergin päivää (aika mikä yleissivistys?), joten kipitimme äkkiä lähikioskille hakemaan tarvikkeet niihin kuuluisiin torttuihin. Olivat juuri niin hyviä kuin muistinkin ja taikina ehkä parasta kaikista! Sitähän pitää aina maistella jo ihan laaduntarkkailun nimissä!

Maanantainakin sitten yllättäen leivottiin.

Olin jo pidempään halunnut testata voileipäkakun onnistumista karppipaahtoleivillä (Skarppi). Tuomio: älkää kokeilko tätä kotona! Ilmeisesti noissa on sen verran gluteenia tai jotakin muuta sidosainetta, että leipä muuttui kakun sisällä lähinnä kumimaiseksi. Siinä meni sitten sekin hieno visio. Pitäisi varmaan leipoa leivät ihan alusta saakka, jos karppia kakkua havittelisi, mutta ihan niin viitseliäs en sentään taida olla.

Tämä viikko oli opiskelujen suhteen aika rankka, sillä lukujärjestykseen merkityt päivät venyivät lähes poikkeuksetta aamukahdeksasta iltapäiväkolmeen, -neljään saakka. Energisen teinikoiran omistajana katsoin viisaimmaksi skipata kaikki turhimmat aamuluennot ja osallistua pakollisten leikkelyiden ja farmakodynamiikkaharjoituksen lisäksi vain tärkeimmille. Patologian obduktiot siis jatkuivat ja pikku hiljaa alkaa jonkinlainen rutiini ja ymmärrys obduktiotekniikoiden (siis miten ja missä järjestyksessä irrotetaan mikin elinjärjestelmä mitään tärkeää unohtamatta ja tuhoamatta) päälle syntyä. Onneksi, sillä jäljellä on enää neljä avausta ennen opiskelijoiden keskuudessa pelättyä koitosta - koeobduktiota, jossa pitäisi osata mm. kaikesta kaikki.

Farmis on puolestaan ylittänyt odotukseni. Toki sekaan mahtuu myös kuivaa asiaa eri lääkeaineista ja niiden vaikutusmekanismeista, mutta toisaalta koko aihepiiri on kaikessa käytännönläheisyydessään varsin mielenkiintoinen. Etenkin kaikilla niillä luennoilla, joilla luennoitsijat ottavat esiin nimenomaan kliinisen työn käytäntöjä. Nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa koko opiskelujen aikana ~~joutunut kuvittelemaan~~ saanut kuvitella itseni klinikalle määräämään lääkkeitä, pohtimaan niiden yhteisvaikutuksia ja perustelemaan turhien antibioottikuurien järjettömyyttä lemmikinomistajille. Sen edelleen hieman hämmentävän, mutta kiitollisen "minusta todella tulee eläinlääkäri" -ajatuksen lisäksi on pikku hiljaa alettava pohtia myös millainen eläinlääkäri minusta tulee. Millainen haluan olla valmistuttuani.

Se, jos mikä on mieltä kutkuttelevaa ja motivoivaa!

Blue dubba dee dubba die

2012-02-09T00:35:00.000+02:00

Jatketaan pienellä sisustusjutulla. Palkitsin itseni perjantaina tentin jälkeen lähtemällä Malmin ostarilla pyörähtämään. Lunta tuiskutti pienoiseksi myrskyksi asti, mutta bussit kulkivat vielä jotakuinkin aikataulussaan. En muista kerroinko täällä blogin puolella viime vuonna etsiskelleeni keittiöön joulun jälkeen hiukan talvisempia verhoja - niin kovasti kuin huoneen vaaleanpunainen ja pinkki mieltäni lämmittävätkin. Kotikotonani on vaihdettu esillä olevia tekstiilejä ja koriste-esineitä aina vuodenajan mukaan ja siitä samainen pakkomielle on kai omaankin päähäni iskostunut. On ihanaa tuoda kutakin sesonkia myös omaan kotiin!

Mielessäni oli joka tapauksessa jokin kaunis sini-hopea printti - ehkäpä lumihiutaleet tai jokin abstrakti kuvio. Opiskelijabudjetin asetettua omat rajoitteensa onnistuin kuitenkin löytämään vain beigen värisen kapan, mutta lopputulos oli aivan liian pliisu: en vain pystynyt elämään sen kanssa. So pink it was, once again.

Niinpä nyt ihan muilla asioilla Tiimariin astellessani ja alla olevat verhot spotattuani ei harkinta-aikaa juuri tarvittu.

Etenkään sen jälkeen, kun olin rekisteröinyt niiden huokean tyrkkyhinnan. Eikä mun tarvitse varmaan erikseen mainita mitään noista poroista/peuroista. Myöhemmin poimin vielä toisesta alennuskorista mätsäävän ripsiliinan ja tabletin ja niin muutti keittiö jälleen väriään vain n. 10 euron panostuksella.

Rehellinen ollakseni on kyllä pakko myöntää, että pelkäsin hiukan kylmettää keittiön värimaailmaa näinkin radikaalisti, mutta eiköhän tämä näille pakkasille ja iltapäivän sinisille hetkille passaile!

Ainakin siihen asti, kunnes maltan vihdoin pakata kaikki hopeiset koristeet ja porolauman matkalle kohti Korvatunturia - aina ensi jouluun asti...

Mallioppimista

2012-02-07T13:46:00.001+02:00

Apua, mun silmäluomet haluaisivat kovasti antaa periksi gravitaatiovoimalle viimeöisten, ruhtinaalliset neljä tuntia kestäneiden unien armollisesta myötävaikutuksesta ja itse asiassa olinkin äsken jo kömpinyt peiton alle. En kuitenkaan saanut karistettua mielessäni jylläävää syyllisyydentunnetta tätä laiminlyötyä blogiparkaani kohtaan, joten oli pakko nousta ylös raapustelemaan muutama sananen ylös. Ilokseni huomasin, että lukijoita on jostain pälähtänyt taas lisää, tervetuloa ja koittakaa kestää mua! Blogilistan ja bloglovin'in kautta teitä onkin jo reilusti yli sata, mutta jos Bloggerin lukemat pyörähtävät yhtä komeisiin tasalukuihin vielä - sanotaanko kahden vuoden sisällä - niin täytyy varmaan ruveta järkkäämään pystyyn jonkin sortin arvontaa ja/tai kysymyspostausta mulle ja/tai O:lle. Mutta mietitään sitä tosiaan sitten, jos ja kun niin pitkälle joskus selvitään :D

Syy mun viime viikon hiljaisuudelle välittynee näistä kuvista:

Nää kuvat on otettu arviolta maanantaina, jolloin olin luku-urakkani alkutaipaleella. Hyvä flow, hyvä fiilis.

Lukusuunnitelman tekoa: kunkin päivän pinkat eriteltynä. Kolme prujua per päivä, iisibiisi.

Vaan ei ollutkaan. Lähdin tosiaan valmistautumaan farmiksen ensimmäiseen välitenttiin varsin positiivisin mielin. Pihisin opiskeluintoa joululoman ja leppoisan syyslukukauden jälkeen. Jaoin tenttialueen jäljellä olevien päivien kesken ja aloin laatia prujuista ja oppikirjojen kappaleista muistiinpanoja. Aiemminhan olen tyytynyt lähinnä vain rustailemaan omia huomioitani ja lisätietoja valmiisiin monisteisiin, mutta lihantarkastuskurssin kohdalla innostuin jälleen omasanaisista muistiinpanoista ja etenkin niiden tarjoamasta paremmasta oppimistuloksesta. Vaan kas, siihenhän menikin tuplasti enemmän aikaa!

Olin siis todellinen ihmisraunio ja nolife lähes koko viikon ajan, kun hammasta purren päätin viedä aloittamani projektin loppuun. 27 sivua komeita koukeroita siinä sitten syntyikin, mutta ilman viime viikon vapaapäiviä (tiistai ja keskiviikko kokonaan, maanantaista ja torstaistakin suurin osa) en olisi ehtinyt kyllä millään. Positiivista oli kuitenkin se, että torstaina muistin opiskelemani asiat paljon paremmin, kuin tenttiä edeltävänä päivänä keskimäärin ja olin saanut puolet päivän kertailuista suoritettua jo iltapäivään mennessä.

Hiukan täytyy kuitenkin uhrata ajatusta vielä sille kaikkein ihanteellisimmalle opiskelutavalle - ei tuo täyspäiväinen paahtaminen vaan toimi. Ehkä joku välimuoto näistä tähän asti käyttämistäni?

Ai niin. Ja itse tenttihän oli niin helppo, että siihen ei olisi tarvinnut juurikaan valmistautua. Sen kun olisi lukaissut tärpit ja kurssityömonisteet edellisenä iltana, niin läpi olisi lätkähtänyt. Saan siis olla erityisen tyytyväinen viime viikkooni, hienosti käytetty!

Pääsykokeisiin valmistautuminen osa I - alkukevät

2012-01-31T09:04:00.002+02:00

Pääsykokeet lähenevät jälleen reipasta vauhtia, joten ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen teille koitokseen valmistautuville. Muutaman vinkin, jos niin voi sanoa. Valitettavasti en enää osaa ottaa kantaa tulevan kokeen sisältöön - sitä eivät tiedä muut kuin sen laatijat. Lääketieteiden pääsykoe tullee hakemaan muotoaan ja painotuksiaan vielä parikin vuotta, eikä siinä auta muu kuin valmistautua henkisesti mihin vain. Toisaalta voisi kyllä luulla, että ainakin alkuun koe muistuttaisi jossain määrin edellisiä, niin ettei useampaan kertaan hakeneiden aikaisempi valmistautuminen menisi aivan harakoille. Tämä on kuitenkin puhtaasti vain omaa spekulaatiotani kokeen tekijöiden hyväntahtoisuudesta.

Nyt, kun Galenos on poistunut pääsykoevaatimuksista, on oletettavaa, että esimerkiksi abien, teekkareiden sekä kemian, biokemian, biologian ja fysiikan opiskelijoiden kynnys "lähteä kokeilemaan" on madaltunut. Vastus ja kilpailu tulee siis varmasti olemaan kova ja veikkaankin sisäänpääsyrajojen pompsahtavan pilviin. Toisaalta moniko Galenosta pänttäämään varautunut tai muutoksesta masentunut jättää kilvan kokonaan kesken? Kevät sen näyttäköön.

Selvää on kuitenkin se, että huolellinen valmistautuminen ja henkinen yllätyksiin varautuminen nousevat tänä vuonna entistäkin tärkeämpään rooliin. Niinpä ajattelinkin kirjoittaa muutaman postauksen pääsykokeeseen valmistautumisesta tässä kevään edetessä. Useimmille hakijoille nämä asiat lienevät jo pässinlihaa, mutta pieni lisätsemppaus tai asioiden selkiyttäminen projektinsa parissa hapuileville ei kai koskaan ole pahasta.

Tästä se lähtee.

1. Tutustu Älyvuotoon.
Tutustu. Älä tee siitä uskontoasi, älä sorru vertailemaan itseäsi muihin, älä lähde kinastelemaan, älä lue sitä kuin Raamattua. Tutustu. Siellä on monia kaltaisiasi, samojen asioiden parissa kamppailevia pääsykoehakijoita. Sieltä löytyy spekulaatioita tulevasta kokeesta (älä usko niihin sokeasti!), sieltä löytyy lukuvinkkejä, tehtävien ratkaisumalleja, vastauksia kysymyksiisi, muistisääntöjä ja ennen kaikkea - vertaistukea. Siinä vaiheessa, kun toukokuu alkaa olla todellisuutta, saattaa tieto muista saman asian kanssa painiskelevista lämmittää mieltä kuin takkatuli hiihtoreissun jälkeen.

Vertaistuen hankkiminen on muutenkin suositeltavaa. Liity vaikkapa lukupiiriin verkossa tai livenä, jos et tunne ketään samassa tilanteessa olevaa tai osallistu valmennuskurssille!

2. Laadi lukusuunnitelma.
Tee se ihan oikeasti! Mieluiten paperille, mutta vähintään päähäsi. Ilman kunnollista lukusuunnitelmaa saatat laistaa pänttäämisestä nyt ja ajatella, että "kyllä tässä vielä ehtii", niin että loppukeväällä iskeekin sitten paniikki päälle. Laske nyt käytettävissä oleva aika ja jaa opiskeltava materiaalisi ensin kullekin kuukaudelle, sitten kullekin viikolle ja viikoittain kullekin päivälle. Jätä ainakin näin alkukeväästä kaikki viikonloput vapaiksi, jos vain suinkin pystyt. Vapaapäivät auttavat lataamaan akkuja ja nostattamaan motivaatiota opiskelurupeamien välissä ja ennaltaehkäisevät uupumista.

Mikäli olet nyt abi, hoida kuitenkin kirjoitukset ensin alta pois! Mikäli olet valinnut kirjoittaa kemian, fysiikan ja/tai biologian, niin onnitteluni! Pullasi ovat jo hyvin uunissa.

3. Lukemisen aloittaminen
Osa on aloittanut pänttäyksen jo syksyllä, osa heti vuoden alusta ja osalla se on edessä vasta kirjoitusten jälkeen. Paras aloitushetki, lukemisen määrä ja painotukset riippuvat ennen kaikkea hakijan lähtötasosta, joten niihin mun on turha lähteä ottamaan kantaa. Itse lähdin täysin nollatasolta ja kävin yhdeksän kuukauden mittaisen valmennuskurssin, jolla siirrytiin matematiikasta kemian ja fysiikan kimppuun vasta hiukan ennen joulua. Etenemistahtimme olikin sitten noin 1-2 viikkoa per lukion kurssi, eli noin kaksi kappaletta päivässä. Kyllä siinä sai pitää lakistaan kiinni pysyäkseen mukana! Ykköskurssit ja magnetismin skippasimme silloin kokonaan ja bilsaa käytiin vain Galenoksen pohjalta - sitä tosin jo heti alkusyksystä lähtien.

Valmennuskurssitehtävien lisäksi luin ja laskin kotona itsenäisesti lukion fysiikan ja kemian kirjojen tehtäviä osaamiseni varmistamiseksi. Kun kaikki kurssit oli saatu käytyä läpi, huomasin, etten muistanut osasta enää mitään, joten laskin niiden tehtävät uudelleen. Loppukeväästä keskityin sitten enemmän valmennuskurssimateriaalien läpikäymiseen, mutta teillä uusilla hakijoilla tuo sama aika taitaa mennä lähinnä asioiden kertailuun.

Summa summarum: ajoittakaa omat lukemisenne oman lähtötasonne mukaan. Nyt alkukeväästä lukutahti voi olla verkkaisempi, esimerkiksi pari tuntia päivässä, viisi kertaa viikossa ja sitten lähempänä koetta hiukan tiiviimpi. Nyt opiskellut asiat ehtivät vielä moneen kertaan unohtua, joten nyt kannattaa keskittyä asioiden ymmärtämiseen, hyvän laskurutiinin hankkimiseen ja huolellisten, myöhemmin keväällä arvoon arvaamattomaan nousevien omasanaisten muistiinpanojen tekemiseen.

Kaikenlainen opiskeltavan materiaalin parissa puuhastelu on muutenkin hyödyllistä ja vahvistaa asioista jääviä muistijälkiä aivoissa. Siispä alleviivailkaa, tehkää taulukoita, kuvioita, yhteenvetoja laajemmista kokonaisuuksista ja ennen kaikkea niitä muistiinpanoja! Se on paljon hauskempaakin kuin vain yksitoikkoinen hiljainen sivujen kääntely, johon sortuessaan saattaa yhtäkkiä huomata, että on jo hetken aikaa ajatellut kaikkea muuta kuin lukemaansa. Alleviivailu ja muistiinpanojen tekeminen pakottaa miettimään, mikä tekstissä oikeasti on tärkeää ja muistamisen arvoista. Samalla huomaa hyvin, jos ei täysin ymmärrä jotakin asiaa ja voi alkaa selvitellä siihen vastausta vaikkapa googlettamalla.

4. Muista muukin elämä
Älä ainakaan vielä tässä vaiheessa unohda koko muuta elämääsi. Harrasta, liiku, tapaa ystäviäsi. Käy viikonloppuisin ulkona, vahtaa telkusta kaikkia erityisen realistisia lääkäri- tai eläinlääkäriohjelmia, kuten Grayn anatomiaa tai mun pääsykoevuoden ehdotonta suosikkia, Housea. Tai ihan mitä tahansa muita ohjelmia!

Pidä lukujesi välillä taukoja ja muista tosiaan ne vapaapäivät. Samalla kannattaa pikku hiljaa alkaa varoitella läheisiä siitä, että loppukeväästä saatat joutua lukemaan hieman tiivimmin ja joutua skippailemaan joitakin yhteisiä menoja. Pyydä ymmärrystä ja kerro, kuinka tärkeästä asiasta tässä itsellesi on kysymys. Ihmissuhdesotkut ovat viimeisin asia, jonka haluat sekoittavan päätäsi, kun pitäisi keskittyä siihen, mitä seuraa mistäkin kemiallisesta reaktiosta tai siihen, miltä siellä solun sisällä näyttikään!

5. Tee lukemisesta kivaa!
Tätä olen toitottanut aiemminkin, mutta se on niin tärkeä asia, että haluan korostaa sitä nytkin. Jos lukeminen on pakkopullaa, tulee helposti keksittyä kaikkea muuta, kivempaa tekemistä. Ei se motivoi.
Koita siis tehdä lukemistilanteesta mukavin mahdollinen lukemalla vaikkapa upottavassa nojatuolissa, sohvalla selälläsi tai sängyllä vatsallasi.

Varaa tarpeiksesi värikkäitä kyniä (värit auttavat muistamaan!), post-it lappuja, kivoin kansikuvin varustettuja vihkoja ja vaikka jotain ihania herkkuja.

Pari kevään aikana hankittua ylimääräistä kiloa pystyy kyllä karistamaan sitten kesän aikana, kun unelmien opiskelupaikka on taskussa. Trust me, it'll pay off!

Kuvat: weheartit.com

Leirinuotiolla

2012-01-28T19:04:00.000+02:00

Mun kotipuoleen lähtö ei taas sujunut ihan niinkuin elokuvissa. Joulun aikoihin joku VR:n konduktööreistä valisti mua, että niistä asemien uusista lippuautomaateistakin pitäisi saada ostettua lemmikkipaikkalippuja. "Miten ihmeessä?" mä kysyin. "En tiedä, mutta olen nähnyt sellaisia matkustajilla", konduktööri vakuutteli. Niinpä mä päätinkin tällä kertaa turvautua automaattiin.

Ja voin kertoa, ettei sieltä sellaista lippuvaihtoehtoa löytynyt. Eipä tietenkään. Ehkä konduktööri oli sekoittanut näkemänsä netistä ostettuihin ja automaatista tulostettuihin lippuihin? En tiedä. Lopputulos oli kuitenkin se, että päädyin ostamaan laitteesta vain normaalin opiskelijalipun ja lemmikkiliput jäivät vasta junasta ostettaviksi. Tästä kaikesta seurasi se, ettei mulla ollut varsinaista paikkaa junasta eikä tietoa lemmikkivaunun sijainnista. Päätin kuitenkin luottaa konduktöörien yleiseen hokemaan: "Lemmikkivaunu on aina joko ensimmäinen tai viimeinen vaunu". Ensimmäisessä vaunussa ei ollut koiratarraa, mutta viimeisessä oli - sinne siis! Kahden koiran ja parin laukun junaan nostelu on aina hiukan vaivalloinen ja stressaava (etenkin sen Iipun raiteille putoamisen jälkeen) tilanne, mutta pääsimme kuin pääsimmekin kyytiin ja lemmikkiosasto oli lähes tyhjä - ihanaa! Niin sitä olisi ainakin voinut luulla.

Lipuntarkastuksen alkaessa sain nimittäin kuulla, että junassa on varsinainen, koko vaunun mittainen lemmikkivaunukin ja meidän pitää siirtyä sinne. Anteeksi kuinka? Emme saa jäädä nykyiseen, lähes tyhjään osastoomme lähes tyhjässä junassa, vaan meidän pitää siirtyä kuusi vaunua eteenpäin Riihimäellä. Ulkokautta. Juosten. Osaston muutkin matkustajat (kaksi herttaista tätiä) kyseenalaistivat konduktöörin määräykset, mutta eipä siinä mikään auttanut. Nousimme Riihimäellä junasta ja toinen tädeistä halusi tulla kantamaan laukkuani nähdessäni, että kantamuksieni kanssa liikkuminen oli hiukan hankalaa. Jouduin kuitenkin pyytämään laukun itselleni ja pistämään juoksuksi, sillä konduktöörit olivat jo nousemassa junaan ja vihelsivät pilliinsä! Jouduin huutamaan, että odottakaa nyt, jos laitatte mut vaihtamaan vaunua ja sain vain meidät lemmikkiosastolta pois häätäneeltä mieheltä tylyn vastauksen: "No on mulla silmät päässä". Jännä, ettei VR:llä nykyisessä tilanteessaankaan ole mitään tarvetta panostaa asiakaspalveluun.

