lauantai 6. syyskuuta 2014

Barcelona paketissa


Barcelonan matka on nyt sitten takana ja ihanaa syksyistä arkeakin ollaan elelty jo viikon verran. Palataan kuitenkin vielä yhden postauksen verran Espanjan kesäisiin lämpötiloihin. Säät todella suosivat: joka päivä oli T-paitakeli, joskin parina päivänä oli hieman pilvistä ja pari sadekuuroakin koettiin.


Majoituimme modernissa yhden tähden hotellissa, joka sijaitsi ydinkeskustan ulkopuolella, mutta lähellä hiekkarantaa ja ostoskeskusta. 


Ainoa asia, josta tähtiluokituksen huomasi, oli baarikaapin puute, joten aamupalaa tai muutakaan purtavaa ei voinut ostaa hotellille valmiiksi. Muuten huoneessamme oli oikein viihtyisää.


Aamupalaravintolaa ei myöskään ollut, mutta läheisestä kahvilasta olisi ilmeisesti saanut aamiaista viidellä eurolla. Eri respan työntekijät neuvoivat meidät kuitenkin eri kahviloihin ja aamiaiselle olisi tarvinnut jonkin kupongin, josta meitä ei mitenkään infottu, eikä kahviloissa osattu englantia, joten annoimme lopulta koko homman olla. Sai sitä purtavaa kaupoistakin. O vetäisi monena aamuna espanjalaisen munakkaan kylmänä.


Lähiostoskeskus oli nimeltään Diagonal Mar ja uhrasimme sen tutkimiseen yhden kokonaisen päivän.


Muutenkin shoppailu oli yksi tämän matkan tärkeimmistä päämääristä - molempien vaatekaapit olivat jo pitkään huutaneet uudistusta ja Aurinkorannikon kokemusten perusteella osasimme odottaa halpaa hintatasoa ja hyviä shoppailumahdollisuuksia. Tosin ihan samaan ei Barcelona yltänyt tai sitten emme vain löytäneet niitä parhaita paikkoja. All in all, minä tein aika hyviä löytöjä, mutta O joutui harmillisesti pettymään.


Emme myöskään varsinaisesti löytäneet mitään must-see nähtävyyksiä, joten tyydyimme lähinnä kävelemään kaupunkia ympäri ja katselemaan, mitä vastaan tulee. Saimme hotellin respasta aika huonon kartan, jonka avulla suunnistimme paikasta toiseen. Turistitoimistossa oli vain maksullisia karttoja ja sellaisen saadakseen olisi pitänyt jonottaa, joten jätimme välistä.


 Jättisaippuakuplat tuntuivat olevan kova juttu kaupungin puistoissa.


Yhdestä löytyi tällainen lammikko, jossa olisi päässyt soutelemaan pienellä veneellä. Harkitsimme pitkään, mutta ei se nyt ehkä kuitenkaan olisi ollut sen 6 euron arvoista. Barcelonassa todella osattiin asettaa hinta kaikelle.


Niinpä päädyimme tekemään jotakin täysin espanjalaista ja totaalisen ilmaista: ottamaan siestatorkut puistossa palmun katveessa. Ai mitä univelkoja?


 Ainoa turistikohde, jossa kävimme sisällä asti. Ei ihme kyllä maksanut euroakaan.


Toinen suosittu huvi oli rannalla käyminen. Yhden metropysäkin päästä hotelliltamme löytyi kuuluisaa Ramblaa pienempi ja tunnelmallisempi kävelykatu, Rambla del Poblenou, josta muodostui lempipaikkani koko Barcelonassa. Kadun varrella oli edullisia kauppoja (mm. eläinkauppa, jonka vuoksi ylipäätään päädyimme alueelle - harmillisesti sielläkin myytiin koiran- ja kissanpentuja lasibokseissa) ja ravintoiloita ja katu päättyi lopulta hiekkarannalle.


Olin ujuttanut pääosin ammattikirjallisuutta sisältäneisiin kirjatilauksiini myös pari matkapokkaria, joista toisen ehdin lukaista lentojen ja rannalla vietettyjen tuntien aikana. Ihan mukava kirja, ei tosin kaikessa epärealistisuudessaan ihan vastannut odotuksia, joita kirjan arvostelujen lukeminen oli nostattanut.