Omalla autolla ajelemisen mahdollistavaa varallisuustilannetta odotellessa...

Perille päästyä on kaikki kuitenkin sujunut kivasti. Oon nähnyt kavereita ja lukenut ihan liian vähän farmista. Ainakin, jos otetaan huomioon ensi perjantain tentti.

Tänään päätettiin lähteä koko lauman voimin makkararetkelle. Kummallakaan ei ollut kunnon ulkoiluvaatteita tässä osoitteessa, joten haalittiin sitten asuste sieltä, toinen täältä.

Metsä oli hurjan kaunis - lumimäärä puiden oksilla toi mieleen ihan Lapin! Aurinkokin pilkisteli pilvien takaa.

Eikä mikään kruunaa talvista ulkoilupäivää niinkuin lämmittävät liekit ja savun haju! Ulkona syötynä kaikki ruoka maistuu asteen verran paremmalta.

Makkaroiden lisäksi eväänämme oli emmentalraasteella ja kermalla ruokaisammaksi tuunattua kasvissosekeittoa termarissa, nam!

Tytöt saivat luonnollisesti myös osansa makkaroista.

Seuraavaksi jotain vähän nätimpää päälle ja tyttöjen iltaa viettämään! Rattoisaa lauantain jatkoa!

Kolmas syksy

2012-01-26T15:51:00.004+02:00

On taas aika vetää yhteen taakse jääneen syksyn kurssit. Alussa kursiivilla opinto-oppaan kuvaukset.

Infektioepidemiologia
"Johdanto infektiotautien epidemiologiaan, eläinlääkintölainsäädännössä mainitut lakisääteisesti vastustettavat taudit ja zoonoosit, tautivastustusorganisaatio sekä Eläintautien torjuntayhdistyksen (ETT) ja rajatarkastuksen rooli tautivastustuksessa, tilatason desinfektio, eläinrokotteet tautivastustuksessa, valmiusharjoitukset, ajankohtaisia asiantuntijaluentoja."

Epidemiologiassa eli EPI:ssä kerrattiin kakkosvuoden bakteriologiassa, virologiassa, parasitologiassa ja patologiassa tutuksi käyneitä sairauksia epidemiologian eli tavallaan niiden esiintyvyyden näkökulmasta. Kurssi selvensi mukavasti, mitä tauteja meillä täällä Suomessa jo esiintyy ja mitkä uhkaavat levittäytyä tänne, mitkä ovat zoonooseja (tarttuvat eläimistä ihmisiin ja toisinpäin) ja ennen kaikkea: miten niitä vastustetaan maatiloilla, kansallisesti ja kansainvälisesti. Kurssista ei ollut varsinaista tenttiä, vaan se suoritettiin kotitentin ja koko eläinlääkisopintojeni laajimman ryhmätyöprojektin avulla.

Toisaalta perinteinen tentti olisi ehkä auttanut asioiden mieleenjäämistä, mutta toisaalta nykyisen suoritustavan johdosta kolmosen alkusyksy oli mielestäni todella rento ja pakollista opetusta huomattavan vähän, sillä lukujärjestyksestä oli varattu todella paljon aikaa oli ryhmätöiden tekemiseen. Oma ryhmäni kokoontui keskimäärin kerran viikossa - muuten hankimme tietoa itsenäisesti, joten kovin rankasta rutistuksesta ei ollut kyse. Jotkut ryhmät kokoontuivat huomattavasti useammin ja tuntuivat rasittuvan koko kurssistakin enemmän - on kai hiukan tuuristakin kiinni, millaiseen ryhmään sattuu arpaonni kolahtamaan. Mulla oli sitten kai hyvä onni matkassa, sillä meidän ryhmämme toimi hyvin yhteen ja kaikki hoitivat velvollisuutensa. Ryhmätyötä oli mukava tehdä ja samalla tutustui paremmin moniin kurssikavereihinsa, joiden kanssa ei muuten niin kovin tule pyörittyä.

Ideana oli siis laatia 45 minuutin esitys parista kurssilla käsitellystä sairaudesta ja esitystavan sai valita vapaasti. Useimmat päätyivät näytelmän ja slideshown yhdistelmään, mutta olivatpa toiset jaksaneet panostaa jopa videoon.

Kuva

Esitys piti rakentaa taudinpurkausesimerkin ympärille: mitä tapahtuu, kun Seppo Sikatilallisen sikalassa puhkeaa Aujeszkyn tauti. Mitä tekevät Seppo, kunnaneläinlääkäri, läänineläinlääkäri ja Evira? Miten käy possuparkojen, Sepon koiran ja naapurin minipossun? Voiko Seppo vielä jatkaa elinkeinoaan ja miten hän koko takaiskusta selviää? Esitysten purkutilaisuus oli ymmärrettävistä syistä hauskaa seurattavaa.

Kuva

Kotitentti koostui n. 4-5 epidemiologisesta tehtävästä, joihin piti vastata kirjallisesti ja jotka piti palauttaa määräaikaan mennessä. Kysymykset olivat pääasiassa mukavan käytännönläheisiä ja käsittelivät esimerkiksi rabies-rokotusohjelman riittävyyttä ja julkisuudessakin esiintyneen, lainvastaisesti maahantuodun alpakan tapausta. Aikaa kotitentin kirjoittamiseen oli useampi viikko, mutta itse aloitin sen tyypillisesti aika viime tingassa. Kurssin kohdalla opintorekisteriottessaani komeileva arvosana 5 kuitenkin kertoo, että kurssin arvostelu oli melko reilua.

APEA eli aineistoperusteinen eläinlääketieteellinen argumentointi.
"Havaintotutkimukset ja kliiniset kokeet, taudin esiintymisen ja siihen liittyvien riskitekijöiden sekä taudin vaikutuksen mittaaminen, tutkimusaineiston tunnuslukujen laskeminen ja tilastollisen testaamisen periaatteet, otoskoko ja otanta, diagnostisten testien arviointi ja tulkinta, tutkimuksiin vaikuttavat harhat, kyselykaavakkeet, aineistojen kuvaileva analysointi, taudinpurkauksen selvittäminen, tutkimusetiikka."

"APEA vetää mielen apeaksi" taisi lukea useammankin kurssikaverini Facebook-statuksena kurssin aikana. APEA pyöri yhtä aikaa EPI:n kanssa ja oli kurssimme antaman palautteen mukaan monen mielestä varsin sekava ja tällaisenaan hiukan turha kurssi. Sisältö käsitti evidence-based medicineä, eli tutkimustodisteisiin perustuvaa lääketiedettä, hiukan turhan syvälle menevää tilastotiedettä ja tietokoneharjoituksia, joista kukaan ei ymmärtänyt mitään - sen kun naputteli ohjeiden mukaisesti annetut luvut tietokoneohjelmien tai Excel-taulukoiden laskettaviksi. Itse en pistäisi ollenkaan pahaksi, vaikka tämä kurssi tuupattaisiin jonnekin lisurintyön yhteyteen, kenties valinnaiseksi. Vaihtoehtoisesti kurssin sisällön tarkistaminen voisi olla paikallaan - siitä kertoivat APEA:n lähes tyhjille saleille kaikuneet luennot.

Kuva

Eläinlääkäri virkamiehenä"Virkamiehenä toimiminen valtion, alue-, kunnan- tai EU-hallinnon alueella edellyttää virkamiesvastuun ja -vallan sekä virkamiesetiikan tuntemusta. Opintojakson aikana opiskelija tutustuu virkaeläinlääkärin työn kannalta keskeisiin käsitteisiin ja tehtäviin sekä ymmärtää eläinlääkärin roolin esimiestehtävissä teurastamoissa, teollisuudessa ja ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköissä."

Tämä kurssi oli lyhyt ja mukava, soljui mukavasti ohi "siinä sivussa". Luennot olivat aika yleisluontoisia ja käsittelivät mm. eläinsuojeluvalvontaa, johtamista, viestintää, työsuojelua ja -hyvinvointia. Lisäksi meillä oli jokusia kurssiin liittyviä harjoituksia, kuten eläinsuojelupäätöksen tekemistä taustakertomuksen perusteella, työyhteisön viestinnän suunnittelua ja tiedotteiden laatimista. Ihan mukava kurssi, jonka opit ovat varmasti tarpeellisia, mutta olisiko sen ajoitus voinut olla myöhempi? Työelämään siirryttäessä lienee suurin osa kurssin anneista jo unohtunut.

Eläinlääkärit tarkastavat myös maahantuotavia elintarvike-eriä |Kuva

Patologian obduktiot (Varoitus! Obduktiokuva!)
"Kurssilla obdusoidaan eläinpotilaita. Opiskelussa keskitytään aluksi obduktiotekniikkaan, topografiseen anatomiaan ja muutosten kuvailuun. Perusasioiden oppimisen jälkeen painotus siirtyy enemmän demonstraatioihin. Koko vuoden harjoitusten kulku on kuitenkin sama: muutosten kuvaus, differentiaalidiagnoosit ja muutosten tai taudin syntymekanismin läpikäyminen."

Leikkelyitä! Kukapa niistä ei pitäisi? Viime kevään yleis- ja elinpatologian opit vietiin vihdoin käytäntöön, kun pääsimme availemaan eri syistä kuolleiden eläinten ruumita - anteeksi siis raatoja. Obduktioita on vähennetty huomattavasti aiemmista vuosista lisääntyneen opiskelijamäärän vuoksi ja tätä pyritään sitten kompensoimaan sillä, että kustakin avatusta eläimestä tehdään tarkat avauskertomukset valokuvineen ns. wikipohjalle nettiin. Kunkin eläinlajin avaukseen on annettu tarkat ohjeet, jotka tulisi sisäistää ennen keväällä koittavaa koeobduktiota. Siellä ei nimittäin sitten enää voikaan kysellä, että mitenkäs ne sukupuoli- ja virtsaelimet nyt pitikään oikeaoppisesti irrottaa, mistä kohtaa suoli ligatoidaan tai miten sydämen kammiot ja eteiset leikataan auki.

Kuva

Obduktiot venyivät usein pitkiksi ja tuntuivat varsin raskailta - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ainakin silloin, kun kyykimme tuntikaupalla lähes lattiatasossa vuohen kimpussa. Selkäni ei ole ehkä koskaan ollut yhtä jumissa! Ja se henkinen rasitus aiheutui pitkälti siitä, että kun avauksia on vain melko rajallinen määrä, yrittää jokaisesta oppia mahdollisimman paljon ja samalla pelkää, ettei se riitäkään. Avauksien jälkeen meidän piti tietysti jäädä vielä kirjaamaan havaintomme koneelle. Mielenkiintoinen, vaativa, raskas, mutta palkitseva kurssi, joka jatkuu nyt vielä keväänkin puolella.

Lihantarkastus
"Luennoilla perehdytään tarkastuseläinlääkärin tehtäviin. Laboratoriotyöt koostuvat lakisääteisistä lihantarkastusmenetelmistä ja lihantarkastusmikrobiologiasta. Ryhmätyöt koostuvat lainsäädäntötehtävistä, lihantarkastuspäätöksistä ja seminaaritöistä. Lainsäädäntötehtävien avulla opiskelija joutuu soveltamaan lihantarkastuslainsäädäntöä käytännön toiminnassa ja lihantarkastuspäätösten tekoa harjoitellaan kuvamateriaalin avulla. Seminaaritöissä opiskelijat perehtyvät kriittisesti lihantarkastukseen ja laitosvalvontaan."

Syksyn ensimmäinen kurssi, josta pidettiin tentti - juuri ennen joulua. Tentin läpäisyyn vaadittavista pisteistä suurimman osan pystyi tosin kokoamaan jo kirjoittamalla referaatin tiettyyn aihepiiriin liittyvistä luennoista, esim. eläinsuojelusta ja arvostelemalla jonkun toisen referaatin. Näin suurin osa kurssista kai tekikin. Oli kuitenkin mukava palata jälleen vanhaan kunnon opiskelurytmiin koko syksyn sluibailun jälkeen, vaikkei tähänkään kurssiin mitään varsinaista, luettavaa kirjaa ollut paitsi joku huono englanninkielinen, jonka harva hankki. Luennot käsittelivät monipuolisesti koko lihantarkastuksen kenttää: lihantarkastuspatologiaa, -parasitologiaa, laitosvalvontaa, lainsäädäntöä, lihantarkastuspäätösten tekemistä, eläinkuljetuksia jne.

Kuva

Laboratoriotöissä otimme ja viljelimme näytteitä lihanpaloista, elimistä, kerhotiloistamme ja jopa koulun vessasta. Lisäksi saimme harjoitella tutustua lihantarkastuslainsäädäntöön lakitehtävien ja lihantarkastuspäätöstehtävien muodossa. Kurssin ja neljän viikon teurastamoharjoittelun suorittaminen antaa eläinlääketieteen opiskelijalle oikeuden toimia tarkastuseläinlääkärin sijaisena teurastamolla esimerkiksi loma-aikoina.

Kaikkiaan syksy oli siis eläinlääkisaikojeni rennoin. Vapaapäiviä, -aamuja ja -iltapäiviä oli enemmän kuin koskaan ennen ja tentit loistivat poissaolollaan. Ilman tenttipainetta ei tullut juuri pänttäiltyä ja tuntuu, että oppiminenkin jäi ehkä vähäisemmäksi. Toisaalta esim. EPI:n ryhmätöiden tekemisestä ja toisten esitysten kuuntelemisesta jäi luullakseni parempi näppituntuma käytännön taudintorjuntaan kuin mitä pelkiltä luennoilta olisi saanut. Virkamieskurssin tai APEA:n tenttiminen ei olisi edes kovin järkevää.

Ja täytyykö aina olla itselleen näin ankara - kyllähän sitä tällaisessa koulussa saa välillä olla hiukan kevyempää! Itselläni jäi ainakin huomattavasti paremmin aikaa koiranpennulle ja O:lle kuin ehkä aikaisempina syksyinä olisi jäänyt, joten en valita. Sitä paitsi opiskelumotivaatio huitelee tällä hetkellä taas ihan uusissa sfääreissä, kun sai välillä hiukan hengähtää!

It's the little things that count

2012-01-25T01:25:00.000+02:00

Minä myös, minä myös! Olen aika kova tyttö fiilistelemään elämän pikkujutuilla, joten koin blogeissa kiertäneen haasteen selailla Just Little Things -blogia ja nostaa sieltä omat lempparinsa ihan omakseni. Jos kaipaatte piristystä päivään, kannattaa käydä kurkkaamassa. Itseltäni ainakin vierähti siellä hetki jos toinenkin.

Tässäpä näitä:

♥

Ups and downs

2012-01-24T00:48:00.001+02:00

Huomenna koittaa paluu sorvin tai paremminkin luentoprujujen ääreen varsin vaiherikkaan viikonlopun jälkeen. Tänään mulla oli vapaapäivä (oi kolmosvuoden autuutta!), jonka olen viettänyt kuin sunnuntain konsanaan. Ensin kuitenkin muutama sananen viikonlopusta.

Perjantai oli aika normipäivä: käytiin O:n kanssa kaupassa ja tehtiin iltapalaksi tortilloja - mulle ilman sitä tortillaa. Lauantai oli sen sijaan vastoinkäymisten täyttämä. Käytimme aamupäivästä pari tuntia opiskeluun. O syventyi kemian reaktioyhtälöihin ja minä farmakokinetiikkaan. Olen aina pitänyt itseäni huonon häiriönsietokyvyn omaavana, täydellisen hiljaisuuden vaativana lukijana, mutta yllättävän hyvin se onnistui noinkin, vieretysten.

En ole kuitenkaan täällä blogissani tainnut vielä mainita, että viime viikolla se taivas päätti sitten revetä ja tipauttaa lumilastinsa kertarykäyksellä Vantaankin ylle. Nyt puhutaan siis jo ihan kunnon kinoksista - aivan kuten kahtena edellisenäkin vuonna.

Eikä se sitten jäänyt siihen. Äiti Luonto muisti meitä myös lauantaina ja palautti elävästi mieleeni yksityisautoilun riemut: kinoksen alle hautautuneet ja sinne jumiin jääneet koslat. Niinpä hiihtolatua etsimään lähtiessämme vietimmekin arviolta reilun tunnin seuraavissa merkeissä - taisteluvarustuksenamme ainoastaan muoviämpäri ja rikkasihveli:

Toisin kuin kuvista voisi päätellä, kannoin myös minä heiveröisen korteni kekoon auton esiin kaivamiseksi. Itseasiassa useammankin korren ja kuusenhavun. Esitykseni ei tainnut kuitenkaan vakuuttaa, sillä lopulta viereemme kaarsi auto, josta marssi esiin pari salskeaa nuorta miestä, joiden voimainponnistusten ansiosta auto saatiin lopulta nousemaan kuopastaan tielle asti. Eläköön lähimmäisenrakkaus ja myötätunto!

Vaan eipä käy kateeksi näiden omistajia:

Koirat jouduttiin sulkeman odotettua pidemmäksi venähtäneen operaation ajaksi autoon ja lopulta kyytiin hypättyäni huomasin, että Taikkis oli huolellisesti tyhjentänyt mahalaukkunsa takapenkille. Vastoinkäymisistä huolimatta päätimme kuitenkin toteuttaa alkuperäisen suunnitelmamme ja lähteä etsimään koiralatua läheisestä urheilupuistosta. Lienee sanomattakin selvää, että sitä ei koskaan löytynyt.

Yksikään hiihtäjä, koiranulkoiluttaja tai lenkkeilijä ei tiennyt ladusta mitään. Yksikään epätoivoinen, puhelimella suoritettu googletus ei tuottanut tulosta. Lopulta löysimme erään hiihtäjän koiraladuksi arveleman reitin, mutta eipä siellä näkynyt minkäänlaista koirat sallivaa kylttiä - eikä muuten sitä latuakaan. Vajaan parin tunnin kuluttua annoimme periksi ja palasimme lannistettuina takaisin kotiin. Koirien oli tyytyminen hihnalenkkiin ja minä lohduttauduin pitkään suunnittelemallani salmiakkitoffee-kokeilulla. Ja kyllä: purkillisesta kermaa, tilkasta voita, vajaasta pussillisesta sokerittomia salmiakkeja sekä rahtusesta Steviaa sai kun saikin salmiakkikuorrutetta aikaiseksi!

Lopputulos ei ainakaan näin tuoreeltaan muffinssien päällä ole mikään silmäähivelevä, mutta ehkäpä karppijätskin joukossa...?

Sunnuntaina olikin sitten hiihtämään päästävä vaikka väkisin - sen verran kovasti olimme nähneet vaivaa oikeanlaisten suksien ja sauvojen haalimiseen. Tällä kertaa tyydyimme suosiolla umpihankeen pellolla, enkä muista milloin olisin viimeksi nauranut yhtä kovasti. Yksi suksia lumikenkien tapaan käyttävä mieshenkilö reittiä raivaamassa - perässään lumikuopasta toiseen gasellin tavoin pomppiva shelttipentu ja muodostuvan uran kapeutta tai kenties koko idean mielipuolisuutta mielessään sadatteleva shelttineiti - oli mitä koomisin näky! Hiihtämistä ei tämä lenkkimuotomme tuolla puolimetrisessä, upottavassa hangessa ollut nähnytkään, mutta kyllä sillä reidet ja vatsalihakset kipeiksi sai!

Lopulta löysimme pienen, koiranulkoiluttajien tallaaman polun, mikä kevensi matkantekoa huomattavasti.

Lenkin väsyttämät koirat jäivät tyytyväisinä kotiin nukkumaan, kun me lähdimme O:n aloitteesta juhlistamaan kk-päiväämme (hehe) Flamingoon - ja tällä kertaa ihan kylpylään asti!

Edellisestä kylpylävisiitistäni oli ehtinyt vierähtää jo useampi vuosi, joten kyllä vain oli ihanaa! Lämmin vesi helli hangessa rämpimisestä uuvahtaneita lihaksia ja mielikin sai levähtää. Itse allasosasto ei ollut mikään suurensuuri, mutta sai ehdottomasti multa plussaa hienoista valaistuksistaan, musiikeistaan ja moderniudestaan.

Tarpeeksemme pulikoituamme jatkoimme Flamingon Amarilloon syömään. Matkalla sinne saimme päähämme mennä ruuan jälkeen vielä leffaan, joten kävimme varaamassa ylemmästä kerroksesta liput 40 minuutin päästä alkaneeseen Sherlock Holmes -pätkään. Niinpä syömisen kanssa uhkasikin tulla hieman kiire, mutta kiitokset Amarillon väelle, joka pisti tuulemaan, niin että saimme ruokamme nopeasti ja ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa!

Leffa oli ihan jees, joskaan en pitänyt siihen ympätystä ylenpalttisesta räiskimisestä. Eikö mikään enää tunnu miltään ilman aseita, väkivaltaa ja tappamista? Olin kuvitellut meneväni seuraamaan salapoliisileffaa, joten yllätyin hieman sen toimintapainotteisuudesta. Lisäksi olin muista blogeista lukenut, että kyseessä olisi ihan huippuhauska leffa, joten odotin jotain hiukan hykerryttävämpää. Semihyvä, semihauska.

Tämän päivän olen sitten ottanut ihan lepäilyn ja rästipänttäyksen kannalta.

On ollut erikivaa lukea kerrankin suomenkielistä oppikirjaa, joka on lisäksi kerrankin mukavan ohut ja kevyt. Harvinaista herkkua eläinlääkiksessä!

Huomenna on sitten luvassa luentoja ja tapaaminen yhden tieteellisen lehtiartikkelin kirjoittamisen tiimoilta, hui! Keskiviikkona suuntaan koulupäivän jälkeen kotipuoleen, pidennettyä viikonloppua viettämään. Ihanan lyhyt viikko siis kyseessä, mutta eiköhän se ensi viikolla koittavan tenttiinlukuhässäkän myötä tasoitu.

Mutta nyt - hyvää yötä tai huomenta, milloin ikinä näiden sanojen pariin eksyttekään!

I can't win, I can't reign

2012-01-20T19:49:00.001+02:00

Nyt se on julkista: en aina mä ihan täysillä käy.

Eilen nimittäin kaivoin esiin mikrobiologian kirjan ja raapustelin itselleni vapaaehtoisesti yhteenvedon viime vuonna opiskelluista bakteereista. Aikaa kului noin viisi tuntia. Putkeen. On varmaan ihan perusteltua kysyä, että wtf?

En yleensä ottaen vertaile itseäni muihin, koska en koe siitä mitään hyötyväni. Eilen meillä oli farmiksen luentojen jälkeen Eviran patologien pitämä demo, jonka aikana mulle viimeistään valkeni se karu tosiasia, että oon unohtanut lähes kaikki viime vuoden asiat. Mitkä bakut, mitkä virukset, mitkä parasiitit? MIKÄ PATOLOGIA?!

Oon aina tiedostanut, että kaikkea ei voi osata ja suuren osan oppimastaan unohtaa, kun sitä ei käytä. Etenkin tällaisen tietovuoren alla. Mutta että näin perusteellisesti? Asia ei olis ehkä kalvanut mua niin pahasti, jos kurssikaverit siinä vieressä eivät olisi myöskään osanneet tarjota oikeita patogeeneja. Vaan siinä vaiheessa kun sieltä täräyteltiinkin ilmoille Bordatella bronchisepticaa ja tularemiaa, aloin mä ymmärtää, että jotakin on tehtävä.

Aloitin sitten noista bakuista, kun en muuta keksinyt. Ja niin sitä vain alkoivat asiat muistua pikku hiljaa mieleen. Miten olenkaan saattanut tähän asti laiminlyödä sen kuuluisan kaikkien opintojen äidin?

Ehkä siksi, että uutta tietoa kaadetaan jatkuvasti päähän ja sekin kaikki pitäisi ehtiä opiskella, hmm?

Illalla mietin hiukan enemmänkin tätä paineistumista. Meiltä odotetaan niin kovasti ja ennen kaikkea me itse odotamme itseltämme niin kovasti. Se lienee tämän nyky-yhteiskunnan ja individualismin hinta.

Paitsi että haluan tulla hyväksi eläinlääkäriksi (ja osata mm. kaiken!), haluan olla hyvä emäntä koirilleni, hyvä ystävä ja kuuntelija - nyt jälleen myös hyvä tyttöystävä. Haluan huolehtia itsestäni, osata laittaa hyvää ruokaa, yrittää pukeutua kivasti ja pitää kodin viihtyisänä. Haluaisin osata ottaa kauniita valokuvia ja kirjoittaa kivaa blogia.

Näen itsessäni jatkuvasti kehittämisen kohtia ja harrastan paljon itsetutkiskelua - jotenkin pieni sisäinen, osittain jo tietoisesti tukahdutettu perfektionistini pyrkii välillä pintaan. Toisaalta juuri samoista piirteistä pidän myös toisissa ihmisissä. Osakseen itsensä kehittäminen, tavoitteiden asettaminen ja etenkin niiden saavuttaminen tekevät elämästä mielekkään ja antavat voimia arjen selättämiseen.

Tänään - vaikka kuinka tekisi mieli vaipua epätoivoon ja verrata osaamistaan muihin - aion kuitenkin olla itselleni armollinen ja yrittää vakuuttua siitä, että olen mä nyt sentään tällaisenaankin jo aika hyvä.

Just another weekend

2012-01-16T19:42:00.002+02:00

Whii, eksokurssin viimeisetkin päivät olivat huikeita! Pääsimme kuuntelemaan esitelmiä vielä porosta, laamoista, alpakoista, kameleista, linnuista, tiikereistä, kirahveista, norsuista sekä vesinokkaeläimistä ja kurkkimaan mm. hylkeen, ruusukaijasen, jonkin eksoottisen pienen märehtijälajin, pöllöjen sekä riistalintujen sisälle. Oli hämmästyttävää, miten helposti pieneltä, kämmenelle mahtuvalta kaijaseltakin pystyi löytämään kivekset, munuaiset, muut elimet ja jopa nuppineulanpään kokoiset laululihakset henkitorven bifurkaation kohdalta. Hylje oli vielä poikanen ja sen vatsaontelossa vallinneet sikiöaikaiset rakenteet, kuten urachus herättivät opiskelijoissa aluksi suurta hämmennystä. "Mikä ihme tämä piuha on ja mihin se menee?"

Pöllön mahasta löytyi hiiren jäänteet ja rusakon kohdusta viisi sikiötä. Toisen elämä on toisen kuolema.

Perjantaina koulun jälkeen suuntasin kesätyöhaastatteluun, joka "perjantai 13. päivää" uhmaten sujui varsin mallikkaasti: ensi kesän vuokrarahat on nimittäin nyt turvattu! Pääsen siirtymään nykyisen työpaikkani kassalta vihdoin klinikan puolelle, joskaan en vielä kaikkein vaativimpiin tehtäviin. Oikeastaan se on ihan helpotus - ei tarvitse olla heti valtavassa vastuussa sairaalaan saapuvista heikkokuntoisista potilaista ja paineistua siitä, miten paljon pitäisi osata kesällä kun kukaan ei kuulemma irtaannu opettamaan. Sen sijaan saa rauhassa alkaa opetella eläintenhoitajien työtä sieltä helpommasta päästä lähtien. Ilmeisesti työajatkin ovat siten säännöllisemmät. Me so happy!

O porhalsi töidensä jälkeen Vantaalle viikonlopun viettoon mukanaan - mitäs muutakaan kuin - sukset! Ja sauvat ja monot. Kertaa kaksi.

Mähän en tosiaan ole hiihtänyt sitten lukion jälkeen - sain koko lajista kouluaikoina jotenkin tarpeekseni, mutta O on mitä ilmeisimminkin lajin ystävä. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin kiskaista monot jalkaan ja lähteä sunnuntaihiihtämään ihan vain perjantaiyön (klo 23-01) kunniaksi.

Huomatkaa megahieno "hiihtovyö"!

Taika sekosi suksista ihan täysin. Se haukkui ja murisi ja yritti jahdata niitä ensimmäisen puoli tuntia. Kun pääsimme tarpeeksi kauas asutuksesta ja teistä, uskaltauduimme päästämään koirat irti ja Taikkis tuntui olevan onnensa kukkuloilla päästessään kerrankin juoksemaan koko matkan ajan kovaa. Parin tunnin lenkin jälkeen koko lauma oli aivan naatti ja ainakin itse taisin nukahtaa jo ennen kuin pää oli ehtinyt osua tyynyyn.

Lauantaina sallimme itsellemme (liiankin) pitkät ja makoisat unet, niin että tuli kiire ehtiä Flamingolle hakemaan aiemmin varaamiamme lippuja 50/50-nimiseen leffaan. Mehän saatiin tosiaan sen verran leffalippuja nyt joululahjaksi, että on pakko käydä vähintään pari kertaa kuussa leffassa, sillä lahjaliput on käytettävä toukokuuhun mennessä.

50/50 oli kyllä leffa mun - ja O:n - makuun. Itkeä pillitin räkä poskella ja yritin estää O:ta näkemästä tätä ihastuttavaa näkyä. Elokuva kertoo syöpään sairastuvan nuoren miehen tarinan ja jonkinasteisesta ennalta-arvattavuudesta huolimatta onnistuu välttämään pahimmat kliseisyyksien sudenkuopat. Kannattaa käydä katsomassa - ainakin jos aihe mitenkään koskettaa!

Leffan jälkeen pyörittelimme evästä voissa paistetuista kasviksista ja broileri-ananas-persikka-sinihomejuusto-kermakastiketta. Oon nyt viime aikoina tottunut sinihomejuuston makuun ja alkanut pitää siitä, niin että sitä on tullut ostettua kotiinkin.

Ei ole vanhaksi tulemista.

Illaksi lähdimme Viikkiin viettämään viini-iltaa yhdelle mun kurssikavereista ja moikkaamaan lomalta palailevia kavereita. Oltiin valmistauduttu lähtemään ihan tanssimaankin asti, mutta oltiin molemmat sen verran naatteja, että tultiin kiltisti viimeisellä normitaksaisella dösällä kotiin.

Sunnuntai olikin sitten ihan luvallinen sluibailupäivä.

Ihana, kiireetön, raukea sellainen. Toki pyykkiä ja tiskejä riitti pestäviksi ja O syventyi mun vanhoihin kemian matskuihin.

Nauratti, kun huomasin, että olin kirjoittanut hapetuslukujen kohdalle "Vaikea!" tai johonkin muuhun, nykyisin ihan simppeliltä vaikuttavan asian kohdalle kolme huutomerkkiä marginaaliin. Nyt kirjapolo sai tuntea niskaassaan vielä O:n vetämät punakynämerkinnät, kun tuuppasin herralle ohutkärkisen tussin käteen ja sanoin, että suttaa pois. Ei se tieto ilman työstämistä päähän hyppää.

Illalla käytiin tyttöjen kanssa ulkona, riipaistiin kasaan vuuallinen kesäkurpitsalasagnea ja inspiroiduttiin kokoamaan mun reseptikirjojen perusteella lista erilaisista ruuista, joita haluttaisiin kevään aikana kokeilla. Arki rojahti kasvoille sitten tämänaamuisen työvuoron ja farmakologian ensimmäisten luentojen muodossa. Harvinaisen kuivalta vaikutti, hrrr.

Mutta loppuun vielä: miltäs näyttävät tämän vuoden pääsykoelukijoiden urakat? Joko kemia alkaa olla selätetty?

R U still there?

Valoa pallossa

2012-01-12T17:59:00.001+02:00

Mä en tiedä, kuinka hyvin se välittyy mun blogipostauksistani, mutta mä tykkään puuhastella kaikennäköistä enemmän tai vähemmän luovuutta edellyttävää. Nuorempana askartelin paljonkin ja kolusin yläasteella kaikki valinnaiset käsityökurssit läpi. Nykyisin toteutan itseäni lähinnä vaihtelemalla kodin ilmettä ja kokeilemalla uusia reseptejä. Silloin tällöin kuitenkin innostun tekemään myös käsilläni jotain. Viime aikoina inspiraatio on pulppuillut moneenkin suuntaan, sillä on kivaa, kun on pitkästä aikaa joku, jonka kanssa puuhastella. Totta puhuakseni mun eksäni ovat olleet hiukan sellaista perässä vedettävää mallia, joten on tässä ollut totuttelemista, kun O innostuu melkein mistä tahansa. Toissapäivänäkin heitin puolitosissani Facebookissa, että mentäiskö viikonloppuna hiihtämään koirien kanssa ja O nousi samalta istumalta etsimään mulle lainasuksia - mun omani kun ovat jo aika elämää nähneet. Mutta en mä valita. Päinvastoin! Juuri tällaista ehdinkin jo pari vuotta kaivata.

Ilmeisesti olen tullut maininneeksi äidillenikin asiasta, koska eräästä mun joululahjapaketista paljastui - ei yksiä vaan kahdet - valopallon askarteluaineet! Puhun siis näistä tällaisista:

En tiedä muusta Suomesta, mutta omassa kotikaupungissani näiden askartelu oli muutama joulu sitten kova hitti ja palloja näkyy edelleen varsin monessa ikkunassa. Silloin hittibuumin aikaan mekin askarreltiin porukalla useampi pallo lahjaksi, mutta itselleni en tajunnut jättää yhtään. Sittemmin olen katunut asiaa ja olin päättänyt korjata virheeni tänä vuonna, mutta eipä mun tarvinnut lähteä edes materiaaleja metsästämään, kun löysin ne aattona lahjakassin sisältä. Tuplana, tosiaan.

Jonakin välipäivistä kävimmekin sitten pallojen kimppuun ja päätin ikuistaa prosessin, josko joku muukin kiinnostunut löytää joskus tiensä tänne.

Valopalloa varten tarvitaan varsin yksinkertaiset aineet: kahta eripaksuista paperinarua, iso pyöreäksi muotoutuva ilmapallo, liimaa, vettä, tuorekelmua ja sopivat astiat. Pöytä kannattaa suojata vanhalla vahaliinalla.

Narukerät pyöritellään pienemmiksi nipuiksi (n. 30 kierrosta sormien ympäri), ilmapallo puhalletaan täyteen, muotoillaan mahdollisimman pyöreäksi ja kelmutetaan.

Perusideana on pyörittää vesi-liimaseoksessa (1:1) kastellut naruniput yksitellen ilmapallon ympärille - vuorotellen ohuempaa ja paksumpaa narua käyttäen. Tässäkin vaiheessa voi vielä yrittää vaikuttaa pallon pyöreyteen ja narujen alku- ja loppukohdat kannattaa pyöritellä tai solmia aiempien narujen joukkoon, jotta ne eivät jäisi rumasti törröttämään. Lopuksi pallo jätetään kuivumaan ilmavasti yön yli. Helppoa ja yksinkertaista!

Narujen kuivuttua ilmapallo puhkaistaan ja poistetaan kelmujen mukana narujen väleistä.

Lopuksi pallon sisään pujotellaan 120-osaiset ledvalot (Tähtitaivas) ja kiinnitetään johdon ulostuloaukon reunalle siima, josta pallo voidaan ripustaa roikkumaan.

Valmista tuli!

Kaunis pieni tunnelmanluoja, me likes! Mutta kertokaa mulle, että onko nää olleet muuallakin hitti? Vantaalta en ole bongannut, mutta me ollaan tätä kovasti pohdittu :)

Ooh, sometimes I get a good feeling

2012-01-11T00:20:00.002+02:00

Kuva

(Varoitus herkille: sisältää kilpikonnan dissektiokuvia!)

Jee, pakko tulla hehkuttamaan, kuinka mielenkiintoinen päivä meillä tänään oli! Aamulla meille esitelmöitiin siilistä, fretistä, käärmeistä, gekoista ja kilpikonnista. Näistä kaksi ensimmäistä oli mun ehdottomat lempparit, joista toivoinkin jonkun puhuvan. Siili olisi tietysti ollut munkin kakkosvaihtoehto, mutta päädyin kuitenkin sokerioravaan, koska niiden anatomia on musta mielenkiintoisempi. Yleensä en ole luennoilla juurikaan äänessä ja etsin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin vastaukset yksin kotona, mutta kurssin tunnelma on ollut niin mukavan rento, että olen kehdannut kysellä tyhmimmätkin päähän pälkähtäneet kysymykset ja kommentoida kaikki mututiedon rippeenikin. Like I said earlier, liekeissä. Huomisesta alkaen mä tosin kyllä jo varmaan rauhoitun, kun ei nuo linnut, märehtijät ja eläintarhaeläimet oo mulle juurikaan tuttuja, mutta tää alkuviikko - ihan huippu! Hehkutihehkutihehkuti!

Kuva

Ja paras osuus oli arvatenkin iltapäivän leikkelyt. Päästiin A:n kanssa avaamaan - tittididii - siili! Mun pitkäaikaisena haaveena on ollut päästä kurkkaamaan siilin sisuskaluja, koska olen niitä seitsemän vuotta varsin aktiivisesti harrastanut ja vihdoin koitti tilaisuus! Meidän yksilömme oli ilmeisesti joku auton alle jäänyt (tai muun trauman jalkaansa saanut) reppana, mutta kaikki sisuskalut olivat onneksi kunnossa ja yllättävänkin helposti löydettävissä.

Eläinlääkärit perustelevat monesti eksojen hoitamisen vaikeutta sillä, että pieneläimet ja niiden kaikki rakenteet ovat aivan hirmuisen pieniä ja vaikeita edes löytää, joten olin kuvitellut, ettei siilistäkään ehkä saisi mitään tolkkua, mutta pieniin jyrsijöihin verrattuna siili oli vielä oikeinkin mukavan kokoinen avattava. Toki meidän yksilömme oli ihan kotoperäinen eurooppalainen siili, eikä sitä selkeästi pienempi afrikkalainen kääpiösiili, mutta jäin kuitenkin varsin toiveikkaalle mielelle. Löysimme siitä nimittäin niin sappirakon, siemenjohtimet, virtsanjohtimet, lisämunuaiset, vatsapaidan kuin monta muutakin pientä ja monesti isommiltakin eläimiltä hankalasti hahmottuvaa rakennetta.

Erityisen jännää oli mielestäni huomata, että eurooppalaisellakin siilillä oli hampaidensa kanssa ongelmia: niissä oli hammaskiveä ja pari oli tippunut. Suu- ja hammasongelmat kun tuppaavat olemaan varsin tavallisia lemmikkiversioillakin. Sylkirauhaset olivat suuret, mikä heijastelee varmaan vaahtopallojen tekemistä eli "vaahdottamista" tai hypersalivaatiota, kuten sitä virallisesti kutsutaan. Kyseessä on siis siileille ominainen toimintatapa, jossa uutta, mielenkiintoiselta tuoksuvaa kohdetta pureskellaan innokkaasti, syljestä muodostetaan suussa vaahtoa ja vaahto levitetään kielellä piikkeihin oletettavasti vihollisia hämäämään, piikkien ärsyttävyyttä tai myrkyllisyyttä lisäämään, puolisoa houkuttelemaan tai auttamaan eri hajujen muistamista. Tämän näköistä toimintaa siis:

Muutaman viikon ikäiselle siilivauvalle ihmisenkin haju on ihmeellinen...

... joten siitä pitää tehdä "vaahtikset". Kuvissa mun omia kasvatteja.

Hammaskiven ja puuttuneiden hampaiden perusteella arvioimme, että avaamamme siili ei olisi kovin nuori, mutta hämmentävää kyllä, sillä oli silti kateenkorva jäljellä. Yleensä se on vain poikasilla ja nuorilla eläimillä ja katoaa vanhemmiten. Hämmentävää oli myös se, miten suuria mahalaukku ja lisämunuaiset olivat.

Siilien ohella avaussalissa avattiin marsuja, kaneja, gerbiilejä, gekko ja kilpikonnia. Näistä erityisen mielenkiintoisia olivat kanin ruuansulatuskanava ja valtava umpisuoli, missä pääosa kanin ruuansulatuksesta tapahtuu. Nähtyään umpisuolen koon, ymmärtää hyvin, miksi suolistotukoksesta kärsivä kani paisuu helposti pinkeäksi kuin ilmapallo. Lisäksi innostuin vihdoin selvittämään, miksi kaneille käsketään karvanvaihtoaikana tai ummetuksen yllättäessä juottaa ananasmehua: sen proteolyyttisten entsyymien uskotaan auttavan karvapallojen hajoamista.

Kuva

Kolmas mielenkiintoinen tapaus olivat kilpikonnat. Niiden sisuskalut muistuttivat yllättävänkin paljon nisäkkäiden sisuskaluja lukuunottamatta muodollisia- ja kokoeroja. Olen jotenkin aina kuvitellut, että matelijoilla peruselimetkin olisivat jotenkin erikoisen värisiä tai näköisiä. Yksi punakorvanaaras oli aivan täynnä pieniä munan alkuja - ei ihme, että jotkut naaraat kuuluvat munivan ongelmaksi asti! Maakilpikonnan virtsarakko oli valtava, koska sitä käytetään vesivarastona, josta voidaan tarvittaessa absorboida vettä takaisin käyttöön.