Ensimmäisenä rantapäivänä linnottauduimme rantatuoleihin, sillä olin polttanut naamani ja yläkroppani, joten halusin päästä varjon suojaan. Tuolien vuokra oli kuusi euroa per nenä ja varjon viisi euroa... aika kalliiksi tuli yksi rantapäivä.


Seuraavana päivänä sijoitin parin euron hellehattuun ja tyydyimme makoilemaan pyyhkeillä. Kävelykadun ruokakaupoissa myytiin vesimeloni- ja ananassiivupakkauksia, jotka toimivat hyvänä rantaeväänä. Vesi oli ihanan lämmintä ja keskustan ulkopuolella ranta täyttyi lähinnä paikallisista.


Ruuan suhteen emme kohdanneet sellaisia makuelämyksiä kuin esimerkiksi Kroatiassa ja  muutama kokemus oli kaukana hyvästä. Palvelun taso ei Barcelonassa päätä huimannut - olipa kyse sitten hotellista, ravintolasta, vaatekaupasta tai ruokakaupasta. Englantia ei oikein osattu ja katalaania käytettiin niin, että vähäisistä espanjan taidoistani ei ollut nyt juurikaan iloa.


Matkan paras annos - gratinoitua kalaa. Lisukkeet olivat aika vaatimattomat.


O sai kelvollista paellaa...


... ja sangriaa.


Viimeinen aamu starttasi Rambla del Poblenoulta, jossa söimme aamupalaksi mm. paikallisia juustoja.


Sieltä suuntasimme tsekkaamaan Sagrada Familia -kirkon, jota on rakennettu jo toista sataa vuotta.


Istahdimme viettämään siestaa kirkon viereiseen puistoon, jossa huomioni kiinnittyi nopeasti muita lintuja kovempaa ääntä pitäneeseen yksilöön, jonka paikallistin läheiseen puuhun.


Kuva-arvoitus: missä lintu?


Huomasin, että linnulla oli papukaijan nokka. Pian se lennähtikin maahan nokkimaan maasta ruokaa pulujen seurana. Ilmeisesti kyseessä oli jonkun vapaaksi päässyt lemmikkipapukaija, joka oli kotiutunut  kaupungin viheralueelle. Se keräsi tehokkaasti ohikulkijoiden huomion ja lennähti pian jonnekin kauemmas. Olin jo hetken ehtinyt harkita linnun kiinniottoyritystä, mutta tuskinpa olisin siinä onnistunutkaan. Millaisetkohan mahdollisuudet tällaisella on selvitä Espanjan talvesta?

Viimeisen illan kunniaksi kävimme vielä syömässä tapaksia. Suosimme erilaisia mereneläviä. Ihan hyvää, muttei mitään tajunnanräjäyttävää.


Summa summarum, matkamme oli oikein rentouttava ja nollaava. Menimme, teimme ja söimme spontaanisti ja pyrimme etenkin ruokapuolella keskittymään espanjalaisiin juttuihin. Oma shoppailusaldoni kääntyi lopulta plussan puolelle ja vaatteiden ohella löysin kivoja vihkoja ja paperitavaraa parista kiinalaiskaupasta.

Barcelonaan kaupunkina emme useista edellämainituista syistä rakastuneet, mutta ei kai sitä joka paikkaan voikaan.

5 kommenttia:

  1. Lieneekö näkemäsi papukaija ollut kauluskaija, joita elää villeinä useammassa paikassa pitkin Eurooppaa? http://fi.wikipedia.org/wiki/Kauluskaija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo! Se oli just tuollainen! Kiitos kovasti linkistä, mielenkiintoista, että karanneista lemmikkilinnuista on syntynyt ihan elinkelpoisia populaatioita - yksi juurikin Barcelonassa! :) Vautsi, kiitos!

      Poista
  2. Harmi, ettette pitäneet Barcasta. Itse olin siellä viime kesänä exän kanssa ja minä tykkäsin todella kyseisestä mestasta =)

    VastaaPoista
  3. Harmi, ettette pitäneet Barcasta. Itse olin siellä viime kesänä exän kanssa ja minä tykkäsin todella kyseisestä mestasta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä me ei löydetty niille hienoimmille paikoille? Ja tämä oli tällainen nollailureissu, ettei kauheasti ruvettu etsimällä etsimään :)

      Poista