Virtsarakko suoraan tämän tekstin yläpuolella | Kuva

Entä onko kukaan sattunut pohtimaan, voidaanko kilpikonnia leikata ja jos, niin miten? Mä oon. Tässä vastaus:

Tehdään pieni räppänä, operoidaan ja liimataan luukku takaisin paikoilleen. | Kuva

Mielenkiintoista, mielenkiintoista, mielenkiintoista. Kyllä tää vaan niiiin on mun juttuni!

Vielä kun olisi saanut pöydälle fretin, käärmeen, liskon, sammakkoeläimen ja niin, sokerioravan, niin mulla olisi ollut joulu ja juhannus yhtä aikaa... vaan se olisi kai ollut jo liian ahnetta ja kaikkihan tietää, millainen ahneen loppu on ;)

Hyvästit joululle

2012-01-09T18:53:00.002+02:00

Viimeinen lomaviikko vilahti ohi silmänräpäyksessä ja karkasimme Vantaalle jo torstaina.Yleensä olen lykännyt joulukoristeiden purkua mahdollisimman pitkälle tammikuuhun, mutta tämän vuoden joulu joulunalusaikoineen oli kaikkineen niin tunnelmallinen, lämmin ja onnistunut, että maltoin tällä kertaa luopua luopua kodin joulutunnelmasta jo loppiaisena. Melkein kuin normaalit ihmiset, siis!

Torstaina oli kuitenkin pakko nyhtää vielä kaikki ilo irti...

Samoin teki myös vanhojen lelujensa jälleennäkemisestä silmin nähden riemastunut Taikkis... levittämällä kaikki ympäri lattiaa.

Yllättävän kovaa?

O oli luvannut tuhota piparkakkulinnan, joten mukisematta sitä oli sitten pisteltävä poskeen - tässä jogurtin kyytipoikana

Perjantain kääntyessä iltaan oli keittiö palannut vaaleanpunaiseksi

Ruuaksi kokkailimme mausteista seitä ja uunijuureksia juustolla ja kermalla höystettynä, slurps!

Perjantaina lainasimme Makuunista Changeling-leffan, joka meidän molempien oli jo aikaa sitten pitänyt katsoa. Oli kyllä paras pätkä hetkeen, joskin paikoitellen hiukan ahdistava. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, jos jollakulla muullakin on vielä näkemättä tuo! Lauantaina puolestaan suuntasimme Itikseen aleostoksille ja sunnuntai-aamuna O palasikin jo töihin.

Ai niin. Parin viimeisen päivän kuluessa tänne on vihdoin koittanut myös talvi. Muutama kuva sunnuntailta:

Lopullinen arkeen paluu tapahtui tänään villieläinten ja eksoottisten kotieläinten makroskooppinen anatomia -valinnaiskurssin muodossa. Olen odottanut kurssin alkua suurin odotuksin aina siitä asti, kun sen ensimmäisenä vuonna opinto-oppaastamme bongasin - onhan se ainoita omaa kiinnostuksenalaani (eli kissaa pienempiä eläimiä) läheltä liippavia kursseja, joita meille peruskoulutuksen aikana tarjotaan. Tosin tälläkin kurssilla näkökulmana on eksoottisten eläinten anatomia, eikä kliininen puoli, mutta onhan sekin jo jotain!

Niinpä mun tietokoneellaistumiskiintiöni täytti viime viikolla tällainen projekti:

Kurssi perustuu siis opiskelijoiden valmistelemiin esitelmiin erilaisista eksoottisista lajeista. Tänään käytiin läpi esimerkiksi jyrsijöitä, kani ja tuo mun sokerioravapläjäys ja myöhemmin viikolla on luvassa lintuja, matelijoita, siili (!!!), fretti sekä eläintarhaeläimiä. Kaiken lisäksi kolmena päivänä viidestä pääsemme dissektoimaan eli leikkelemään erinäisiä eksoottisia eläimiä. Meikkis on siis ihan liekeissä!

Päivät venyvät pitkiksi, mutta eipä se haittaa, kun aihe on mielenkiintoinen. Ja mikä parasta: nyt, kurssin ensimmäisenä päivänä, pystyi huokaisemaan ja istahtamaan hetkeksi blogin ääreen, kun oma osuus on jo ohi!

New Year's Eve

2012-01-02T07:48:00.001+02:00

Jostain syystä en viiden maissa Taikkiksen liikehdintään herättyäni saanut enää unta, vaan pyörin sängyssä tuhat ajatusta päässäni. Päätin sitten lopulta tulla purkamaan yhden niistä, eli tämän postauksen, ulos. Koko päivä on ollut sekä mun että O:n osalta aika kuolettava, mutta se kai kuuluu uudenvuoden päivään aika olennaisesti... Onneksi on sauna.

Ja kofeiini sekä ibuprofeeni. Elämä voittaa. Ulkonakin oli ihanan raikasta ja mikä parasta, lumista!

Muutama sananen kuitenkin vielä eilisestä, uudenvuoden aatosta.

Lantturanskiksia, juuressalaattia ja nakkeja

Lähdimme päivällä käymään lähimmässä ostoshelvetissä. Mun visiona oli löytää jonkin sortin "mobile" uudeksivuodeksi kattoon killumaan. Meillä on ollut sellainen, kun olin pieni ja halusin löytää vastaavanlaisen omaankin kotiin, tulevia vuosia silmälläpitäen. No, kuten oikeastaan arvatakin saattoi, en löytänyt mitään sen sortin härpäkettä, mutta aleista innostuimme poistamaan muutaman muun jutun illan bileisiin.

O nimittäin bongasi Seppälästä melko överit hopea-valkoiset kengät, joille mä hetken asiaa makusteltuani annoin hyväksyntäni. Sillä ehdolla, että herra juhlistaisi uutta vuotta kyseisissä popoissa ja mätsäisi ne jotenkin... johonkin. Vaikkapa hopeaprinttiseen teeppariin. Mitään sellaista ei kuitenkaan etsinnöistä huolimatta löytynyt, joten O jatkoi seuraavaan kauppaan mun jäädessä testailemaan melkein yhtä överiä pinkkiä -60%:n hintaan tyrkytettyä satiinimekkoa. Suunnilleen niillä main mun päässä naksahti ja päätin, että mennään nyt sitten hiukan överinä molemmat tänä iltana ja poistin kaupasta sekä sen mekon, että ne O:n ufo-kengät.

Onneksi seuraavasta kaupasta löytyi hopeisella glitterillä koristeltu kraka O:lle, niin päästiin sitten illalla virittäytymään oikeanlaiseen tunnelmaan:

"Saanks mä kattoo varpaita tällai niinku kaikki muotibloggaajat?" | "Ota semmonen Dressman-pose!"

Oli mulla tuossa barbiunelmassa kuitenkin sen verran overdressed olo, että valitsin aika arkisen clutchin ja kengät (okei okei, ei mulla ees ois ollut mukana muita) tuomaan asuun vähän edgeä, särmää. Siellä varsinaisessa bilepaikassa me sitten vaan blingattiin menemään muiden hakatessa pieruverkkareissa änäriä.

Me liityttiin porukkaan kuitenkin vasta tosi myöhään, koska halusin rakettien paukkeen takia olla koirien kanssa kotona mahdollisimman pitkään. Eipä noista kumpikaan, ei edes ensimmäistä uutta vuottaan viettänyt Taikkis, pelännyt raketteja. Korkeintaan ilmoittelivat muutamalla vahtihaukulla, jos joku kehtasi tulla turhan lähelle pamauttelemaan. Pissatusten kanssa saa kuitenkin olla tarkkana ja itse ainakin pidän aina uutena vuotena koirat visusti remmissä kotipihallakin. Ei nimittäin ollut ihan muutamissa kymmenissä se uudenvuoden yönä kadonneiden kissojen ja koirien määrä, mitä nyt aamulla karkuripalstoja nopeasti vilkaisin, enkä halua omieni päätyvän vahingossakaan kyseisiin tilastoihin.

Meillä oli siis hyvin aikaa höyrytellä nakkeja, tehdä lantturanskiksia ja juuressalaattia (karppi "perunasalaatti"), syödä, laittautua ja valaa tinoja.

Olettaen, että tulkitsimme tinojemme viestit oikein, on mulle luvassa köyhä ja tasainen vuosi, O:lle rahaa ja vaihtelua. Tasajako, imo!

Olin vesilinjalla K:lle siirtymiseen asti ja ajoin urhoollisesti ensimmäistä kertaa punaisella biilillä. Ja ylipäätään autoa ensimmäistä kertaa sitten, hmm, kesäkuun? Selvä riski. Onneksi ei ollut montaa vastaantulijaa!

K:lla ohjelmaan kuului mm. tätä:

Ainoa "onnistunut" rakettikuva, aika lame :D

Ja sieltä sitten jatkettiinkin melko pian teinivuosieni sosiaaliseen kehtoon, eli yhteen kotikaupunkini harvoista yökerhoista. Matkalla tuhosimme paketillisen tähtisadetikkuja - harmi, ettei kamera ollut enää mukana (yritin kyllä sulloa sitä tuonne pikkuclutchiini, mutta se uhkasi revetä, jos en lopeta toimiani välittömästi...) ja hauskaa oli!

Kello näyttää nyt hiukan vaille kahdeksaa ja talon väki alkaa heräillä. Onneksi mulla ei olekaan enää kuin yksi asia sanottavaksi ja sitten painun takaisin peiton alle:

Hetkiä vuodelta 2011, part II

2011-12-29T23:48:00.000+02:00

HEINÄKUUSSA 2011

... kuvailin Taikkista junassa (stressi-/pahoinvointikuolaus)

... uimassa

... kalliolla jne. U get the picture!

Sairastin flunssan ja totesin, että mulla ei ole ihmisille tarkoitettua kuumemittaria. O sitten toi mulle sellaisen tuliaisena ;)

... tein inventaariota eläinten ensiapupakkausten suhteen

... ja sain niille käyttöä, kun joku jätti töissä mulle tällaisen. Valitettavasti apu tuli liian myöhään.

...ja käytiin T:n kanssa SeaLifessa.

ELOKUUSSA 2011

... toimitin tien varteen kuukahtaneen siilinpoikasen Korkeasaareen

... kävin kesän ensimmäisen ja viimeisen kerran vesijuoksemassa

... sain O:n ensimmäistä kertaa Vantaalle. Kävimme pelaamassa hohtominigolfia, leffassa, Tiksin yössä ja Uutelan kallioilla istuskelemassa. Taisi ylittää molempien odotukset!

... pääsin ensimmäistä (ja toistaiseksi ainoaa) kertaa T:n kyytiin pienlentokoneeseen ja liitelimme Viikin yli. Sitä Tallinnan reissua odotellessa...

... viimeinen siilimme Neve siirtyi ajasta ikuisuuteen♥

...Taikkis hujahti säkäkorkeudessa Iipusta ohi

... ja intoilin jo opiskelujen jatkumisesta!

SYYSKUUSSA 2011

... tai oikeastaan kuiden vaihteessa lensimme Espanjan auringon lämpöön

... joku hullu vielä uiskenteli "kesän viimeisenä päivänä"

... Taikkis aloitti pentukurssin

... ja mä hikoilin elinpato II:n rästitentin kimpussa

... ykkösille järjestettiin perinteiset varsajaiset, joiden kulusta oon tänä vuonna jopa ihan kartalla!

...Haltialan tila (Helsingin ja Vantaan rajamailla) kävi tutuksi, kun sinne S:n ja koirien kanssa eksyimme

... ja Taikkikselle lammas!

...O alkoi visiteerata ahkerasti Vantaalla. Tämä kuva on Vanhankaupungin koskelta, yhdeltä iltalenkiltä

... syksy alkoi näkyä niin luonnossa

... kuin kodissakin

(kuvittele tähän vähän syksyfiilistelyä!)

LOKAKUUSSA 2011

... oli kauniita aamuruskoja

... ja ruskia

... tehtiin jänniä päätöksiä

... ja sienestettiin!

MARRASKUUSSA 2011

... isoin juttu oli mun Halloween-hurahdus

... ihan kunnon hurahdus... krhm, oon hamstrannut joitain juttuja jo ens vuottakin varten..

(ihan vartavasten hankittu lihakirves, btw... siellä se nököttää keittiön laatikossa toimettomana ensi vuoteen asti)

... opiskellakin vähän yritettiin, lähinnä lihantarkastusta ja patologiaa - vaihtelevalla menestyksellä

... pikkujoulukausi starttasi

... ja samoin glögikausi

... muitakaan herkkuja unohtamatta!

JOULUKUUSSA 2011

... matkasimme O:n kanssa Frankfurtiin

... erityisesti joulutorin ihmeitä pällistelemään (is it just me vai onko toi pipariukon alin nappi jotenkin härskin alhaalla?)

... tytöt koirineen saapuivat arvostelemaan pukuja (ja kadetteja) sekä kumoamaan kuusia (ja glögilaseja) itsenäisyyspäivänä

... ja tänä vuonna karppipiparitaikinakin päätyi lähes kokonaan pipareiksi asti!

... joulu hiippaili kotiin paljon aikaisemmin kuin viime vuonna

... ja suuren tappelun seurauksena syntyi tämä piparilinna

Kun joulutunnelma oli jo viritetty huippuunsa...

... piti vielä hetkeksi palata Vantaalle tekemään tentti, töitä ja ostoksia. Velvollisuuksien hoitamisen jälkeen jäi kuitenkin onneksi vielä rutkasti aikaa

... tälle

... ja tälle, eli kaikken tärkeimmälle, joulupöydälle!

Hieno vuosi siis kaiken kaikkiaan takana! Sain lähes kaiken, mitä tältä vuodelta toivoinkin. Vain se kämppä Helsingin puolelta jää ensi vuoden tavoitteisiin ;)

Viimeiset kolme päivää oon nyt viettänyt tiivisti töissä täällä pk-seudulla. Koirat ovat ensimmäistä kertaa O:lla hoidossa ja olen saanut jatkuvasti viestejä tyyliin: "käytiin just tyttöjen kans pihalla, molemmat pissas" tai "Taikkis löysi just kolme rättiä, joiden olemassaolosta en edes tiennyt" tai "Taikkis meni nukkuun mun laukkuun!!! :D"

Kuviakin vielä todisteeksi...

Huomenna näen taas koko jengin ja olis tarkoitus mennä jouluaterian puitteissa esittäytymään kunnolla Thaimaasta kotiutuneelle O:n perheelle - minä ja mun ai-ne-on-jotain-isoja-lammaskoiria-shetlantilaiset. O on ihmetellyt, miten mun vanhemmat ei oo tentanneet siltä oikein mitään, kun mulle on kuulemma luvassa oikein pommitus. Rohkaisevaa, hei!

Pitäkee peukkuja, että me saadaan ainakin jonkinlainen hyväksyntä - minä ja mun valtavat lammaskoirat! :)

Hetkiä vuodelta 2011, part I

2011-12-28T21:13:00.001+02:00

Ajattelin muistella mennyttä vuotta valitsemalla jokaiselta kuukaudelta muutaman kuvan. Tai no, muutamassa yritin sen määrän pitää, mutta hiukan saattoi homma levitä käsiin, joten tämä postaus tulee nyt sitten kahdessa osassa. Toivottavasti ketään ei nakerra.

TAMMIKUUSSA 2011

... nautiskeltiin viimeisistä lomapäivistä

... askarreltiin alaan liittyviä koruja

... opiskeltiin loisia

... pakerrettiin kandityön kimpussa kuvassa näkyvää ikivanhaa opusta hyödyntäen

... suoritin ensimmäisen kastraationi! Onneksi potilas oli jo valmiiksi kuollut ;)

... karppikorvapuustit ylittivät odotukset

... ja kerroin Iipun tarinan.

HELMIKUUSSA 2011

... tarvitsi pipoa

... ja talvikenkiä.

Loisten opiskelu jatkui hiukan käytännönläheisempänä...

... ja elinpatologian kanssa hajoilu saattoi alkaa.

Koitimme pysyä tyttöjen kanssa järjissämme järjestämällä erinäisiä iltamia - näissä merkeissä valmistauduttiin Pariisin kevään keikkaan.

Tutustuin O:hon ja tein lähtemättömän vaikutuksen virtuaalisilla frisbeegolf-taidollani.

Not.

Vaan suussa sulavalla texmex-salaatilla! Tie miehen vatsaan jne. Haha.

Karppeja runebergintorttuja, nam!

Vähemmän karppeja cocktail-paloja EKY:n uuden ainejärjestötilan, Sellin avajaisissa.

Lisäksi Iipun lonkat ja kyynärät kuvattiin elukkalaisten järkkäämässä joukkokuvauksessa.

MAALISKUUSSA 2011

Vietin pari viikkoa sikalaharjoittelussa kotipuolessa.

Pääsin toimimaan kätilönä, eli kiskomaan porsaita maailmaan...

... ja pistelemään kipeisiin pikkupossuihin antibioottia enemmän kuin tarpeeksi.

Pientä glamouria maaliskuuhun toivat sentään vuosijuhlat...

... hilpeine lauluineen. Jo näiden pippaloiden jatkoilla muistan tilittäneeni tuntemuksiani O:ta kohtaan :D

HUHTIKUUSSA 2011

Valmistauduttiin jo pääsiäiseen...

... ja hurahdettiin lasisiin pääsiäiskoristeisiin!

Murehdittiin Iipun lonkkamöttiä...

... ja yösuunnistettiin teekkarikylän melskeessä yliannostuksena Peppejä (taipuuko se noin?)

Histopatologian tentti vaati intensiivistä mikroskooppailua ja...

... "mikroskooppailua" vapaa-ajallakin.

Lähinnä räkäpalloja muistuttaneita bakupesäkkeitä pyöriteltiin ja ihmeteltiin kaikissa sateenkaaren väreissä.

Tutustuimme Iipun poikaan ja hänen omistajaansa.

Approilimme.

Terassikauden sai aloittaa jo pääsiäisenä!

Helsingin puolelle muuttaminen ja uusi kämppä tuottivat sydämentykytyksiä - ensin innosta, sitten pettymyksestä.

Kaiken yli meni kuitenkin uutinen tästä pienestä sinisestä prinsessasta, joka oli saapuva ilostuttamaan elämäämme toukokuussa♥

TOUKOKUUSSA 2011

Vietettiin vappua kera koirien

Odoteltiin uutta perheenjäsentä saapuvaksi

Käytiin tutustumassa Tarttoon ja SUOLIIN eli Tarton suomalaisiin eläinlääkisopiskelijoihin

Ja saatiin vihdoin käydä hakemassa pikkuinen kotiin sieltä 500 kilometrin päästä♥

Loppukuun ajan saimme tutustua sherminaattoriin

... ja hänen näkemyksiinsä passelista sisustuksesta.

Ilmeisen tyytyväisinä kuitenkin!

KESÄKUUSSA 2011

Teineiltiin koulujen päätösviikonloppuna Hietsussa ja näytettiin elukan pääsykokeelle todellinen mielipiteemme siitä.

Kesätyöt alkoivat, mutta rentoutuakin kerkesi ajoittain. Sain jopa kahlattua vuoden aikana kertyneet Eläinlääkäri-lehdet läpi!

Taikkiksen veli omistajineen poikkesi kylässä

Ja me syystä tai toisesta kävimme varsin usein kotipuolessa...

Taikkis oppi uimaan!

Ja juhannukseksi matkattiin Kuopioon kurssikaverien luo.

Sellaisia mullistuksia piti sisällään alkuvuosi. Tässä kohtaa on kuitenkin pakko katkaista postaus ja palailla sitten loppuvuoden pläjäyksen kanssa tässä lähipäivinä!

Here we are as in olden days

2011-12-28T00:50:00.000+02:00

Happy golden days of yore
Faithful friends who are dear to us
Gather near to us once more

Through the years we all will be together
If the fates allow
Hang a shining star upon the highest bow
And have yourself a merry little Christmas now♥

Jouluaatto alkoi perinteiseen tapaan kuusen koristelulla jouluohjelmien pauhatessa taustalla. Viime vuosina olen suorittanut koristelun yksin, mutta tänä vuonna sain seuraa O:sta - muutaman rakkaudella valmistetun jouluteemukillisen ja -limppusiivun jälkeen.

Kuusi oli tänä vuonna astetta persoonallisempi, sillä geokätköilyyn hurahtaneet vanhempani olivat käyneet noutamassa sen puoliltaöin netissä julkaistujen koordinaattien perusteella paikasta x aiemmin viikolla. Kuusi oli siis ilmainen, metsänhoitoyhdistyksen lahjoittama ja ihan luomua tällä kertaa.

Latvasta hiukan harva, mutta muuten ihan nätti!

Lumiukko piti vahdata jälleen ihan jo musiikkien vuoksi...

Ikkunasta pilkottaa varsin vehreä maisema. Lunta oli vain muutama laikku.

... ja joulurauhan julistus kuunneltiin puuropadan ääressä. Oli muuten ensimmäinen itse keittämäni joulupuuro!

Itse tyydyin kuitenkin nautiskelemaan partaäijää raejuustolla, kermalla ja kanelilla, nam!

Puuron jälkeen hipsimme joulusaunaan. Kirkkaat hehkulamput jätettiin tällä kertaa sytyttämättä ja tunnelmaa saivat luoda tuikkukynttilät.

En usko, että pelkistetyssä sähkösaunassamme on koskaan aiemmin ollut yhtä kodikasta! Niin pieni juttu, mutta niin suuri ero!

Neljän maissa kävimme kirkossa ja kiersimme O:n ja mun läheisten haudat. Teki hyvää rauhoittua hetkeksi kaiken hulinan keskellä. Kotiin palaillessamme alkoi ruoka ollakin jo valmiina ja J&T2 liittyivät seuraan.

Aatonaattona kokoon kyhätty kylmäsavulohi-katkarapu-hyydyke lunasti jälleen paikkansa ruokailijoiden suosiossa

O:n toiveesta pöydästä löytyi pitkästä aikaa imellettyä perunalaatikkoa. Porkkana-, juustoinen juuressose- ja lanttulaatikko kelpasivat karppaajillekin. Itsetehtyjä kaikki, tietysti!

Suppilovahvero- ja kanttarellikastikkeita, lihapullia...

Kylmäsavulohirullia, graavia, savulohta, kinkkua...

Oma annokseni.

Aattona tuli tietysti vedettyä kunnon jouluruokaöverit, joita sulatellessa ja glögillä eteenpäin huuhtoessa kuluikin sitten rattoisasti koko loppuilta. Telkussa pyöri Holiday-leffa, joka on joululeffoista ehkä suosikkini. En ollut edes nähnyt sitä pitkään aikaan!

T ja S poikkesivat myös jossakin vaiheessa tuomassa omat lahjansa ja toivottelemassa hyviä jouluja.

Joskus 21-22 aikaan päästimme Taikkiksen (ja itsemme) lahjojen kimppuun.

O oli pakannut tytöille yhteen pakettiin kuusi vakuumiin säilöttyä naudan nilkkaa ja kolme muuta herkkupussia. Taikkikselle tuotti silminnähdin vaikeuksia päättää, mistä kulmasta paketin avaamisen aloittaisi, joten neiti puhkoikin paperin tasaisesti reikiä täyteen. Autoin molemmille luut vakuumista ja loppuilta sujuikin sitten huippusaalista joulukuusen alla teurastaen ja jalasta vettä hörppien.

Hiukan vähemmän tuoksuneesta paketista puolestaan paljastui O:n netistä tytöille tilaama hieno aktivointilelu. Siinä on tarkoituksena irrottaa tornin kolme kerrosta, jolloin namit tippuvat alas koiran saataville. Luun kalvamisella itsensä väsyttäneen pikkuneidin keskittyminen ei enää aattoyönä ollut parhaimmillaan, mutta joulupäivänä tornin idea alkoi hiljalleen valjeta.

"Tää haisee ihan kinkulle, täältä niiden on tultava"

Omia lahjojani en ainakaan toistaiseksi ole huomannut tätä enempää kuvailla.

Sain siis tosiaan toivomani salaman ja testailin sitä yllänäkyvissä koirakuvissa. Lisäksi paketeista kuoriutui mm. uudet pussilakanasetit ja tyynyt, villasukat, huiveja, tumput, glögiä, viinilaseja, toivomani kirjat ja yksi joululuettava, TIGIä, Puman rannekello, pari voileipägrilliä, jalkakylpylaite, seinäkalenteri, vartalosuihke, lasinen Pentikin joulupallo, oloasu ja yhteensä 16 leffalippua... ♥ Aika paljon lahjoja siihen nähden, että tänä vuonna piti radikaalisti vähentää lahjojen määrää!

Neilikka-appelsiinit, ah mikä tuoksu♥

Ilta kruunaantui juustolautasen äärelle kynttilänvaloon muiden jo mentyä nukkumaan. Sama kaava toistui myös joulupäivänä. Eilen hurruuttelimme Vantaalle, sillä työt kutsuvat tekijäänsä. Uudeksivuodeksi ja ensi viikoksi pitäisi vielä palata kotipuoleen, joten kovin pitkästä visitiistä ei kuitenkaan ole kyse. Oikeastaan olisin kyllä halunnut viettää uuttavuotta Vantaalla ja kutsua tänne vieraita, mutta kaikki opiskelijakaverit ovat kaikonneet loman ajaksi kotiseuduilleen eikä kotipuolesta jaksa kukaan tänne asti ajella, joten on kai vain tyydyttävä kohtaloon ja lähdettävä sinne, missä ihmiset ovat!

Onneksi sentään raketit on jo hankittu :)

Kivinen tie

2011-12-22T23:37:00.001+02:00

Ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen tämän vuoden joululeipomuksista. Kuten edellispostauksesta jo kävi ilmi, teimme yksi ilta taas koe-erän joulutorttuja. Ne puolestaan saivat inspiraationsa eräistä melko hyvin onnistuneista pasteijoista, joiden taikinaa päätin sitten torttuihin soveltaa.

Karpit pasteijat
100g voita
3 1/2 dl mantelijauhetta (saattaisi sietää enemmänkin) (+ n. 0,5 dl leivontaan)
1/2 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
muutama tl ksantaania sidosaineeksi
voiteluun kylmää vettä ja kananmunaa

Täyte (esimerkki):
tonnikalaa, keitettyä kananmunaa, sulatejuustoa, paprikajauhetta, valkopippuria ja ketsuppia/tomaattisosetta sekoitettuna tahnaksi

Kuivat aineet (mantelijauhe, ksantaani, leivinjauhe) nypitään voin sekaan ja sekoitetaan joukkoon kananmuna. Mantelijauhetta on riittävästi, kun taikina irtoaa kulhosta ja käsistä helposti muotoiltavaksi palloksi. Taikinaa jäähdytetään jääkaapissa väh. 10 min, mieluiten hiukan pidempään.

Viilentynyt taikina pyöritellään lihapullan kokoisiksi palloiksi, jotka pyöritellään ylijääneessä mantelijauheessa.

Pallot litistetään levyiksi leivinpaperin päällä, lusikoidaan n. 1 tl täytettä levyn keskelle ja...

... nostetaan levyn toinen puoli täytteen päälle.

Lopuksi painellaan reunat kiinni. En välttämättä suosittele tuota haarukalla painelemista, sillä saa helposti liian ohuet reunat ja lopputulos näkyy alemmassa kuvassa.

Valmiit pasteijat voidellaan ennen uuniin menoa mieluiten ensin kylmällä vedellä (emme tehneet niin tämän erän kohdalla) ja sitten vielä kananmunalla. Erityisen huolellinen tulee olla reunojen kohdalla. Paistetaan 200 asteessa n. 10-15 min tai kunnes ovat kauniin värisiä.

Tässä näkee sitten voitelun merkityksen. Etualan hyvin voideltu yksilö on pysynyt kasassa, huonosti voidellut ovat "murustuneet" reunoilta.

Kuten kuvasta näkyy, karppileivonta on haastavaa - lähinnä sitkon puutteen takia. Tämä taikina sentään oli hyvin muotoiltavaa, joten innostuin kokeilemaan siitä vielä joulutorttujakin. Edellisvuosien yritelmiä pääsee näkemään esim. täällä ja täällä. En osaa sanoa, kumpi noista oli lopulta säälittävämpi yritys :D Voitte kuvitella, että riemu olikin tänä vuonna ylimmillään, kun onnistuin kehittelemään reseptin, josta pystyi kuin pystyikin muotoilemaan tähtitorttuja!

Lehtevää ei tuosta taikinasta tokikaan saanut, mutta ainakin tortut pysyivät koossa! Yhdestä sakarasta ei tosin passaa nostaa, ihan niin tukevaa tekoa eivät olleet. Me emme laittaneet tämän erän taikinaan makeutusainetta, mutta se kannattaa ehdottomasti tehdä, jotta taikina maistuisikin joltain. Tässäpä resepti näihin:

Karpit joulutortut (9kpl)

100g voita
3 1/2 dl mantelijauhetta (saattaisi sietää enemmänkin) (+ n. 0,5 dl leivontaan)
1/2 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
makeutusainetta (esim. Stevia)
muutama tl ksantaania sidosaineeksi
luumupilttiä
voiteluun kylmää vettä ja kananmunaa

Kuivat aineet (mantelijauhe, ksantaani, makeutusaine, leivinjauhe) nypitään voin sekaan ja sekoitetaan joukkoon kananmuna. Mantelijauhetta on riittävästi, kun taikina irtoaa kulhosta ja käsistä helposti muotoiltavaksi palloksi. Taikinaa jäähdytetään jääkaapissa väh. 10 min, mieluiten hiukan pidempään. Luumupilttiä voi halutessaan makeuttaa hieman marmeladimaisemmaksi.

Viileä taikina jaetaan ja pyöritellään lihapullan kokoisiksi palloiksi, jotka pyöräytetään mantelijauheessa (helpottaa leipomista). Pallot taputellaan tasaisiksi levyiksi leivinpaperin päällä ja muotoillaan neliön mallisiksi teräslastalla. Kulmiin painetaan viillot, keskellä lusikoidaan 1tl luumupilttiä ja taitellaan tähtitortuiksi perinteiseen tapaan.

Voitelu on suoritettava ehdottoman huolellisesti, jotta tortut eivät murene uunissa. Itse voitelin tortut tarkasti ensin kylmällä vedellä ja vielä perään munalla, jolloin tulos oli hyvä.

Paistetaan 200 asteessa kauniin värisiksi.

Vielä loppuun tämä mun otsikon mukainen yritelmä eli ns. "rocky road" (inhoan jostakin syystä tuota sanaa sydämeni pohjasta, hyi!), jossa on siis ideana se, että sulan suklaan joukkoon sekoitellaan paljon erilaisia sattumia - tässä tapauksessa jouluisia sellaisia, eli rusinoita, manteleita, piparinmuruja, Daim-karkkeja, vaaleaa toffeeta ja polkagris-karkkejarusinoita, manteleita, piparinmuruja, Daim-karkkeja, vaaleaa toffeeta ja polkagris-karkkeja.

Olen vuosien saatossa sulatellut suklaata kymmeniä kertoja ihan onnistuneesti, mutta nyt mulle selvis, miksi sitä aina pidetään niin vaikeana ja selostetaan kovin tarkkaan... Ensimmäisen levyn nimittäin poltin pohjaan kattilassa, kun jonkin aivopierun seurauksena iskin sen vain levylle ilman vesihaudetta. Seuraava levy piti sitten sulattaa mikrossa, mutta siitä seurasi vain hirveä savupilvi ja palaneen katku (liikaa suklaata yhdessä kipossa ja olisi ainakin pitänyt sekoittaa välillä). S lähti sitten hakemaan uusia, mutta palasikin vain yhden kanssa, kun luuli toisen säästyneen. Uusi trippi R-kioskille ja toinen levy mukaan. Päätin pelata varman päälle ja sulattaa suklaan nyt vesihauteessa. Onnistui loistavasti, vaikka olikin mun makuun turhan hidasta ja vaivalloista. Pian huomasin, että suklaata oli kuitenkin liian vähän ja S löysikin vielä puolikkaan käyttämättömän levyn sivupöydältä. Päätin sitten mikrottaa sen nopeasti mukaan joukkoon, mutta jostain syystä sekin kärähti savuamaan. Liian tehokas mikro täällä?

Jonkinlainen tekele saatiin kuitenkin aikaan ja se tulee lähtemään kummeilleni lahjaksi.

Tuliaisiksi tuomani karppipiparit saivat myös hiukan tummaa suklaata niskaansa

Makoisaa aatonaattoa!

Let it snow

2011-12-21T18:23:00.003+02:00

Kotipuolessa jälleen.

Löysin tällaisen ihan huipun tuikkusysteemin, joka pitää glögikannullisen höyryävän kuumana pitkään. ♥

... vaikka leivottaessa joulutorttuja!

Lähdin tosiaan lauantaiaamuna takaisin Vantaalle ehtiäkseni tehdä vielä Jumboon jouluostoksille ja saadakseni luettua paremmin tenttiin. Oltiin toki ostosteltu jo suurin osa lahjoista torstain Ideapark-reissulla S:n kanssa, mutta muutama täsmäisku piti vielä tehdä. O saattoi mut Tampereelle ennen töihin menoaan ja ehdimme kiertää joulutorin pikaisesti. Ei sillä, että aikaa olisi siellä varsinaisesti enempää tarvittukaan.

Pieni ja hiukan tylsä tori Saksaan verrattuna, mutta plussaa siitä, että käsityökojuja oli paljon enemmän (oikeastaan jokainen) ja siinä mielessä erilaisten kojujen valikoimaa enemmän. O ei kyllä perustanut yhtään.

Valtakunnan ykköskuusi kuulemma. Ihan komea, mutta noista tukivaijereista voisin kyllä lausua muutaman sanasen :)

Junassa ahkeroin lihantarkastuksen tenttialuetta eteenpäin ja matka hurahti nopeasti. Vantaan päässä satoi reippaasti vettä, mutta kotiin oli silti ihana palata, sillä siellä tuoksui - no, koti. 70-luvun talo ja ensimmäisenä syksynä ostamani violetit tuoksukynttilät, joiden tuoksua ei huomaa enää kuin sisään astuessaan. En kuitenkaan ehtinyt jäädä pitkäksi aikaa fiilistelemään, kun suunnitelmiin kuului lähteä sinne Jumboon. Ihan vain toteamaan, että sinne oli noin joulua edeltävän lauantain kunniaksi keksinyt lähteä muutama muukin ihminen. Jännä juttu. Onneksi en kärsi paniikkihäiriöstä tai ahtaan paikan kammosta!

Liikkeestä toiseen aivan liian paksussa takissa juoksenneltuani palasin kotiin näiden pariin:

Ensimmäistä kertaa mun pikakirjoituskäsialan nähdessään O katsoi mua epäuskoisena: "Ei toi voi olla sun...!" Voi kyllä vain, kaikessa kaameudessaan.

Otin maanantain lihantarkastustenttiä varten käyttöön uuden tai oikeastaan ikivanhan, jo ala-asteelta alkunsa saaneen ja lukioon asti jatkuneen opiskelutekniikan - omasanaiset muistiinpanot - ja tuntuu, että opin asioita paljon paremmin. Hämmentävintä oli kuitenkin se, että musta oli pitkästä aikaa kiva opiskella ja oppia ihan kunnolla. Tuntuu, että koko syksy on mennyt opiskelun suhteen hiukan harakoille, kun ilman tenttipainetta ei oikein tullut lueskeltua. On silläkin näköjään ihan painava funktio olemassaololleen. Opiskelutekniikoista tulee aina välillä kysymyksiä, joten ajattelin, että voisin rustailla aiheesta oman postauksensa, jahka vain kerkiän.

Tentti itsessään oli kohtalainen - pieni referaatti luennoista korvasi siitä puolet, joten vastata piti vain kolmeen kysymykseen. Yksi oli monivalintatehtävä, toisessa kysyttiin ketjuinformaation merkityksestä ja kolmannessa sian teurastusprosessin mikrobiologisia riskejä sekä niiden kriittisiä hallintapisteitä. Luullakseni onnistuin oksentamaan asiaa paperille sen verran, että tentti mennä pamahtaa läpi. Tämä ei yhden tunnin yöunien jälkeen kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Vanhan opiskelumetodini lisäksi otin nimittäin jälleen käyttöön vanhan koeviikkojen selviytymiskeinoni: kirkasvalolampun - kofeiinin lisäksi. Illalla nukutti, joten paistattelin valon ääressä vielä niin myöhään, että kun nukkumaanmenon aika koitti, ei uni tullut millään. Pyörin monta tuntia unetonna sängyssä ja se on mulle täysin tavatonta. Paitsi kirkasvalolamppusessioiden jälkeen. Että siitäpä sitten vain kokeilemaan, kirkasvalon epäilijät ;)

Vaan ärsyttävintä kaikessa oli se, että kun silmäluomet poskia viistäen palasin tentin jälkeen kotiin ja ajattelin ottaa pikku torkut ennen kahdelta alkanutta työvuoroa, ei sekään onnistunut! Tunnin jaksoin yrittää ja sitten oli pakko nousta laittamaan ruokaa. Yleensä nukahdan päikkäreillekin noin viidessä minuutissa. Oppipa taas arvostamaan unenlahjojaan, unettomuus on todellinen piina persiissä!

O:n pahin pelko osoittautui turhaksi: ~~talo~~ linna oli vielä pystyssä!

Lempparini Pentik-poro sai tänä vuonna perheenlisäystä (kiitos Kurnu!)

Ja joulukuusi muutaman punaisenkin pallon

Frankfurtista tuotu kitsch-poroperhe (bambi on ottolapsi) mätsää makkarin väreihin. Sattumaako? ;)

Maanantai-ilta ja tiistaipäivä kuluikin sitten rauhallisten työpäivien merkeissä ja tiistaina viimeiset ostokset ja joulupiparit tehtyäni, kodin jouluteloille laitettuani ja itseni junaan ahdettuani palasin takaisin kotipuoleen joulun viettoon. O oli mua Tampereella vastassa ja kävimme Hookissa syömässä. Ihan mahtavaa ruokaa ja mikä merirosvo-teemainen sisustus! Harmitti oikein, etten ollut jaksanut kaivaa kameraa matkalaukun syövereistä mukaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla.

Kolme yötä jouluun on... ja sen kyllä huomaa! Koko ajan tulee kaikkea tekemättä olevaa mieleen, joten ei kai auta, kuin ryhtyä sanoista tekoihin. Käykääpä muuten kokeilemassa, mitä tapahtuu, kun googlettaa "let it snow", jos ette ole vielä kerinneet!

♥:llä Nea + Taikina

Wishlist

2011-12-16T18:42:00.000+02:00

Täytyneepä jatkaa parina edellisvuonna hyväksi todettua tapaa ja julkaista joululahjatoivelista blogissa. Hiukan ehkä myöhään, mutta satunpa tietämään, että läheisilläni on vielä lahjaostokset tekemättä. Mattimyöhäisten suku!

Tänä vuonna jouduin sitä paitsi miettimään toiveitani pitkän aikaa kasaan. Oma talous alkaa olla sillä tolalla, että pystyn hankkimaan tarvitsemani asiat itse ainakin kesätöiden tai tarmokkaan säästämisen jälkeen ja pieni koti pursuaa jo tavaraa puuttellisten säilytystilojen myötävaikutuksesta. Lahjojen merkitys on iän myötä laskenut ja oma joulufiilikseni rakentuukin nykyisin ihan muista jutuista - läheisten seurasta, tuoksuista, kynttilöistä, tunnelmallisista hetkistä... Sitä paitsi tänä vuonna taisin jo parhaan joululahjani saadakin - pari kuukautta etukäteen ja ei-materialisessa muodossa♥

Lopulta keksin kuitenkin muutaman jutun, jotka tulisivat tarpeeseen tai ilahduttaisivat noin muuten.

Pussilakanoita, tyynyliinoja, tyynyjä... punasävyiset tai pinkit ois yllättäen mieluisimmat.

Salama tuohon mun Samsungin NX-digijärkkäriin. Tällä hetkellä sillä kuvailu on hiukan valaistusolosuhteista riippuvaista


TIGIä... Superstaria ja Masterpieceä. Oon ite liian pihi, hehe. (Saa esim. HairStore -liikkeistä, kotiväelle tiedoksi)

Heikkilän "Pellingin joulu" tai "Karpin leivontakirja" tai muuta mukavaa joululuettavaa.

Tällainen Jump In- tai vastaava halvempi haalari voisi olla ihan metka oloasu ja helppo päällepuettava esim. aamu-unisille koiranpissatuksille.

Finnkinon sarjalippu - leffassa kun tulee nykyään aina silloin tällöin käytyä.

Beyoncén Heat Rush olisi ihana arkituoksu. Oon käynyt nuuhkimassa jo moneen otteeseen!

Tuikkuvahingosta viisastuneena, haha... Kyllä HOASin tädit ois musta ylpeitä!

Siinäpä niitä, laidasta laitaan :) Omat joululahjaostokseni alkavat olla jo ihan kohtalaisella tolalla, joskin tänään ja huomenna pitäisi ehtiä vielä jotakin hakemaan. Siispä taas hetkeksi prujujen pariin, niin ehtii tehdä muutakin!

Kotini on linnani

2011-12-13T19:54:00.002+02:00

"Esineiden koti" joulukuosissa ja vuoden ensimmäinen hyasintti

Nyt ihan vain pikaisesti kuulumisia, koska mun pitäisi kaivella pian lihantarkastuskurssin prujut esille ja alkaa valmistautua ensi maanantain tenttiin, joka onkin lajissaan kolmosen syksyn ensimmäinen ja viimeinen. Motivaatio tuntuu tosin karanneen jo Korvatunturille tai Thaimaan auringon alle. Käskekääpä sen palata kotiin, jos törmäilette! Lisähaastetta tuottaa se, että karkasin sunnuntaina O:n mukana kotipuoleen, joten kavereiden näkeminen on ollut tässä päällimmäisenä mielessä. Taikkis on päässyt ensimmäistä kertaa elämässään oikein toden teolla peuhaamaan lumessa - tänne kun tuota ihmeellistä, kylmää, valkoista ainetta on kertynyt jo kokonainen viiden sentin kerros. Sekin tosin uhkaa jo sulaa pois...

Josko vielä muutama sana viikonlopusta. Perjantaina kirjoittelin joulukortteja ja O saapui ylläripylläri Vantaalle. Käytiin sitten parin mun kaverin kanssa päättämässä vuoden pikkujoulukausi Hämiksellä eli Hämäläis-Osakunnalla. Väkeä oli paikalla paljon vähemmän kuin koskaan, mutta noin muuten oli ihan hauskaa. Lauantaina meidän piti pyörähtää Tiksin joulutorilla, mutta joko se oli kolmen jälkeen jo ohi tai emme löytäneet sitä. Tai se muistutti vain tavallista lauantaitoria. Either way, päädyimme lopulta Pancho Villaan syömään ja pettymys oli valtaisa, kun huomasin, että mun rakastama paholaisenhillo-kerma-broileri-hässäkkä oli poistunut listoilta. Otettiin sitten joku kahden hengen setti kanafajitaksia, mutta aika kauas se tuosta lempparistani jäi...

Lopuksi poikkesimme vielä kotiuttamassa kaupasta parit valmiit (hyhhyh) piparkakkutaikinat erästä kunnianhimoista projektia varten. Olin nimittäin saanut päähäni, että tänä vuonna haluaisin koota piparkakkutalon ihan itselle, koristeeksi. Aiemmin olen tekaissut muutaman talon, enkelikoristeen, rasian ja lyhdyn lahjoiksi. No, tavallinen talo oli kuulemma turhan tylsä, linna sen olla piti! Ja linnahan siitä sitten tuli...

Piirsimme itse kaavat netistä bongaamiamme kuvia apuna käyttäen ja paistelimme lauantai-illan (ja yön...) tarvittavia osia. Sunnuntaiaamupäivä olikin sitten omistettu linnan kokoamiselle ja koristelulle.

Petteri ja sen kaksoisveli. Uuden muotin ensikokeilu, btw.

Ensimmäistä tornin kattoa sulatetulla sokerilla liimaillessamme sattui pieni haveri, kun jonkin sortin aivopierun seurauksena sain sulaa sokeria sormilleni. "Ei se niin kuumaa ole!" huudahti O, joten nielin ilmoille päästämäni kivun kiljahdukset ja liimasin urhoollista esittäen katon palasen paikoilleen. Sitten alkoi todella polttaa ja käsi oli juoksutettava kylmän veden alle. Näin mukavissa merkeissä sujuikin seuraava tunti ja pian sain hanan ääreen seuraksi O:n, jonka näpit paloivat seuraavan katon kohdalla. Riemuidiootit vauhdissa!

Kivat pikku rakkulat, jotka tuplasivat vielä kokonsa tästä. Ei ollut kuumaa, juu...

Muutamaa ärräpäätä, särkylääkettä ja kylmäkäärettä myöhemmin jatkoimme kokoamis- ja koristeluprosessin sinnikkäästi loppuun ja työ palkitsi tekijänsä.

Iltapäivällä kävimme laulamassa kauneimpia joululauluja Pyhän Laurin kirkossa, joka kuuluu olevan pk-seudun vanhin rakennus. Ihanan tunnelmallinen ainakin ja kaikki mun lempparit, eli "Sylvian joululaulu", "Varpunen jouluaamuna" ja "Tulkoon joulu" päästiin hoilottelemaan läpi. Oli muuten samalla mun ensimmäinen visiitti kirkkoon koko täällä asumisaikana!

Kuva

Ilta sujui sitten pakkaillessa ja siivoillessa. Oli hiukan haikeaa jättää tunnelmallinen pieni joulukotimme taakse ja pakata koko lauma punaisen, sairaslomaltaan palanneen Opelin kyytiin ja hurutella Pirkanmaalle, mutta muutaman päivän päästähän sitä on jo suunnattava takaisinkin. Nyt kuitenkin ne lihantarkastuksen prujut nenän alle ja vamos!

Inhorealismia

2011-12-09T17:52:00.000+02:00

Mua pyydettiin joskus aikoja sitten kirjoittelemaan eläinlääkiksen huonoista puolista. Oon tähän tehtävään hiukan huono valinta, sillä mulle tämä opiskelupaikka on unelmien täyttymys ja tunnen edelleen vain suurta kiitollisuutta kaikkia sen mahdolliseksi tehneitä (valmennuskurssiopettajat, kustannuksiin osallistuneet vanhemmat, T...) kohtaan. Voisin luetella sivukaupalla hyviä puolia, mutta entäs ne huonot? Onhan niitäkin oltava, onhan?

Kuva ei liity juttuun. Appelsiinit ovat mukavia.

Toki. Ja useamman olen niitä kuullut jopa paisuttelevan. "Ei tää oo mikään koulu, tää on keskitysleiri" on ehkä radikaalein kommentti, jonka olen kanssaopiskelijalta kuullut. No, mulla ei ole mitään tarvetta angstata opiskelupaikastani - jos olisi, saattaisin ehkä joutua harkitsemaan alanvalintaani uudestaan. Realistisesti ajateltuna pystyn kuitenkin listaamaan joitakin asioita, joita eläinlääkiksestä haaveilevan kannattaa punnita ja jotka saattavat muilla aloilla olla paremmin, mutta jos motivaatio on kohdillaan, on suurin osa näistä päihitettävissä.

Siispä tässä, eläinlääkiksen huonot puolet, olkaa hyvä:

1. Pääset puuduttamaan takapuoltasi luentosalien penkeillä kokonaiset kuusi vuotta. Monelta muulta alalta valmistuisit nopeammin. Lisäksi jos päätät erikoistua, tulet viettäneeksi uudessa opiskelupaikassasi kokonaisen vuosikymmenen.

2. Omaksuttavan tiedon määrä on valtaisa. Kaikista kotieläinlajeista pitäisi tietää kaikki tai siltä ainakin välillä tuntuu. Tietoähky on todellisuutta, oman muistikapasiteettinsa rajallisuuden huomaa entistä kirkkaammin ja omasta osaamisestaan (tai oikeastaan sen puutteesta) ahdistuminen vaanii nurkan takana. Kirjat ovat paksuja järkäleitä, eikä asioita voi opetella ulkoa enää samaan tyyliin kuin lukiossa. Toisaalta luulen, että jollakin toisella alalla pystyisin helpommin jättämään joitakin asioita lukematta, mutta täällä iskee helposti ajatus: "Entä jos tarvitsenkin tätä tietoa vielä jonkun eläimen pelastaakseni...?" Tärkeimpien asioiden priorisointia ei varsinaisesti edistä myöskään se, että professorit ja luennoitsijat ovat useimmiten omista aloistaan innostuneita asiantuntijoita, joiden mielestä kaikki asiat ovat tärkeitä ja kaikki pitää osata.

Mikäli näitä ajatuksia ei pyri aktiivisesti torjumaan, saattaa pehmustettu huone kutsua poloista eläinlääkärinalkua alta aikayksikön.

3. Erinäisten eritteiden kanssa puljaamisesta tulee arkipäivääsi. Milloin et klinikalla tai labrassa pyöriskele oksennuksessa, kusessa tai "siinä ihtessään", voit ilahduttaa kanssamatkustajiasi iltaneljän ruuhkabussissa levittämällä ympärillesi suloista raadon hajua. Siistiä sisätyötä kaipaavat: skipatkaa!

4. No ne eläimet. Useimmille eläinlääkisläisille eläimet ovat tietysti tämän alan "se juttu", mutta mikäli haluat suuntautua vaikkapa elintarvikehygienian puolelle ja käytät eltdk:a ponnahduslautanasi, joudut silti vääntämään karsinassa valtavien emakoiden ja kunnioitusta herättävien sonnien kanssa. Voisin myös kuvitella, että allergikon olo saattaa klinikalla käydä melko piinalliseksi.

5. Pakollista opetusta on yleensä useampana päivänä viikossa. "Akateeminen vapaus" ja jää melko etäiseksi käsitteeksi ja perioditauot - niin, mitä ne ovat?

Lukujärjestykset jaetaan suoraan käteen ja kaikki suorittavat samat kurssit samassa järjestyksessä, joten omien henkilökohtaisten opintosuunnitelmien teko ei ole mahdollista. Jos siis haluaa käydä samaan aikaan esim. töissä, on työpäivät sovittava aina lukujärjestys kädessä.

6. Vastuu. Vastuu hoidettavien eläinten hyvinvoinnista, hengestä ja omista päätöksistä. Vastuunottoa vaaditaan monella alalla, mutta itse henkilökohtaisesti väittäisin, että materiasta on helpompi olla vastuussa kuin elävistä eläimistä.

7. Yököttävät asiat, kuten päästä pullahtaneet silmät, mätää tai matoja tursuavat haavat, haljenneet kallot - joillekin jo pelkkä veri tai piikit. Samaan hengenvetoon on kuitenkin pakko todeta, että aika hyvin näiden näkemiseen tottuu - toivottavasti myös hoitamiseen sitten aikanaan.

8. Tenttejä on melko tiiviiseen tahtiin (paitsi ilmeisesti nyt kolmosella tai ainakin kolmosen syksyllä) ja läpipääsyprosentti (60) on suhteellisen korkea ja vitoset ovat useimmille harvinaista herkkua, joten motivaation ja opiskelutahdin tulisi olla kohdillaan. Uusintatenteissä ramppaaminen kuuluu olevan kivinen tie, joskin siitäkin selviää.

9.Tutkinto on laaja-alainen - kaikista valmistuu Suomessa yleispäteviä eläinlääkäreitä. Niinpä joudut opiskelemaan myös sellaisia eläinlajeja tai aihepiirejä, joista et ole kiinnostunut. Suuntautua ei perusopintovaiheessa voi.

10. Ainoa mahdollinen opiskelupaikka on Helsinki, jota etenkään maalta muuttaneet hevostytöt eivät välttämättä arvosta. Asuminen on kallista ja asuntojen saaminen haastavaa. Eläinlääkisläisistä suurin osa (muistaakseni 75 %, joka tapauksessa enemmän kuin missään muussa Helsingin yliopiston tiedekunnassa) on kotoisin muualta kuin pääkaupunkiseudulta, joten monet kynnelle kykenevistä katoavat viikonlopuiksi ja loma-ajoiksi kotipaikkakunnilleen, mikä saattaa harmittaa pk-seudulle yksinään kökkimään jääviä.

11. Ryhmäpaine ja opiskelijoiden välinen kilpailu. Itse en voi väittää moiseen törmänneeni, mutta se johtuu ehkä siitä, että olen aina tottunut kilpailemaan vain itseäni vastaan, enkä ole järin kiinnostunut vertaamaan etenemistäni muiden etenemiseen. Kuulemma kilpailua kuitenkin esiintyy joidenkin vuosikurssien parissa, enkä ihmettele sitä yhtään - valikoituuhan tiedekuntaamme nykymuotoisen pääsykokeen seurauksena varsin kunnian- ja kilpailunhimoista porukkaa. Tahdista tippuvia tai tenttejä säännöllisesti uusivia saatetaan kummastella ja pitää laiskoina. Kuitenkin tiedekuntamme opiskelijoiden valmistusprosentti on muistaakseni päälle 90, joten lopullinen kelkasta tippuminen tai opintojen keskeyttäminen on harvinaista.

Kas näin. Kiitokset Kurnulle hedelmällisestä ajatusten vaihdosta ja ideoista aiheeseen liittyen!

Joko onnistuin pelottelemaan kaikki wannabe-jamesherriotit muille aloille? :)

Joulu, joulu on meillä

2011-12-07T02:31:00.001+02:00

Mennyt viikonloppu oli - kuten jo aiemmin ehdin mainita - omistettu arkiselle puuhastelulle, jouluvalmisteluille ja hyvälle ruualle.

Pääsin vihdoin karppipiparkakkutaikinan kehittelyssäni lopputulokseen, johon voin olla täysin tyytyväinen: helposti leivottavissa oleva, oikealta maistuva taikina ja koossa pysyvät, oikealta maistuvat piparit.

Ohje kuuluu näin:

-0,75 dl agavesiirappia
- 3-4 tl Santa Maria -piparkakkumaustetta
- 125g voita
- 1 muna
- 1 tl ruokasoodaa
- 2 tl psylliumia
- 3 dl hienoa mantelijauhetta (ei Pirkan!)
- 1 dl gluteenijauhoa

Valmistus kuten normaalilla piparitaikinalla, eli voi ja mausteet kiehautetaan kattilassa ja mukaan vatkataan puuhaarukalla muut ainekset - muna tosin vasta, kun seos on hieman jäähtynyt. Lopuksi taikina laitetaan pakastimeen jähmettymään mielellään vähintään seuraavaan päivään.

Itsenäisyyspäivää silmällä pitäen tein myös muutaman tällaisen

Nautiskelujuomana litkimme saksalaisen "heisse Elsässerin" innoittamana tällaista kopiota, johon tuli 1/2 pl (saksalaista) puolikuivaa valkoviiniä, 1 dl vaaleaa rommia, maistelun tuloksena saavutettu hyvä suhde appelsiinimehua (ehkä 1/3 pulloa Fun Light-tiivisteestä laimentamattomana), sitruunamehua ja makeutusta. Kuvassa näkyvä ensimmäinen versio oli ihan hyvää, mutta taivaallista juomasta saatiin, kun keksimme uittaa kattilassa hetken aikaa glögimausteella täytettyä teepalloa. Samalla juoman värikin muuttui rusehtavammaksi. Päämakuna tässä kuumassa virvokkeessa maistuu appelsiini ja se on samalla kirpeää, makeaa, jouluista ja lämmintä. Nam! Suosittelen kokeilemaan, vaikka suhteet joutuukin hakemaan maistamalla kohdilleen!

Iltapalaksi loihdimme herkullista juusto-katkarapusalaattia, johon sekoiteltiin kastike turkkilaisjugurtista ja sweet chili -kastikkeesta. Herkkua, tätä pitää tehdä toistekin!

Jälkkärinä vanha tuttu luumu-piparkakkuherkku

Ja koska mun kotipuoleen lähtöön on enää pari viikkoa, päätin, että nyt on jo aika aloittaa joulufiilistely täällä Vantaan päässä - etenkin, kun se viime vuonna meinasi jäädä kokonaan välistä. Niinpä kaivoimme viime vuonna hankkimani ledikuusen sängyn alta ja puimme sen hopean ja kullan värisiin koristeisiin.

Taikkis yritti auttaa parhaan kykynsä mukaan

Myös keittiö vaihtoi väriä.

Tämänhetkinen pallokokoelma.

Tuon suurimman Pentikin punaisen pallon kotiutin viikko sitten kirppikseltä 2,5 eurolla, muut ovat vanhoja, kun Saksastakaan ei sitä toivottua lisäystä löytynyt. Niin ja yhden kirkkaan pallon onnistuin viime jouluna ripustusvaiheessa pudottamaan, joten tismalleen samalla pallomäärällä mennään kuin viimekin vuonna.

Viikonloppu oli siis kaiken kaikkiaan aivan ihana. Joulupuuhastelu saa mut aina hyvälle tuulelle, vaikka ulkona satoikin lähes kaatamalla vettä. Eilen satoi sitten Vantaan ensilumi ja Taikkis oli aamulla aivan ihmeissään. Se kulki koko lenkin nenä maassa kiinni - liekkö ihmetteli kylmää tunnetta nenänpäässään vai voisiko lumi sitoa ihmisten ja koirien hajut jotenkin paremmin? Kävimme myös pellolla riehumassa, ihan silkasta ensilumen riemusta.

Täysin ilman kommelluksia ei viikonlopusta kuitenkaan selvitty, vaan lauantai-iltana yksi korkeassa kuusen mallisessa tuikkutelineessäni polttamista tuoksutuikuista roihahti elämänsä viime metreillä palamaan koko tuikun levyisellä liekillä. Yritin kuolettaa liekin puhaltamalla, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Pyysin O:n avuksi, mutta liekki jatkoi iloista roihuamistaan. En ole varma, mitä seuraavaksi tapahtui, mutta ilmeisesti hyllykkö heilahti ja pian koko tuikkuteline oli kaatunut seinää vasten ja osa tuikuista tippui hyllyn taakse. Onneksi ne sammuivat saman tein, mutta voi sitä steariinin määrää! Sitä oli lattialla, hyllykössä, O:n housuilla, mun paidalla ja ennen kaikkea seinässä.

Sitä sitten jynssättiin irti loppuyö ja seuraava aamu.

Onneksi kaikki saatiin lopulta irti: eipä olisi juuri houkutellut seinän maalaushommiin ryhtyminen. Ja onneksi ei käynyt pahemmin. Tarinan opetus: niissä tuikuissa lukee se "älä jätä kynttilää vartioimatta palaamaan" ihan syystä. Taidanpa toivoa sammutuspeitettä joululahjaksi. Ihan just in case.

Tänään vietettiin sitten tyttöjen kanssa "varjolinnanjuhlia" mun luona. Niitä varten jouduin tietysti muuttamaan keittiön ja olohuoneen pöydän somisteet teeman mukaisiksi.

Mm. tällaista oli tarjolla:

Suomipiparit ovat karppipipariohjeella tehtyjä. Kuorrutuksena sulatejuusto-voi-sekoitus (maustettu sitruunamehulla ja makeutusaineella).

Kakku on perusjuustokakku. Pohjana mantelijauhe-voiseos (maustettu piparkakkumausteella ja makeutusaineella), täytteessä 1,5 luumupilttipurkkia ja rutkasti piparkakkumaustetta, piparinmuruja ja makeutusta. Aika jouluinen yhdistelmä, etten sanoisi. Modattu meidän perheen perinteisestä joulujälkkäristä eli luumurahkasta ja toimi mielestäni ihan kivasti.

Ilta sujui rattoisasti juoruillessa ja linnanjuhlia vahdatessa. Itse julkkikset näyttivät käyttäytyvän siivosti, joten illan draamasta päätyivät huolehtimaan nurkissa vilistäneet neljä koiraa - etenkin Iippu. Siitä on Taikan saapumisen myötä tullut ihan mahdoton toisia koiria kohtaan: se kurmuttaa niitä ihan surutta. Niinpä neiti pääsikin välillä omaan rauhaansa makkariin. N:n pentu Andy puolestaan kaatoi touhutessaan meidän joulukuusemme, joten pääsin koristelemaan sen jo toistamiseen viikon sisään. Ruokaa oli yllinkyllin ja rääppeitä riittänee viikonlopulle asti.

Perjantaina olisivatkin luvassa tämän vuoden näillä näkymin viimeiset pikkujoulut ja vuoden toiseksi viimeinen koulupäivä pitkän loman jälkeen. Huomenna tosin joudun vielä keräilemään itseni sängyn pohjalta ja reippailemaan yliopistolle seminaarityötä kasaamaan. Aihe (teuraseläinten verenlasku ja tainnutus) on sen verran suppea, että toivon ehtiväni omistaa torstaipäivän joululahjaostoksille. En ole ostanut vasta kuin yhden, joten pientä stressinpoikasta alkaa asian suhteen jo pukata pintaan.

Loppuun vinkki kaikille joulupuuhastelijoille: muistakaa Jouluradio.fi. Sitä voi kuunnella siis netin kautta - loistavaa taustamusiikkia esim. joululeivontahetkiin, -siivoukseen tai lahjojen pakkausoperaatioihin!

Frankfurt part. II

2011-12-05T08:56:00.000+02:00

Mulla on koko viikko perjantaita lukuunottamatta vapaata, kello on puoli kahdeksan aamulla ja avasin blogin töötätäkseni loput Ffurtin kuvat ilmoille.

WTF?

Oli aika huisi viikonloppu O:n kanssa, vaikka me puuhasteltiinkin vain kaikkea tosi arkista ja jouluista. Tai oikeastaan juuri siksi.

Oon niin pitkään kaivannut juuri tällaista, arjen jakamista, että fiilis on aika korkealla. Joka tapauksessa tämä hereillä olo piti perustella vielä sillä, että saatoin O:n tuossa kuuden jäljestä dösäpysäkille, samalla kun käytin Taikan pihalla. Herran auto oli nimittäin keittänyt Tampereen kohdalla ja loppumatkan O joutui taittamaan julkisilla. Taisi punainen paholainen väsyä ainaiseen Vantaalla ramppaamiseen ja viheltää pelin poikki pienen loman toivossa. Tai sitten se johtuu vain siitä, että kyseessä on Ooppeli. Hehe.

Mutta joo, krhm, niitä kuvia.

Tiistai-aamuna hyppäsimme puoleksi tunniksi metroon ja kiidimme läpi lukuisten lähiöiden

Kuten kuvasta huomaa, Frankfurtin metrojunat olivat jo parhaat päivänsä nähnyttä kalustoa, mutta yhteydet pelasivat loistavasti. Voi kunpa Helsingissäkin...

Määränpäämme oli tällä kertaa Nordwest Zentrum -niminen ostosketju, jota oli jollakin nettisivulla kehuttu yhdeksi Frankfurtin parhaista. Joulukoristelut siellä olivat ainakin kohdillaan!

Hilpeänä, hehe. Mutta kuvassa eilisen ostokset: pipo ja tuubihuivi (4,90e, ei paha).

Koska paikallisten herkkujen maistelu on aina yksi matkustelun antoisimmista elämyksistä, päätimme nautiskella "Currywurstia", eli currymakkaraa aamupalaksi. Oletimme, että itse makkara olisi ollut se annoksen tulinen osuus, mutta ei - kaikki perustui makkaran päälle valutettuun chili- ja currysoosiin. Oma annokseni oli tulisuusasteeltaan 2/4 ja oli siinä ja siinä, että tuntuiko chilin polte suussa enää mukavalta vaiko pelkästään pahalta. O tilasi rintaansa röyhistellen ja myyjän varoituksista piittaamatta kaikkein tulisimman vaihtoehdon ja joutui nöyrtymään neljännen suupalan jälkeen - myyjän huvittuneen katseen alla. Loppuannos hylättiin kylmästi ravintolan pöydälle ja suuta lepyteltiin pian marjasmoothiella.

Kiersimme kauppakeskuksen ympäri ja poikkesimme mm. eläinkaupassa. Akvaarioinnostukseni roihahti jälleen himpun verran rinnassa, oli sen verran vaikuttava osasto. Ehkä vielä joskus...

Metroa odotellessa oli seuraavan kerran aikaa räpsäistä muutama kuva.

Menetin matkan aikana sydämeni tuollaisille blingbling-poroille, joita näkyi kaikkialla erivärisinä. Jakavat varmaan mielipiteet, mutta no can do, tällaiset lasipallot tänä vuonna!

"Katso miten hiiiiiiiiieno poro!" (c) Nea 5v.

Maksettu mainos.

Ja niin joo, ostin myös tuon takin, jonka olen tässä kuvassa tyhmästi nostanut ylös, jottei se heti likaantuisi. Oli pakko - edellinen talvitakkini oli luullakseni n. 5v vanha ja ihan sen näköinenkin. Plus olisin jäätynyt tuolla pystyyn ilman. Kuvassa myös toiset niistä 10e kengistä, joihin olen hiukan rakastunut ja O:n uusi laukku ja uudet lapasetkin, jee!

Lisäksi Primarkista piti poistaa muutamat pikkujoulukorut, 1-3e/kpl

Kauppakeskukselta palasimme alkuillasta takaisin keskustaan Alte Operille eli vanhalle oopperatalolle, joka näkyy ao. kuvassa.

Tuolla alueella näkyi ehkä parhaiten Frankfurtin perinteikkyys ja modernius rinnakkain. Ainakin arkkitehtuurissa.

Varsinaisena kohteenamme oli kuitenkin Main Towerin näköalatasanne.

Lippu ylös maksoi hmmm, 5 tai 10e per napa, mutta oli aikamoista rahanhukkaa, sillä...

Tältä siellä piti opastetaulun mukaan näyttää...

...mutta tällaiselta siellä näytti :D

Olimme toki osanneet varautua siihen, että sumun vuoksi näkyvyys olisi heikko... mutta että näin täysin?! Kyllä siinä taas huijattiin tyhmää turistia, hehe. Tosin vaikka joku olisi kertonut, ettei ylhäältä näe mitään, olisi se ehkä silti pitänyt käydä itse toteamassa uskoakseen.

No, näkyi sitä cityä ihan alapuolella sentään tämän verran. Päivällä ilman noita valoja tilanne olisi varmaan ollut vielä huonompi.

"Hyvä reissu!"

Lopuksi palasimme takaisin joulutorille, sillä O halusi nähdä sen vielä kaikessa valoloistossaan. Ja minä tietysti myös!

Torin joulukuusi oli mun makuun aika harva, mutta näytti valaistuna ihan kauniilta.

En tiedä, miten missattiin nää edellispäivänä, mutta... nam!

Kuvassa on siis eri tavoin maustettuja paahdettuja manteleita. Myyjät tarjosivat maistiaisia ja pakkohan sitä oli sitten 100g sortua ostamaan. Paikallisia herkkuja, u know.

Makuina stracciatella, After Eight ja Snickers... Ei tosin karppia, far from it :D

Pähkinöinä.

Onneksi en ollut ainoa, hahaa

Joulutori päättyi rantakadulle, joten pistäydyimme myös yhdellä Mainin ylittävistä silloista.

Loppuajan suhasimme ympäri toria ja maistelimme erinäisiä kuumia juomia.

Kaakaopohjainen "Warme Onkel" ja sitruksinen "Heisse Elsässer", jota tehtailimme nyt viikonloppuna myös täällä koto-Suomessa

Harmillisesti emme huomanneet seurata ajan kulua, vaan huomasimme yhtäkkiä, että kello oli lyönyt yhdeksän ja kaikki kojut alkoivat salamannopeasti sulkea luukkujaan. Tämä tarkoitti sitä, että jäimme ilman ruokaa. Onneksi pienen epätoivoisen vaeltelun jälkeen löysimme pienen italialaisen ravintolan, jonka nälissämme kelpuutimme. Tilasimme nälissämme molemmat possua ja voi, mitkä annokset saimmekaan!

Aivan taivaallista sienikastiketta, samoin kuin O:n pihvin juustokastike

Kipusi kyllä koskaan syömieni ravintola-annosten ehdottomaan top kolmoseen. Makunautintoon saattoi tosin vaikuttaa myös vatsassa kurninut valtava nälkä ja ulkoilmassa vietetyt pari edellistä tuntia, jotka saivat poskeni sellaisessa punaisen sävyssä, jonka rinnalla paloautokin olisi kalvennut. Glühweinilla ei tietenkään ollut minkäänlaista osuutta asiaan.

Täysine masuinemme nukahdimme hotellilla varsin äkkiä ja keskiviikko kului lähinnä takaisinpäin matkustamiseen. Ihan huippu reissu kaiken kaikkiaan: loistavia ruoka- ja juomaelämyksiä, mieltä lämmittäviä ostoksia, ihania valoja, tuoksuja... ja ripaus joulun taikaa.

Juuri sitä, mitä lähdimme alunperin hakemaankin.

Frankfurt part. I

2011-12-04T10:52:00.001+02:00

Helou, täällä taas! Kotiuduimme tosiaan jo keskiviikkoiltana, mutta painettuani torstain ja perjantain väsyneenä duunissa pääsin vasta nyt purkamaan kameraa koneelle. Tässä kuitenkin kuvaa sunnuntai-illalta ja maanantailta.

Lensimme Ryanairilla Tampereelta Frankfurt-Hahnin lentokentälle, josta on vielä 1h 45min matka Frankfurtiin. Auton parkeeraaminen aiheutti hiukan mutkia matkaan ja mulle pientä lisästressiä aiheutti se, että sunnuntai muuttuikin jotenkin "meet the parents" -henkiseksi tapahtumaksi, mutta itse lento sujui yllättävänkin nopeasti ja elämänsä ensimmäisellä lennolla olleen O:n kanssa oli hauska fiilistellä alapuolelle jääviä valomeriä.

Hahnin kenttä on lähes yhtä pieni kuin Tampereen, joten saimme laukkumme ilman sen piinaavampia odotteluja ja ehdimme juosta Frankfurtiin klo 22 lähtevään bussiini, mikä oli iloinen yllätys, sillä olimme luulleet joutuvamme odottelemaan kentällä 23.30 asti. Kävi kuitenkin ilmi, että bussi odottelikin nimenomaan meidän lennoltamme matkustajia ja lähti vasta, kun matkustajavirta tyrehtyi.

Olin etukäteen lukenut netistä, miten pyllystä tuo Hahnin kentän sijainti monen mielestä on ja ettei sieltä välttämättä kannattaisi edes matkata Frankfurtiin, vaan esimerkiksi lähempänä sijaitsevaan Mainziin. Oh well, itse olen tottunut istumaan autossa paljon pitempiäkin matkoja, joten ei tuntunut missään. Asennekysymys.

Bussi hylkäsi meidät Frankfurtin päärautatieasemalle. Sieltä yritimme päästä sporalla hotellille, mutta kas, ko. linja oli suljettu tietöiden vuoksi. Taksilla siis, eikä maksanutkaan kuin kympin. Kuski kehui useampaan otteeseen hotelliamme (B&B Frankfurt City Ost) aivan uudeksi ja sitä se toden totta oli.

Olimme etukäteen infonneet hotellin henkilökunnalle saapuvamme vasta respan sulkeutumisajan jälkeen, joten yksi hotellin työntekijöistä odotteli meitä ulkona ja selitti sähköisen Check-inin toiminnan.

Tällaiseen masiinaan piti siis kirjata omat tiedot ja suorittaa etukäteen maksu kolmesta yöstä, jotta sai ovikoodin ja pääsi liikkumaan. Uusi käytäntö mulle!

Mitä hotelliin noin muuten tulee, niin se tosiaan oli aivan uusi ja ihan mun makuun sisustettu. Katsokaa vaikka näitä aulan joulukoristeita:

Limeä ja pinkkiä, nam, ja mulla on ollut tuollainen Ikea-kasvikin :D

Poroja!

Kaverikuva vessan peilin kautta. Aikuismaista ja sivistynyttä, haha.

Ja toi euroseinä, me likes!

Pitkän matkustamisen jälkeen poistimme vain välipala-automaatista parit suolapähkinät ja vesipullon ja sammuimme kuin saunalyhdyt.

Maanantaiaamu valkeni sumuisena, mutta kuivana ja kylmänä. Suuntasimme kymmenen jälkeen kohti joulutoria, sillä en voinut kuvitella pystyväni keskittymään muuhun ennen sen näkemistä.

Matkalla törmäsimme mm. tällaisiin vanhoihin roomalaiskylpylän raunioihin...

...sekä Frankfurtin pääkirkkoon...

... jossa käytimme kokonaiset 50 snt sytyttääksemme kynttilän.

Lopulta pääsimme Römerille , Frankfurtin suurimmalle joulutorille asti.

Aamupäivällä ihmisvilinä torilla oli vielä aika hillittyä, joten pääsimme sen suuremmin tuuppimatta tai kyynärpäätekniikkaa käyttämättä ihastelemaan kojujen tarjontaa.

Jokainen koju oli omannäköisensä, ei löytynyt kahta samanlaista.

Sen sijaan tarjonta oli hiukan suppeahko: löytyi joulukuusenkoristekojuja, liha- ja makkarakojuja, Nutella-kojuja, kuumien juomien kojuja, karkki- ja mantelikojuja ja siinä ne vaihtoehdot karkeasti ottaen olivatkin.

Joulukoristeita löytyi joka lähtöön, lukuunottamatta niitä mun haaveilemiani lasipalloja!

Paahdettuja manteleita.

Vetelimme torilla nohevat aamiaiset. O tuollaisen porsaankyljysleivän...

... ja minä tuoreista herkkusienistä paistettua muhennosta

Kyytipoikana hiukan glögiä vastaava Glühwein ja Frankfurtin alueen oma erikoisherkku, kuuma omenaviini eli heisse Apfelwein, joka osoittautui meidän suosikiksemme.

Mukit sai pitää itse tai palauttaa panttia vastaan. Me päädyimme pitämään yhteensä kolme, emme kuitenkaan kuvassa näkyvää yksilöä.

Tällaisia käsityökojuja olin kuvitellut näkeväni enemmän


Paikalla oli myös muutama karuselli ja tokihan meidän piti päästä kokeilemaan!

Olimme tosin luulleet, että karuselli oli ilmainen, kun missään ei toisin ilmoitettu, mutta toista rundia aloittaessamme joku poika kävi perimässä meiltä 2e per nuppi. Hups.

Kaikesta huolimatta joulutori oli ehdottomasti koko reissun parasta antia - molempien mielestä. Suuria löytöjä emme tehneet, mutta se tunnelma, kuumat juomat ja saksalaiset herkut, aiai!

Römeriltä jatkoimme metrolla Hauptbahnhofille eli päärautatieasemalle ihan vain toteamaan, ettei tämän kaupungin keskusta tainnutkaan olla siellä. Pikainen googletus puhelimella paljasti parhaaksi ostoskaduksi Zeilin, joten suuntasimmekin pian metrolla sinne.

Uusia torneja...

... ja vanhoja torneja vierekkäin.

Kävimme ensiksi jossain Stockmannin tyyppisessä tavaratalossa ja kas, mitä sieltä löytyikään:

Sinisiä sipsejä!

En ehkä blogin puolella muistanutkaan vuodattaa, mutta yritimme O:n, kissojen ja koirien kanssa metsästää sinisiä sipsejä syksyn halloween-bileisiin. Harmillisesti näiden parasta ennen -päivä oli jo huhtikuussa, joten taidetaan jäädä ensi syksynäkin ilman, höh.

Ostoskatua.

Teimme Zeililta jokusen hyvän löydön, mm. parit kympin kengät, mulle harmaan pipon, O:lle laukun ja molemmille keinonahkarukkaset. Maanantai oli jäätävän kylmä päivä - etenkin joulutorilla ja ohuessa villakangastakissa, joten lämpimän talvivarustuksen hankkiminen jostakin syystä motivoi eniten.

Hävettää myöntää, mutta päätimme kierroksemme Mäkkäriin. Väsymystaso oli sitä luokkaa, ettemme jaksaneet lähteä enää etsiskelemään tasokkaampaa ruokapaikkaa ja shoppailumorkkiksenkin kannalta ko. ruokapulju tuntui sillä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta.

Zeililta jatkoimme jälleen metrolla takaisin hotellillemme ja yllätyimme metroaseman läheisestä sijainnista. Kaikin puolin loistava hotellivalinta ja maanantai-päivä siis!

Palaillaan tiistain ja keskiviikon kuulumisten kera seuraavalla kerralla. Rentouttavaa sunnuntaita itse kullekin!

Matkaan lähden, matkaan lähden

2011-11-27T16:53:00.000+02:00

... mulla meno(-paluu)lippu ooo-ooo-ooo-on!

"Kato nyt, ihan helposti mahtuisin!"

Sinnikkäästä yrityksestä huolimatta Taikaministeri ei tällä(kään) kertaa päässyt mukaan. Ja vähintään yhtä sinnikkäästä yrityksestä huolimatta ministerin korvat sojottavat jälleen kohti Jupiteria. Terrieri mikä terrieri.

Me tosiaan lähdetään tuossa vartin päästä ajelemaan kohti Tamperetta ja sieltä sitten lentokentälle. Halusin vain tulla nopeasti moikkaamaan. Hotellissamme pitäisi olla langaton netti, joten voi olla, että pääsen laittamaan jotain kuulumisia Saksan puolelta, mutta mikäli en, niin palaillaan asiaan loppuviikosta.

Leppoisaa ensimmäistä adventtia sateesta huolimatta ja tschüß!

This week

2011-11-24T22:50:00.001+02:00

Viikonloppu sujui tutuissa merkeissä kotipuolessa - koko ajan jotain menoa. Perjantaina tosiaan olin ensin siellä kaverin pojan synttäreillä, oli ihan huippua istua vain tyttöjen (ja poikien) kanssa ja naureskella teini-iän toilailuille. O kävi hakemassa mut sitten sieltä himaan ja katsokaa, mikä siellä odotti:

Kirkasvalolamppu!

Ikuisena kaamosmasistelijana oon haaveillut omasta lampusta siitä asti, kun muutin pois lapsuudenkodistani, eli n. neljä vuotta.Tämä oli siis aikainen joululahja mun vanhemmiltani, O vain oli ehtiessään käynyt hakemassa sen. Ideana kun oli päästä käyttämään lamppua jo nyt vuoden pimeimpään aikaan, namnam!

Päästiin kotipuoleen perille vasta aika myöhään ja väsyneinä, joten perjantai hupeni sohvalla koomailuun. Lauantaina iltapäivällä kävimme katsomassa pikkuserkkuni 4kk ikäistä shelttipentua ja hämmästyin, miten pieni se oli! Varmaan samaa kokoluokkaa kuin Taika 2,5-kuisena. Kokoerosta huolimatta pentu leikki kuitenkin varsin reippaasti, joskin sellaista shelttimäistä pidättäytyväisyyttäkin oli huomattavissa - ainakin Taikkikseen verrattuna. Mun piti ottaa kolmikosta kuvia, mutta kamera herjasi muistikortin puutetta (oli unohtunut läppärin sisuksiin Vantaalla), joten haaveeksi jäi. No, ehkä jos jouluna miitataan vielä uudemman kerran...

Pentutreffien jälkeen vuorossa olivat sitten pikkujoulut lapsuudenystäväni luona. Jouluteemaa ei tosin viestittänyt muu kuin glögi, mutta oli hauskaa nähdä vanhoja koulukavereita koolla pitkästä aikaa. Ei ole tullut vaihdeltua kuulumisia moneen vuoteen. Hauskaa oli myös huomata, miten tässä porukassa jutut liittyivät ihan kaikessa muussa kuin koirissa ja koulujutuissa, joihin olen parin viime vuoden aikana jo ehtinyt hyvin tottua ;)

Yöelämässäkin tuli pyörähdettyä kaikenmoista pikkukaupungin draamaa (kyllä, näköjään aina ja ikuisesti) ihmettelemässä. Hukkasin sitä paitsi jälleen lompakkoni ja ehdin paniikissa jo sulkea pankkikorttini, kun baarimikko tuli nykimään hihasta ja kyselemään, onko jokin kateissa lompakkoani kädessään heilutellen. Musta alkaa tulla hyvä tässä korttien sulkemisessa ja avaamisessa. Kiitos ja anteeksi Säästöpankin tädit!

Lupaan pyhästi harkita sitovani lompakon kaulaani, kuten eräs ystävällinen poliisisetä ehdotti hakiessani joskus 19-vuotiaana kyseisen omaisuuteni kaksi kertaa saman päivän aikana poliisilaitoksen löytötavaraosastolta.

Sunnuntaina podin edellispäivää, näin S:aa ja O:ta sekä myöhästyin minuutilla junasta Tampereella. O, joka oli lähtenyt heittämään mua Tampereelle, ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa, vaan kysäisi tyynesti, että mitä kautta me päästäisiin sieltä asemalta helpoimmin Hämeenlinnanväylälle. Niinpä sain sitten takaisinkin päin kyydin, vaikka kärsinkin pienoisista omantunnon pistoksista.

On se vaan aika kultainen.

Kotiin päästyä mulla oli kauhea hinku päästä laittamaan ensimmäiset joulukoristeet paikoilleen, vaikka jouluun onkin vielä kuukausi aikaa. Viime vuonna tämä koko vaihe vaan jäi aivan liian myöhäiseksi, enkä halua tehdä samaa virhettä toisena vuonna peräkkäin.

Niinpä kaivoin esiin mm. tämän tämän vuoden ensimmäisen ja toivottavasti myös viimeisen joulukoristeostokseni, josta luullakseni kerroin joskus aiemmin:

I'm lovin' it!

Edellispostauksessa nähty lasimalja sai niellä muutamat hopeiset kuusenkoristeet ledien kaveriksi

Joulupossut muuttivat kaapista pöydälle ja kynttilänjalka sai tänäkin vuonna luvan palvella kuusenpallojalkana

Joulufiilistelyt ovat jatkuneet muutenkin koko viikon. Olen hörppinyt muutaman lasillisen glögiä ja kehitellyt tällaisen erityisen karpin piparivaahdon jälkkäriksi:

Sisältää turkkilaista jugurttia, sokeritonta maapähkinävoita, kermaa, steviaa ja piparkakkumaustetta, nam!

Mausteista joulun tuoksua olen puolestaan levitellyt ympäriinsä tuoksukynttilöitä polttamalla. Oon nyt jotenkin onnistunut addiktoimaan itseni niihin.

"Äiti, mitä ihmettä sä puuhaat?!" <3

Keittiökin vaihtoi taas ilmettä:

... ja ehdin jo ripustaa lasipallotkin ikkunaan

Punaiset verhot ja muut tekstiilit kaivan esiin vasta lähempänä joulua, samoin kuusen. Nyt mennään tällaisissa hopeisissa yksityiskohdissa:

Labrat jatkuivat vielä tämän viikon. Teimme bakteeriviljelmiä mm. sian nahasta ja EE-talon naisten wc:n lavuaarista. Voin kertoa, että molemmilla maljoilla kasvoi varsin iloisesti monenmoista eläjää! Oispa mielenkiintoista viljellä joskus näyte vaikka kynnen alta, saattais säikäyttää pahemman kerran.

Mukaan mahtui myös muutama luento ja lakitehtävien vääntöä. Kiitän kohtaloani, etten milloinkaan edes harkinnut lähteväni lukemaan lakia, huhhuh mikä viidakko! Kyllä sai nähdä vaivaa, että löysi oikean vastauksen (tyyliin "Saako sikojen siirtelyssä käyttää sähköpiiskaa? Mitä tehdään, jos teurastamoon saapuvan lehmän korvamerkki on pudonnut?") kuhunkin.

Lisäksi oon kaivanut pitkästä aikaa mun anatomian flash cardsit esille ja koittanut kerrata niiden avulla hiukan anatomiaa.

Toistaiseksi en kylläkään oo vielä edennyt kovin pitkälle. Noita on niiiiin paljon, että melkein masentaa! Täytyy varmaan ottaa ne mukaan lentokoneeseen sunnuntaina, josko siellä tulisi joku tylsä hetki.

Tänään mulla on ollut vapaapäivä, mikä tuli ihan hyvään saumaan ottaen huomioon, että eilen olivat EKY:n ja parin muun ainejärjestön pikkujoulut Fredan Tivolissa. Raahasin kerrankin jopa pokkarikameran mukaani, vaikka kuvien laatu ei niin päätä huimaakaan!

Bileitten päätähti oli rodeohärkä, jota pääsi kokeilemaan maksutta. Itse muutaman esityksen seurattuani päädyin lyhyen mekkoni vuoksi säästämään katsojat liialta myötähäpeältä :)

A:n perinteinen "onkosustaitestäyhtäänkuvaa, haluatko?" - "en" - "voinottaasilti" -kuva.

Tässä syy, miks musta itsestäni näkyy niin vähän kuvia täällä blogissa - en vaan oo kovin filmaattinen persoona. Inhoon sydämeni pohjasta n. 98%:a musta otetuista kuvista. Nytkin voitais puhua hetki tosta käsien asennosta ja suusta ja päästä tippumaisillaan olevasta tonttulakista, mutta let's just not go there :D

Ehkä tän blogin juju piilee jossakin muussa kuin bloggaajan epävalokuvauksellisen pärstän esittelyssä. Toivottavasti kestätte mukana!

PS. Terkut sille suloiselle lukijalle, joka uskaltautui repimään mun kuvitteellista hihaa tuolla bibalskeissa - olettaen, että et pelästynyt mun jäätymistäni ja deletoinut mun blogiani samantein kirjanmerkeistä, haha. Ei vaan oo mulle ihan jokapäiväistä, että joku lukijoista tulee esittäytymään! Erityistsempit sulle hakuprosessiin kuitenkin, toivottavasti ensi vuonna törmätään tuolla saman ainejärjestön edustajina! ;)

Arjen pilkahduksia

2011-11-18T00:51:00.002+02:00

Pitäisi vissiin päivittää taas kuulumisia, ennen kuin hurahdetaan uuden viikonlopun puolelle. Patologian leikkelyviikko tosiaan oli ja meni ja hevosen lisäksi tuli avattua koira ja eräs pieni märehtijälaji. Tutuiksi kävivät niin nivelrikot, erilaiset kasvaimet, pöhöt kuin tulehduksetkin. Kissan avaus meille demottiin jo aikaisemmin, mutta kivahan se olisi keväällä päästä vielä itsekin kokemaan. Samoin kanin tilaisin avattavaksi, jos saisin. Ja ehkä lehmän tai jonkin eksoottisemman tapauksen. Ylemmillä vuosikursseilla nelosia lukuunottamatta obduktioita on ollut huomattavasti enemmän kuin meillä, sillä heidän vuosikurssinsa ovat aiemmasta pienestä sisäänottokiintiöstä (55 opiskelijaa) johtuen pienemmät kuin meidän 70 opiskelijaamme. Tosi kurjaa, että meillä näitä on näin vähän, kun kuitenkin varsin tärkeästä ja mielenkiintoisesta asiasta olisi kuitenkin kyse. No can do.

Onko langoilla vielä tarttolaisia? Miten teillä on asia järjestetty?

Lihantarkastuksen kirja, "Köttkontroll". Ruotsinkielinen, mutta täynnä huippuja kuvia!

Obduktioviikolla pidetyssä Eviran patologien demossa pääsimme näkemään muutaman pienen broilerinpoikasen avauksen sekä erilaisia formaliiniin säilöttyjä elimiä, kuten laajentuneen sydämen ja norwichinterrierin ahtautuneen nielun. En ollut tiennytkään, että kyseisellä rodulla esiintyy tätä tyypillisimmin brakykefaalisilta (lyttykuonoisilta) koirilta löytyvää vikaa. Mielenkiintoista, mielenkiintoista! Elinpatologiaa en suurista suunnitelmistani huolimatta ehtinyt nyt juurikaan kertailla, joten se jää sitten keväälle - olettaen, että ajattelin päästä koeobduktiosta läpi. Tältä erää obduktiokurssi on kuitenkin huomisen diskussiotilaisuuden jälkeen ohi. Samoin on päässyt käymään eläinlääkäri virkamiehenä -kurssille, tosin vielä eilisiltana naputtelin kurssialustalle palautettavaksi parisivuista esseetä aiheesta "esimiehenä toimimisen edellytyksiä".

Muuten viikko on koostunut luentojen ohella lihantarkastuskurssin labroista. Olemme päässeet tutkimaan erilaisista liha- ja elinnäytteistä salmonellaa, sikaruusua ja muita bakteereita, pH:ta ja muuta sellaista. Tiistaina pääsimme testauttamaan haju- ja makuaistimme, kun vesilaseista piti maistamalla erottaa makea, suolainen, karvas, hapan ja puhdas vesi ja hajupulloista mm. "voimainen", eltaantunut, asetonin, tillin, sitruunan, vanilliinin, mustapippurin ja etikan haju. Onnistuin saamaan kaikki oikein, eli jos päätänkin vaihtaa pieneläinpraktiikan elintarvikehygieniaan, niin ainakaan aistinelimistäni sen ei pitäisi jäädä kiinni, heh...

On ollut kivaa puuhastella pitkästä aikaa labrassa. Ne ja leikkelyt ovatkin mun lemppareita tässä meidän opinahjossa. Toistaiseksi. Tosin tällä kertaa töitä on ollut aika vähän ja kotiin on päässyt lähtemään jo 14-14.30 välillä, vaikka aikaa olisi ymmärtääkseni varattuna jopa klo 16 asti.

Varsinaista opiskelua onkin jäljellä enää käytännössä katsoen ensi viikko ja sitten enää jotakin pientä, kuten syksyn ainokainen tentti (josta siitäkin läpipääsyyn riittää viisi pistettä) aiheenaan lihantarkastus. Tuntuu, että tämä(kin) syksy on hurahtanut ohi aivan liian nopeasti ja kaiken lisäksi aihepiirit ovat olleet tylsempiä ja ja jopa tarpeettomampia kuin ikinä (obduktiot poislukien). Pakollista läsnäoloa on ollut eläinlääkikseksi aika vähän, tentit ovat loistaneet poissaolollaan ja päivät ovat pysyneet lyhyinä - mikä onni, että hankin koiranpentuni juuri viime kesänä! Mukavan rentoa toki, mutta tuntuu, että olen syksyn aikana päässyt laiskistumaan ja opiskelurutiinit ovat unohtuneet. Heti, kun oli hiukan rankempi viikko (no ne obduktiot), olin joka päivä aivan puhki. Asiaan ovat toki vaikuttaneet muutkin elämänmullistukset, joita tässä nyt on koettu, mutta jotenkin toivon, että kevät olisi hiukan mielenkiintoisempi ja tiivistahtisempi (kop, kop).

Viikonlopun ainoa kuva: texmex-setit

Muuhun elämään on kuulunut ramboteemainen A-tarjous, agility, näyttelyharjoitukset Taikan kanssa (ei siitä kyllä mitään tähteä ole tulossa, toinen korva jäänee sittenkin pystyyn ja runko lienee turhan kapea) ja O:n kanssa hengailtu viikonloppu. Koko viime viikko oli henkilökohtaisista syistä johtuen aika rankka ja opiskelun ohella lähinnä nukuin n. 3h päiväunet joka päivä, mutta onneksi viikonloppuna helpotti. Ei oikeastaan jaksettu O:n kanssa puuhailla mitään kovin erikoista, jos leffassa käyntiä ei lasketa. Katsomamme elokuva oli vähintään kolmessa lukemassani blogissa hehkutettu "Drive", jonka pisteet IMDb:ssa lähentelivät 8,3:a, joten odotukset olivat korkealla, mutta valitettavasti sain taas kerran pettyä. Mua ei häiritse yhtään pilkkoa aivoja sentin siivuiksi koulussa tai vaikka työkseni, mutta niiden seinille losauttelu ei mua viihteenä viehätä. Hyhhyh, älkää käykö katsomassa, jos ette ole riittävän paatuneita ja ette nauti leffoista, joissa ei oikeastaan ole minkäänsortin lopputulemaa. Ahdistava pätkä.

Ja tässä taas nähtiin, miks mun on vaikea kirjoitella pikaisia kuulumisia. Ne ei koskaan jää pikaisiksi, vaikka kuinka yrittäisin jarrutella stooria, hehe. No mutta, nyt lopetan ja kaivaudun peiton alle O:n seuraksi. Huomenna olisi nimittäin luvassa pitkä päivä yliopistolla, kurssikaverin lapsen 1-vuotissynttärit ja sitten O:n kanssa kohti kotipuolta.

Jaksuja viikon viimeiseen rykäisyyn vanhat ja uudet lukijat ja aivan ihanaa viikonloppua! Muistakaa juoda glögiä!

Näin sydämeeni joulun teen

2011-11-16T02:17:00.002+02:00

Halloweenin jäätyä taakse alkaa munkin pikkuhiljaa koittaa aika siirtää katseeni jouluun. Oikeasti mun keittiö ja terassi on edelleen ihan musta-oranssi-sävyisiä, mutta ei puhuta nyt siitä :D Yritän kuitenkin pidätellä itseäni levittelemästä joulukoristeita ja laulamasta joululauluja ainakaan kovin montaa päivässä tuonne joulukuun alkuun asti, mutta glögiin tulee ehkä sorruttua jo lähipäivinä, eikä karppijoulutorttureseptin kehittelyäkään kannattane ihan viime tinkaan jättää. Tonttulakin saa puolestaan vetää ensimmäistä kertaa päähän jo ensi viikonloppuna, jolloin olisi tarkoitus osallistua vanhan lapsuudenystäväni järjestämiin tyttöjen pikkujouluihin kotipuolessa.

Mun joulukuuhun ovat perinteisesti no, niin perinteisesti kuin kahden vuoden perusteella voi väittää kuuluneet luonnontieteilijöiden jouluristeily ja eläinlääkäripäivät. Tänä vuonna päätin kuitenkin jättää rohkeasti molemmat välistä - risteilyn oikeastaan kavereiden hannaamisen ja eläinlääkäripäivät tylsien työjärjestelyiden (paikat arvottiin) vuoksi. Toisaalta ehkä tuo parivaljakko tuli parissa vuodessa kaluttua sen verran tarkkaan läpi, että uudet tuulet piristävät tätä vuoden pimeintä aikaa paremmin kuin kumpikaan noista.

Niinpä päätinkin toteuttaa yhden piiiiiiitkäaikaisen haaveni ja matkustaa 27.11-30.11 Saksaan Frankfurtiin tekemään joulua sydämeeni kaupungin perinteisillä joulumarkkinoilla.

Olen kuullut, että joidenkin mielestä joulutorit ovat menneet turhan kaupallisiksi, mutta itseni tuntien en suostu uskomaan, etteivätkö torin valomeri, suuri kuusi, Glühwein ja raikas talvi-ilta pystyisi tekemään edes pienoista vaikutusta.

Minä, jonka sydän sykähtelee jo terassin kaiteen ympärille kieputetuista ulkovaloista ja pienestä lasimaljaan sullotusta led-valosarjasta. Mun lemppareimmista valo-oksista puhumattakaan.

Ja se glögi, ah.

Ja lasiset kuusenpallot - voi anna siellä olla edes yksi koju sellaisia, jotta saisin kokoelmaani täydennystä!

Oman lisänsä matkaan tuo myös se, että tämä on nyt mun ja O:n ensimmäinen yhteinen matka. Oikeastaan koko juttu oli alunperin O:n idea - hän kun ei ole koskaan matkustanut naapurimaitamme kauemmas tai ollut edes lentokoneessa. Siitä huolimatta herra on hoitanut nyt kaikki varaukset, joten itse olen kerrankin päässyt häpeällisen helpolla.

Niin ihanaa vaihtelua!

Nyt mua sitten tietysti kiinnostaisi, onko kukaan lukijoista käynyt vastaavilla markkinoilla Frankfurtissa tai jossakin muussa Euroopan maassa? Tykkäsittekö? Entä löytyykö Frankfurtista jotain must-see-kohteita?

Haaste tytöille

2011-11-11T00:01:00.003+02:00

Janita & Nana muistivat meitä, tarkemmin sanottuna Iippua ja Taikaa jokin aika sitten tunnustuksella, jonka saaneen täytyy:

1. Kiittää tunnustuksen saajaa.

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

1. Kiitos Janita & Nana!

2.&3. Nää tulee mulle aina niin jälkijunassa, että seuraamissani blogeissa nää on ehtineet jo kiertää jopa useampaankin otteeseen...

4. Haaste tuli Iinalle ja Taikalle aka Iipulle ja Taikkikselle (lyhenne Taikaeläimestä, Taikaolennosta ja Taikaministeristä, btw), joten toimin nyt neitojen kirjurina ja kerron muutamat satunnaiset asiat heistä – neljä kummastakin.

Iippu

1. Iippu on ilmeisesti perinyt joltain kaukaisilta paimentaneilta esi-isiltään tarpeen kulkea lenkillä ihmisten perässä sen sijaan että huitelisi edellä hihnan nokassa tai edes juoksentelisi ympäriinsä vapaana ollessaan. Tytön saa hetkeksi komennettua kulkemaan edellä, mutta varsin pian se pyrkii aina jättäyttymään joukon viimeiseksi ja tökkii kuonollaan ihmisten nilkkoihin liikettä. Muistan joskus olleeni Iipun kanssa lenkillä järven jäällä niin, että neiti kulki aivan mun pohkeissa kiinni, niin etten nähnyt sitä edes kummankaan olkani yli kurkkaamalla. Hyvää lenkkiseuraa, hei!

2. Iippu on lemmikkinä maailman helpoin, kiltein ja pehmein, eikä se juuri koskaan vaadi itselleen mitään - poikkeuksen tekee vain rapsuttaminen, jota tyttö saattaa pyytää kuonolla tökkimällä. Samoin ainoa hetki, jolloin se voi jättää tottelematta, on jos joku tarjoaa sille hellyyttä ja rapsutuksia. Silloin se kadottaa korvansa mun kutsuille ja käskyille ja tuijottaa vain autuas ilme naamallaan tyhjyyteen.

3. Toisia koiria kohtaan neito sen sijaan käyttäytyy välillä todella koppavasti ja narttumaisesti. Taikkiksen tultua tämä käytös on lisääntynyt vielä potenssiin kymmenen, enkä enää uskallakaan pitää Iippua niin rennosti vapaana kuin aikaisemmin. En niinkään muiden koirien turvallisuuden vuoksi, vaan sen oman. Iippu ei syöksy toisten kurkkuun tai pure, mutta saattaa omalla rähinällään aiheuttaa toisen koiran provosoitumisen. Tässä riittää vielä työsarkaa.

4. Iippua ei sen meillä oloaikana ole koskaan kiinnostanut lelut. Paitsi nyt, Taikkiksen myötä. Tai ei vieläkään voi sanoa, että lelut niitä jänniä olisivat, vaan se huomio, jota lelusta kiinnostumalla saa. Niin ihmisiltä kuin pennultakin. Sama pätee myös erinäisiin luihin, joita Iippu ei suostunut yksin asuessaan järsimään.

Taikkis

1. Taikkis on oikea hyvän mielen koira. Muutama viikko sitten se esimerkiksi oppi puhaltamaan nenästään ilmakuplia vesikuppiin. Ensimmäinen kerta taisi olla vahinko, koska tyttö otti ensin hämmentyneenä pari askelta taaksepäin, katse tiiviisti kupissa. Sitten varovainen lähestyminen ja uusi yritys - jälleen kuplia! Seuraavaksi juostiin keittiönpöydän ympäri ja palattiin jälleen kupille. Varovainen puhallus ja kas, kuplia!

2. Taikkiksesta löytyy ripaus noutajaa, sillä esineiden suuhun ottaminen ja ympäriinsä kanniskelu on tuon meidän teinin mielestä huippuhauskaa. Ollut aina. Niinpä lenkilläkin kantoon päätyvät oksat, sammalet, lehdet, roskat... Mitä ikinä sattuukaan eteen. Samoin jos lattialle putoaa ihan mikä tahansa esine, voit olla varma, että saat kilpailla siitä pienen shelttilapsen kanssa, jollet saa sitä salamannopeasti omittua takaisin itsellesi. Myös hihnan kiskominen hartiavoimin on monesti ulkona houkuttelevampaa kuin pissojen tekeminen ja viime viikonloppuna S:lta erään pissatusreissun tulosta kysellessäni sain vastaukseksi vain turhautuneen huokauksen: "Ei pissoja. Meitä vain leikitytti." "Mikä leikki?" "Kaivetaan kuoppaa,nuuhkaistaan sitä nopeasti ja juostaan sitä sitten kovaa karkuun." Niin tyypillistä Taikkista!

3. Terrieri- tai pikemminkin sherrieriluonteesta olen täällä jo aiemmin kertonutkin, eikä se ole hävinnyt mihinkään iän myötä. Taikkis on kova puuhastelemaan, oikea tättähäärä (tälläkin hetkellä se yrittää raivokkaasti kaivautua patjan läpi). Lisäksi se on kova juttelemaan. "Äy-äy-ää!" "Wäh!" "Häy!" "Yhyhyhy-yyyy!" ja erinäisiä porinoita ja korinoit(´å¨pöol+k,mm <- Taikkiksen välikommentti, pitäisi kuulemma leikkiä)a kuullaan jatkuvasti. On siis helppo tulkita, millä päällä tyttö milloinkin on. Taikkis on melkoinen sherrieri myös Iippua kohtaan ja jos Iipulle antaa huomiota, yrittää Taikkis päästä aina väliin ja hyppiä Iipun naamalle. Mitä ei tietenkään sallita.

4. Taikkis on ihan parantumaton pusukone. Se voisi nuolla ihan loputtomiin mitä tahansa raajaa, naamaa... oikeastaan melkein mitä tahansa ihon kohtaa. Suosikki taitaa olla suihkusta tulevien jalat ja miesten kainalot (namnam). Hoivaamisen kohteelta loppuu yleensä kärsivällisyys ennen kuin Taikalta. Tyttö on muutenkin varsin hellyydenkipeä ja kunnon perskärpänen. Se jopa nuohoaa itseään ihmisten jalkoja vasten kuin kissa!